Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
Tekijänä Eeros
#100524
Mielestäni ihan ihania viivoja...

:)

Pääsevät pikkuvelimaankin asukkaat nauttimaan puhtaasta suomalaisesta muotokielestä. Onnea sinne!
Kunpa koko Telluksen pinta täyttyisi meidän arkkitehtuuristamme. Olisi niin kaunista katsella.
Avatar
Tekijänä TurkuCubed
#100681
Noh ei voi ainakaan kunnianhimon puuttesta syyttää. Realistisuudesta voi sitten olla montaa mieltä.
Tallinnan edustalle suunnitellaan kolmen neliökilometrin laajuista kelluvaa saarta – tältä se voisi näyttää

Kuva

Jotkut uskaltavat ajatella ja puhua isosti näinä ikävien talousuutisten aikoinakin.

Tallinnan ja Helsingin välisen tunnelihankkeen keulakuva Peter Vesterbacka ja hänen yhtiökumppaninsa Kustaa Valtonen kertoivat torstaina solmineensa kahden kansainvälisen yhtiön kanssa yhteistyösopimuksen, jonka hedelmänä on tarkoitus rakentaa tulevaisuudessa tekosaari Tallinnan edustalle.

Suomalaiskaksikon Finest Bay Area Development -yrityksen tuoreet kumppanit ovat hollantilainen Blue21 ja japanilainen Shimizu Corporation.

Suunnitelmissa on 1,2 kertaa 2,5 kilometrin kokoinen kelluva saari, johon tulisi asuntoja, työ- ja koulutuspaikkoja sekä mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon.

Suunnitelmat ovat vielä alkutekijöissään. Esimerkiksi hankkeen budjetti ja saaren rakennusmateriaalit ovat vielä avoinna.

– Hinta riippuu paikasta, toteutustavasta ja toiminnoista, mitä saarelle lopulta tulee. Joka tapauksessa puhutaan vähintään satojen miljoonien eurojen hankkeesta. Mahdollisesti budjetti asettuu miljardiluokkaan.

– Tekosaaren rakenteiden ydinmateriaalit ovat metallia, mutta sen tarkemmin rakennusaineista on tässä vaiheessa vaikea puhua. Ympäristöystävällinen toteutustapa on kuitenkin ehdoton edellytys, Valtonen toteaa.

Valtosen mukaan vastaavan tyyppisiä tekosaaria on jo olemassa.

– Esimerkiksi Singaporen edustalla on tekosaari, missä on tiloja muun muassa musiikin ja urheilun tarpeisiin. Blue21 on ollut mukana Rotterdamissa paviljonki-tyyppisen saariratkaisun suunnittelussa ja toteutuksessa.

– Jos meidän hankkeemme valmistuisi nyt, se olisi lajissaan maailman suurin. Suurempiakin hankkeita on silti vireillä. Tekosaaret ovat nouseva ilmiö, Valtonen arvioi.

Kuva

Miten tekosaari kestää Suomenlahden jäätymisen, myrskyt ja muut luonnonolot?

– Ympyrärakenteella minimoidaan näitä vaikutuksia. Saari kiinnittyy pohjaan metallisilla ankkureilla. Tekniikka on hieman vastaava kuin öljynporauslautoissa. Shimizu Corporationilla on kokemusta arktisille alueille rakentamisesta.

– Jos käy niin, että merenpinta nousee seuraavan sadan vuoden aikana vaikkapa metrin tai kaksi, se otetaan kelluvan saaren tekotavassa huomioon.

Tallinnan tekosaarella on synergiaetuja Tallinna-Helsinki-tunnelihankkeen kanssa, vaikka ne ovat erillisiä projektejaan.

– Tunnelihanketta varten tarvitaan hätäpoistumisteitä sekä paikkoja savupoistolle.

Tunnelihankkeeseen liittyy myös saarihanke Helsingin edustalle. Se ei ole kuitenkaan kelluva.

– Siitä tulee kiinteä saari, joka rakentuu tunnelityömaalta tulevasta kiviaineksesta. Se tulee olemaan 3–5 neliökilometrin laajuinen eli samankokoinen kuin Lauttasaari.

Sekä Tallinnan että Helsingin saarien paikat ovat vielä auki.

– Tunnelille on olemassa kolme eri linjavaihtoehtoa. Saarien sijainnille on Helsingissä neljä ja Tallinnassa kolme mahdollista paikkaa lopullisesta tunnelilinjasta riippuen.

Mitä sanot heille, joiden mielestä tekosaaren rakentaminen kuulostaa epärealistiselta?

– Ei kelluvassa saaressa ole nykyään enää mitään ihmeellistä. Vastaavia hankkeita on vireillä ympäri maailmaa.

– Maata on rajallisesti ja rakentamiseen liittyy rajoitteita. Helsinkikin laajenee merelle: Hernesaari ja Jätkäsaari ovat uusia alueita, Koivusaareenkin yritetään saada mittavia rakennuskantoja. Kelluvien rakenteiden yksi idea on, että rantoja ei tarvitse rakentaa liian täyteen, eikä rantaviivaa muuttaa. Kun kelluva saari rakennetaan oikein, se on ympäristöystävällinen tapa edesauttaa kaupungin kehitystä ja kilpailukykyä, Valtonen arvioi.

https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/50485 ... si+nayttaa
Tekijänä hmikko
#100687
Hei me kellutaan!

Maata on rajallisesti
... Singaporessa. Suomessa vika lienee siinä, että maa on Suomen verolainsäädännön piirissä. Hyvinkää verovapaaksi vyöhykkeeksi, niin sinne voi virittää noi toiminnot eikä tarvi tehdä saarta.
Tekijänä Hmm
#100689
Shimizu on kyllä rakentanut useamman oikean suurprojektin (pilvenpiirtäjiä, siltoja, tunneleita jne.) mutta tunnetaan myös siitä että keksivät melko säännöllisesti fantasiahankkeita kuten kaksi kilometriä korkean pyramidin Tokioon (https://en.wikipedia.org/wiki/Shimizu_Mega-City_Pyramid ) ja koko Kuun kiertävän aurinkovoimalan (https://en.wikipedia.org/wiki/Luna_Ring ) sekä merenalaisia kaupunkeja ynnä muuta.
hmikko, veka peukuttivat tätä
  • 1
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9