Mikä on Taloforum?

tekijänä Purkki^
#39146
Eiköhän tämä ansaitse oman ketjun kun on sen verran iso ja merkittävä projekti Vantaalla. Rakentaminen olisi tarkoitus aloittaa ensi vuonna, jotta projektin ensimmäinen vaihe on valmis 2014 kun kehärata aloittaa toiminnan. Laitan nyt alkuun vain asemakaavan kuvauksen, että saa vähän selvää mitä rakennetaan ja muutamia raakoja havainnekuvia. Postaan tarkempia tietoja ja kuvia kun niitä tulee saataville.

Asemakaavan kuvaus:

Liikennevirasto varautuu Tikkurilan ratapihan laajentamiseen kahdella uudella raiteella, jotka
sijoittuvat nykyisten raiteiden itäpuolelle. Uudet raiteet ja laiturit eivät kuitenkaan mahdu
nykyisen aseman kohdalle, joten koko asema siirtyy n. 70 m pohjoiseen. Nykyisen asemarakennuksen
korvaa asemakeskus, johon sijoittuu linja-autoterminaali ja matkustajapalveluja sekä radan ylittävä
asemasilta, joka johtaa suoraan junalaitureilta bussilaitureille ja avaa uuden yhteyden Tikkurilasta
ja Jokiniemeen. Nykyiset alikulut pysyvät käytössä edelleen.

Matkustajia palvelevat tilat - VR:n ja HSL:n lipunmyynnit sekä kaupungin yhteispalvelupiste
sijoittuvat katutasoon tulevan asemakeskuksen pääsisäänkäynnin yhteyteen. Bussiterminaali
siirtyy nykyiseltä paikaltaan sisäänkäynnin pohjoispuolelle. Bussilaitureiden yläpuolelle
sijoittuu iso päivittäistavarakauppa ja koko hankkeen tarvitsema pysäköinti useampaan kerrokseen.
Ajo on luiskaa pitkin Lummetien suunnasta.

Ratatien ja 1-laiturin väliin asemasillan eteläpuolelle tehdään kolmeen alimpaan kerrokseen
liike- ja myymälätiloja. Niiden päälle sijoittuu toimistoja ja mahdollisesti myös asuntoja.
Viimeisessä vaiheessa eteläkärkeen rakennetaan hotelli, jonka alimpiin kerroksiin kaavaillaan
ravintolaa ja kahvilaa ja mahdollisesti lisätiloja kaupunginmuseolle. Rakennuskokonaisuuden
korkeus vaihtelee mielenkiintoisesti ja on korkeimmillaan 12 kerrosta. Rakennukseen
tulee pinta-alaa kaikkiaan noin 34 000 kerrosneliömetriä.

Radan ylittävä asemasilta on keskeisin osa asemakeskusta. Tikkurilan ja Jokiniemen yhdistävä,
katettu silta liittyy saumattomasti molemmista päistään kaupunkirakenteeseen. Pitemmän
tähtäimen tavoitteena on jatkaa siltayhteyttä Ratatien yli, jolloin Tikkurilan kävelykeskusta
jatkuisi asemalle asti ilman risteävää autoliikennettä.
Avara, lasikatteinen silta viestittää siitä, että terminaali on osa kansainvälistä juna- ja lentoliikenteen
matkaketjua. Poikkileikkaukseltaan soikean muotoiselta sillalta on sujuvat yhteydet
laitureille ja bussiterminaaliin. Matkustajien on helppo liikkua ja hahmottaa kaikki terminaalin
toiminnot sillalta.

Sillalle sijoittuu lämmitetyt odotustilat matkustajille. Lippuautomaattien lisäksi siellä on
vuokrattavaa liiketilaa, kuten kahvila ja kioski. Vuonna 2020, aamuruuhkan aikana asemasiltaa
on arvioitu käyttävän runsaat 2000 matkustajaa tunnissa.


Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Sellanen ruotsinlaiva olis tulossa. Varmasti tässä lähiaikoina tulee tarkempia kuvia arkkitehtuurista.

http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;135;137;221;222;2394;2829;2869;122619
tekijänä Purkki^
#41543
Tikkurilan matkakeskus on ilmestynyt YIT:n sivuille.

http://www.yit.fi/palvelut/yritykset/toimitilat/toimistotilat/paakaupunkiseutu/tikkurilan_asemakeskus/esittely

Kuva
Kuva

Tikkurilan asemakeskus käsittää 12 kerrosta. Liiketilat sijaitsevat asemakeskuksen 1.–3. kerroksissa ja toimistotilat 4.–10. kerroksissa. Yhteensä toimisto- ja liiketilaa valmistuu 28 500 m², josta liiketilaa on yhteensä 12 500 m² ja toimistotilaa 16 000 m². Tilat toteutetaan kahdessa vaiheessa.

1. vaihe:

liiketilaa 7 000 m²
toimistotilaa 7 500 m²

2. vaihe:

liiketilaa 5 500 m²
toimistotilaa 8 500 m²
Avatar
tekijänä JR
#41565
Klazu kirjoitti:Minulle tuosta alemmasta kuvasta tuli jotenkin välitön assosiaatio tähän aavistuksen massiivisempaan 70-luvun kaunokaiseen Dresdenissä.

Eihän tuossa rakennuksessa ole edes nauhaikkunoita!
Avatar
tekijänä H.C.
#41577
Aika massiivinen klöntsä keskelle Tikkurilaa :)

Hyvä ettei lähdetty räpeltämään mitään pienimuotoista. Kyllähän tämä kertaheitolla nostaa Tikkurilan ihan uuteen luokkaan. Junasta ei enää samalla tavalla pääse ihailemaan Vantaan kaunista keskustaa ja julkisivujen mononisuus näiden kuvien perustella vähän pelottaa. Muuten on kyllä erittäin toivottu hanke!!!

Ja vihdoin on myös Jokiniemen puolella lähdössä lyijymaiden rakentaminen liikkeelle! Ens maanantaina ensimmäinen kaava lautakunnan käsittelyssä. Pitäisi varmaan laittaa siitä kuvat jossain vaiheessa esille. Tässä on nyt kuitenkin selostus:
http://192.49.193.12/ktwebbin/ktproxy2. ... ension=pdf
ja tässä rakentamisohjeluonnos:
http://192.49.193.12/ktwebbin/ktproxy2. ... ension=pdf
tekijänä Purkki^
#41608
^ Kieltämättä vähän liian massiivinen, nykyiseen rakennuskantaan. Onneksi molemmin puolin rakennetaan niin ehkei valmistuessaan ole niin hallitseva.

Tosi jees että vihdoinkin Jokinemenpuoli liikahtaa eteenpäin. Tuo kaava ilmeisesti koskee vvo:n projektia ja mielenkiintoiseksi homman tekee se, että asunnot on ns. autottomia. Tästä lisää Vantaan projektit ketjuun.
Viimeksi muokannut Purkki^, 02.03.13 00:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Purkki^
#47067
Kaupunginhallitus hyväksyi Tikkurilan asemakeskuksen kaavan.

http://www.vantaa.fi/fi/kaavoitus_ja_maankaytto/ajankohtaista-arkisto_-_kaavoitus_ja_maankaytto/101/0/kaupunginhallitus_hyvaksyi_tikkurilan_asemakeskuksen_kaavan

Tekstistä pomittua: Lisäksi pöytäkirjaan merkittiin vihreiden valtuustoryhmän pöytäkirjalausuma "jatkossa on matkakeskuksen suunnittelussa huomioitava mahdollisuus sujuvaan vaihtoon pikaraitiotieltä junaan."

Ja eikun rakentamaan hopihopi. :)
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 17