Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Urbaani
#98301
Kivistössä on todellakin paikoin ihan oikeaa yritystä luoda massiivista ja urbaania kaupunkia. Colosseumin mittakaava saa minultakin täydet pisteet. Ison mittakaavan korttelikaupunki loppuu alueella liian lyhyeen ja usein jo samaaan kortteliin on laitettu pienkerrostaloja Leinelä-tyyliin ja "townhouseja".

2010-2020 lukujen ilmiö näyttää olevan, että kaavoittajat haluavat selkeästi tehdä pesäeroa muutaman aiemman vuosikymmenen harvaan lähiötyyliin, mutta hommaa ei kuitenkaan haluta/uskalleta viedä maaliin asti ja tuloksena on juuri Kivistön tyylistä "melkein kaupunkia".
tekijänä hmikko
#98304
^ Townhaussien sijoittelussa on sekin ongelma, että niitä laitetaan samaan kortteliin 6-7 kerroksisten talojen kanssa. Townhousen pihalta menee yksityisyys aika pahasti, jos pihan toiselta laidalta kymmenet naapurit voivat katsella yläviistosta. Näitä on tehty Kalasatamassa ja aikanaan Pikku Huopalahden viimeisessa osassa, ja ainakin yksi näkyy Kivistössä. Siis townhousessa ei sinänsä ole mitään vikaa, niistä vaan pitäisi tehdä oma korttelinsa, jolloin korkeat naapurit ovat kadun toisella puolella.
tekijänä hmikko
#98513
Hesarin maksumuurin takana: Totuus Kivistöstä

Vantaan Kivistöön rakennettiin kehärata ennen asuntoja. Junarataa pitkin joudutaan lähtemään kuitenkin liian usein pois Kivistöstä.

Vantaan Kivistössä järjestettiin asuntomessut vuonna 2015. Messut olivat menestys. Lehdistö kirjoitti puukerrostaloista, energiatehokkaista kohteista ja putkikeräysjärjestelmästä. Kävijöitä virtasi sisään messualueen porteista. [...]

Kuva
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#98515
Aikamoinen lokauskampanja hesarilta vaihteeksi. Yksikään pääkaupunkiseudun merkittävistä uudisrakentamisalueista ei ole tainnut selvitä ilman lehden lyttäystä.

Kivistön suunnittelijat tekivät selvästi virheen aloittamalla asuinkortteleista siellä sun täällä ja ryhtymällä keskuksen pystyttämiseen vasta nyt. Silti on todella aikaista tuomita koko projekti, joka valmistuessaan on todennäköisesti Vantaan parhaita asuinpaikkoja. Brändäys muutaman vuoden takaisilla asuntomessuilla oli tietysti ylitsevuotavaa, mutta ei muutamien lupausten pettäminen tarkoita suinkaan ihmeellisempää kriisiä. Saattaa olla myös ihan terveellistä, ettei Kivistöön koskaan päädytty rakentamaan lähes Redin mittakaavan kauppakeskusta.
tekijänä hmikko
#98517
Pyöröovi kirjoitti: 15.09.19 17:05 Saattaa olla myös ihan terveellistä, ettei Kivistöön koskaan päädytty rakentamaan lähes Redin mittakaavan kauppakeskusta.
Kyllä. Esitetyn kokoinen iso kauppakeskus vaatisi asiakkaiden haalimista paljon ja kaukaa Kivistön ulkopuolelta. Jokaisessa uudessa kaupunginosassa ei semmoista voi mitenkään olla, asiakkaita ei yksinkertaisesti riitä. Suunnitelmien tarkistaminen on ihan terve korjausliike, ja Kivistöstä on tulossa tarpeeksi suuri, että sinne varmaankin saadaan ihan hyvät palvelut lopulta.

Itse en pidä vaiheistusta sinänsä epäonnistuneena. Tietysti joku järjellisen kokoinen ruokakauppa ym. olisi voitu/pitänyt tehdä jo pari vuotta sitten, eikä odottaa kauppakeskusta. Mutta tämä juuri on jättikeskusten ongelma, ne kun toimivat kaikki-tai-ei-mitään -periaatteella. Sama vika Kalasatamassa - ensin ei mitään ja nyt on niin iso keskus, että erikoisemmat liikkeet kuolivat siitä alkuunsa, kun niitä aloitti liian monta kerralla tuntemattomassa paikassa. Vähittäinen kehittäminen on urbanismin kannalta parempi. Ja jossain mielessä tämä on se vähittäisempi versio Kivistöstä. Jättikeskuksella aloittaminen korvessa on iso riski. Tässä tilanteessa on paremmin hahmotettavissa, mitä Kivistöstä on käytännössä tulossa ja mille on tilausta.
Clepe tykkää tästä
tekijänä aluode
#98914
https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli ... VR4tAGSDM0

"Karjalainen kertoo myös Kivistön tilanteesta.

– Alun perin Kivistöön kaavailtiin Jumbon kokoista kauppakeskusta. Aika on ajanut sellaisen ohi. Kivistöön tarvitaan kuitenkin nopeasti paikallisten asukkaiden tarpeet täyttävä ostoskeskus.

Kauppakeskuksesta voimassa oleva esisopimus on raukeamassa keväällä. Karjalainen mainitsee raukeamisen saattavan olla siinä mielessä jopa hyvä asia, että se laukaisisi pitkään jatkuneen pattitilanteen ja mahdollistaisi pienemmän ostarin rakentamisen."
tekijänä Sam33
#100202
Eilen (25.5.) oli myös uusi juttu Rakennuslehdessä. Ilmeisesti HOK-Elanto ja Kesko olisi valmiita rakentamaan pienen keskuksen (kolme ruokakauppaa, kirjasto, terveysasema, ravintoloita), mutta kaupungin virkamiehet edelleen haluaisi jotain isompaa.

Jos poliitikoilta kysyttäisiin, niin uskon että tämä tämä pienempi kauppakeskus tulisi menemään läpi. Kivistö on sen verran kauan ollut ilman palveluita. Harmi sinänsä että Colosseum jäisi yhtä reunaa vajaaksi. Vaikka tuossa paikka sille jäisikin, niin tämän jälkeen sitä tuskin rakennetaan tuohon eteen.

Kuva
KUVA: RAKENNUSLEHTI
tekijänä hmikko
#100208
En kyllä ymmärrä laisinkaan, miksi Colosseumin osa pitäisi jättää tämän takia rakentamatta. Ei kai kauppakeskusta siihen korkeaan osaan suunniteltu muutenkaan? Kun asuinkerrostaloja Kivistöön rakennetaan muutenkin, niin ei kai kysyntä ole juuri siihen Colosseumin pätkään lopahtanut? Ihan hyvinhän pienemmän kauppakeskuksen voi sovittaa entiseen suunnitelmaan. Sitä paitsi nythän syntyy mahdollisuudet saada enemmän asukkaita aseman välittömään läheisyyteen, kun suunnitelmassa ei ole jumboa tiellä. Parkkikenttä tuolla paikalla tietysti ihan vihonviimeinen idea.
Avatar
tekijänä Urbaani
#100211
Samoilla linjoilla. Tuon suunnitelman voisi nähdä jossain Klaukkalassa tai Sipoon korvessa, muttei Kivistössä. Pienempi ostari täysin hyväksyttävä vaihtoehto, mutta tehokkaat asuinneliöt vaadittava osaksi kokonaisuutta. Parkkikentät tällä sijainnilla olisivat aikamatka 30 vuoden taakse.
Sieni tykkää tästä
tekijänä Sam33
#100212
Vantaan Sanomien mukaan tämän kauppakeskuksen alle olisi tulossa parkkihalli, joten voi olla että tuo parkkikenttä tässä ylemmässä kuvassa on hieman ylimitoitettu. Colosseumin viimeisen osan kohtalo varmasti riippuu siitä, millaisen suunnitteluvarauksen kaupunki hankkeelle antaa, jos antaa ollenkaan. Hanke pitäisi ehdottomasti suunnitella niin, että viimeinen osa Colosseumista jäisi ihan erilliseksi hankkeeksi tai Colosseum voidaan tulevaisuudessa rakentaa kiinni olemassa olevaan kauppakeskukseen.

Paras ratkaisu olisi että keskus rakennettaisiin lähemmäs asemaa ja Colosseumin viimeinen osa rakennettaisiin keskuksen katolle heti tai myöhemmin.
tekijänä hmikko
#100213
Sam33 kirjoitti: 26.05.20 18:29 Colosseumin viimeinen osa rakennettaisiin keskuksen katolle heti tai myöhemmin.
Tuo lienee se kohta, josta kenkä puristaa. Tavallisen supermarkettihallin rakentaminen on halpaa, ja keskusliikkeillä ja muilla toimijoilla on siihen valmiit konseptit. Kymmenkerroksisen asuintalon sovittaminen sen päälle on ihan eri juttu. Jos markettiin halutaan edelleen vapaata lattiaa ilman tornin tukirakenteita, niin päädytään selvästi kalliimpiin rakenteisiin kuin noissa peruslaatikoissa.

Itse ajattelin, että tornin kivijalkaan voisi laittaa pienempiä liiketiloja ja nuo marketit matalana rakenteena kylkeen, kuten oli alkuperäisessä kauppakeskussuunnitelmassakin. Varmasti se pitäisi sovitella tontille eri tavalla kuin iso kauppakeskus oli, mutta luulisi olevan ihan mahdollista.
Avatar
tekijänä H.C.
#100214
Ihan hyvän kokoinen suunnitelma, harmi ettei tämänkaltaista heti alkuun yritetty sinne sovittaa vähän vielä keskeisemmälle paikalle.

Kolosseumista on jo muut osat pystyssä, luulisi että sen viimeisen osan voi myös toteuttaa erillisenä hankkeena tästä kauppakeskuksesta. Tuo parkkipaikka ei kyllä tuossa paikassa paljoa haittaa, mutta paras olisi jos se olisi vaan väliaikaisesti täyttämässä rakentamatonta tonttia.
  • 1
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19