Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Janne_H
#55785
hmikko kirjoitti:Pöljästä nimestä tulee mieleen, että pienen säätämisen jälkeen se sopisi kotimaisen melankolian ja synkkämielisyyden tuotteistamiseen. Ehdotan, että nimi muutetaan muotoon 'Sad Life Lab'.
SuperLife Lab ja koko viihdekeskus on jo ajat sitten pudonnut pois suunnitelmista. Tämän takia modet voisivatkin fiksata ketjun nimeä ja siirtää tämän Alakertaan. (ketjun aloittaja ei ole enään maisemissa)
Avatar
tekijänä RV
#65248
Nyt kolme kapeaa vaaleaa 30-kerroksista asuin&toimistotornia tohon Kehän varteen. Että näyttäisi hyvältä, ja olisi realistisempi vaihtoehto kuin joku hiton Angry Birds-teemapuisto. Prioriteetti tulisi olla radan alueen kehittäminen.
Avatar
tekijänä Klazu
#65258
Roviolla olisi rahaa rakennuttaa hulppeakin pääkonttori, joten heidän poisjääntinsä on vähän outo juttu. Tiedolla en usko olevan rahkeita tällaiseen projektiin, sillä sen verran paljon heidän kuvionsa on pienentyneet sitten Nokian romahduksen.

Itse näkisin mieluiten kiinteää 6-kerroksista korttelia tällä paikalla. Tai jos halutaan välttämättä liiketiloja, niin palautetaan se Ikea harkintaan, tosin se ei kyllä vaikuta edelleenkään houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka varmaan toteutuisikin.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#65265
Rovio on varmaankin riittävän fiksu tajuamaan, ettei pääkonttoriin kannata pistää kiinni isoa määrää pääomaa niinkin suhdanneherkällä alalla kuin pelit. Itse pitäisin todella outona jos Rovio näkisi kiinteistösijoittamisen varteenotettavana laajennuksena liiketoimintaansa.
tekijänä hmikko
#65266
Klazu kirjoitti: Tai jos halutaan välttämättä liiketiloja, niin palautetaan se Ikea harkintaan, tosin se ei kyllä vaikuta edelleenkään houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka varmaan toteutuisikin.
Käsittääkseni Helsinki on kaavoittamassa Ikeaa Ilmalaan. Ikea ei varmaan tee kahta myymälää noin lähekkäin, eli Helsingin hankkeen pitäisi varmaan mennä myttyyn ennen kuin Ikea kiinnostuu uudelleen Perkkaasta.
tekijänä Joggeri
#65284
hmikko kirjoitti: Käsittääkseni Helsinki on kaavoittamassa Ikeaa Ilmalaan. Ikea ei varmaan tee kahta myymälää noin lähekkäin, eli Helsingin hankkeen pitäisi varmaan mennä myttyyn ennen kuin Ikea kiinnostuu uudelleen Perkkaasta.
Pitää paikkansa; Ilmalaan saataneen Ikea, mutta muistaakseni luin stadarista artikkelin, jossa kerrottiin Ikean etsivän Pk-seudulla nimenomaan KORVAAVAA tilaa pieneksi jäävän Espoon myymälän tilalle. En sitten tiedä onko tarkoituksena etsiä paikka myös Espoossa uudelle myymälälle, vai vain korvata se tuolla Ilmalaan tulevalla. Valaistuneemmat kertokoot lisää.
tekijänä Ozie
#65291
Joggeri kirjoitti:
hmikko kirjoitti: Käsittääkseni Helsinki on kaavoittamassa Ikeaa Ilmalaan. Ikea ei varmaan tee kahta myymälää noin lähekkäin, eli Helsingin hankkeen pitäisi varmaan mennä myttyyn ennen kuin Ikea kiinnostuu uudelleen Perkkaasta.
Pitää paikkansa; Ilmalaan saataneen Ikea, mutta muistaakseni luin stadarista artikkelin, jossa kerrottiin Ikean etsivän Pk-seudulla nimenomaan KORVAAVAA tilaa pieneksi jäävän Espoon myymälän tilalle. En sitten tiedä onko tarkoituksena etsiä paikka myös Espoossa uudelle myymälälle, vai vain korvata se tuolla Ilmalaan tulevalla. Valaistuneemmat kertokoot lisää.
Ikea sai myös uutta kiinnostusta nykyisen Lommilan tavaratalon laajennukseen, kun viereen suunniteltu Lommilan ostoskeskushässäkkä saatiin eteenpäin. Siitä tosin vielä pitkä matka ennen kun sitä ruvetaa rakentamaan.
tekijänä zz
#70429
Joggeri kirjoitti:
hmikko kirjoitti: Käsittääkseni Helsinki on kaavoittamassa Ikeaa Ilmalaan. Ikea ei varmaan tee kahta myymälää noin lähekkäin, eli Helsingin hankkeen pitäisi varmaan mennä myttyyn ennen kuin Ikea kiinnostuu uudelleen Perkkaasta.
Pitää paikkansa; Ilmalaan saataneen Ikea, mutta muistaakseni luin stadarista artikkelin, jossa kerrottiin Ikean etsivän Pk-seudulla nimenomaan KORVAAVAA tilaa pieneksi jäävän Espoon myymälän tilalle. En sitten tiedä onko tarkoituksena etsiä paikka myös Espoossa uudelle myymälälle, vai vain korvata se tuolla Ilmalaan tulevalla. Valaistuneemmat kertokoot lisää.
Tuntuisi erikoiselta, että Lommilassa sijaitseva myymälä voitaisiin korvata Ilmalassa sijaitsevalla. Aika erilaiset sijainnit.
Avatar
tekijänä Janne_H
#72859
Jälleen uusi käänne.
Seppo Korkman, Länsiväylä kirjoitti:
Hatsinanpuistoon mallataan nyt liikunta-ja liikekeskusta

Suunnittelu-ja konsulttiyhtiö Ramboll suunnittelee uuden toimitalon rakentamista Perkkaan Hatsinanpuistoon.

Rambollin toimitalon lisäksi vuosia pajukkoa kasvaneelle tontille on suunnitteilla liikunta-toimisto- ja liiketiloja yhteensä reilut 90 000 kerrosneliötä. Yhdistetyn liikunta-ja kauppakeskuksen toteutuksesta vastaisi NCC.

– Emme ole suunnittelemassa Sellolle kilpailijaa, vaan keskukseen tulisi tiloja sellaiselle kaupalle, jota Leppävaarassa ei vielä ole, NCC:n yksikönjohtaja Jukka Manninen huomauttaa.

Esimerkkinä hän mainitsee huonekalukaupan. Lisäksi kokonaisuuteen tulisi toimistotiloja ja mahdollisesti hotelli.

Ramboll Finland Oy:n tilantarve olisi noin 20 000 kerrosneliötä. Yhtiö toimii tällä hetkellä vuokratiloissa useassa eri paikassa muun muassa Leppävaarassa. Pääkaupunkiseudulla yhtiön palveluksessa on noin 700 ihmistä.

Espoon elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päättää yhtiöiden anomista suunnitteluvarauksista maanantaina.

Teknisen toimen johtajan Olavi Loukon mukaan Hatsinanpuiston alueen asemakaava mahdollistaa nykyisellään ainakin Rambollin suunnitteleman toimitalon rakentamisen.

Yhtiö hakee kaupungilta suunnitteluvarausta toimitalon rakentamiseksi Hatsinanpuiston länsipäätyyn.

Hatsinanpuiston alueelle Perkkaalle on viime vuosien aikana mallattu monenlaista toimintaa.

Vielä pari vuotta sitten Rovio haaveili uuden pääkonttorin rakentamista alueelle. Samaan yhteyteen suunniteltiin myös maailman ensimmäistä Angry Birds-sisähuvipuistoa. Samaan aikaan Tieto Oyj kaavaili uutta toimitaloa sisähuvipuiston naapuriin.

Molemmat hankkeet karahtivat taantuman myötä kiville.

Aiemmin Hatsinanpuistoon on mallattu muun muassa sisätiloissa toimivaa laskettelukeskusta ja sisähuvipuistoa.

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/2709 ... kekeskusta
Avatar
tekijänä Urbaani
#72947
Leppävaaran Hatsinanpuiston kehittäminen Rambollille ja NCC:lle

9.3.2015 klo 10.59

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston kokouksen päätöksiä 9.3.2015

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti varata Ramboll Finland Oy:lle ja NCC Property Development Oy:lle tontin vajaaksi vuodeksi Leppävaarasta Perkkaantien ja kaupunkiradan välistä niin sanotun Hatsinanpuiston alueelta toimisto-, liike-, liikunta- ja palvelutilojen suunnittelua varten. Tarkoitus on suunnitella alueelle työpaikka- ja vapaa-ajantoimintoja siten, että alue pysyy elävänä vuorokauden ympäri.

NCC vastaa suunnitteluvarausalueen kokonaisuuden kehittämisestä, niin että Ramboll Oy:n suunnitteleman toimistorakennuksen rakentaminen pitää olla mahdollista aloittaa nykyisen tai muutetun asemakaavan mukaisena vuoden 2016 alusta.

Varauksensaajilta edellytetään tiivistä yhteistyötä kaupungin kanssa kaupunkikuvallisesti sekä toiminnallisesti eheän ja korkeatasoisen kokonaisuuden muodostamiseksi. Alueen suunnittelussa tulee huomioida Monikonpuron keskeinen sijainti ja vahvistaa sen virkistysarvoa. Kaupunkikuvallinen painopiste tulee olla Kehä I:n päädyssä. Suunnittelulla pitää lisäksi luoda elävää ja helposti lähestyttävää kaupunkikuvaa Perkkaan asuinalueen suuntaan.

Kaupungin tavoitteena on, että alueelle saadaan monipuolista toimintaa sekä Leppävaaran alueen olemassa olevia palveluita täydentävä kokonaisuus. Aiemmin tontille on soviteltu muun muassa lasketteluhallia, sisähuvipuistoa ja Ikeaa, mutta niitä koskevat suunnitteluvaraukset ovat rauenneet. Maakuntakaavassa alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi ja voimassa olevassa yleiskaavassa julkisen hallinnon ja palveluiden alueeksi. Voimassa olevassa asemakaavassa alue on osoitettu pääosin toimistorakennusten korttelialueeksi. Yleiskaava on osittain ristiriidassa kaupungin asettamien tavoitteiden kanssa ja tästä johtuen alueen suunnittelun ja asemakaavoituksen yhteydessä voidaan joutua tekemään yleiskaavatasoisia selvityksiä.

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto kuuli teknisen toimen johtaja Olavi Loukon esittämän selostuksen luonnoksesta maankäytön periaatteiksi 2015 sekä projektijohtaja Markus Saaren selostuksen Matinkylän liikennejärjestelyistä.

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti kaikki kokouksen asiat esityksen mukaisesti.

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston esityslista/ennakkopöytäkirja.

http://www.espoo.fi/fi-FI/Leppavaaran_H ... 2866610%29
  • 1
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21