Mikä on Taloforum?

Tornitaloja - lisää tornitaloja! Yläkerrassa keskustelua kaikesta korkeisiin taloihin liittyvästä ja korkeuksiin kohoavista uudisrakennuksista.
Avatar
tekijänä grendy
#15531
Ideaparkissa 7 miljoonaa kävijää
30.11.2007

Kaupankäynti Lempäälän Ideaparkissa on kiihtynyt kohti vuoden loppua. Kauppiaista on ensimmäisen vuoden aikana ehtinyt vaihtua joka kahdeskymmenes. Kauppakeskuksen haasteena on saada myös miehet viihtymään.

Kauppakeskuksen viereen aiotaan rakentaa miesten maailma, johon tulisi mm. autokauppoja. Töiden on määrä alkaa ensi vuonna.

Pääomistaja Toivo Sukari uskoo myös Ideaparkin hotellihankkeeseen. Hotellitoiminnasta on neuvoteltu kolmen ketjun kanssa.
Mm. Scandic on kiinnostunut operoinnista.


Rakentaminen aiotaan aloittaa ensi vuonna.


Katotaan kerkeekö hotellin rakentaminen alkaan ennen kun radissonista on tehty edes lopullista päätöstä keväällä :).. On se S-ryhmä vaan varovainen ja köyhän oloinen kun muihin vertaa! ;)

Ja Ideaparkillahan tulee huomenna tasan 1v täyteen. Tarkotus ois mennä katsoon ilotulitusta sinne (ei tiktakkia ;)) kun sitäkin on mainostettu tosi massiiviseks, ja jotenkin tällä kertaa en epäile edes etteikö se olis hieno! Ja tosiaan se 7krs kerrostalon korkuinen jäävuori jäädytetään siihen pihaan. Kyllä vaan tarvii Sukarille nostaa hattua kun uskaltaa ottaa riskejä ja näemmä kannattaa!
Avatar
tekijänä Janne_H
#15545
Hesarin kuukausiliitteessä hehkutettiin Lempäällää 2000-luvun nousijaksi. Siinä oli myös tuo sama havainnekuva tornista ja sanottiin että sitä aletaan rakentaa ensi vuona.

Sitte on pakko kommentoida tosta Ideaparkin kävijämäärästä. Ei 7 miljoonaa kävijää ole nii hirveen paljo vuodessa, kun vertaa sen keskuksen kokoon. Esim saman kokoluokan Itiksessä on 22 miljoonaa kävijää ja Sellossa 17,5 miljoonaa.
tekijänä Sasu K
#15547
Janne_H kirjoitti:Sitte on pakko kommentoida tosta Ideaparkin kävijämäärästä. Ei 7 miljoonaa kävijää ole nii hirveen paljo vuodessa, kun vertaa sen keskuksen kokoon. Esim saman kokoluokan Itiksessä on 22 miljoonaa kävijää ja Sellossa 17,5 miljoonaa.


Nämä kauppakeskukset eivät ole suoraan verrannollisia. Itäkeskuksessa ja Sellossa on päivittäistavarakauppaa aivan eri tavalla, mikä selittää suurimman osan kävijämäärien eroista. Ainakin Itäkeskuksessa taitaa olla hypermarket-tason päivittäistavarakaupan suuryksikkö.
Avatar
tekijänä H.C.
#15548
Sasu Karjalainen kirjoitti:Nämä kauppakeskukset eivät ole suoraan verrannollisia. Itäkeskuksessa ja Sellossa on päivittäistavarakauppaa aivan eri tavalla, mikä selittää suurimman osan kävijämäärien eroista. Ainakin Itäkeskuksessa taitaa olla hypermarket-tason päivittäistavarakaupan suuryksikkö.


Suurin ero lienee kuitenkin kauppakeskuksen sijainnissa suhteessä juna-/meroasemaan. Vertaa esim Jumboon jossa myös on suuret päivittäistavarakaupat, mutta jossa käy "vain" n. 9 miljoonaa kävijää vuodessa. Jumbo ja Ideapark on sellaisia joihin tullaan autolla nimenomaan tekemään ostoksia, ja tämähän näkyy myyntiluvuissa. Vaikka Sellossa käy lähes 2 kertaa enemmän kävijöitä kuin Jumbossa, on Jumbon myynti on silti huomattavasti korkeampi kuin Sellon, jo ilmankin että otetaan asiakasmäärät huomioon. Jumbossa oli muistaakseni ylivoimaisesti suurin myynti/asiakas. En nyt muista miten suuri Ideaparkin myynti oli, mutta taitaa sekin olla melko korkea.

Eli asiakaslukuja on huono mennä vertailemaan.
tekijänä jusa-masa
#15913
Toivo Topisukari ilmoitti sitten virallisesti YleX:n tekemässä haastattelussa, että Ideaparkin hotellia aletaan rakentamaan Tammikuussa 2008 eli muutaman viikon päästä. :D
Eli suomen korkein hotelli tulossa rekenteille lähipäivinä.
Avatar
tekijänä RV
#15914
Tulee se vamaan olemaan aika komea siinä motarin varressa 8) Kunhan vain saadaan vielä muitakin kerrostaloja Ideaparkin viereen ja pidetään pusikot poissa, niin alkaa pikkuhiljaa jo näyttämään urbaanilta.
Avatar
tekijänä Janne_H
#15915
Haha Suomeen tarvittais vähän enemmän tuollaisia bisnesmiehiä! :lol:
Alkaiskohan herrat Tampereella heräämään, kun pikkunaapuri porhaltaa kahtasataa ohi. ;)
Avatar
tekijänä huopa
#15916
toi Sukari kyllä meinaa vähän naurattaa, se on vaan niin huvittavan nopea käänteissään verrattuna noihin keskivertovirityksiin korkeiden talojen osalta ja muutenkin isojen projektien osalta. Se vaan ilmottaa että tammikuussa aletaan tekemään ja koko prosessiin kuluu sitten vähemmän aikaa kun suunnilleen keskustan hotellin alustuskokoukseen.. duh. Nojoo, pitänee yrittää päästä niihin rakennuksen aloitushässäköihin ottamaan pari kuvaa..
Avatar
tekijänä Taco
#15925
jusa-masa kirjoitti:Toivo Topisukari ilmoitti sitten virallisesti YleX:n tekemässä haastattelussa, että Ideaparkin hotellia aletaan rakentamaan Tammikuussa 2008 eli muutaman viikon päästä. :D
Eli suomen korkein hotelli tulossa rekenteille lähipäivinä.



:occasion5: Eikun bailut pystyyn! :occasion5:
Avatar
tekijänä Klazu
#15930
RV kirjoitti:Kunhan vain saadaan vielä muitakin kerrostaloja Ideaparkin viereen ja pidetään pusikot poissa, niin alkaa pikkuhiljaa jo näyttämään urbaanilta.


Voi olla vähän haasteellista ottaen huomioon, että kyseinen Badideapark sijaitsee keskellä metsää. :roll:
Avatar
tekijänä Taco
#15934
Klazu kirjoitti:
RV kirjoitti:Kunhan vain saadaan vielä muitakin kerrostaloja Ideaparkin viereen ja pidetään pusikot poissa, niin alkaa pikkuhiljaa jo näyttämään urbaanilta.


Voi olla vähän haasteellista ottaen huomioon, että kyseinen Badideapark sijaitsee keskellä metsää. :roll:


Ei Lempäälä mikään Metropoli vielä ole, mutta lupaava alku on.
tekijänä Alweron
#15936
Sukarin möläytys ei vielä taida olla täysin virallinen tieto? Joka tapauksessa mukava yllätys, että aikataulu voisi olla noinkin nopea. Vaikea on kuvitella, että noin _hieno_ torni rakennettaisiin Suomeen. Toi näyttää mun mielestä todella paljon Torontoon rakenteilla olevalta Ritz-Carlton- luksushotellilta, noin 30 kerrosta lyhyempänä vain ;) Tässä vielä havainnekuva tulevasta 57-kerroksisesta Ritzistä:
Kuva

Ainoa harmillinen juttu on sen sijainti. Lempäälässä ei juuri tule hengattua, eikä juuri ketään tuttuja tai sukulaisia asu siellä suunnalla.
Viimeksi muokannut Alweron, 22.12.07 11:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä jusa-masa
#15980
Niin ja sekin vielä, että se suunniteltu uimahalli tulee muuttumaan kylpyläksi nyt kun sekin rakentuu. Siitäkin sukari sanoi: "Ideapark on rakas lapsi ja suunnitellun uimahallinkin muutin kylpyläksi suunnitelmissa".
tekijänä bitterfly
#15981
Valtavan hienoa, vaan annas olla jos tulee lama. ;)
Avatar
tekijänä grendy
#15990
bitterfly kirjoitti:Valtavan hienoa, vaan annas olla jos tulee lama. ;)


No tolla asenteella ei kyllä hirveesti juhlita sitten ;).. Sukari meinas mennä jo konkurssiin edellisen laman aikana 90-luvulla joten kyllä sillä kokemusta siitä on. Ja jos lama tulee niin kaikki siitä kärsii, ja se lamahan tulee JOSKUS, mutta jos sitä pelkää jatkuvasti eikä uskalla ottaa riskejä niin turha kuvitella edes menestyvänsä ;)

Ettei ihan off-topiciks mee niin lupaan käydä kuvaileen hotellin rakentumista kyllä tiheeseen tahtiin sitten! :)
  • 1
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7