Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#101394
En voi välttyä ajatukselta, että Leppävaaran keskustan suunnittelu on lähtenyt lapasesta jo aikaa sitten. Varmaan vaikea paikka suunnittelijoille, kun alueen halkaisevia massiivisia väyliä ei voi toisaallekaan siirtää, eikä apuna ole edes toimivaksi suunniteltua katuverkkoa kortteleineen. Katoksia aukioille ja esiintymislava kuulostavat hätähuudolta, mutta toivotaan onnistumisia tuonne. Siellä asuu ja liikkuu jo nyt niin paljon ihmisiä.
tekijänä hmikko
#101395
^ Luemma Etelä-Leppävaaraan suunniteltiin alun perin kaupallisia toimintoja pienempiin kortteleihin ja niiden ympärille katuverkkoa, ja sitten annettiin periksi kaupan keskusliikkeille ja tehtiin jättikokoinen Sello. Nyt sitä laajennetaan, mutta eipä möhkäleen kasvattaminen radan vierellä enää paljon muuta tilannetta.

Kyseenalaistaisin tässä kohtaa nykyistä, osin Sellosta alkunsa saanutta mallia, jossa julkiset kulttuuritoiminnot laitetaan kauppakeskukseen. Sellosali ja kirjasto ovat aikamoisessa linnakkeessa katutasosta erotettuna verrattuna perinteiteisiin erillisiin rakennuksiin.

Sinänsä en näe, että tuo uudessa suunnitelmassa oleva suurkortteli ja torni juuri muuttavat katutason toimivuutta suuntaan tai toiseen.
Viimeksi muokannut hmikko, 29.12.20 12:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#101396
Leppävaarassa sentään kirjastolla on oma sisäänkäynti suoraan julkisesta ulkotilasta (vaikka se onkin hankalan porrasyhteyden päässä), verrattuna Matinkylän kirjastoon joka on kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa.

Mutta joo, isot kauppakeskukset jotka vielä tukkivat kaikki katutason reitit ovat suoraan helvetistä.
tekijänä järvellä nukkuva
#101397
Sello on iso möhkäle, kyllä, mutta onhan siinä kuitenkin ollut yritystä jakaa rakennuksia erillisiksi paloiksi, joiden väliin muodostuu kujia ja aukioita. Monilla liiketiloilla on oma ulkosisäänkäynti, eikä sitä edes oikein miellä että esim. Finnkino tai Ruohonjuuri sijaitsisivat "Sellossa". Harmi vain, että viihtyisän tilan edellytykset eivät oikein täyty kuin Alberganesplanadin puoleisella aukiolla. Se puoli onkin ollut näppärää, jopa ikonista kaupunkitilaa (eikä se ole pilalle mennyt, kun raiteet on jo tuossa kohtaa laitettu maahan). Sello itsessään on rakennuksena myös ikävän ruma ollakseen kaupunginosansa selkeä keskus.

Kaikki palvelut eivät kuitenkaan onneksi keskity Selloon. Pohjois-Leppävaarassa on yllättävänkin paljon kaikenlaista kivijalkaputiikkia ja ravintolaa, puhumattakaan urheilu- ja oppilaitoksista. Mutta kyllähän tuo pohjoispuoli selkeästi jotain kohennusta kaipaa. Kyllä suunnitelmat ihan hyvältä näyttävät.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#102400
Hyvä päätös. Laatua kannattaa vaatia näin tärkeällä paikalla, vaikka joutuukin hieman odottelemaan. Toki suunnitelman hylänneet saattavat olla melko eri syistä liikkeellä...
Avatar
tekijänä veka
#102401
Päätös isommasta kansialueesta radan päälle olisi pitänyt tehdä jo ennen Sellon ym. rakentamista, siis aikaa sitten. Mutta ehkä tästä vielä jotain parempaa saadaan aikaan näinkin. Ei ole helppo suunnitteluprojekti eikä halpa. Vähän pelottaa, että tuloksena on taas niin iso ja hieno suunnitelma, että toteutus kestää vuosikymmeniä. Se on ollut Espoossa tapana vähän joka suunnalla. Olisi mukana kuulla Leppävaarassa asuvien tuntemuksia uudesta käänteestä.
tekijänä bonk
#102403
Kuule ennen selloa tossa oli maxi-market ja pikkunen hiljainen juna-asema. Alue oli omakotitalopainotteista, muutamia kerrostaloja lukuunottamatta. En usko, että edes sellosta rakentamisesta päättäneet tajusi kuinka suuri keskus ja solmukohta tosta alueesta tulee. Silloin ei oltaisi löytynyt mitenkään rahaa tai halua rakentaa kallista kansirakennetta radan ja kehän yli.

Vasta nyt kun rakennusoikeutta on kunnolla ja alue on vetovoimainen, voidaan löytää joku taho, joka rakentaessaan torneja saadaan mukaan kansirakenteen kustannuksiin. Onneksi nyt painettiin jarrua ja koplataan rakennusoikeus ja kansi yhteen. Muuten kaupunki olisi joutunut itse maksamaan kannesta = kantta ei olisi koskaan rakennettu
Avatar
tekijänä veka
#102407
^Juh. Noista Maxi-marketin (1971) pioneeriajoista en muista mitään. Kuvien perusteella näyttää olleen valtava halli keskellä peltoa, uskomaton näky. Asuin sittemmin Tapiolassa, joka oli palveluiltaan sen verran näivettynyt, että toisinaan ajettiin Leppävaaraan kauppaan, yleensä Galleriaan (1985), harvemmin Maxiin. Tuohon aikaan Leppävaarassa oli jo runsaasti kerrostaloasutusta, varsinkin tietysti Perkkaalla mutta myös radan ja Turuntien pohjoispuolella. Maxi sinnitteli näköjään vuoteen 2003 saakka, jolloin se purettiin Sellon ensimmäisen vaiheen valmistuttua. Ehkä Espoolla olisi jo tuolloin ollut eväät nähdä vähän kauemmas eteenpäin, elinvoimaisten aluekeskusten aikaan jne. Kaavahan on vain kaava, ei sen tekeminen kallista ole. Noin ison kaavan toteutukseen menee sitten muutama vuosikymmen ainakin. Pilliin olisi pitänyt puhaltaa viimeistään tuoreimmalla kierroksella, jolloin nykyinen suunnitelma sillasta ja uudisrakennuksista laadittiin.
  • 1
  • 49
  • 50
  • 51
  • 52
  • 53