Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#101671
Joo, sattumalta tulin lukeneeksi tuon NY Timesin kirjoituksen jo ennen kuin Hesari ryhtyi sitä siteeraamaan. Vähän jäi harmittamaan kriitiikin taso. Mikä tahansa rakennus voidaan rakentaa hyvin tai vähemmän hyvin, ja kaikista uudisrakennuksista löytyy rakennusvirheitä. Kun kyseessä on näin erikoinen rakennus, virheiden vaikutukset tietysti nousevat selvemmin esiin. Nyt kuitenkin keskityttiin herkuttelemaan namukkaimmilla yksityiskohdilla, jotka toki ovat maukkaita. Tuota rakennusta on läimitty jo vuosia (itsekin olen ollut kuorossa mukana), ja sen päälle lieväkin ilkkuminen sitten kun käy vähän huonosti tuntuu vaan hieman köyhältä.

Olisin kaivannut ja kaipaan yhä selkeämpää analyysia koko tästä tikkutalojen, kansainvälisten pääomaliikkeiden (ja rahanpesun) sekä ylipäänsä rahamarkkinoiden tärkeimmistä ilmiöstä. Jotka ymmärtääkseni tulevat yhä vain voimistumaan, kun koko maailma pumppaa markkinoille ziljoonia elvytyksen merkeissä, ja jopa Euroopassa on jo luovuttu ajatuksesta maksaa näitä 'lainoja' joskus takaisin. Sata vuotta sitten päädyttiin markkinatalousmaissa lopulta sen ajan taloudenpidon umpikujaan. Nyt on rakenteilla sellainen kupla, jota edes fiksuimmat ekonomistit eivät enää suostu ymmärtämään.
Avatar
tekijänä veka
#101716
Sattuipa silmiin sellainen tieto, että viime viikolla (edellisellä sivulla) esitellyn Amazonin tulevan pääkonttorin hauska pehmistötterömäinen vehreä rakennus on pinnnaltaan kuntopolku. Siis vähän samaan tapaan kuin Jätkäsaaren Saukonlaiturin pysäköintitalossa. Varsinaiset toimitilat ovat kookkaissa lasirakennuksissa. Nokkelaa.

Ehkä tätäkin mielenkiintoisempaa on koko alueen suunnittelu huolitellusti ja viimeisen päälle. Amerikkalaiseen tyyliin kookkaiden rakennusten väliin ja viereen jää hyvin tilaa puistolle ja paviljonkimaisille pikkutönöille, jotka saavat paikan elämään. Tämä osataan tuolla. Meillä vasta harjoitellaan.

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#102772
Eurooppalaisesta vinkkelistä panostukset jatkuvasti suurempiin viihdepalloihin/-areenoihin ja ohuempiin tikkupilvenpiirtäjiin tuntuu kyllä takapajuiselta. Suuri osa amerikkalaisista tarvitsisi aivan yksinkertaisia peruspalveluita lähelleen, mutta ne eivät taida olla rikkaan väestön mielestä tarpeeksi spektaakkelimaisia ja kiinnostavia. Kun eliniänodote lyhenee maailman rikkaimmassa taloudessa, kannattaisi amerikkalaisten miettiä prioriteettilistaa uusiksi.
Avatar
tekijänä Urbaani
#102774
Pyöröovi kirjoitti: 25.08.21 16:49 Eurooppalaisesta vinkkelistä panostukset jatkuvasti suurempiin viihdepalloihin/-areenoihin ja ohuempiin tikkupilvenpiirtäjiin tuntuu kyllä takapajuiselta. Suuri osa amerikkalaisista tarvitsisi aivan yksinkertaisia peruspalveluita lähelleen, mutta ne eivät taida olla rikkaan väestön mielestä tarpeeksi spektaakkelimaisia ja kiinnostavia. Kun eliniänodote lyhenee maailman rikkaimmassa taloudessa, kannattaisi amerikkalaisten miettiä prioriteettilistaa uusiksi.
Ymmärrän sinänsä näkökulman, enkä ole eri mieltä, että ollakseen monella tapaa maailman johtava länsimaa, ihan peruspalvelut ja paikoin infrakin on aika heikossa hapessa tuolla. Mutta toisaalta taitaa tässä Vegasin hankkeessa taustalla olla ihan yksityinen dollarien vuoleminen mielessä oleva taho? Pitäisikö täälläkin vaatia vaikka Finnkinoa investoimaan jonkin uuden elokuvateatterikompleksin sijaan "vanhusten vaippoihin"... Eivät kaupallisten hankkeiden resurssit suoraan ovat pois homekoulujen korjaamisesta tai opiskelijoiden/työttömien etuuksista.

Luonnollisesti pistää miettimään, että maa joka lähettää mönkijöitä Marsiin ja jossa juurikin kohoaa näitä "viihdepalloja", niin moni asia on varsin heikosti. The Wire on tultu katsottua moneen kertaan...
JamoL tykkää tästä
tekijänä hmikko
#102776
^ Ongelma on toki tunnistettu maan poliittisessa johdossa. Presidentti Bidenin 3,5 biljoonan taalan infrastruktruuripaketti meni juuri eteenpäin kongressin edustajainhuoneessa demokraattien äänillä. Paketin käsittelyssä on vielä monta mutkaa kongressin molemmissa kammareissa, ja paketti varmaankin tulee pienenemään, mutta äänestystulos kumminkin kertoo jostakin. Rouva Pelosi sai oman puolueen vastarannankiiskeinä poseeranneet edustajat ruotuun käytännössä pelkällä komennolla.

Itse sikäli vähän ihmettelen näitä jättiareenoja, että minkälaisia tapahtumia varten niitä rakennetaan? Noin isot tilat ovat teattereina aika moniongelmaisia, mistään akustiikasta puhumattakaan. Esim. Celine Dionin showta varten aikanaan (luokkaa 2003) rakennettu teatteri Cesar's Palacen yhteydessä on käsittääkseni noin 4000-paikkainen. Se alkaa olla maksimi perinteiselle teatterille, siis jos ihmisen kokoinen esiintyjä on tarkoitus nähdä peräpenkistä ilman videoteknistä apua. Toki isompia saleja on, jopa akustisen musiikin käytössä, mutta ne tuppaavat olla käyttötarkoitukseensa hankalia.
Avatar
tekijänä veka
#102789
Olen kerran käynyt Vegasissa. Huonoissa merkeissä, kun nuorison houkuttelemana jouduin johonkin kummaan sisätiloihin rakennettuun vuoristorataan, ja siellä se kurja Ahvenanmaan punkki kosti vielä haudastaan ja ilmoitti, että tasapainotajusi on siis vähän vinksin vonksin vastedes. Sitten ajauduin ihmepaikkaan, jossa oli 5o taalaa yhdellä vedolla syöviä yksikätisiä rosvoja. Lunastin yhden viidenkympin poletin ja kokeilin peliautomaatilla miltä tuntuu. Sinne se poletti sujahti sukkelaan eikä edes kiittänyt kansanterveyden puolesta. Ei siis tuntunut miltään muulta kuin oikein tyhmältä. Rahaa syövien laitteiden kilinä alkoi jo lentokentällä ja niitä oli joka hotellin aulatiloissa. Mutta jos jotkut haluavat sijoittaa rahojaan tällaisen viihdeparatiisin rakentamiseen, jotta toiset voivat tulla sinne tuhlaamaan rahojaan, juttu on itselleni nykyään yhdentekevä. Jotkut saavat varmaan siitä elämyksiä, ja ainahan toimeliaisuus luo työpaikkoja. Molemmat hyviä asioita. Jokin siivu siirtyy verotuloina kaupungille, Nevadan osavaltiolle ja ehkä liittovaltiolle, en tiedä tarkemmin. Demokratian keinoin siihen voi vaikuttaa. Lämmin tuki vielä Bidenin hankkeille. Hankala homma ja hetki, hieno mies.