Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Urbaani
#97898
Siis onhan Myyrinpuhos ihan veikeä rakennus ja erottuu tietyllä tavalla aikansa harmaasta massasta. Mutta onko loppujen lopuksi kuitenkaan niin arvokas, että kulahtaneen ostarin ehdoin tahdoin säilyttäminen menee huomattavasti tehokkaamman ja taloudellisesti kannattavamman uudisrakennushankkeen edelle? Tarvittaessa kyllä löytyy "museoihmisiä" puolustamaan periaatteessa mitä tahansa purku-uhan alla olevaa laatikkoa.

Kotikaupungissani Keravalta purettiin hiljattain vuosikaudet tyhjillään ollut Aleksintorin kauppakeskus, joka varmasti alan asiantuntijoiden mielestä oli leimallinen esimerkki 1980-luvun liikerakennuksista, mutta nyt paikalla on uusi kauppakeskus ja tehokasta asuinrakentamista. -En ole kuullut kenenkään paikkakuntalaisen haluavan palata vanhaan.

Vantaa kasvaa ja kaupungistuu nyt kovaa vauhtia ja vanhaan hiljaiseen lähiöelämään tottuneiden voi olla vaikeaa hyväksyä muutosta. Viime vuonna kaupungin väkiluku kasvoi peräti 2,3 prosenttia, joten "kasvukivut" ovat ihan ymmärrettäviä, mutta liika tunteet edellä meneminen ja jokaisen puretun talon perään itkeminen lienee loppujen lopuksi varmasti raskasta.
kaupunkilainen tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#97900
Kummasti vain muualla maailmalla suunnittelijat pystyvät kaavoittamaan tehokkaasti tuhoamatta jokaista kulahtanutta maamerkkiä tieltä pois. Mielestäni Myyrinpuhos on tarpeeksi merkittävä kohde, jotta sitä voi aivan hyvin suojella estämättä alueen tiivistämistä. Jokainen voi katsoa kartasta, kuinka mieletön määrä Myyrmäessä on avaria parkkipaikkoja ja pusikoita esimerkiksi Vaskivuorentien varrella. Vanhat maamerkit ovat merkittäviä identiteetin rakentajia, joten niille on tarvetta asukkaiden houkuttelemiseksi nykyaikaisiin vantaalaisiin laatikoihin.

Kukaan asiantuntija tuskin huutaa tässä entisen lähiön perään, vaan toivomuksena on edes vähäisen historian säilyttäminen tulevien asukkaiden nähtäville. Turha tästä on väkisin tehdä mitään tiivistymisen vastustajien taistoa, kyse on vain aikakauden jäänteiden suojelusta.
MindW, H.C. tykkää tästä
Avatar
tekijänä Urbaani
#97903
Niin no. Vähän tämä ränsistyneiden kenkälaatikko-ostarien puolesta itkeminen yhdistyy mielestäni ihan yleiseen nimbyilyyn. Hiljattainhan HS julkaisi laajan artikkelin, jossa suhtauduttiin Myyrmäen kehittymiseen ja urbanisoitumiseen aika yksipuolisen negatiivisesti. Voi tietty olla, että maailmassa riittää myös ihmisiä, jotka suosivat 60-70 lukujen metsälähiöitä yli urbaanin kantakaupungin, vaikka tätä onkin ajoittain haastava ymmärtää. Korpea ja peltoaukeaa riittää tälle porukalle riittämiin Suomessa, vaikka raskasraideasemien lähitienoot ottaisivat askelia mannermaista urbanismia.

Korostan taas kerran, etten ole arkkitehti, tai rakennushistorijoitsija (no ei ole enemmistö NIMBY:istä tai kaupunginvaltuutetuista), mutta en vain näe useimpien suojeltaviksi esitettyjen lähiöostareiden olevan niin korvaamattoman arvokkaita, että se ajaa taloudellisen edun ohi. En jäänyt itkemään VR-makasiinien, Vesiputoustalon tai Tikkurilan 70-luvun rautatieaseman perään ja tuskin niin käy myöskään Myyrinpuhoksen suhteen.

Pyöröovi kirjoitti: 01.06.19 22:27 Kummasti vain muualla maailmalla suunnittelijat pystyvät kaavoittamaan tehokkaasti tuhoamatta jokaista kulahtanutta maamerkkiä tieltä pois.
Itse asiassa olisi mielenkiintoista tietää, miten vastaavan aikakauden huonokuntoisiin ja ajasta jälkeen jääneisiin liikerakennuksiin suhtaudutaan ympäri maailmaa. Aika surutta saanevat yhtä lailla kauhakuormaajaa, vaikka mielenkiintoisiakin "post war" rakennuksia riittää. Mihinkään Berliinin Europa Centeriin en alkaisi ainuttakaan Vantaan ostaria vertaamaan.
Risumies tykkää tästä
tekijänä Sam33
#97904
Pyöröovi kirjoitti: 01.06.19 22:27 Jokainen voi katsoa kartasta, kuinka mieletön määrä Myyrmäessä on avaria parkkipaikkoja ja pusikoita esimerkiksi Vaskivuorentien varrella.
Niin koska ollaan Myyrmäessä ja tonttimaata on edelleen paljon saatavilla, niin taloudellinen houkutus näiden kohteiden kunnostamiseen on äärimmäisen pieni. Lähes arvottoman talon suojelu on käytännössä katastrofi talon omistajalle, kun kyse ei ole mistään Postitalosta Helsingin parhaalla paikalla. Vuokralaisia ei välttämättä edes ole ja nekin jotka on, niin maksavat niin pientä vuokraa.

Ei tälläisille hankkeille löydy yksityistä rahaa, kun liikehuoneistoja saa vierestä paljon halvemmalla kuin kalliisti peruskorjatusta kiinteistöstä, jonka käyttöä suojeluarvot vielä hankaloittavat.

Jos sekä Myyrinpuhos että Kuohukujan ostari päätetään suojella, niin molemmat jäänee ilman laajaa peruskorjausta ja suojeluarvoja mietitään uudelleen vuosien päästä kun rakennukset on lopullisesti päästetty purkukuntoisiksi.
Purkki^ tykkää tästä
Avatar
tekijänä Urbaani
#98095
Lasikatto rikkoutumassa kuluvan vuosituhannen osalta vihdoin.

Kuva

Kategoriat PROJEKTIT KIINTEISTÖT RAKENTAMINEN Kirjoitettu 25.6.2019

Skanska rakentaa Elolle asuntoja Vantaalle


Skanska ja työeläkevakuutusyhtiö Elo ovat sopineet 95 vuokra-asunnon rakentamisesta Vantaan Kilterinmäen alueelle lyhyen matkan päähän kauppakeskus Myyrmannista. Tornitalosta tulee lähiympäristönsä korkein rakennus.

Rakennuslehti
As.oy Vantaan Kilterinkuja 4:n korkeammassa, vaaleassa torniosassa on 13 ja matalammassa osassa viisi kerrosta. Rakennuksen torniosan ylimmässä kerroksessa on asukkaiden käyttöön tuleva saunaosasto ja kerhotila sekä terassi.

Rakennus sijoittuu tontille, jonka vieressä sijaitsevassa rakennuksessa ovat muun muassa Vantaan tanssiopiston tilat. Paikalla on ennen sijainnut Imatran Voiman toimitilarakennus, joka on nyt jo purettu. Samalle alueelle on paraikaa rakenteilla myös muita asuntohankkeita. Kilterinkaareen, Kilterinrinteeseen, Kilterinkujaan ja Leirimäenpolkuun rajoittuvalle alueelle tulee kaikkiaan noin 250 asukasta.

Korttelialueen uudistumisen taustalla on Elon käynnistämä asemakaavamuutos, jonka seurauksena Kilterinmäen aluetta muutetaan liike- ja teollisuusalueesta asuinkäyttöön.

”Kilterinkuja 4:n rakennuttaminen on Elon käynnistämän kiinteistökehityshankkeen ensimmäinen vaihe. Myös naapurikorttelissa on asemakaavamuutos meneillään, ja sinne Elolla on tarkoitus rakennuttaa noin 150 vuokra-asuntoa omaan omistukseensa. Vuokra-asuntojen lisäksi kortteleihin tulee kaikkiaan yli 300 omistusasuntoa. Myyrmäen alue sopii erinomaisesti tavoitteeseemme rakennuttaa lisää vuokra-asuntoja pääkaupunkiseudulle”, projektinjohtaja Antti Pyötsiä Elosta sanoo tiedotteessa.

Skanska on toteuttanut aikaisemmin Elolle asuntohankkeita esimerkiksi Keravalle ja Espooseen.

https://www.rakennuslehti.fi/2019/06/sk ... vantaalle/
H.C., kaupunkilainen tykkää tästä
Avatar
tekijänä Urbaani
#98376
Aina mielenkiintoista nähdä kuvakollaaseja näistä 50-60-70 -lukujen lähiöistä uutuuttaankiiltelevinä. Itse kun on tottunut näkemään nämä usein sijaitsevan keskellä korpea, metsän siimeksessä, mutta rakennusvaiheessa näin ei aina vielä ollut. Se pitääkö metsälähiöistä on asia erikseen.
tekijänä Sam33
#99247
Pieni update Myyrmäen tilanteesta. Vanhan toimistorakennuksen tilalle tulevista JM:n kohteista on ensimmäinen ilmestynyt yhtiön sivuille, ennakkomarkkinointi varmasti alkamassa ensi vuonna kun toimistorakennusta puretaan jo.

Tämä taitaa olla Myyrmäen keskustan isoista hankkeista ensimmäinen joka pääsee rakenteille, kun varsinaisen keskustakorttelin hankkeista ei ole kuulunut mitään. Keskustakorttelissa oli Vantaan Sanomien mukaan jotain ongelmaa, että kustannukset ARA-tuotannolle on liian kalliit tällä hetkellä ja koska parkkihallit yms on yhteisiä näiden hankkeiden kanssa, niin myöskään muut kohteet eivät ole päässeet rakenteille. Toivon, että tämä JM:n kohde 200 metrin päässä ei vie kysyntää kokonaan keskustakortteleilta, jotta myös ne saadaan rakenteille.

JM Suomi (16-kerrosta, 121 asuntoa)
Kuva
KUVA: JM SUOMI

Tämä Kilterinmäen korkein rakennus on nyt ollut pari kuukautta rakenteilla Skanskan toimesta.

Kuva
Kuva: Rakennuslehti

Lisäksi Myyrmäen urheilupuiston hotellitontilla tapahtuu vihdoin. Perustustyöt käynnissä. Mitään tietoa ei hankkeesta ole kuitenkaan sen enempää annettu enkä tiedä onko tämä kuva enää ajankohtainen.

Kuva
Kuva: Avarrus Arkkitehdit Oy
H.C., Vantaakeijo tykkää tästä
tekijänä Sam33
#100647
Nyt alkaa ilmeisesti Myyrmäen keskustassa tapahtua, kun keskustakilpailun hankkeet lähtemässä vihdoin käytiin. Ensimmäiselle kohteelle myönnettiin rakennuslupa jo vuonna 2018 (Hoasin kohde), mutta mitään ei ole vieläkään tapahtunut. Nyt Vantaan Sanomien mukaan töiden pitäisi pohjoisemman rakennusmassan osalta alkaa nyt syksyllä.

Myös Hartelan kohteet tulossa myyntiin, toivotaan että käyvät kaupaksi.

Kuva
Kuva: Hartela
H.C., Vantaakeijo tykkää tästä
Avatar
tekijänä Urbaani
#100660
Melkeinpä parasta kaupunkia, mitä tuolle slotille olisi voinut realistisesti suunnitella! -Kerralla Myyrmäen ansaitsema pikkuklusteri ja mukava ihmismassa palveluiden ja juna-aseman välittömään läheisyyteen.
tekijänä Hmm
#100672
Vaskivuorentien pohjoispuolella osoitteessa Myyrmäentie 2 puretaan vanha toimistorakennus ja tilalle tulee uusi asuinkortteli jossa mukana kolme 16-kerroksista tornitaloa joista ensimmäinen VAV asunnoille. Havainnekuvien perusteella kerroksia on kylläkin 18. Korkeus n. 60 metriä:

https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/1639502

https://paatokset.vantaa.fi/ktwebbin/kt ... &version=1

Kuva
Kuva
Pyöröovi, H.C., veka ja 1 muuta tykkää tästä