Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tornitaloja - lisää tornitaloja! Yläkerrassa keskustelua kaikesta korkeisiin taloihin liittyvästä ja korkeuksiin kohoavista uudisrakennuksista.
Avatar
tekijänä huopa
#16324
Kävin tänään tuossa lähikaupassa ja olin hivenen yllättynyt kun siihen ideaparkin hotellin kohdalle oli ilmesstynyt aidattu alue ja paaloitusvehje. Kävin kysymässä infon tätiltä ja se sanoi että hotellin perustuksia on jo alettu tekemään, vaikka käsittääkseni viimeistä lupaniittiä ei edes ole vielä tullut. Kai se sitten on niin varma nakki että lupa tulee niin ovat jo aloittaneet hieman etuajassa. Nomut, pitää joku kuva räppästä kun sattuu kamera mukaan ensi kerralla.
Avatar
tekijänä grendy
#16325
huopa kirjoitti:Kävin tänään tuossa lähikaupassa ja olin hivenen yllättynyt kun siihen ideaparkin hotellin kohdalle oli ilmesstynyt aidattu alue ja paaloitusvehje. Kävin kysymässä infon tätiltä ja se sanoi että hotellin perustuksia on jo alettu tekemään, vaikka käsittääkseni viimeistä lupaniittiä ei edes ole vielä tullut. Kai se sitten on niin varma nakki että lupa tulee niin ovat jo aloittaneet hieman etuajassa. Nomut, pitää joku kuva räppästä kun sattuu kamera mukaan ensi kerralla.
Ei voi kun arvostaa tota mentaliteettia! Onkohan Lempäälä nyt aivan varmasti Suomessa kun tuntuu että vähän eri meininki siellä kun tässä rajan takana ;)
Avatar
tekijänä H.C.
#16327
Kuulosta kyllä hienolta :)

Mutta ei tuo rakennustöiden aloittaminen ennen lupaa ole kovin erikoista, ei ainakaan täällä. Tosi usein haetaan lupaa aloittaa työt ennen rakennusluvan voimaantuloa esim. perustusten osalta tai sitten on haettu ennen itse rakennuslupaa joku maisematyölupa tai vastaava. esim Flamingon tontilla alkoi työt pari kuukautta ennen itse rakennusluvan käsittelyä.

Täällä on ihan tavallista että hyvällä paikalla teollisuus-, varasto- ja myymälärakennuksia saadaan alkaa rakentaa poikkeuslivalla kunhan hakemus asemakaavan muutoksesta on edes jätetty. Myöhemmin kun rakennus on valmis niin asemakaava nuijitaan nopeasti läpi.

Mutta mielenkiinnolla odotan kun tuo hotelli alkaa nousta. On niin hirveän näköinen moottortielle päin toi paikka nyt että hyvä että jotain muutakin saavat sinne.
tekijänä bitterfly
#16335
Mietin vain, että kuka sitä hotellia käyttää? Varsinkin sitten kun niitä ideaparkkeja on Suomi pullollaan? Onko hiihtoputki niin iso magneetti vai mikä? Vai alkaako Sukari markkinoimaan ideapark hotelleja jo itsessään nähtävyytenä tai kongressitiloiksi.
Avatar
tekijänä Taco
#16338
bitterfly kirjoitti:Mietin vain, että kuka sitä hotellia käyttää? Varsinkin sitten kun niitä ideaparkkeja on Suomi pullollaan? Onko hiihtoputki niin iso magneetti vai mikä? Vai alkaako Sukari markkinoimaan ideapark hotelleja jo itsessään nähtävyytenä tai kongressitiloiksi.
Tekeekö kaksi ideaparkkia Suomen pinta-alasta lopun? Ihmettelen vain mikä sulla on Turun ideaparkkia vastaan?
tekijänä bitterfly
#16341
Taco kirjoitti:
bitterfly kirjoitti:Mietin vain, että kuka sitä hotellia käyttää? Varsinkin sitten kun niitä ideaparkkeja on Suomi pullollaan? Onko hiihtoputki niin iso magneetti vai mikä? Vai alkaako Sukari markkinoimaan ideapark hotelleja jo itsessään nähtävyytenä tai kongressitiloiksi.
Tekeekö kaksi ideaparkkia Suomen pinta-alasta lopun? Ihmettelen vain mikä sulla on Turun ideaparkkia vastaan?
Ei.. mutta satun kannattamaan joukkoliikennettä ja kaupunkimaista maisemaa. Kaikki uusi on hyväksi ja toimintaa saa tulla lisää. Mutta sen toivoisi olevan enemmän kaupunkien rakennetta tukevaa.

Onhan tuossa selkeitä positiivisia puolia, meinaan Turun ideaparkkia. Masku on aika lähellä Logicityn aluetta ja varmaan lisää logistiikan kysyntää, sekä siellä, että satamissa.

Ideapark antaa hyvin ristiriitaisia tunteita minulle :D

Eikös niitä ideaparkkeja ole tulossa myös Ouluun ja pariin muuhunkin paikkaan?
Avatar
tekijänä Taco
#16344
Tottahan tuo. Mä en tajua yhtään miksi pykätään uusi asuin alue 20km muusta asutuksesta, eikä laajenneta korttelimaisesti. Kaupungista tulisi näin yhtenäinen.
tekijänä bitterfly
#16346
Siinä on takana joku ihme ideologia, mikää nojaa faktaan, että onhan meillä maata millä mällätä.

Kumpa Suomessa asuisi 10x määrä ihmisiä, niin hommat sujuisi aika eri mallilla.
Avatar
tekijänä Taco
#16349
bitterfly kirjoitti:Siinä on takana joku ihme ideologia, mikää nojaa faktaan, että onhan meillä maata millä mällätä.

Kumpa Suomessa asuisi 10x määrä ihmisiä, niin hommat sujuisi aika eri mallilla.
Joo. mutta Espoon keskus on ihan järjetön mesta.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#16358
bitterfly kirjoitti:Siinä on takana joku ihme ideologia, mikää nojaa faktaan, että onhan meillä maata millä mällätä.
Uudenmaan ympäristökeskus kirjoittaa sivuillaan ongelman taustoista näin:

Yhdyskuntarakenteen hajautumisen taustalla ovat maaseutumaista asumista ihannoivat asenteet, keskusta-asumisen kalleus, kuntien kilpailu veronmaksajista ja lyhytnäköinen päätöksenteko sekä hajautumista edistävät taloudelliset kannustimet. Uudellamaalla kehitys on ollut erityisen voimakasta.
tekijänä bitterfly
#16362
Iggy.P kirjoitti:
bitterfly kirjoitti:Siinä on takana joku ihme ideologia, mikää nojaa faktaan, että onhan meillä maata millä mällätä.
Uudenmaan ympäristökeskus kirjoittaa sivuillaan ongelman taustoista näin:

Yhdyskuntarakenteen hajautumisen taustalla ovat maaseutumaista asumista ihannoivat asenteet, keskusta-asumisen kalleus, kuntien kilpailu veronmaksajista ja lyhytnäköinen päätöksenteko sekä hajautumista edistävät taloudelliset kannustimet. Uudellamaalla kehitys on ollut erityisen voimakasta.
Juuri tämän takia olen huolissani mailtaan jättimäiseksi kasvavista, Turun lähikunnista. Koska Suur-Turkua ei tule, mutta pienet kunnat saavat jättimäiset maat. Ei joukkoliikenne taatusti kehity ja keskinäinen kilpailu asukkaista vain kovenee ja yhteiskunnallisesti kalliit pientaloalueet lisääntyvät suuresti.

Olen todella iloinen, että Raisio ei ole ottanut liitoskumppaneita. Kaupungilla on Suomen mittavaakassa erittäin terve kuntarakenne. Asukastiheyskin on yli 400 ja asumattomasta pinta-alasta suuri osa teollisuuden ja kaupan valtaamia.

Eli Raisiolla on oikeasti varaa kehittää Turun kanssa yhteistä ja toimivaa joukkoliikennettä tulevaisuudessa.
Avatar
tekijänä huopa
#17600
Otin tuossa reilu viikko sitten kuvan tämän hetken tilanteesta:
Kuva

eli se paalutuskone (vai mikä lie ollut) on jossain vaiheessa lähtenyt ja tilalle tupsahtanut kaivuri
Avatar
tekijänä Klazu
#17608
Minusta tämän projektin järki tipahti pois kahtena viime viikkona. Lempäälän Ideaparkin "ainutlaatuisuus" (jos iso halli voi jotenkin olla ainutlaatuinen) kun kuoli sitä myöden, kun Topi kertoi halleja pystytettävän pitkin poikin Suomea. Se siitä maanlaajuisesta ostosmatkailusta ja suuresta tarpeesta pitkän matkan yöpymistilalle. Tampereenseutulaiset kun tuskin tarvitsevat yöpymistilaa ja jatkossa (muiden Ideahallien pystytyksen jälkeen) ovat Lempäälän ehdottomasti suurin asiakasryhmä.
Avatar
tekijänä 16valve
#17652
huopa kirjoitti:Otin tuossa reilu viikko sitten kuvan tämän hetken tilanteesta:
http://84.250.64.225/tmp/ideaparkuc.jpg

eli se paalutuskone (vai mikä lie ollut) on jossain vaiheessa lähtenyt ja tilalle tupsahtanut kaivuri
Kuvassa näkyy oleva pino kumimattoja. Niitä käytetään "suojakilpenä" kallion päällä silloin, kun sitä räjäytellään. Kumimattojen takana on näköjään Sandvikin http://www.sandviktamrock.fi/ teloilla kulkeva kalliopora, jolla porataan reikiä räjähteille. Etualalla olevat punaiset "tratit" tulevat niihin porattuihin reikiin, joihin räjähde pujotetaan. Kallion pinta näkyy olevan korkealla, joten tuskinpa tässä kohdassa kannattaa juurikaan paalutella.

Mutta any way, hieno juttu että työt edistyvät :)
tekijänä Alweron
#17683
Huvittavaa kuinka ihmiset spekuloivat ja pohtivat päänsä puhki sitä, rakennetaanko jokin rakennus vai ei. "Pihalla oli tänään kaivuri, kyllä ne varmasti sen tornitalon rakentaa" -tyylisiä mietteitä on vaikka kuinka :) Parempi vain odottaa sitä virallista ilmoitusta asiasta, ja alkaa sitten vasta hyppimään riemusta.
  • 1
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7