Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Janne_H
#40575
Jousenpuistoon tulossa kolme tornitaloa. Kaksi kappaletta 17-kerroksisia ja yksi 26-kerroksinen. Hyvää tahtia on suunnitelmat muuttuuneet. Vuosi sitten kaavoissa oli vain yksi 16-kerroksinen.
Länsiväylä kirjoitti:
Kuva

Jousenpuiston metroaseman yläpuolelle rakennettavien tornitalojen määrä on asemakaavavalmistelussa vähentynyt neljästä kolmeen.

Korkein torneista tulee uusien suunnitelmien mukaan olemaan 26-kerroksinen eli kerrosluku on kasvanut viidellä. Muista tornitaloista tulee 17-kerroksisia.

– Uskomme, että lopputuloksen kannalta kolmen tornin malli on toimivampi, arvioi YIT:n hankekehityspäällikkö Pasi Heikkonen.

YIT:llä on suunnitteluvaraus metroaseman yläpuoliseen alueeseen. Tornien lisäksi sinne on tulossa noin 3 000 neliön liikekiinteistö päivittäistavarakaupalle ja pienliikkeille.

Maan allakin Jousenpuiston aluetta hyödynnetään tehokkaasti. Tulevan metroaseman yläpuolelle rakennetaan kolmikerroksinen pysäköintilaitos, johon tulee 770 autopaikkaa.

Valmistuttuaan pysäköintitilat palvelevat tornitalojen asukkaita, liiketiloja, sekä metroaseman ja Merituulentien väliin suunniteltujen matalampien kerrostalojen asukaspysäköintiä.

Jousenpuiston alueelle on tulossa noin 800 uutta asuntoa. Niistä puolet suunniteltuihin tornitaloihin.

– Pysäköintilaitokseen on tulossa myös pari sataa autopaikkaa metron liityntäliikenteelle, Tapiola-projektin johtaja Antti Mäkinen kertoo.

Rakentamisen on arvioitu maksavan 38,5 miljoonaa euroa. Alussa eurot otetaan kaupungin kassasta.

– Kaupunki investoi etupainotteisesti pysäköintitiloihin ja myy ne sitten alueelle rakentaville yhtiöille, Mäkinen selittää.

Metroasema, pysäköintilaitos, tornitalot ja liiketilat muodostavat oman tiiviin kokonaisuutensa.

– Tornitalon asukas pistää Reinot jalkaansa, astuu hissiin ja nousee seuraavan kerran maan pinnalle Kampissa, hankekehityspäällikkö Pasi Heikkonen maalailee.

Suora yhteys liiketiloihin ja metroasemalle tulee olemaan ainakin kahdesta tornitalosta.

Asukas pistää Reinot jalkaansa, astuu hissiin ja nousee maan pinnalle Kampissa.”Tornitalojen asuntojen suunnittelussa YIT aikoo kuunnella tavallisen asunnon tarvitsijan ääntä tarkasti. Yhtiö kerää asiakasrekisteristään 80 hengen tutkimusyhteisön, joka saa kertoa näkemyksiään tulevien asuntojen varusteluista.
– Esimerkiksi, tarvitseeko kaikkiin asuntoihin rakentaa oma sauna, kun ylin kerros pyhitetään yhteisiksi sauna- ja kerhotiloiksi.

Tornitalojen rakentamiseen päästään aikaisintaan kesällä 2015.

Kaupunkisuunnittelulautakuntaan Jousenpuiston asemakaava tulee lokakuussa.
tekijänä hmikko
#46894
Matalat talot näyttävät tuossa kyllä torneja mielenkiintoisemmilta. Niiden ympärillä on aika hyvän näköiset ulkotilat. Tornit on taas varmuuden vuoksi tehty perinteisellä lähiön pistetalon typologialla, jottei kukaan järkyty.

Paljonkohan muuten Länsimetron asemarakennelmiin liittyy uusia parkkipaikkoja? Ei liene kumma, jos henkilöautoilun matkaosuuden ei arvioitu pienenevän metron myötä, kun näyttää siltä, että hankkeessa tehdään vaan lisää kapasiteettia autoille.
Avatar
tekijänä Clepe
#46911
No vapautuuhan kohta länsiväylän bussikaistat henkilöautoliikenteelle, niin täytyyhän se varmistaa että kaistoille riittää liikennettä tulevaisuudessakin.
tekijänä sekovene
#50222
Tänään tälläistä: http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseu ... itornista/
Tapiolan kylkeen Espooseen suunnitellun Jousenpuiston alueen kiistelty asemakaava on etenemässä. Uudelleen valmisteltu kaava ei enää sisällä 26-kerroksista tornitaloa ja rakennusoikeuskin on kutistunut yli 11 000 kerrosneliömetrillä.
Mitä yhdestä tonttipulasta, kun toisessa vaakakupissa painaa Tapiolan nimbyjen ulina. Kaavassa on muutenkin metsälähiömäinen tonttitehokkuus, vaikka viereen on tarkoitus kyhätä metroasema, joten aika uskomattomalta tämä valittaminen "liian tiiviistä" kuulostaa. Muuttaisivat Nurmijärvelle.
tekijänä tissot
#50223
sekovene kirjoitti:Tänään tälläistä: http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseu ... itornista/
Tapiolan kylkeen Espooseen suunnitellun Jousenpuiston alueen kiistelty asemakaava on etenemässä. Uudelleen valmisteltu kaava ei enää sisällä 26-kerroksista tornitaloa ja rakennusoikeuskin on kutistunut yli 11 000 kerrosneliömetrillä.
Mitä yhdestä tonttipulasta, kun toisessa vaakakupissa painaa Tapiolan nimbyjen ulina. Kaavassa on muutenkin metsälähiömäinen tonttitehokkuus, vaikka viereen on tarkoitus kyhätä metroasema, joten aika uskomattomalta tämä valittaminen "liian tiiviistä" kuulostaa. Muuttaisivat Nurmijärvelle.
Itse asun Tontunmäessä joten tämä ei yllätä ollenkaan. Varsinkin juuri täällä Tontunmäessä on ollut supinaa tuon rakentamisen osalta, vaikka juuri Tontunmäen omakotitalot on tavallaan "turvassa" metrosta mäen päällä.
Avatar
tekijänä RV
#50224
Siinä meni tän hankkeen mielenkiintoisuus...
tekijänä hmikko
#50227
Miksiköhän tuossa ei tehdä tiiviimpää ja matalampaa, jos torneja ei saada läpi? Kuvien perusteella näyttäis olevan mahdollista jakaa samat neliö vaikka 4-5 -kerroksisiin taloihin ja sinne joukkoon jokunen 8-kerroksinen tms. korttelin nurkkaa merkkaamaan.
Avatar
tekijänä Klazu
#50228
Noita vanhempia viestejä kun lukee, niin melkoisesti on sahannut rakennuskorkeus vuosien mittaan. Eipä silti, sen verran paljon näitä ehdotuksia on ollut viime vuosina, että projekteja alkaa varmasti tippua nyt aikojen huonontuessa. Tämähän on nyt jo toinen peruttu tornihanke pariin viikkoon.
Avatar
tekijänä RV
#50239
Klazu kirjoitti:Noita vanhempia viestejä kun lukee, niin melkoisesti on sahannut rakennuskorkeus vuosien mittaan. Eipä silti, sen verran paljon näitä ehdotuksia on ollut viime vuosina, että projekteja alkaa varmasti tippua nyt aikojen huonontuessa. Tämähän on nyt jo toinen peruttu tornihanke pariin viikkoon.
Taisi mennä jotakin ohi, mutta mikä sitten oli aiempi peruttu tornihanke? :o
Avatar
tekijänä JR
#50244
hmikko kirjoitti:Miksiköhän tuossa ei tehdä tiiviimpää ja matalampaa, jos torneja ei saada läpi? Kuvien perusteella näyttäis olevan mahdollista jakaa samat neliö vaikka 4-5 -kerroksisiin taloihin ja sinne joukkoon jokunen 8-kerroksinen tms. korttelin nurkkaa merkkaamaan.
Oma arvaukseni on, että tuollainen väljempi asuinalue koetaan viihtyisämmäksi ja paremmaksi elinympäristöksi. Metroaseman ympäristöä rakennettaessa tulisi tietysti pohtia rakentamista enemmän tehokkuuden kuin viihtyisyyden näkökulmasta. Korkeat tornit olisivat tarjonneet sekä tehokkuutta, että väljyyttä. Tapiolan alueella vastustus ei tullut kyllä yllätyksenä.

Klazu kirjoitti:Eipä silti, sen verran paljon näitä ehdotuksia on ollut viime vuosina, että projekteja alkaa varmasti tippua nyt aikojen huonontuessa. Tämähän on nyt jo toinen peruttu tornihanke pariin viikkoon.
Nämä tornit eivät lyhentyneet taloudellisista syistä.

Klazu kirjoitti:
RV kirjoitti:Taisi mennä jotakin ohi, mutta mikä sitten oli aiempi peruttu tornihanke? :o
Origo Pasilassa.
Ei kai Origoa ole peruttu sen enempää kuin edelliselläkään kerralla, kun kyseisen tontin varannut taho päätti olla rakentamatta tornia.
Avatar
tekijänä Klazu
#50251
Kah, katsoin nopeasti että onko RV:kin alkanut nysväämään quotuksilla, mutta sehän onkin Juho, joka on tehnyt comebackin. Tervetuloa takaisin hermolomalta. :)

Mitä tulee näihin torneihin, niin melkoisen perääntymisen joutunut rakennuttaja tekemään, kun uudessa kaavassa korkein kerrosluku on 12. Melko tylsä kokonaisuus tulossa tuohonkin, jos rakennukset ovat täysin identtisiä ulkonäöltään ja nyt myös korkeudeltaan. Nythän siitä juuri tulee sellainen "neuvostokolossi", jota valituksissa niin paheksuttiin... :D
Avatar
tekijänä JR
#50304
Klazu kirjoitti:Tervetuloa takaisin hermolomalta. :)
Kiitos. Oliko jo ikävä. ;)

Klazu kirjoitti:Mitä tulee näihin torneihin, niin melkoisen perääntymisen joutunut rakennuttaja tekemään, kun uudessa kaavassa korkein kerrosluku on 12.
Mikä rakennuttaja?

Klazu kirjoitti:Melko tylsä kokonaisuus tulossa tuohonkin, jos rakennukset ovat täysin identtisiä ulkonäöltään ja nyt myös korkeudeltaan.
Niin, olisikohan Jousenpuistoon nyt edes niin välttämätöntä saada aikaiseksi jotain turistinähtävyyttä. Toki ihan mielelläni olisin ottanut ne korkeammat rakennukset.
Avatar
tekijänä Clepe
#50312
JR kirjoitti:
hmikko kirjoitti:Miksiköhän tuossa ei tehdä tiiviimpää ja matalampaa, jos torneja ei saada läpi? Kuvien perusteella näyttäis olevan mahdollista jakaa samat neliö vaikka 4-5 -kerroksisiin taloihin ja sinne joukkoon jokunen 8-kerroksinen tms. korttelin nurkkaa merkkaamaan.
Oma arvaukseni on, että tuollainen väljempi asuinalue koetaan viihtyisämmäksi ja paremmaksi elinympäristöksi. Metroaseman ympäristöä rakennettaessa tulisi tietysti pohtia rakentamista enemmän tehokkuuden kuin viihtyisyyden näkökulmasta. Korkeat tornit olisivat tarjonneet sekä tehokkuutta, että väljyyttä. Tapiolan alueella vastustus ei tullut kyllä yllätyksenä.
Sama rakennustehokkuus olisi saavutettu matalaemmilla taloilla. Suomalaisten kaavoituskäytäntöjen mukaan tornitalot vaativat ympärilleen niin paljon "varjotilaa", ettei niillä ikinä saavuteta mitään tehokkuusetua. Sen varjotilan myötä alueelle syntyy aivan liikaa epämääräistä pihaa, joka tehokkaasti tappaa kaupunkitilan ja eloisuuden.

Komppaan hmikkoa tässä asiassa, miksi yrittää rakentaa tornitaloja kun juuri niitä aina vastustetaan. Toisaalta tässä olisi salakavalasti pitänyt tehdä sellainen muutos että se sama rakennusmassa oltaisiin tungettu niihin matalampiin taloihin.