Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä Klazu
#49674
Eiköhän projektia ole lähinnä yritetty myydä jollain erikoisuudella päättäjille, ilman todellista tahtoa toteuttaa mitään vastaavaa. Vähän sama kun Sukarin jutut Titanicin kopiosta Ylikiiminkiin(?).
tekijänä Darre
#69165
Hämeenlinnaan suunniteltu autokauppa Sunny Car Center, joka olisi ollut Euroopan suurimpien automyymälöiden joukossa päättyi Nigerialaiseen kusetukseen:

"Hämeenlinnaan suunnitteilla oleva suuri autokauppakeskus Sunny Car Center on etsinyt rahoitusta monesta suunnasta. Toimitusjohtaja Markku Ritaluomaan otti viime talvena yhteyttä Regina Chiluban asianhoitajaksi esittäytynyt Mark Wilson ja tarjosi sijoitusta. Neuvottelujen jälkeen summa asettui maaliskuussa 26,8 miljoonaan puntaan (33,6 miljoonaan euroon).

Kaiken piti olla kunnossa, mutta Ritaluoma sai kohta kuulla, että varojen siirto Suomeen vaatisikin oikeusprosessin. Barclays-pankki ei voisi ilman oikeuden päätöstä vapauttaa rahoja ns. perintörahastosta.

Wilson pyysi Sunny Car Centeriä maksamaan etukäteen oikeus- ja asianhoitokuluja 268 000 puntaa (336 000 euroa) eteläafrikkalaiselle tilille. Toukokuun lopussa Ritaluoma maksoi summan Sunny Car Centerin toimitusjohtajana."


http://yle.fi/uutiset/siirto_etelaafrik ... in/7423771

Mitään rahoja ei vissiin ollut missään vaiheessa ja Hämeenlinnan kaupunki jäi nuolemaan näppejään yli 8 miljoonan euron tonttikaupasta. Eivät onneksi menettäneet muuta kuin aikaa ja työtunteja. Arkkitehtitoimistolta oli sentään tilattu konseptit valmiiksi:

Kuva
Kuva: YLE
tekijänä hmikko
#69168
Darre kirjoitti: Toimitusjohtaja Markku Ritaluomaan
:shock: Toimitusjohtaja se oli Turhapurokin... no, pikaruoka-alalla on suorittavan tason töitä tarjolla.
Avatar
tekijänä 16valve
#69169
Harmi, että poliisitkaan eivät opastaneet häntä, vaan tyyppi maksoi toistamiseen Etelä-Afrikkaan satoja tuhansia. Voisi olettaa, että nigerialaiskirjeet ovat tuttuja kaikille suomalaisille, mutta sinisilmäisenä moni menee silti ansaan. Noitakin rahoja kyllä tarvittaisi nostamaan taloutta ahdingosta. No toivottavasti oppi kantapään kautta, ettei kaiken maailman Wilsoneille kannata rahojaan jaella :smt009
Avatar
tekijänä Bernheart
#69203
Tässä osuvaa tekstiä Hämeenlinnasta, pätee aika moniin muihinkin suomalaiskaupunkeihin. Vanha on hävitetty pois ja tilalle tehty elementticityä ja parkkipaikkaa. Tulos on surkuturkuhupaisa.

http://yle.fi/uutiset/huippuarkkitehdit ... on/7427633
Avatar
tekijänä Urbaani
#72544
Hämeenlinnalaiset kyllästyneet odottamaan – 180 vuotta alkaa riittää

Hämeenlinnalaiset ovat lopulta kyllästyneet odottamaan. Kaupungissa on jo 180 vuotta odotettu keskustan eteläpuolelle uutta kaupunginosaa, ainakin jos mainostauluja on uskominen. Halvaksi alueen rakentaminen ei tule, sillä osa Engelinrannaksi kutsutusta alueesta on jätteillä täytettyä Vanajaveden rantaa.

http://yle.fi/uutiset/hameenlinnalaiset ... aa/7829657
tekijänä Dankos
#81341
Terve!
On jonkun aikaa tullut foorumia seurailtua ja päätin nyt sitten rekisteröityä. Ja kun ketjussa ei kovin vilkasta keskustelua ole ollut niin ajattelin omasta kaupungista laittaa vähän kuvia. Kai tänne sopii projektien lisäksi muutkin kuvat, kun ei ole otsikossa määritelty?

Kuva
Tässä Hämeenlinnan keskustaa kuvattuna etelästä, sama näkymä joka näkyy moottoritielle eli varmaan monelle tuttu.

Kuva
Kuva Palokunnankatua länteen, katu on mielestäni kaupunkikuvaltaan kaupungin urbaaneimpia johtuen siitä avautuvasta näkymästä ja myös kadulla olevien rakennusten ikävaihtelun vuoksi. Vanhimmat rakennukset ovat 1880-luvulta ja uusin, 2014 moottoritien päälle valmistunut kauppakeskus Goodman näkyy kadun päässä (jos näkyy, pokkarikuvat eivät kauhean tarkkoja).

Kuva
Tämä on mielestäni myös melko kaupunkimainen maisema. Viipurintien sillalta itään otetussa kuvassa näkyy vasemmalla vanhat sairaalan ja nykyiset terveyskeskuksen rakennukset 1800-luvulta. Oikealla puiden takana on Engelin piirtämä entinen makasiini, jossa toimii nykyään taidemuseo. Keskellä taaempana on Viipurintien ja Keinusaarentien risteykseen viitisen vuotta sitten valmistunut toimistotalo, joka on omasta mielestäni hienointa mitä koko kaupunkiin on tällä vuosituhannella rakennettu. Ei elementtisaumoja( :smt023 ), laadukas arkkitehtuuri ja harvinainen mutta tyylikäs lasijulkisivu.

Kuva
Kuva
Kyseinen risteys lähempää kuvattuna, sekä myöhemmin eri suunnasta.

Kuva
Kuva
Keskustan rantaa illalla vastarannalta Keinusaaresta. Toisessa kuvassa näkyy siis Viipurintien sillan alkupää. Oli melkonen haaste saada jotenkuten ei-tärähtäneitä kuvia ilman jalustaa. Jos nyt näilläkään voisi kehua... :lol:

Kuva
Öinen keskusta Kantolasta päin katsottuna. Nyt sai sentään kameran tuettua tolppaan, mutta eipä tästäkään paljon erotu. Oikealla Keinusaaren rantaan vuonna 2005 valmistuneet neljä ''tornia'' (peräkkäin).

Kuva
Kuva
Toisena päivänä päätin jatkaa kuvauskierrosta ja kiipesin Myllymäelle ottamaan maisemakuvan. Harvassa kaupungissa on tällaista näköalapaikkaa aivan ydinkeskustan vieressä. Myllymäen huipulla onkin jyrkänne keskustaan päin, mikä mahdollistaa esteettömän näköalan. Etualalla oleva sinertävä rakennus on siis kauppakeskus Goodman, keskellä näkyy pääkirkon torni ja kapea valkoinen torni kauempana vasemmalla on Hätilän kirkon torni. Tässäkin ketjussa mainittu Engelinranta tulee siis rakentumaan alueelle, joka on Goodmanin ja sen viereisten ''torni''talojen muodostaman linjan oikealla puolella.

Kuva
Kuva Turuntieltä keskustaan päin. Bulevardimainen Turuntie sijaitsee suorassa linjassa kauppatorin ja kirkon kanssa. Tien päässä sijaitseva keltainen rakennus on toiminut mm. ortodoksikirkkona ja kirjastona, nykyään siinä on eri yhdistysten tiloja.

Kuva
Sama rakennus lähempää. Oikeassa reunassa näkyvä rakennus on yksi Goodmanin yhteyteen rakennetuista kerrostaloista, mutta se ei ole arkkitehtuurinsa puolesta kovin kiinnostava, joten en ottanut kuvaan mukaan. Sen takana näkyvä 1800-luvun puutalo puolestaan on peruskorjattavana asuinkäyttöön. Tontille myös rakennetaan uusi rakennus. Hyvä, että nykyään on alettu arvostaa vanhaa arkkitehtuuria enemmän kuin 70-luvulla.

Kuva
Pientä kontrastia Eteläkadulla 20-luvun ja 80-luvun välillä. :D

Kuva
Kuva
Hämeenlinnan kirkko on keskustan ainoa 1700-luvun rakennus ja torin alueen hallitseva kaupunkikuvallinen elementti. Se oli alkujaan pyöreä ja amfiteatterimainen, mutta muutettiin myöhemmin ristikirkoksi. Kirkon julkisivu täydentää hienosti kauppatorin näkymän.

Kuva
Kuva
Ylipäätään Hämeenlinnan tori on mielestäni hieno, koska vanhoja rakennuksia on säästetty. Neljä torin laidan rakennuksista on yli 100-vuotiaita ja puolet yli 80-vuotiaita. Ensimmäisen kuvan oikeassa reunassa lääninhallituksen talo ja toisen kuvan vasemmassa reunassa raatihuone.

Kuva
Vielä kuva Raatihuoneenkadulta, joka on keskustan tärkein kauppakatu. Kuten kuvasta näkyy, rakennuskanta on kaupunkimaisen tiheää, vaikka melko matalaa. Raatihuoneenkatu sivuaa toria raatihuoneen edestä, ja sillä on myös kävelykatu. Vasemmalla oleva Skogsterin talo on entinen tavaratalo, joka muutettiin hiljattain ravintolaksi.

Tässä oli nyt joitakin yleisiä kaupunkikuvia rakennuksiin keskittymättä. Voin silloin tällöin ottaa lisääkin, jos kiinnostusta on. Hämeenlinnassa on myös käynnissä ja vireillä useita pieniä rakennushankkeita, ja kaksi suurta eli Engelinranta ja asemanseutu on käynnistymässä lähivuosina.
tekijänä Dankos
#82887
Pari viikkoa sitten oli Kaupunkiuutisissa uutinen Keinusaareen rakennettavasta Asemanrannasta. Alue sijaitsee nimensä mukaisesti rautatieaseman ja Vanajaveden välissä. Alueelle kaavaillaan n. 1000 asukasta, ja rakentaminen olisi tarkoitus aloittaa ensi vuonna. Sijainti on liikenneyhteyksien ja palvelujen kannalta erinomainen.

Kuva

Kuva
Viimeksi muokannut Dankos, 05.02.18 20:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Dankos
#84061
Uudisrakentaminen on kesän aikana vilkastunut myös Hämeenlinnassa. Loppukesän projekteja:

Kuva
Visamäen pellole rakennettavien kerrostalojen pohjatöitä.

Kuva
Kuva
Vanajanranta II:n alue keskustan tuntumassa alkaa rakentua syksyllä, kun As Oy Hämeenlinnan Henrietan työt aloitetaan. Taustalla Vanajanranta I.

Kuva
Viipurintien sillan remonttia.

Kuva
Kuva
Sotilaskäytöstä pari vuotta sitten poistuneille Suomenkasarmeille ollaan tekemässä kolmea kerrostaloa, joista ensimmäisen elementtejä pystytetään jo.

Kuva
Kuva
Kauppakeskus Goodmanin viereen kolmostien laidalle rakennetaan alueen viimeisiä taloja, Paasiaukiota ja Paasikulmaa.

Kuva
Kuva
Turuntie 1:n kortteli, jossa ollaan remontoimassa kahta satavuotiasta rakennusta asuinkäyttöön ja rakentamassa kolmatta tyyliin sopivaa taloa Raatihuoneenkadun varteen. Valmista pitäisi olla ensi kesänä.
Avatar
tekijänä Urbaani
#84063
Hämeenlinnan kyllä uskoisi pysyvän väestökehitykseltään hitaassa kasvussa, tai ainakin Porin tyylisessä +/- nolla tilanteessa, kun kaupunki sijaitsee suunnilleen puolivälissä Helsinkiä ja Tamperetta ja kaupungista on hyvät yhteydet molempiin kaupunkeihin niin motaria pitkin autolla, kuin stogella.

Ei minua kyllä haittaisikaan, mikäli Hämeenlinnasta kehkeytyisi tulevaisuudessa, vaikka noin 100 000 asukkaan kaupunki, eli samaa kokoluokkaa Lahden kanssa.
tekijänä Dankos
#84102
No periaatteessahan ydin-Hämeenlinnan väestö kasvaa suhteellisen reippaasti, mutta liitoskuntien väestön väheneminen kompensoi tilannetta ja pitää tilastollisen kasvun siinä nollan tuntumassa.
Avatar
tekijänä Urbaani
#84106
Dankos kirjoitti:No periaatteessahan ydin-Hämeenlinnan väestö kasvaa suhteellisen reippaasti, mutta liitoskuntien väestön väheneminen kompensoi tilannetta ja pitää tilastollisen kasvun siinä nollan tuntumassa.
Joo tästä muistan jonkin uutisenkin nähneeni. Hämeenlinnassahan "ryssittiin" tuttun tapaan kuntaliitoshomma, kun kaikista järkevin liitoskumppani Hattula ei halunnut littyä Hämeenlinnaan, eikä myöskään Janakkala. Nyt Hämeenlinna ei ole (pre 2016) Lahden kaltainen kompakti kaupunki, eikä Kouvolan kaltainen koko kaupunkiseudun käsittävä kokonaisuus, vaan aikamoinen "himmeli".
Avatar
tekijänä huopa
#84589
Hämeenlinnalla on hyvät valttikortit tosiaan sijainnissa. Torin ympärillä tullut joskus pyörittyä useammankin kerran, lähinnä juuri Tre-Hki akselin satunnaisena pitstoppina, tämä rakennus jäi positiivisesti mieleen:
Kuva
tekijänä Dankos
#84639
˄ Omastakin mielestä Skogsterin talo on keskustan hienoimpia rakennuksia. Vanha tavaratalo remontoitiin pari vuotta sitten arvoiseensa käyttöön ravintolaksi toimittuaan välillä mm. yökerhona.

Kuva
Turuntie 1 ja tyylikkäät elementit :| . On se kumma ettei edes vanhaan puutalokortteliin täydentyvää kolmikerroksista rakennusta voida toteuttaa muusta materiaalista. Tuleehan siihen rappaus, mutta silti...