Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tornitaloja - lisää tornitaloja! Yläkerrassa keskustelua kaikesta korkeisiin taloihin liittyvästä ja korkeuksiin kohoavista uudisrakennuksista.
Avatar
tekijänä Janne_H
#14787
temetsuka kirjoitti:
16valve kirjoitti:Kaupunkilehti Torissa oli juttua Ideapark hotellista. Hotelli olisi siis 90 metriä korkea (katto 80metrin korkeudessa), siinä olisi 250 huonetta, kerroksia olisi 25. Rakennuksen katolle suunnitellaan näköalatasannetta, joka toimisi myös helikopterikenttänä.

Rakentamisen on määrä alkaa ensi keväänä!

http://www.torilehti.fi/pdf.php?id=823
Oho, peräti 90 metriä! No saa nähä jos ne sitä korkeutta laskee. Minun mielstä aika hieno projekti tuon hotellin ulkoasun puolestaki. Rakennus toisaalta alkaa vasta en vuoden keväällä. :?
Haha temetsuka, ensi kevääseen odottaminen on älyttömän pieni aika, kun ajattelee mitä tahansa muuta Suomen torniprojektia. Täällä on monia hankkeita mitä on odotettu vuosia eikä vieläkään ole varmaa millon ne tulee.

Siinäänsä huvittavaa, että joku Lempäällä päättää pamauttaa Suomen korkeimman hotellin ja toiseksi korkeimman rakennuksen K9:n jälkeen ja vielä näin nopealla aikataululla. 8)

Toi 90m on muuten vain toimittajan arvio..
tekijänä zeizei
#14789
Vai että Tampereen seudulle Suomen suurin areena sekä korkein tornitalo. (K9 ei ole vielä rakenteilla). Ei hullummin, ei hullummin.
Jos nämä toteutuvat, niin onneksi olkoon teille tamperelaisille! :D
Avatar
tekijänä Janne_H
#14790
zeizei kirjoitti:Vai että Tampereen seudulle Suomen suurin areena sekä korkein tornitalo. (K9 ei ole vielä rakenteilla). Ei hullummin, ei hullummin.
Jos nämä toteutuvat, niin onneksi olkoon teille tamperelaisille! :D
No eipä oo myöskään toi hotellikaan rakenteilla. Jännätään kumpaa aletaan eka rakentaa. ;) Ja mielestäni Lempäälän pitäminen Tampereena on sama kuin Kirkkonummen pitäminen Helsinkinä.

:diabloanifire:
tekijänä zeizei
#14791
Niin no jokuhan totesi että sinne olisi 12km matkaa Tampereelta. En tiedä kaupunkirakenteesta mutta etäisyyden puolesta voisin kuvitella hyvinkin samaksi seuduksi. Kuten Espoo ja Vantaa Helsingille. Tosin tähän on joku paikallinen parempi sanomaan mielipiteensä. :P
Avatar
tekijänä grendy
#14795
zeizei kirjoitti:Niin no jokuhan totesi että sinne olisi 12km matkaa Tampereelta. En tiedä kaupunkirakenteesta mutta etäisyyden puolesta voisin kuvitella hyvinkin samaksi seuduksi. Kuten Espoo ja Vantaa Helsingille. Tosin tähän on joku paikallinen parempi sanomaan mielipiteensä. :P
No naapurikaupunki Lempäälä on niinkun Espoo ja Vantaa Helsingille, mutta kuitenkin ihan eri asia kun yhtenäinen kaupunkimainen asutus ei jatku Lempäälän keskustaan asti ;).. Pirkkala on enemmänkin kuin Espoo tai Vantaa Tampereelle, rajaa ei huomaa mitenkään fyysisesti asutuksen ollessa yhtenäistä. Sama homma Nokian jne Kangasalan suhteen, pikku matkan joudut porhaltaan motaria ennenkun oot naapurikaupungissa ;)

Mutta joo takas topiciin... JOS nyt ens keväänä alettais tota Ideaparkin hotellia rakentaan niin oisin kyllä niin hämmentynyt ettei mitään rajaa ;).. Ärsyttää kuinka Tampereella vaan jahkaillaan ja jahkaillaan ja näin jäädään muiden jalkoihin. Okei no enpä mää sinänsä jotain Radisson SASia ja tätä pidä kilpailevina hankkeina muuten kuin korkeutensa puolesta ;).. Mutta kuitenkin! Niin ja keväällähän muistaakseni piti tulle se final päätös Radissonistakin.. En muista koska sitä sit pitäis ruveta rakentaan jos päätös on positiivinen mutta on sellanen 0.000001% mahdollisuus että nähtäisiin kahden tornihotellin rakentaminen samaan aikaan ja se meinais sitä että kameralle tulis isosti käyttöö :lol:
Avatar
tekijänä huopa
#14832
Olisi melko yllätys jos Tampereen seudulla rakennettaisiin kahta suomen korkeimmista (vai onko ne jopa kaksi korkeinta??) hotelleista yhtä aikaa... tuo Ideaparkin hotellin ripeä tulo ei yllätä enää sen jälkeen kun kuulin sen Sukarin sankarin olevan siinä projektissa mukana. Se mies ei ainakaan jahkaa.
tekijänä Alweron
#14838
Nyt kun ekaa kertaa itsekin näin ton havainnekuvan, niin pystyy vähän paremmin kuvittelemaan tämän hankkeen. On kyllä hieno design tuossa. Oikeastaan toi näyttää jopa ihan Amerikkalaiselta hienolta hotellilta, joskaan kerroksia ei ole niin montaa kuin siellä.

Hassua, että näitä pytinkejä on suunnitteilla noin monta Tampereen seudulla. Toivotaan, että Helsinki ja muu pääkaupunkiseutu lähtee mukaan tähän uuteen "villitykseen". Jos multa kysytään, nämä kaikki saisi kyllä nousta tänne etelään mieluummin, mutta hienoa on sekin, jos niitä muualleki rakennetaan. Onko tästä julkaistu muita havainnekuvia? Olisi kiva nähdä rakennus myös toiselta puolelta yms.
Avatar
tekijänä Taco
#14910
Ihanaa, jos saataisiin jonnekkin päin tätä ***** konservatiivistä Suomea kunnon skyline.
Kaikki kaatuu kaiken maailman NIMBYilyyn. Esim. hankit 80-luvulta lasit parvekkeeseen niin suo katottiin kuin, jotain alienia.

Suomalaiset on niin pirun kateellisia. Pitäisi saada enemmän jenkki asennetta, että "tuollain minäkin teen jonakin päivänä"/"Tuollaisen ostan jonakin päivänä".

EDIT: Onko kuullunut kaupunginhallituksesta mitään uutta?
tekijänä Sasu K
#14929
Taco kirjoitti:Onko kuullunut kaupunginhallituksesta mitään uutta?
Juttelin Lempäälän Kehitys Oy:n toimitusjohtajan Kari Kantalaisen kanssa ja tilanne on se, että näillä näkymin Ideaparkin tornihotellin asemakaava tulee Lempäälän kunnanvaltuuston päätettäväksi joulukuussa.

Tornihotelli voi siis saada lainvoiman tammikuussa, jos valituksia ei jätetä.
Avatar
tekijänä Taco
#14943
Sasu Karjalainen kirjoitti:
Taco kirjoitti:Onko kuullunut kaupunginhallituksesta mitään uutta?
Juttelin Lempäälän Kehitys Oy:n toimitusjohtajan Kari Kantalaisen kanssa ja tilanne on se, että näillä näkymin Ideaparkin tornihotellin asemakaava tulee Lempäälän kunnanvaltuuston päätettäväksi joulukuussa.

Tornihotelli voi siis saada lainvoiman tammikuussa, jos valituksia ei jätetä.
Greenie hipit ja NIMBYt ei pääse aukoo kun eivät voi rakennusta takapihalleensa nähdä!
Onnea vaan matkaan.
Avatar
tekijänä huopa
#15019
Paikallislehdessä, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, oli eilen juttu Teräselementti Oy:stä, joka tekee hotelliin lasiseinät. Työn suunnittelu ja valmistelu on jo aloitettu, joten näyttää siltä että hotelli lähtee rivakasti liikkeelle tuossa keväällä. Ainoa hanketta hidastava seikka ilmeni olevan se, että alkuperäinen hotellin paikka ei käy, koska kallio siinä kohti ei ole tarpeeksi vahvaa. Sitä hotellin paikkaa ilmeisesti joudutaan siirtämään johonkin suuntaan muutaman kymmentä metriä. Hotellin kokonaispaino on 7Mkg valmistuttua, korkeus tässäkin siteerattu 90m, sivumitat 31m x 18m. Artikkelissa mainittiin muuten jokin Imatran voimalaitos, joka on 84m korkea, mikähän se mahtaa olla?
Avatar
tekijänä Janne_H
#15022
huopa kirjoitti:Ainoa hanketta hidastava seikka ilmeni olevan se, että alkuperäinen hotellin paikka ei käy, koska kallio siinä kohti ei ole tarpeeksi vahvaa. Sitä hotellin paikkaa ilmeisesti joudutaan siirtämään johonkin suuntaan muutaman kymmentä metriä.
Eihän tuon pitäisi olla nykyään mikään ongelma. Maailmalla rakennetaan yli 400 metrisiä torneja hiekalle. Ideana on vain että tehdään perusteellinen paalutus maahan.
tekijänä peelasuks
#15026
Taco kirjoitti:Ihanaa, jos saataisiin jonnekkin päin tätä ***** konservatiivistä Suomea kunnon skyline.
Pahoin pelkään, ettei yksi torni ja ostoskeskus Lempäälän metsissä muodosta edes Suomen mittakaavassa merkittävää skylinea :I
Avatar
tekijänä Taco
#15032
peelasuks kirjoitti:
Taco kirjoitti:Ihanaa, jos saataisiin jonnekkin päin tätä ***** konservatiivistä Suomea kunnon skyline.
Pahoin pelkään, ettei yksi torni ja ostoskeskus Lempäälän metsissä muodosta edes Suomen mittakaavassa merkittävää skylinea :I
Tarkointin kyllä Ideaparkin tornia, Tähtitornia, Sokos-tornia aka Radisson SAS hotel Tampere ja etc.
Avatar
tekijänä huopa
#15081
Siihen Ideaparkin alle on jo louhittu se uimahallin luola, joten se oli esteenä syvälle paalutukselle siinä kohti. Enpä usko, että tuo on mikään paha ongelma.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7