Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#84130
Juu, todellista Miami look -arkkitehtuuria saataisiin, kun 18 kerroksen päälle vielä läiskäistäisiin 25 identtistä kerrosta lisää. Saas nähdä, mimmoinen älämölö tästä syntyy.
Avatar
tekijänä Klazu
#84137
Eikös tuo näytä aivan samalta kuin mitä Tapiolan uudistuotanto paitsi, että rakennus on hieman normaalia leveämpi lättänä? Itse en haluaisi asua moottoritien vieressä ja sijainti on edelleen syrjäinen. Hotellin mahdollisuudet sulivat Nokian tuhon ja Microsoftin lähdön myötä.

Florida kuvasta tulee mieleen lähinnä koska oikean laidan vesi näyttää hieman soiselta lammikolta. Espoon oma Everglades. ;)
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#84138
Yhdestä kuvasta on tietysti vielä mahdotonta sanoa varmasti, mutta itse veikkaan että tuo on yhden porrashuoneen luhtikäytäväratkaisu. Moottoritien suuntaan ei siis olisi yhtään ikkunaa asunnoista, vaan kaikki avautuvat suoraan etelään, jossa on siis näkymät merelle. Samoin pihakin näyttäisi olevan tuollaisten matalampien rakennusten suojaama, eli moottoritiestä ei luultavasti ole sanottavammin haittaa.

Westendin 80-luku juppi-imagoon sopii mielestäni ihan hyvin. Ei siitä mitään oikeaa kaupunkia saa tekemälläkään, ja omalla autolla siellä liikkuu kaikki kuitekin.
Avatar
tekijänä Oskari
#84152
Tämänhän pitäisi olla himoautoilevan kansan märkä uni: kämppä, josta pääsee suoraan motarille.

Pysäkit ja taksiasema ovat toki vieressä, joten pääsee sieltä/sinne ilmankin ajokorttia. Ei sitä kaikilla voi olla.
tekijänä Sam33
#84335
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Ko. rakennuksen OAS ja viitesuunnitelma julkaistu kaupungin sivuilla. Ihan hyvältä näyttää, itse en näe Länsiväylän osalta ongelmaa ja ymmärrettävästi pienet asunnot on sijoitettu Länsiväylän puoleiselle osalle. Ja Ultivistaan kuuluva WestPro on profiloitunut laadukkaiden asuntojen rakentamiseen, niin uskon, että kaikista asunnoista tulee ihan asuttavia.
Avatar
tekijänä MindW
#84336
Olisihan tuon varmasti voinut toteuttaa niinkin, että yksikään asunto ei avaudu pelkästään Länsiväylän suuntaan. Tosin tällöin mahdollisesti olisi joutunut tinkimään tehokkuudesta yms.
tekijänä Sam33
#91630
Ensi viikolla kaupunkisuunnittelulautakunnassa tämän asuntohankkeen uusi kaava. Kerrokset 18 -> 8, mutta rakennusoikeus pysyy samana. Selostuksessa vedottiin siihen, että suunnitteltu korkeus keräsi niin paljon kritiikkiä. Itse vaikea ymmärtää, kun katsoo nykyisen ehdotuksen muuritaloa, miten se voisi olla parempi kuin yksi korkea talo, joka vie vähemmän tilaa alueelta. Jollain on näköjään vaikutusvaltaa.

Hankkeen asemapiirros

Lieneeköhän rakennuttaja vai kaupunki perääntynyt, sillä kaava olisi joka tapauksessa saanut lainvoiman, kuten sai edellinenkin hotellikaava.
grendy tykkää tästä
Avatar
tekijänä Urbaani
#91639
Miten tämä möhkäle häiritsee lepakoita vähemmän, kuin torni?

En kyllä ymmärrä tätä joidenkin järjestelmällistä "tornitalo"vastaisuutta. Mitään oikeaa kauaksi näkyvää pilvenpiirtäjää kun ei paikalle oltu edes kaavailtu.
tekijänä jake
#91684
Sam33 kirjoitti:Ensi viikolla kaupunkisuunnittelulautakunnassa tämän asuntohankkeen uusi kaava. Kerrokset 18 -> 8, mutta rakennusoikeus pysyy samana. Selostuksessa vedottiin siihen, että suunnitteltu korkeus keräsi niin paljon kritiikkiä. Itse vaikea ymmärtää, kun katsoo nykyisen ehdotuksen muuritaloa, miten se voisi olla parempi kuin yksi korkea talo, joka vie vähemmän tilaa alueelta. Jollain on näköjään vaikutusvaltaa.

Hankkeen asemapiirros

Lieneeköhän rakennuttaja vai kaupunki perääntynyt, sillä kaava olisi joka tapauksessa saanut lainvoiman, kuten sai edellinenkin hotellikaava.
Hotellikaavan laatimisen jälkeen Espoon kaupunki teki linjauksen, että korkeita (yli 10-kerroksisia?) rakennuksia ei saa sijoittaa yli 600 metrin päähän raideyhteyden (metro, juna tai raidejokeri) asemasta. Oletan että kaupunki halusi pitää tästä kiinni. Westendinportista on Tapiolan asemalle noin kilometri.

Jos vanha hotellikaava olisi kiinteistönomistajan toiveen mukaisesti mukautunut pelkällä käyttötarkoituksen muutoksella asuinrakentamistarkoitukseen niin tilanne olisi saattanut olla toinen. Mutta nyt jouduttiin laatimaan koko kaava uusiksi pitkää prosessia noudattaen.
tekijänä Sam33
#91805
Pro Westend ry valittelee Helsingin Sanomissa, kun heidän vaihtoehtokaavaa ei huomioida alueen suunnittelussa. Tosin heidän suunnitelma sisältää 2-kerroksisen saunarakennuksen, jossa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta eipä taida olla taloudellisesti toteuttamiskelpoinen. Tontista lienee aikonaan jonkin verran myös maksettu.

Kuva

Kaupunki on vähän pakkoraon edessä, koska he eivät voi laskea rakennusoikeutta joutumatta itse maksumieheksi. En tiedä lakipykäliä, mutta Soininvaara on blogissaan todennut, että ainakin Helsingissä näin tulisi tapahtumaan. Jos tornitaloa ei saada, niin paras ratkaisu olisi esimerkiksi kaksi hienosti sommiteltua matalamaa taloa (esim. 8-10 kerrosta), joista olisi isot parvekkeet merelle.
tekijänä Sam33
#94138
Tämä näyttäisi taas olevan kaupunkisuunnittelun listalla, syksyn muuritalo viritelmästä (kuva) tultu aavistus parempaan suuntaan, mutta ei tämä tornia voita. Hyvällä arkkitehtuurilla voisi vielä pelastaa hienoksi terassitaloksi. Rakennuttaja Westpro on kyllä profiloitunut hyvien kohteiden rakentajaksi, että tämäkin on mahdollista.

Toivottavasti tämä nyt etenee, jotta joskus myös tuo tontti saataisiin käyttöön.

Kuva
veka tykkää tästä
  • 1
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18