Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
Tekijänä grendy
#23101
^Voi voi kun naurettavaa ja surullista luettavaa! Kaikki mukamas periaatteessa dissaavat peltomarketteja, mutta kuitenkin samalla taistelevat kynsin ja hampain niiden saamisesta alueelleen. Tähän ei todellakaan kuntaliitokset tms auta mitenkään, paitsi ehkä menee vielä helpommin läpi vastaavat kaavat kun kaikki hyötyvät taloudellisesti!.. JEE!

Edelleen mua hämää yli kaiken toi Destien puuhastelu tossa Kiimingin Ideaparkin yhteydessä!
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#23106
grendy kirjoitti: Edelleen mua hämää yli kaiken toi Destien puuhastelu tossa Kiimingin Ideaparkin yhteydessä!
Sama täällä. Eikö kenelläkään ois tietoa ketkä esimerkiksi hallituksessa vastaavat näiden valtioyhtiöiden asioista? Eikö jokatapauksessa ole selvää että eduskunnan täytyy hyväksyä Destian tällainen toiminta? Kepulaiset nyt ainakin ovat hankkeen kannalla mutta kyllä sieltä varmasti muitakin löytyy. Jyri Häkämies vastaa ainakin valtioyhtiöiden omistuspolitiikasta. Äänestäjä haluis tietää...
Tekijänä ÄmJii
#23114
Destiahan on tässä projektijohtajana, mitä se sitten tarkoittaakin. Vastaa hankkeen toteuttamisesta? Ei sijoita rahojaan tähän hankkeeseen. Joka tapauksessa, mikä tästä Destian mukana olosta tekee hämärän? Jag fattar inte... Kai nyt valtion omistama yritys saa harjoittaa liiketoimintaa siinä missä mikä tahansa muukin yritys. Jos Destia on katsonut tähän hankkeeseen mukaan lähtemisen toteuttavan sen tarkoitusta eli tuottavan rahaa, niin valtiolla ei pitäisi olla mitään vastaan sanomista. Ja miksi olisikaan? En oikeastaan ymmärrä edes sitä sitä potentiaalista hämäryyttä, mikä tähän yhteistyöhön liittyy. Minkä väärinkäytöksen mahdollisuuden se tarjoaa? Masku kiinteistöt on vain yksi tuhansista yrityksistä, joiden kanssa valtion yhtiöillä on liikesuhteita. Eihän Sukari ja Ideapark ole mikään suuri paha, jonka kanssa yhteistyö on hämärää touhua.
Iggy.P kirjoitti:Eikö jokatapauksessa ole selvää että eduskunnan täytyy hyväksyä Destian tällainen toiminta? Kepulaiset nyt ainakin ovat hankkeen kannalla mutta kyllä sieltä varmasti muitakin löytyy. Jyri Häkämies vastaa ainakin valtioyhtiöiden omistuspolitiikasta. Äänestäjä haluis tietää...
Ei eduskunnan tarvitse todellakaan hyväksyä tällaista toimintaa. Vituiks menis, jos valtio rupeis johtamaan osakeyhtiöitään. On niillä yhtiöillä omaki johto, joka tekee niiden päätökset. Varmaan ihan laissakin määrätty, kuka johtaa. VR:ssähän tuliki jo ongelmia, ku hallitus käveli johdon yli... Sitä paitsi eduskunta tukehtus ruuhkaan, jos ne rupeis hyväksymään jokaisen valtion yrityksen tekemän normaalin liikesopimuksen. Vai mitä Iggy tarkoitat "Destian tällaisella toiminnalla"? Eikö sopimus Masku kiinteistöjen kanssa muka ole normaalia liiketoimintaa? Jos ei, niin miksi ei?

Mun mielestä ei nyt oo olennaista kuka poliitikko tän hankkeen kannalla on. Eihän kyseessä ole mikään poliittinen päätös, vaan kahden yrityksen välinen liikesopimus. Jos joku poliitikko ei tykkää henk. koht. syistä, ni se on vailla relevanssia oleva "oma ongelma". Jos toimitaan lain mukaan ni kaikki kunnossa. Eihän nyt valtio voi työntää kapuloita Suomessa tapahtuvan laillisen liiketoiminnan rattaisiin. Mikäli esimerkiksi kaavoituksen suhteen on jotain lainvastaisuuksii, niin eiköhän Oulu ja Vapaavuori pidä huolen, että asia noteerataan. Lähtökohtasesti tää on kuitenki ihan normaalii liiketoimintaa, eikä siinä ole mitään pahaa. Ainakaan minkään sortin relevanssia sillä ei mun mielestä pitäs olla politiikkojen keskuudessa. Eihän nyt valtiovalta voi sanoo, et "me ei tykätä Ideaparkeista, ku ne tekee hallaa kaupunkirakenteelle, eikä haluta et meidän yhtiöt tekee yhteistyötä moisten kanssa".

Mikäli Sukari on ottanut Destian kumppanikseen voidellakseen valtiovaltaa, niin lähinnä se osoittaa vaan Sukarin bisnesälykkyyttä. Toisaalta en tässäkään tapauksessa näe mitää syytä, minkä takia Sukarin pitäisi valtiovaltaa voidella, kun en sitä toiminnan hämäryyttä kykene näkemään.
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#23115
Kiiminkiin suuniteltu Ideapark on seutukaavan vastainen ja salassa suunniteltu hanke. Varmaankin, jos noita seikkoja ei huomioitaisi, muutoin tällainen olisikin ihan normaalia, mutta kannattaa ottaa huomioon tässä nimenomaisessa hankkeessa että tässä on kuitenkin kysymyksessä hanke joka liittyy hyvin läheisesti taannoiseen KehittyvienMaakuntienSuomi-yhdystykseen joka, kuten tiettyä, sekin rikkoi vaalirahoituslakia - tosin sellaista josta ei ollut määrätty rangaistusta. Kyseinen aika skandaalimainen paljastusvyyhti romutti melko perusteellisesti suomalaista politiikan uskoa ja vaikutti selvästi seuraavissa vaaleissa. Joten en sanoisi että tässä on kysymyksessä aivan tavanomainen liiketoiminta joka ei vaatisi tarkempaa selvitystä ja tavallista suurempaa läpinäkyvyyttä, varsinkin kun ottaa huomioon sen että yhdyskuntarakenteen hajoamisella on (virallisesti tunnustettuja) suuria kielteisiä vaikutuksia ihmisten jokapäiväiseen elämään ja kuntien talouteen, sekä se että hanke vaikeuttaa myös Oulunseudun joukkoliikenteen kehittämistavoitteiden toteutumista ja päästöjen vähentämiseen tähtääviä pyrkimyksiä.

Huomion arvoista lienee juuri sekin kuten VR:n vaunukaupat todistivat että Suomen valtion korkein johto puuttuu näihin kriittisiin hankkeisiin tarvittaessa, joten sen täytyy kaikesta päätellen olla hankkeen kannalla, sen verran paljon valtakunnallisesti puhuttanut ja pitkäaikaisesti kaupunkiseutuun vaikuttava tämä hanke on. Tässä kyseisessä tapauksessa Sukari itse sanoi että Destian mukaantulo mahdollisti hankkeen. Samaan aikaan selvästi yleishyödyllisempi, Ideaparkin kanssa kilpaileva, Oulun matkakeskus jäi toteutumatta.
Tekijänä ÄmJii
#23119
Tota sukarin kommenttii en tiennykä... Onko kellään tietoo Destian roolista tässä hankkeessa? Mitä se konkreettisesti käsittää? Joka tapauksessa mä en vieläkään kykene näkemään Masku Kiinteistöjen ja Destian liikesuhteessa mitään hämärää. Olkoonkin, että Destia on valtion omistama yritys. Joka tapauksessa olisi aika kohtuutonta vaatia joltakin yritykseltä (Destialta), että sen pitää pysyä kaukana tietystä liiketoiminnasta vain sen omistajuuden takia. Antaisi aika paljon tasoitusta kilpailijoille. Mut mikä on se väärinkäytöksen mahollisuus, jonka tää suhde mahdollistaa?

Sit tosta KMS:sta... Sen mainehan loattiin vaalirahoitusjupakasta tavallaan aiheetta, vai? Eikös ne olleet nimenomaan poliitikot, jotka jättivät ne ilmoitukset tekemättä lain vastaisesti. Vaalikampanjoiden rahoittamisessahan ei ole mitään lain vastaista. Oikein se ei maalaisjärjen mukaan ole, muttei myöskään laitonta. Tai sitten olen ymmärtänyt jotakin väärin... Ei ois eka kerta. Vaikee tällasissa vaalikampanjoiden rahottamisissa tehdä eroa sille, tuetaanko tässä tietyn, itseä miellyttävän, ajattelumaailman omaavia poliitikkoja pääsemään eduskuntaan vaiko ostetaanko potentiaalisisten tulevien päättäjien ajattelumaailma omalle puolelle. Mut onha se selvää, ettei sellasilla poliitikoilla, jotka on saanu tietyltä taholta rahaa, on suurempi kynnys tehä päätöksiä, jotka ei oo ko. taholle edullisia. Mut tänki voi toisaalta ajatella niin, että se taho on tukenu poliitikkoja, jotka tulee joka tapauksessa tekee sellasia päätöksiä, jotka on ko. taholle edullisia.
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#23516
Kaleva 27.2.2009 kirjoitti:Naapurit jyräsivät Oulun

Kiimingin Välikylään suunniteltu Ideapark sai torstaina Oulun seudun seutuhallituksen tuen äänin 7--3.

Seutuhallitus koostuu Oulun ja ympäristökuntien kunnan- ja kaupunginjohtajista. Seutuhallitus antoi lausuntonsa Välikylän Ideaparkin vaatimasta asemakaavan muutoksesta Kiimingin kunnan toivomalla tavalla.

Äänestyksessä Oulun kolmihenkinen kaupunginjohtajisto jäi yksin, kun Kiimingin taakse Ideaparkia tukemaan asettuivat Hailuodon, Haukiputaan, Kempeleen, Lumijoen, Oulunsalon ja Tyrnävän kunnanjohtajat. Muhoksen ja Limingan kunnanjohtajat äänestivät tyhjää.

Seutuhallitus totesi vastoin valmistelevista viranhaltijoista koostuvan seuturakennetiimin kantaa, ettei Ideaparkin edellyttämä asemakaavan muutos ole maakuntakaavan tai seudun yhteisen yleiskaavan ja sitä tarkentavien soveltamisohjeiden vastainen.
Avatar
Tekijänä zeizei
#23791
Kiimingin Ideapark saa uusia ominaisuuksia:
Kiiminkiin suunnitteilla Euroopan suurin sisähuvipuisto

Liikemies Toivo Sukari suunnittelee, että Oulun lähelle Kiiminkiin kaavaillussa Ideapark-kauppakeskuksessa olisi Euroopan suurin sisähuvipuisto, sanomalehti Kaleva kertoo.

– Sinne mahtuu myös monenlaisia tapahtumia ja ohjelmaa, viihdettä ja kulttuuria. Lähialueen matkakohteena Ideapark varmasti kilpailee esimerkiksi Haaparannan kanssa. Kävijöistä jopa puolet voi olla matkailijoita.

Sukarin mukaan Kiiminkiin ei kannata rakentaa tavallista ostoskeskusta. Hankkeen rahoitus on kunnossa suuren pääomasijoittajan ansiosta, Sukari sanoo.

Etenkin Oulun kaupunki on suhtautunut varauksellisesti Ideapark-suunnitelmiin. Kauppakeskuksen mahdollistavaa kaavoitusta on tulkittu eri tavoin kunnassa ja ympäristökeskuksessa, Kaleva kirjoittaa.
http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/20 ... 137?pos=10
Tekijänä Quu
#23881
HS.fi kirjoitti:Sukari tahtoo Titanic-laivan kopion Kiimingin Ideaparkiin

24.3.2009 12:05
A A

STT

Liikemies Toivo Sukari aikoo rakentaa Kiimingin Ideaparkin yhteyteen Titanic-laivan kopion. Vuonna 1912 Pohjois-Atlantilla uponneen laivan kopion kustannusarvio on noin 30 miljoonaa euroa.

Sukari uskoo, että laivasta rakennettu alkuperäisen kokoinen kopio houkuttelisi turisteja ympäri maailman.

Kiimingin Ideaparkin rakennustyöt alkavat Sukarin mukaan kahden kolmen kuukauden kuluttua. Tällä hetkellä rakennustöiden aloittamista viivästyttävät epäselvät kaava-asiat.

Kiiminkiin Pohjois-Pohjanmaalle rakennettavan Ideaparkin työt kestävät kolmisen vuotta. Liikekeskuksen kustannusarvio on noin 120 miljoonaa euroa.

Titanic-laivan kopiosta kertoi Oulussa ilmestyvä Forum24-kaupunkilehti.
Vähän mauttomaksi menee. Jos laiva kerää turisteja ympäri maailman johonkin Kiimingin ostoshelvettiiin, niin ei voi kun onnitella Sukaria.
Tekijänä ÄmJii
#23884
Pakko kyllä ihailla Sukarin suuruudenhulluutta. Toi on just sitä ihmistyyppiä, jonka ideoille nauretaan ja lytätään alkutekijöihin. Mut niin vaan Sukariki uskonu omiin visioihinsa, tullu monimiljonääri ja menestyny bisneksissään muutama tuhat kertaa paremmin, kun ne arvostelijat. Niin ne menestystarinat syntyy.
Avatar
Tekijänä Tande
#23887
:) Tulisikohan "Titanic" toimimaan hotellina, pelkäksi nähtävyydeksi sitä on aika turha rakentaa.
Tekijänä Jukki
#23889
TANDE kirjoitti::) Tulisikohan "Titanic" toimimaan hotellina, pelkäksi nähtävyydeksi sitä on aika turha rakentaa.
Voisi kuvitella että sinne tulee hotelli ja/tai ravintoloita ja kylpyläkin ehkä, riippuen kuitenkin siitä, vastaako se alkuperäistä Titanicia sisältä---tuskin vastaa. Epäilen että valmistuessaan Sukarin elementti-Titanic tönöttää keskellä peltoa. Oikeasti siitä tulee tosi korni, jos sen rakennusmateriaaleihin ja ympäristöön (tekoallas) ei panosteta. Elementtisaumat loistaa ja aaltopelti helmeilee.
Tekijänä Arska
#23890
Jukki kirjoitti:
TANDE kirjoitti::) Tulisikohan "Titanic" toimimaan hotellina, pelkäksi nähtävyydeksi sitä on aika turha rakentaa.
Voisi kuvitella että sinne tulee hotelli ja/tai ravintoloita ja kylpyläkin ehkä, riippuen kuitenkin siitä, vastaako se alkuperäistä Titanicia sisältä---tuskin vastaa. Epäilen että valmistuessaan Sukarin elementti-Titanic tönöttää keskellä peltoa. Oikeasti siitä tulee tosi korni, jos sen rakennusmateriaaleihin ja ympäristöön (tekoallas) ei panosteta. Elementtisaumat loistaa ja aaltopelti helmeilee.
Kuulin että siihen parkkipaikalle kaivetaan noin 200m syvä kuoppa joka täytetään vedellä ja laiva ajetaan jäävuoreen... :D

Jos tuo tehdään laadulla niin eiköhän siitä jonkun näköinen nähtävyys muodostu. Säästämään ei kyllä kannata ruveta jos tuosta meinaa tosissaan vetonaulan saada aikaan.
Avatar
Tekijänä H.C.
#23910
Kauppalhti kirjoitti:Yrittäjä: Sukari anasti Titanic-ideani

Iltalehden mukaan turkulainen yritys uhkaa haastaa liikemies Toivo Sukarin oikeuteen. Hassumaa Oy väittää, että Sukari on anastanut siltä idean Titanic-laivan kopion rakentamisesta Kiimingin kauppakeskuksen yhteyteen.

Hassumaan edustajien mukaan Sukarin ja sen ideat ovat samankaltaisia yksityiskohtia myöten.

Yritys kertoo antaneensa suunnitelmansa luottamuksellisesti Sukarin nähtäväksi, koska se etsi hankkeelleen rahoittajia. Hassumaan mukaan Sukari oli kiinnostunut asiasta ja halunnut jatkoneuvotteluja.

Sukari ilmoitti aiemmin tällä viikolla kaavailevansa Titanic-laivan rakentamista Kiiminkiin nousevaan Ideapark-kauppakeskukseen.
Avatar
Tekijänä Kantti
#23911
Sen vähän perusteella mitä Sukarista näin telkkarista aikanaan tulleen, liikeideoita käsittelevän ohjelman yhteydessä (en muista sen nimeä), voisin hyvin uskoa Sukarin ottaneen ajatuksen omaan käyttöönsä. Ilmaiseksi. Omana ideana. Siis tämä Titanic -idea on erittäin omaperäinen ja kiinnostava.
  • 1
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27
  • 31