Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tornitaloja - lisää tornitaloja! Yläkerrassa keskustelua kaikesta korkeisiin taloihin liittyvästä ja korkeuksiin kohoavista uudisrakennuksista.
Tekijänä bitterfly
#24038
Kuten Valdez sanoi, on tuo torni täysi mysteeri vielä, mutta eipä Raision keskustaan nyt rakennettavaa uutta toimistotaloa "Raision lasikuutio" missään ennen kuulutettu kun, sitä jo pykättiin pystyyn.

Raisio tekee todella hyvää työtä keskustansa ilmeen parantamisessa ja täytyy sanoa, että varsinkin jos torneja alkaa tulemaan, niin kaikki pointsit Raisiolle. Saa mielestäni jäädä sen jälkeen täysin kuntaliitosten ulkopuolelle, sillä uskon että jos rakentamisen henki on tuo, ei Raisio saa mitään lisäarvoa kuulumalla Turkuun, ehkä päin vastoin. Joukkoliikenne kehittyy hyväksi automaattisesti, kun kaupunkia rakennetaan hyvin.

Raisio myös tuo toiminnallaan lasipintaa Turun alueelle, sillä Raision keskustassa on paljon yhtenäistä lasipintaa, jota täällä ei hirveästi näe. Vaikutteita on siis selvästi haettu pk-seudulta. Raisioon verrattuna Turun toinen autonominen äärilähiö Kaarina vaikuttaa masentavan nukkavierulta. Etenkin nyt, kun se meni liittymään Piikkiön maalaiskuntaan ja kutisti asukastiheyttään entistä pienemmäksi.
Tekijänä mikko_h
#24056
bitterfly kirjoitti: Raisio tekee todella hyvää työtä keskustansa ilmeen parantamisessa ja täytyy sanoa, että varsinkin jos torneja alkaa tulemaan, niin kaikki pointsit Raisiolle.
Rakennusten ilme tosiaan alkaa nykyään olla hoidetun näköinen, mutta Raision keskustassa on kyllä sellainen annos 60- ja 70-lukujen epäkortteleita, että asia ei ihan yhtäkkiä korjaannu. Keskustassa kulkiessa tuntuu edelleen siltä, että kaikki, isommat aukiot mukaan lukien, on yhtä takapihaa tai välikköä, joissakin väliköissä vaan on kauppoja ja bussipysäkkejä. Asuinkerrostaloissa ei tunnu olevan mitään jakoa julkiseen ja yksityiseen pihaan, niin kuin ei tietysti avokortteleissa muuallakaan maassa.
bitterfly kirjoitti: Saa mielestäni jäädä sen jälkeen täysin kuntaliitosten ulkopuolelle, sillä uskon että jos rakentamisen henki on tuo, ei Raisio saa mitään lisäarvoa kuulumalla Turkuun, ehkä päin vastoin. Joukkoliikenne kehittyy hyväksi automaattisesti, kun kaupunkia rakennetaan hyvin.
Hyvä jos optimismia piisaa... Hyvä joukkoliikenne ei kyllä taida tipahtaa minään taivaan lahjana ja keskeinen kysymys siinä on nimenomaan yhteydet Turkuun. Ne voinee tietysti hoitaa ilman kuntaliitostakin, mutta tähänastiset viritelmät eivät juuri häikäise toimivuudellaan. Mitä mahtaa kuulua raitiotiehankkeelle? En ole viime aikoina seurannut uutisia.
Tekijänä bitterfly
#24059
16valve kirjoitti:Hieno kuulla. Ja jos näin on, voisi Raisiolle tehdä vaikka oman treadin. ;)
It's way too early for that! Raisio ei vielä lunasta sellaista identiteettiä, mutta suunta voisi olla oikea. Oikeaa kaupunkia Raisiosta ei tule koskaan, mutta oikea oppinen lähiö toki. Asukastiheyttä ja urbaanisuutta alkaa olemaan jo.
mikko_h kirjoitti: Hyvä jos optimismia piisaa... Hyvä joukkoliikenne ei kyllä taida tipahtaa minään taivaan lahjana ja keskeinen kysymys siinä on nimenomaan yhteydet Turkuun. Ne voinee tietysti hoitaa ilman kuntaliitostakin, mutta tähänastiset viritelmät eivät juuri häikäise toimivuudellaan. Mitä mahtaa kuulua raitiotiehankkeelle? En ole viime aikoina seurannut uutisia.
No juu, eihän se Raisio vielä mikään Leppävaara ole, onhan siellä tosiaan sitä epäkorttelia ja paljon korjattavaa, mutta parannus entiseen ja ero Kaarinaan ja moniin Turun rajan sisäisiin lähiöihin on ilmeinen.

Ja eihän se joukkoliikenne tosiaan ihan tyhjästä tipu. "Optimismi" onkin tässä lähinnä siksi, että kun näkee jossain asioita tehtävän edes vähän oikein on siitä annettava kehut, koska se on niin harvinaista herkkua. Se on kuitenkin tosiasia, että seudulla edelleenkin päättäjissä on enemmän autoilevia pikkukuntaisia nysväreitä kuin pikaraitiotietä ja toimivaa kaupunkirakennetta ajavia kaupunki-ihmisiä, mikä näkyy Raisiossakin.
Tekijänä Aboensis
#24079
Sain sattumalta tietää tällaisesta suunnitelmasta. Ilmeisesti Hartela aikoo purkaa Brahecenterin ja rakentaa kadun varteen nykyisen oloisen talon, mutta korttelin keskelle 12-kerroksisen tasokkaan tornin! Tällä hetkellä ei kai mitään muuta tietoa tilanteesta ole, kuin että kaikki ympäröivien taloyhtiöiden asukkaat kirjaimellisesti nimbyilevät - tai no, ainakin osa. Fiksuimmat ymmärtävät, että koko korttelin arvo nousee tuollaisen myötä.

http://img26.imageshack.us/img26/5811/torni1.jpg

http://img26.imageshack.us/img26/4951/torni2.jpg
Avatar
Tekijänä Klazu
#24084
Tuo Raision torni muistuttaa kovasti Bonnissa olevaa Post Toweria (toki paljon pienempänä), joka on Deutsche Postin sekä DHL:n pääkonttori. Upea rakennus livenä, tykkäsin!

EDIT: Vierelle muuten suunnitellaan nykyisen YK:n tornin viereen modernia pilvenpiirtäjää. Ei ole nyt linkkiä heittää, mutta jossain foorumilla tämän tiedon bongasin.
Avatar
Tekijänä zeizei
#24090
Aboensis kirjoitti:Sain sattumalta tietää tällaisesta suunnitelmasta. Ilmeisesti Hartela aikoo purkaa Brahecenterin ja rakentaa kadun varteen nykyisen oloisen talon, mutta korttelin keskelle 12-kerroksisen tasokkaan tornin! Tällä hetkellä ei kai mitään muuta tietoa tilanteesta ole, kuin että kaikki ympäröivien taloyhtiöiden asukkaat kirjaimellisesti nimbyilevät - tai no, ainakin osa. Fiksuimmat ymmärtävät, että koko korttelin arvo nousee tuollaisen myötä.

http://img26.imageshack.us/img26/5811/torni1.jpg

http://img26.imageshack.us/img26/4951/torni2.jpg
Sattuikin sopivasti, että otin juuri tuolta paikalta kuvan edellispäivänä. :D Tulisi tuon harmaan peltihökkelin tilalle:
Kuva

On muuten melko urbaanit näkymät noissa havainnekuvissa.
Tekijänä bitterfly
#24094
Juu! Tuo Aboensiksen tuoma projekti vaikuttaa mielenkiintoiselta. Tuossa talossa olisi jonkin verran sellaista kunnon city-asennetta, jota kuuluu löytyä. Minun mielestäni nyky-Turku on luonteeltaan enemmän juuri tuon näköinen kuin se historiallinen matalien puutalojen seestymä, joiden mittapuun mukaan kaikki haluttaisiin madaltaa. Toivottavasti se rakennetaan ja toivottavasti samankaltaista tulee lisää, jotta ei olisi niin harvinaista päästä asumaan urbaanin kattomeren yläpuolelle. Turku on minusta parhaimmillaan, kun se tehdään tarjoamaan erilaisia kaupunkitiloja, "suuressa" kaupungissa pitää olla tilaa moninaisuudelle. Poikkeavuudet ja massiiviset erikoisuudet kertovat mielestäni keskustan vetovoimasta ja niiden tulisi saada näkyä ja olla olemassa.
Tekijänä Valdéz
#24095
Tuohan vaikuttaa ihan pätevältä talolta, vaikka se hiukan näyttääkin orvolta tuolla keskellä; se vähän huutaa kaveria sinne. Tosin tuo torni-nimitys on taas suuruuden hulluutta. Jälleen kerran tuosta ei ole mitään missään...
Avatar
Tekijänä Kantti
#24098
Aika luonnollista että naapurustossa, jossa on totuttu tähän asti yläkerroksista näkemään kattojen yli joka suuntaan, käydään nyt kuumana mahdollisen tulevan tornin noustessa peittämään näköalaa. Aivan samoin on käynyt kaikkialla jossa olemassa oleva näköala uhkaa pimetä, laskien asunnon statusta tältä osin. Suomen Joutsenen siirryttyä (se siirrettiin hieman kyllä filunkisti) nykyiselle paikalleen Forum Marinumin eteen, asuntoyhtiö jonka edessä se oli vuosikymmenet joessa kellunut, nosti hirvittävän huudon hienon kulissin ja statuskohteen menettämisestä ikkunoidensa edestä (taisi vaikuttaa jopa asunnon arvoon?)! ;) No sivumennen sanoen, on se nykyisessä paikassaan valtameripurjelaivana paremmin yhteydessä mereen, kuin Martinsillan kupeessa liikenteen nostamassa pölyssä likaantuen, ahteri kohti merta.

Kuva
Tuossa kuva paikasta lintuperspektiivinä, soikion sisällä on sitten nykyiset rakennukset (rakennus), jotka tuon suunnitelman mukaan on kadunvarresta ajatus raivata pois uuden tieltä. Vähän hämmästyttää kyllä jos nuo puretaan, ei niissä sen kummempaa vikaa ole kuin muissa saman ajankohdan normitaloissa, varmasti kestäisivät vielä kauan menemättä purkukuntoon. Toinen asia on jos taloja odottaa kalliiksi käyvät putkirempat ja muut, voi pitkällä tähtäimellä olla kannattavakin operaatio! Paalutuksesta ei luultavasti ole huolta, uskon niiden olevan perustuksiltaan tiukasti kivellä. Jos uusi rakennetaan, odotan sitä suurin toivein, nykyisin keskustan täyterakentaminen on ollut jo aivan keskustan arvon mukaista arkkitehtuuria!
Avatar
Tekijänä Kantti
#24103
Valdéz kirjoitti:Mistä Kantti olet tietoa saanut?
No sulta, ton uuden suunnitelman osalta ;) tuossahan toi paikka on. Muuten en mitään tiedä tästä. Kirjoitus oli lähinnä omaa kommentointia muulta osin.
Suomen Joutsenen osalta se on faktaa, kova kohu nousi ja hiuksia sekä partoja kiskottiin kiukusta punaisena. Oikeassa paikassa paatti nyt kuitenkin on.

Edit: perrrr... se oli Aboensis joka tuon eka linkin laittoi eikä Valdéz :fucyc: höh..
Tekijänä bitterfly
#24107
zeizei kirjoitti: Mutta olisihan tuo Raision torni komea! Tuon kuvan perusteella rankkaisin ehkä Suomen ykköstorniksi. Onko sulla muuten enemmän tietoa tuosta Raision tornista? En ole kuullutkaan siitä. Asuin- vai toimistotorni?

Edit. Voitko laittaa vielä ton TYS-ikituurin PDF tiedoston?
Anteeksi, en ollut huomannut.

Raision tornitalo on täysi mysteeri, Raision lasikuutioista ja torneista on varmaan salassapitosopimukset, kun niistä ei mitään tietoa ole. :D
Paitsi, että Raision kaupungin muutamissa dokumenteissa on maininta "risteystalo", jonka kaavaprosessi on ajoitettu 2010 - 2012. Tätä taloa ei tosin ole kuvattu kartassa tornitalona, mutta se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään.

Laittaisin TYS-ikituurin pdf:stä linkin, mutta kyseiset pdf:t on jonkun php generaattorin takana, ettei niitä saa suoraan linkitettyä. Eli pdf:n saa kun menee ...

http://www3.turku.fi/ympakaavi/sivut/Ka ... =Kaavahaku

Ja kirjoittaa ylempään kenttään "TYS ikituuri" ja hakee sieltä uusimman kaavaselostuksen ja ehdotuksen.
Tekijänä braide
#24123
Kyllä niitä valittajia aina riittää, mut ku mä en nää kukkulalta kukkulalle ja en näe kirkontornista toiseen.. Voi huhhuh luulis että on maailmassa suurempiakin huolia. Menisivät sinne Afrikkaan kattomaan mitä huolia siellä on ja vasta sitten alkais valittamaan noista "huippukorkeista" 12-kerroksisista taloista.
Tuo 12-kerrosta ei ole edes vielä mitenkään korkea, 42 metriä... Varissuon tornikartio on 51m korkea ja sitä ei edes näe kun vasta pääskyvuoren kioskilta.
Olisivat kääntäneet noissa kerrosten määrissä luvut toisin päin 12->21 :D
Tekijänä bitterfly
#24156
TYS ikituurin pohjapiirustukset. Otin ruutukaappaukset kaavaselostus pdf:stä.

Kuva
Aika ovela ensimmäinen kerros.

Kuva

Kuva
Varmaan ihan kohtalaiset näköalat tulee olemaan, etenkin jos saa kämpän kaupungin puolelta.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 27