Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä grendy
#89179
Tässä näkee ikävän eron taas oikeasti maailmanluokan tekemiseen ja paikalliseen välinpitämättömyyteen... On kyllä upean näköinen talo ja istuu aivan täydellisesti nykkilän olemassaolevaan rakennuskantaan!
Avatar
tekijänä veka
#89200
Kuva
Kuvakuvat: CetraRuddy Architects

45 Broad Street

Korkeat asuintornit ovat vihdoin saaavuttamassa New Yorkin perinteisen Downtownin Manhattanin eteläpäässä. Uusi 340-metrinen tikkumainen torni osoitteessa 45 Broad Street asettuu kaiken lisäksi vain korttelin päähän maailman rahavallan ytimestä Wall Streetistä. Rakennustyöt käynnistyivät perinteisin menoin muutama viikko sitten iskemällä lapiot hiekkakasaan.

Tontti on ahdas, mutta sieltä torni löytää tiensä tuon alueen korkeimmaksi. Onneksi rakennuksesta tulee omaleimainen ja muutenkin komean näköinen. On uutta ja vanhaa, ja vaikutteita on haettu myös Art Decosta, joka on pysynyt jonkinlaisessa suosiossa Yhdysvalloissa muuallakin kuin Miami Beachissä. Roopeankkojen kai sopiikin asua äveriään näköisessä ja rahakkaan värisessä talossa.

http://www.yimbynews.com/2017/04/ground ... tower.html
JiiWee, grendy tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#91883
Upper West Side

Norjalaistoimisto Snøhetta on kasvanut maailmansarjan moniottelijaksi tanskalaisen BIGin tavoin ja saanut hyvin jalansijaa myös Manhattanilla. Tunnetuin työ on varmaan Times Squaren remppa laajoine jalankulkualueineen, ja tärkeä on myös WTC-alueen National September 11 Memorial Museum Pavilion. Nyt norskit on pestattu remontoimaan Philip Johnsonin ikoninen postmoderni torni osoitteessa 550 Madison, joka tunnetaan parhaiten vanhalla nimellään AT&T Building (nykyisin Sony Tower). Tämän hankkeen saamisessa maaliin voi vielä olla purtavaa.

Snöhetan uusin projekti saarella on täysimittainen uusi pilvenpiirtäjä hienolle paikalle keskuspuiston länsilaidalla. Osoite on 50 West 66th Street eli vain korttelin päässä Lincoln Centeristä ja Metropolitan-oopperasta ja kuusi kadunväliä etelään John Lennonin viimeiseksi kotitaloksi jääneestä Dakotasta. Korkeutta tornille luvataan 236 metriä, ja rakennustöiden pitäisi käynnistyä 2018.

Alla toisena olevasta suurennoksesta näkee mielenkiintoisen ja ainakin itselleni uuden tavan keventää massaa rendereissä. Suomessahan tuttuja ovat haaleanharmaat haamutalot (mm. Kalasataman REDIssä), mutta tässä on keksitty tehdä talosta jännän läpikuultava. Tornissa on rakennetta ja värit kohdallaan ja pinnassakin heijastuksia, mutta sen läpi kuitenkin näkyvät puisto ja takana olevat rakennukset.

Suomessa Snöhetta tuli tutuksi voittoisan Helsingin Hakaniemeen suunnitellun rantahotellin ansiosta.

https://www.designboom.com/architecture ... 1-27-2017/

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
grendy tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#93733
432 Park Avenue, joka lienee yhä maailman korkein asuintalo, kertoo kämppiensä kokonaismyynnin ylittäneen 2 miljardin dollarin maagisen rajan ja olevansa nyt New York Cityn kaikkien aikojen arvokkain tällä listalla. Myymättömiä asuntoja kuitenkin vielä piisaa, jos vaikka taskun pohjalla tai jossain sopivassa paikassa vartoilee irtainta valuuttaa. Erityisen hyvin kauppa kävi viime joulukuussa ja tammikuussa. Näissä on perinteisiä tilinpäätösostoja verojen vähentämiseksi ja uuden tilikauden avaavia hankintoja. Viime vuoden hintavin oli tuntemattoman kiinalaisen tahon ostos: kolmen asunnon nippu kerroksista 92 ja 93, hintaa vähän alle sata miljoonaa.

Näin isojen lukujen pyörittely on tietysti aika hassua, koska kukaan ei voi enää ymmärtää, kuinka paljon on miljardi. Tuon yhden tönön kauppa-arvo 2 miljardia (tai 3, kun loputkin asunnot on myyty) on samaa luokkaa kuin kaiken asuntotuotannon arvo Helsingin kaupungissa vuodessa (6000 asuntoa x 350 000 ), jos nyt oikein laskin. Maksoipa tontti mitä tahansa ja vaikka rakennus olisi maailman äveriäimmin tehty (mitä ei ole), suurin osa arvosta leivotaan riskinotosta, hypetyksestä, markkinoinnista, otollisesta hetkestä ja ilmasta.

Linkin takaa löytyy New York Yimbyn jänskä kuva, joka kertoo maharadjojenkin ongelmien olevan usein aika arkisia. Kun aurinko porottaa, on sisällä oleva arvotaide ja muu semmoinen suojattava kunnon verhoilla. Talossa ei kuitenkaan ole päästy yksimielisyyteen, onko verhon väri valkoinen vai turkoosi. Sähköllä toiminevat.

https://newyorkyimby.com/2018/02/432-pa ... -city.html

Kuva432 Park Avenue kuvattuna One WTC:n näköalatasanteelta 2016 vähän ennen valmistumistaan.
sekovene tykkää tästä
Avatar
tekijänä Urbaani
#97584
Hehe. Ei yllätä, että nimenomaan Guardianin kolumnisti ei diggaa. :) Mielipiteitä on moneksi. Allekirjoittaneesta Hudson Yards on ihan veikeä kokonaisuus, anteeksipyytelemätön, muttei kuitenkaan teennäinen kuten lukemattomat Lähi-idän ja Aasian klusterit.
Avatar
tekijänä veka
#97586
Samaa mieltä kritiikistä. Kaiken lisäksi paikka on yhä pahasti keskentekoinen. Pääsin käymään tuolla 2016, jolloin vasta ekat tornit olivat valmistumassa, eikä edes silloin syntynyt vaikutelmaa vaatimattomasta laadusta, oikeastaan päinvastoin. Sen sijaan ihmettelen suuresti tuota portaikkohäkkyrää, joka on tietysti taidetta ja aika uniikki ja paikan vetonaula. Mutta ihmisten ohjaaminen kulkemaan rappuja ylösalas on minusta lähinnä kiusaamista, kun tuota ei voine kuntopolkunakaan pitää. Vastaavanlainen kummajainen (onneksi pieni) on mm. Nizzan nykytaiteen museon kattoterassilla. Millään muulla tavalla ei pääse eteenpäin kuin kiusaamalla kinttujaan. Vanhukset, vammaiset, lastenrattaat yms. kehnosti liikkuvat pysykööt muualla. Pah.
Pyöröovi tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#98785
Hudson Yards

Aikaisemmin täällä mainittu huiman näköinen näköalatasanne 30 Hudson Yardsin (työnimi) yläpäässä on kuin onkin 'Open to the Public' eli tulee yleisökäyttöön. Tämä sittemmin Edge-nimen saanut torni on juuri valmistumassa. Manhattanin uusi vetonaula avataan ensi maaliskuun 11. päivänä, ja pääsyliput tälle 'läntisen pallonpuoliskon korkeimmalla (345 m) sijaitsevalle näköalatasanteelle' ovat jo myynnissä. Lasinen reunakaide näyttää olevan sen verran matala, että paperilennokin saattaa saada liitelemään sen toiselle puolelle.

Edgen kotisivuilla on näyttävä introvideo ynnä kuvia ja tietoa sekä ohjeet lipunhankintaan.

https://www.edgenyc.com/

Kuva

Kuva
TurkuCubed, Metropolitan tykkää tästä
Avatar
tekijänä Klazu
#98790
veka kirjoitti: 29.10.19 18:16...pääsyliput tälle 'läntisen pallonpuoliskon korkeimmalla (345 m) sijaitsevalle näköalatasanteelle' ovat jo myynnissä. Lasinen reunakaide näyttää olevan sen verran matala, että paperilennokin saattaa saada liitelemään sen toiselle puolelle.
Tarkennuksena, että kyseessä on läntisen pallonpuoliskon korkein ulkonäköalatasanne, sillä New Yorkissakin on korkeampia sisätiloissa olevia näköalatasanteita kuten One Wall Trade Centre.

Hudson Yards on kyllä ihan mielettömän upea kompleksi ja tuo vahvoja Blade Runner viboja mistä tahansa suunnasta nähtynä. Varsinkin Hudsonin yli New Jerseystä nähtynä lasiset pilvenpiirtäjät näyttävät todella huikeilta.
Avatar
tekijänä veka
#99501
2 World Trade Center

Manhattanin WTC-alueen jälleenrakentamisen viimeinen torni, 403-metrinen 2 World Trade Center on yhä vaiheessa. Kuten muistetaan, suunnitelman ensimmäinen versio syntyi jo 2006 (Foster and Partners), mutta sitä ei ryhdytty toteuttamaan ankkurivuokralaisen vaihtumisen ja muidenkin syiden takia. Uusi suunnitelma julkistettiin 2015. Nyt oli asukasankkurina mediamoguli Rupert Murdoch (ison maailman Erkko) News Corp –yhtiöineen, ja torni oli saanut uuden ilmeen. Palikkatornin suunnitteli Tanskan suuri poika Bjarke Ingels eli BIG. Tämäkin suunnitelma jäi toteuttamatta, kun Murdoch luopui hankkeesta. Nyt ollaan kolmatta kertaa liikkeellä, ja aluetta hallitseva kiinteistösijoittaja Larry Silverstein on kertonut markkinoiden kypsyneen kakkostornin rakentamiselle. Suunnittelupuikoissa on taas Norman Foster, mutta vielä ei ole kerrottu, onko tarkoitus vain tuunata vanhaa suunnitelmaa vai tehdä isompi remontti.

Arvelen, että nyt tämä hanke vihdoin käynnistyy piirustuspöytää pidemmälle. Herroilla alkaa jo olla ikää - Silverstein on syntynyt 1931 ja Foster 1935, ja voisi kuvitella heidän haluavan nähdä näin tärkeän osan elämäntyötään myös valmiina.

https://www.newyorkyimby.com/2020/01/no ... attan.html

Foster and Partners 2006Kuva

BIG 2015Kuva
Avatar
tekijänä Klazu
#99503
Toivottavasti edessä olisi paluu alkuperäiseen sillä BIG:n palikkatorni näyttää naurettavalta kikkailulta. Saapa tosiaan nähdä jos nyt päästään käyntiin sillä olen lukenut että ainakin luksusasunto puolella New Yorkin markkinat ovat kuivahtaneet kiinalaisesta rahasta. Tämä tosin lienee osin tai täysin toimistotornu, mille lienee kysyntää New Yorkissa.
tekijänä bonk
#99516
Minä tykkään BIGin tornista enemmän. Samaa aikaa kapenee ja levenee ylös isoina massoina. Tuo pieni kierre noustessa kruunaa kaiken ja tuo lisää muuten niin ruutukaavaisen new yorkin maisemassa.
Avatar
tekijänä Urbaani
#99517
Lähdettiin sitten kumman tahansa ratkaisun tai täysin puhtaalta pöydältä liikkeelle on pakko myönnettävä, että uusi WTC-kompleksi ei ole päässyt ainakaan vielä 2001-tuhoutuneiden kaksoistornien tasolle, mitä tulee tiettyyn majesteettisuuteen kaupunkikuvassa. Tämä siitä huolimatta, että nykyinen One World Trade Center (tyylilajissaan ihan tyylikäs) on kattokorkeudeltaan käytännössä identtinen vanhojen tornien kanssa. En väitä kuitenkaan, että pastissimainen vanhan kompleksin kopioiminen olisi ollut paras ratkaisu.

Jos vanha WTC oli valmistuessaan uraanuurtava ja rohkea korkean rakentamisen merkkipaalu, ei uusi ole tätä ainakaan vielä. Tiedä sitten haluavatko amerikkalaiset lähteä kilpailemaan Itä-Aasian ja Emiraattien kanssa.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#99520
Majesteettisuus on hieno sana kuvaamaan vanhoja kaksoistorneja. Minustakaan sitä ei tulla nyt saavuttamaan, oliskohan edes tavoiteltu. Osaan jotenkin kuvitella paikallisten tuntemuksia, kun koneet iskivät ja tornit luhistuivat. Kävin tuohon aikaan Nykissä noin kerran vuodessa, ja kaksoistornit olivat minullekin sen kaupungin symboli. Viimeisen kerran ennen iskua vierailin alueella kesällä 2000, ja siltä reissulta on jotain kuvia ja videotakin WTC:n näköalatasanteelta. En ole vieläkään uskaltanut katsoa niitä. Nykyinen WTC-alue on parhaimmillaan maan tasalla. Siellä on hieno tunnelma, jopa parempi kuin aikaisemmin.
tekijänä hmikko
#99521
veka kirjoitti: 31.01.20 00:37 oliskohan edes tavoiteltu.
Musta tuntuu, että tässäkin hieno suunnitteluratkaisu syntyi aikanaan käytännön rajoitteista ja tarpeesta. Minoru Yamasakin suunnittelemat kaksoistornit olivat aikanaan ennätyskorkeita, ja niissä piti mm. hissiliikenne ratkaista uudella tavalla. Torneista ei myöskään tehty tuolloin jo tavallisiksi tulleita lasilaatikkopilvenpiirtäjiä, vaan ulkoseinistä tehtiin osa kantavaa rakennetta teräspilareineen, jotta 'teräsputken' (400 m korkean sellaisen) sisälle saatiin kerrosalaa ja tuulikuormat tulivat kuitenkin hoidetuiksi. Yamasaki tietysti osaltaan myös valitsi minimaalisen tyylin, mutta siihen oli rakenteellisesta ratkaisusta johtuvat syynsä.

Tähän verrattuna Ingelsin laatikkoleikki näyttää, no, laatikkoleikiltä. Nykytekniikalla ja tuon sijainnin houkuttelemalla rahoituksella voi tehdä melkein mitä vaan, mutta nykytilanteessa ei enää ollakaan tekemässä maailman korkeinta eikä välttämättä ratkaisemassa ennennäkemättömiä teknisiä ongelmia. Alkuperäiset kaksoistornit hallitsivat kaupunkia korkeutensa takia itsestään, ja niillä oli ikään kuin varaa olla minimalistisia. Nyt pitää yrittää virittää uutta ja kummempaa, kun torni sinänsä on yksi muiden joukossa.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 7