Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#47941
Edit: Poistin sekavat kirjoitelmani tästä kohtaa. En huomannut kaavakuvassa uutta siltaa, vaan luulin sitä havainnekuvissa vanhaksi jo olemassa olevaksi, mikä sekoitti pienen ihmisen hahmotuskyvyn.

Oli miten oli, niin Matinkadun varret ovat semmoista parkkitalon seinää ja autotallin ovea, että asialle ei ole vissiin yritettykään tehdä mitään. Mikäs siinä, jatketaan hyväksi havaitulla kommunistiloota-typologialla. Suuri on kaunista, ja kuollut katu.
Avatar
tekijänä Klazu
#47942
Vertaus Hervantaan on kyllä osuva, sillä melko samanlaisia betonilähiöitä molemmat. Tuo Matinkylän metroasema lienee Länsimetron tiheimmin rakennettuja seutuja(?) ja varmaan yksi niitä ainoita metromaista kuljetuskapasiteettia tarvitsevia.
Avatar
tekijänä Tehari
#47968
Kyllä ja kun katselee länsimetron arvioituja käyttäjämääriä niin Matinkylälle on arvioitu n.30 000 käyttäjää. Tiedä sitten mikä on todellisuus. Ehkä joskus :)
Avatar
tekijänä RV
#50059
No tuo on kyllä aika utopistinen hanke... Marriott on juuri alkamassa rakentumaan, ja _Matinkylässä_ kylpylähotelli... uimahallin yhteydessä? :? Mut siis mikäs siinä, jos rakentavat :)
tekijänä tissot
#50060
Ei Matinkylän elävöittämistä vastaan ole mitään, mutta yhdyn siihen että onko tälle kylpylälle oikeasti tilausta?
Jos näkevät markkinaraon niin antaa mennä vain.
Avatar
tekijänä JR
#50979
Clepe kirjoitti:En väitä etteikö mätä-omena olisi viihtyisä, mutta se on silti toimimaton osa, huonoa yhdyskuntarakennetta. Kauppakeskukset ovat järjettömän kokoisia ja muodostavat esteitä jalankulkuympäristöön. Ne myös lisäävät alueen pikkuautoliikennettä, mikä entisestään huonontaa jalankulkuympäristöä.
On totta, että kauppakeskuksia suunniteltaessa pitäisi ottaa huomioon myös aukioloaikojen ulkopuolinen liikkuminen. Sellossahan on esimerkiksi tarjolla läpikulkureitti keskeltä läpi. Ison Omenan kohdalla estevaikutus ei ole aivan niin vakava, koska se estää lähinnä vain Markkinakadun varrella asuvien liikkumisen ostoskeskuksen itäpuolelle (ja päinvastoin). Tämä liikenne lienee melko pientä.

Tässä Omenan laajennuksessa on varmaan ideana kytkeä se paremmin nykyiseen keskukseen eikä sitä voi rakentaa kiinni niihin eteläpuolella oleviin asuinrakennuksiin. Suomenlahdentien suoristus on siis varmaan ihan perusteltua. Läpikulkumahdollisuus uuden ja vanhan osan välillä olisi toki ollut todennäköisesti melko helposti toteutettavissa. Itse en kuitenkaan pidä tätä puutetta erityisen pahana.

Clepe kirjoitti:Toinen seikka on sisäänpäinkääntyneisyys. Miksi kaikki kaupat ovat kääntyneet sisäkävelykadulle? Kauppakeskusten ulkokuori on yleensä tylsä ja epämiellyttävä.
Lienee itsestään selvää, että ne kaupat ovat auki ainakin sisälle. Miksi ne eivät ole auki myös ulos? Luulen, että tämä johtuu osittain kauppiaista. Esimerkiksi Isossa Omenassa on tarjolla sisäänkäynti jokaiseen Piispansillan varrella olevaan liikkeeseen, mutta ainoastaan R-kioski, apteekki ja Sports Academy käyttävät tätä mahdollisuutta.

Clepe kirjoitti:Lisäksi kaikki kauppakeskuksen kaupat ja ravintolat sulkeutuvat samaan aikaan. Jos järjestely olisi toteutettu eri tavalla voisi ravintolat pitää pidempään auki.
Eikö Boomia ole enää olemassa?! Useampia kertoja on tullut juhlittua siellä aamyön tunneille. :)
Avatar
tekijänä Clepe
#54566
^Ihanaa katutilaa! Kyllä tota valkoisen tai harmaan seinän vierustaa kelpaa kävellä, wau!
Janne_H kirjoitti:Metrokeskuksen työmaalla tehdään edelleen louhintatöitä. Tai ainakaan mitään rakenteita ei näkynyt kun ohi ajoin viikonloppuna.
Mä olen kyllä ollut näkevinäni jotain betonivaluja siellä kuopassa, mutta voi olla että muistan väärin.
Avatar
tekijänä Clepe
#55138
Ilmeisesti rullaporraskuilun yläpää on saatu valettua.
Kuva
tekijänä cobaink
#56428
Ison Omenan laajennushanke käynnistyy

Citycon ja NCC aloittavat Espoon Matinkylässä sijaitsevan kauppakeskus Ison Omenan kehityshankkeen ensimmäisen vaiheen. Espoon kaupunki on tänään myynyt laajennusosaan tarvittavan tontin. Citycon Oyj ja NCC kehittävät hankkeen yhteistyössä 50 prosentin osuuksin. Sopimukseen liittyvät rakennustyöt aloitetaan välittömästi ja niistä vastaa NCC Rakennus Oy.

Kolmivaiheisen hankkeen aikana Ison Omenan vuokrattava liikepinta-ala lisääntyy noin 25 000 neliömetrillä, yli 75 000 neliömetriin. Rakennustyöt alkavat kesäkuussa. Uudistus- ja laajennushankkeen jälkeen kauppakeskuksessa on yli 200 erilaista liikettä ja muuta palvelua. Hankkeen myötä Iso Omenasta tulee pinta-alalla, liikkeiden lukumäärällä ja tarjonnan monipuolisuudella mitattuna yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista. Ison Omenan nykyinen ja uusi osa liitetään toisiinsa saumattomasti yhdeksi kaupalliseksi kokonaisuudeksi.
http://www.soppamagazine.victoriamedia.org/projects/
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 14