Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä H.C.
#55833
Ehkä voisi aloittaa oman kotikunnan kehityksen seuraamisen. Nimesin ketjun nyt Tuusulan mukaan, mutta ehkä sen voi muuttaa myöhemmin koskemaan koko Keski-Uusimaata, jos jollain löytyy kiinnostusta kertoa Keravan tai järvenpään kehityksestä samassa ketjussa.

Ihan Hyrylän/keskustan eteläreunaan, Tuusulanväylän päässä olevan kiertoliittymän viereen, on Hartela rakentamassa pientä riviä kerrostaloja. Paikalla ei ennen ollut kuin kapea kaistale nurmikkoa ja useamman vuoden ajan ei tapahtunut mitään. Rakentamisesta kertovat kyltit sai rauhassa rapistua. Nyt on kuitenkin viimeisen talven aikanat tapahtunut ja ensimmäinen talo on jo saanut muutaman kerroksenkin.

http://www.hartela.fi/hartela_projects/ ... panyid=H58

Tässä havainnekuvat. Näkymä kiertoliittymästä. Älkää antako sileiden pintojen hämätä, ihan elementeistä nää julkisivut kasataan, saumat vaan häivytetty havainnekuvista. Oikealle jää Hyrylän Shell, joka kohta joutuu lopettamaan bensan myynnin pohjaveden takia. Vasemalla kuvassa näkyy Teboil jolle sama kohtalo kävi jo jokin aika sitten - hyvin näyttää tosin vielä kahvinmyynnillä ja huollolla porskuttavan.
Kuva

Pihan puoli. Tästä ei näe että vasemalla on tiivis rivi kerrostaloja. Näihin ei paljoa pihaa näytä tulevan. Autopaikat on kaikki rakennettu maan alle. Myös tämä muurattu julkisivu on tehtaalla valmiiksi elementteihin muurattu.
Kuva

Ja tilanne tässä vapun alla, tässä kiertoliittymän alikulun suulta kuvattuna...
Kuva

ja tässä länsireunan jalkakäytävältä. Parkkihalli rakennettu ja kaakkoispäässä ensimmäiset talot kohoamassa.
Kuva
tekijänä Purkki^
#55836
Ajelin fillarilla tosta ohi noin 3v sitten ja silloin jo huomasin hartelan kyltit. Hyvä, että vihdoin on saatu projekti aluille.

Minkälaisia suunnitelmia vanhan varuskunnan alueelle on?
Avatar
tekijänä prepo
#55841
Minäkin seuraisin mielelläni Tuusulan projekteja. Kävin intin tuolla n. 9 vuotta sitten, joten varuskunta-alueen suunnitelmat kiinnostaisi myös. Joskushan oli jotain kuntaliitosajatuksia Keravan ja Järvenpään kanssa, onko niistä mitään uutta?
Avatar
tekijänä RV
#55864
Keski-Uusimaa on todella alue josta voisi tulla taloudellinen veturi. Valitettavasti alueen liikenneyhteydet ovat surkeat. Hyvinkään ja Järvenpään välillä (100 000 asukasta, 15(?) kilometriä ei ole edes kunnollista tietä! Järvenpääntie lienee Suomen vilkkaimpia 1+1-kaistaisia teitä, samoin Klaukkalantie. Keravantien parantaminen on unohtunut, vaikka se olisi halpaa. Hyrylän ohikulkua saataneen odottaa pitkän aikaa.

Tärkeä hanke olisi saada nk. "Kehä V" kuntoon, ihan moottoritietasoiseksi (mitä liikenne-ennusteetkin edellyttävät puhumattakaan väylän logistisesta merkityksestä). Tärkeää olisi saada kaupunkiradat Lohjalle, Porvooseen ja Nurmijärvelle. Oikeastaan olisi hyvä käsitellä keski- ja koko "kehys-Uusimaata" tässä ketjussa. Meillä on rypäs keskisuuria kaupunkeja kehämuodostelmassa vailla kunnollisia yhteyksiä toisiinsa. Tammisaari, Kirkkonummi, Lohja, Vihti, Nurmijärvi, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Tuusula, Mäntsälä, Porvoo. Oikeilla liikenneratkaisuilla niistä saisi Suomen nopeiten kasvavan alueen, kaikissa suhteissa.
Avatar
tekijänä H.C.
#55865
Se varuskunta-alue, Rykmentinpuisto, tulee olemaan suurimpia hankkeita tällä alueella lähitulevaisuudessa. Sille on omat sivut olemassa: http://www.rykmentinpuisto.fi . Suunnitelmissa on aika laaja alue 10 000 - 15 000 asukkaalle.

Tässä osayleiskaavan mukainen havainnekuva koko alueesta. Ylhäällä vasemmalla on Hyrylä ja oikeaasa yläkulmassa näkyy Keravan keskusta.
Kuva

Ja tässä ilmakuva idästä päin katsottuna Hyrylään päin.
Kuva

En tiedä millä aikataululla ja miten suuressa laajuudessa lähtee käyntiin. asemakkavoitus on nyt aloitettu ja osallistumissuunnitelma on nyt ilmeisesti tulossa nähtäville: http://www.rykmentinpuisto.fi/sivu.tmpl?sivu_id=3646#
Osayleiskaava saatiin vuosi sitten valmiiksi, mutta siitä valitettiin, ylläty yllätys.

En itse hirveästi lämpene ihan näin suurelle hankkeelle, kun Tuusulanväylän kapasiteetti on mitä on ja mitään raidetta ei tänne ole tulossa vuoskymmeniin vaikka kunta kuinka toivoo että lentokentän kautta vedettävä rata saisi aseman Hyrylään. Ja vaikka saisikin, niin eihän sitäkään kukaan vielä ole rakentamassa. Mutta lähinnä Hyrylää olevat osat on ihan tervetullut lisä keskustaa. Kaipa tähän kannattaa suhtautua pitkän aikavälin hankkeena.

Nykyisin Hyrylä on todella ankea ja huonosti suunniteltu, mutta aika paljon on hankkeita vireillä ja keskustalle ollaan tekemässä jotain kehityskuvaa - joka ei tosin hirveän erikoiselta näyttänyt. Laitan siitä sitten taas jossain vaiheessa jotain tänne.
Avatar
tekijänä H.C.
#55866
RV kirjoitti:Keski-Uusimaa on todella alue josta voisi tulla taloudellinen veturi. Valitettavasti alueen liikenneyhteydet ovat surkeat. Hyvinkään ja Järvenpään välillä (100 000 asukasta, 15(?) kilometriä ei ole edes kunnollista tietä! Järvenpääntie lienee Suomen vilkkaimpia 1+1-kaistaisia teitä, samoin Klaukkalantie. Keravantien parantaminen on unohtunut, vaikka se olisi halpaa. Hyrylän ohikulkua saataneen odottaa pitkän aikaa.

Tärkeä hanke olisi saada nk. "Kehä V" kuntoon, ihan moottoritietasoiseksi (mitä liikenne-ennusteetkin edellyttävät puhumattakaan väylän logistisesta merkityksestä). Tärkeää olisi saada kaupunkiradat Lohjalle, Porvooseen ja Nurmijärvelle. Oikeastaan olisi hyvä käsitellä keski- ja koko "kehys-Uusimaata" tässä ketjussa. Meillä on rypäs keskisuuria kaupunkeja kehämuodostelmassa vailla kunnollisia yhteyksiä toisiinsa. Tammisaari, Kirkkonummi, Lohja, Vihti, Nurmijärvi, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Tuusula, Mäntsälä, Porvoo. Oikeilla liikenneratkaisuilla niistä saisi Suomen nopeiten kasvavan alueen, kaikissa suhteissa.
Totta, täällä on hämmästyttävän surkeat tieverkot kuntien välillä. Tuusula, Kerava ja Järvenpää muodostaa aika hyvän yhteisön, mutta muuten hyvin ei pääse kuin etelään Helsinkiin. Nurmijärvi tuntuu joltain Venäjältä, vaikka on ihan vieressä. Myös Kehä IV olisi piristysruiske näille alueille, varmaan paljon logistiikkaa siirtyisi Vantaalta tännepäin.

Muutan ketjun otsikon kun joku laittaa jotain juttua jostain muusta kaupungista tai kunnasta.
tekijänä Kervolainen
#104651
Prisma-hanke ollut viime aikoina tapetilla, hyvin todennäköisesti viivästyy jälleen.
HOK-Elannon päälikkö on varma että Prisma saadaan Hyrylään
https://www.keski-uusimaa.fi/paikalliset/4756075 (Maksumuuri)

Rakennusliike Lehto aikoo keskustella rakennushankkeesta vetäytymisestä
https://www.keski-uusimaa.fi/paikalliset/4760178 (Maksumuuri)

https://www.keski-uusimaa.fi/paikalliset/4753367 (Maksumuuri)

Sen sijaan toisaalla Rykmentinportin massiivinen työmaa on aloitettu Tuusulan itäväylän varressa.
tekijänä Kervolainen
#105902
Kuvauskierros Rykmentinpuistossa.

Uutta & vanhaa
Kuva

Uusi hirsirakennus kulttuuritalo & lukio Monio
Kuva

Osa uusista taloista on nimetty alueella ennen sijainneen varuskunta-alueen hengen mukaisesti
Kuva

Uusi katu & kerrostaloja Pataljoonantiellä
Kuva

Taustalla suojeltu Olympiakasarmi joka on remontoitu asuinkäyttöön.
Kuva

Vanha varuskunnan kasarmi on saanut uuden elämän itsepalveluvarastona
Kuva
Toisaalla muut kasarmit odottavat vielä vuoroaan hehkuen kiehtovasti entistä varuskunta-aikaa
Kuva
Uuden Varuskunnantien rakentaminen on aloitettu
Kuva

Hyrylän linja-autoterminaalin rakentaminen on aloitettu, vanha linja-autoasema tullaan purkamaan uuden Prisman tieltä.
Kuva

Rykmentin Puistotie on tulevan keskuksen pääkatu jonka varrelle nousee tiiviitä kortteleita
Kuva
Kuva

Puustellinmetsä kohoaa myös kovaa vauhtia
Kuva
Kuva

Yleisilmeeltään alue vaikuttaa onnistuneelta jopa näin keskeneräisenä.
hmikko, Biosphere, Tlahti ja 4 muuta tykkää tästä