Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Klazu
#31542
Itse en vieläkään usko tähän projektiin ennen kuin se on pystyssä. Jotain kertoo, että päivityksiä on tipahdellut tähän projektiin yli puolen vuoden välein, eli todella hiljaista on. Välillä vaan pitää nostaa unholaan painuvaa projektia näkyville ja siksi on jotain lehdessä. Toki rahoittajan löytyminen on positiivinen merkki, en kiistä, mutta vielä on pitkä matka ensimmäiseen suksenlaskuun sisätiloissa.

Jotenkin tullut moneen kertaan mieleen Suomi, kun olen kirjoitellut noista Japanin projekteista. Siellä 80-luvun lopulla rakennettiin hyvin samoissa tunnelmissa kuin nyky-Suomessa jos minkälaista hulluutta. Jotkut projektit valmistuivat, mutta kun kupla puhkesi, meni suuria projekteja nurin ja jäihin jopa 20 vuodeksi. Vieläkin esimerkiksi Tokion kaltaisen megacityn edustalla (=todellinen prime location) on joutomaatontteja vaikka kuinka tekosaarella, eli entisaikojen suuruudenhulluus ei ole koskaan palannut samalla voimalla.

Vaikka sitä miten sanotaan, että taantuma olisi ohi, niin enpä usko. Positiiviset merkit esim. Suomen taloudessa ovat hyvin vähäisiä, samoin maailmalla. Suomessa asuntokuplaan ei ole tullut edes pienen pientä reikää vielä, vaan ilmaa puhalletaan yhä edelleen. Suomi on niin monessa asiassa ketjun viimeisenä, että kaikki tulee sinne vuosien viiveellä. Ja esim. EU:kaan ole mistään taantumasta ulkona, vaikka Kreikan kaltainen kriisi onkin hetkeksi otettu otsikoista. Paljon tulee tapahtumaan vielä 1-2 vuodessa...
tekijänä Purkki^
#31543
Positiivista Suomen taloudessa tällä hetkellä on, että vienti on lähtenyt hyvään nousuun, työttömyys vähentynyt ja pankkipuolellakin stressitestissä Suomen pankit pärjäsivät hyvin.
Asuntokuplasta tottakai puhutaan, mutta se nähdään hyvin epätodennäköisenä. Pk-seudulla uusia asuntoja valmistuu ennätysmäärä joka tulee hillitsemään hintojen nousua vielä pitkään.
Riskeinä Suomelle näen euroopan vielä vähän huteran tilanteen ja Suomalaisten kotitalouksien velkaantuminen. Pankit on kyllä ihan hyvin ottanut vastuuta ja taitaa tällähetkellä lainan saaminen olla hieman normaalia vaikeampaa.

Tämä SLL on tottakai rohkea projekti taloudellisesti hyvinäkin aikoina. Veikkaan, että rahoittaja on ulkomaalainen ehkä jopa tuolta Kiina akselita.
Avatar
tekijänä JR
#31552
Klazu kirjoitti:Itse en vieläkään usko tähän projektiin ennen kuin se on pystyssä. Jotain kertoo, että päivityksiä on tipahdellut tähän projektiin yli puolen vuoden välein, eli todella hiljaista on.
Kuten itsekin mainitset, syy tähän lienee taloustilanne. Sama ilmiö on nähtävissä ympäri maailmaa (projektien toteutus viivästynyt).

Klazu kirjoitti:Toki rahoittajan löytyminen on positiivinen merkki, en kiistä, mutta vielä on pitkä matka ensimmäiseen suksenlaskuun sisätiloissa.
Eikö rahoittajan löytyminen tarkoita käytännössä projektin toteutumista? Vai mitä muuta vielä tarvitaan kaavan ja rahan lisäksi?

Klazu kirjoitti:Jotenkin tullut moneen kertaan mieleen Suomi, kun olen kirjoitellut noista Japanin projekteista. Siellä 80-luvun lopulla rakennettiin hyvin samoissa tunnelmissa kuin nyky-Suomessa jos minkälaista hulluutta. Jotkut projektit valmistuivat, mutta kun kupla puhkesi, meni suuria projekteja nurin ja jäihin jopa 20 vuodeksi. Vieläkin esimerkiksi Tokion kaltaisen megacityn edustalla (=todellinen prime location) on joutomaatontteja vaikka kuinka tekosaarella, eli entisaikojen suuruudenhulluus ei ole koskaan palannut samalla voimalla.
Japanin ongelmat liittyvät koko valtion talouteen, eivät "hulluihin projekteihin". Ja kuten itsekin epäilet, saattaa tämän projektin raha olla ulkomaalaista.

Klazu kirjoitti:Vaikka sitä miten sanotaan, että taantuma olisi ohi, niin enpä usko. Positiiviset merkit esim. Suomen taloudessa ovat hyvin vähäisiä, samoin maailmalla. Suomessa asuntokuplaan ei ole tullut edes pienen pientä reikää vielä, vaan ilmaa puhalletaan yhä edelleen. Suomi on niin monessa asiassa ketjun viimeisenä, että kaikki tulee sinne vuosien viiveellä. Ja esim. EU:kaan ole mistään taantumasta ulkona, vaikka Kreikan kaltainen kriisi onkin hetkeksi otettu otsikoista. Paljon tulee tapahtumaan vielä 1-2 vuodessa...
Tämä maailmanlaajuinen taantuma alkoi rahoitusalan ongelmista. Suomalaiset rahoituslaitokset näyttävät ottaneen opiksi 90-luvun lamasta, eikä samanlaista ongelmaa ole kuin monissa muissa maissa. Toki lama vaikuttaa myös Suomeen ja velka kasvaa kovaa vauhtia, mutta pankit eivät kaadu.
Avatar
tekijänä Klazu
#31566
Eihän ne pankit kaadu, kun valtiot ja veronmaksajat takaavat niitä hamaan loppuun saakka. Japani syöksyi vuosikymmenen mittaiseen lamaan juuri kuplatalouden vuoksi ja ei tuo minusta kovin kaukaiselta Suomenkaan nykytilasta kuulosta. Mittakaava on vain suurempi.
Avatar
tekijänä JR
#31572
Klazu kirjoitti:Eihän ne pankit kaadu, kun valtiot ja veronmaksajat takaavat niitä hamaan loppuun saakka. Japani syöksyi vuosikymmenen mittaiseen lamaan juuri kuplatalouden vuoksi ja ei tuo minusta kovin kaukaiselta Suomenkaan nykytilasta kuulosta. Mittakaava on vain suurempi.
Suomessa ei valtion ole kovin paljon tarvinnut tällä kertaa tukea pankkeja. Tuossa Japanin tapauksessa oli kuitenkin kyse hieman muustakin kuin korkeista asuntojen hinnoista pääkaupungin alueella. Merkittävässä asemassa oli sielläkin holtiton lainaaminen, mitä ei nyt ole Suomessa tapahtunut, kiitos 90-luvun oppien.


EDIT: Oli tarkoitus laittaa tämä sinne off-topic -ketjuun, mutta livahti kuitenkin vahingossa tänne...
tekijänä ÄmJii
#31581
Pidän yleensä suuruudenhulluista projekteista, mutta kyllä tää SLL edustaa maailmaa, josta en itse niin hirveästi välitä. Etenkin sisälaskettelurinne edustaa mulle sitä samaa keinotekoista muovimaailmaa, kuin Ideapark:kin vanhoine kaupunkeineen. Noh, nää on kuitenkin aina yksittäistapauksellisia ylilyöntejä, joten siinä mielessä en ole hirveän huolissani. Toivottavasti vetää venäläisiä turisteja.

Klazun kanssa olen samaa mieltä siitä, että tällaiset projektit eivät koskaan kerro talouden tilasta mitään hyvää. Pianhan se lama tulikin, kun SLL ja vastaavia projekteja alkoi putkahdella esille. Sitä pidän ihmeenä, että SLL:lle on löytynyt tässä tilanteessa rahoittaja.
tekijänä Jukki
#31582
Purkki^ kirjoitti:Asuntokuplasta tottakai puhutaan, mutta se nähdään hyvin epätodennäköisenä. Pk-seudulla uusia asuntoja valmistuu ennätysmäärä joka tulee hillitsemään hintojen nousua vielä pitkään.
Tässpä käppyrä asuntojen hintamuutoksita viime vuosina (http://www.findikaattori.fi/92/):
Kuva

Siinä näkyy pieni pudotus vuonna 2008, ja elvytyksen aloittama keinotekoinen kasvu sen jälkeen. Mennyt lama oli joillaiin mittareilla pahempi kuin 90-luvun alussa, ja katsokaa asuntojen hintoja silloin. En tiedä mitä odottaa, mutta tuntuu uskomattomalta jos asuntojen hinnat eivät ainakaan pk-seudulla laske.
tekijänä Purkki^
#31584
Pk-seudun asuntojen hintoja on nostanut uusien asuntojen vähäinen rakentaminen. Taisi viime vuonna valmistua ennätyksen vähän uusia asuntoja koko pk-seudulle. Missään nimessä hinnat eivät jatka nykyistä nousuaan vaan voivat lähteä loivaan laskuun, kuplaan en kuitenkaan usko.

Kaavasta huomaa hyvin tämän "ikuisen" hintojennousun. Ollaan vähän korkeammalla kun 80-luvun lopussa.

Edit: Nämä vois kyllä siirtää off-topic ketjuun.
Avatar
tekijänä Taco
#33002
Jukki kirjoitti:
Purkki^ kirjoitti:Asuntokuplasta tottakai puhutaan, mutta se nähdään hyvin epätodennäköisenä. Pk-seudulla uusia asuntoja valmistuu ennätysmäärä joka tulee hillitsemään hintojen nousua vielä pitkään.
Tässpä käppyrä asuntojen hintamuutoksita viime vuosina (http://www.findikaattori.fi/92/):
Kuva

Siinä näkyy pieni pudotus vuonna 2008, ja elvytyksen aloittama keinotekoinen kasvu sen jälkeen. Mennyt lama oli joillaiin mittareilla pahempi kuin 90-luvun alussa, ja katsokaa asuntojen hintoja silloin. En tiedä mitä odottaa, mutta tuntuu uskomattomalta jos asuntojen hinnat eivät ainakaan pk-seudulla laske.
Kyseinen graafi on sen verran karu, että parin vuoden kuluttua tullaan kovaa ja korkealta alas.
tekijänä zz
#33064
Taco kirjoitti:Kyseinen graafi on sen verran karu, että parin vuoden kuluttua tullaan kovaa ja korkealta alas.
Kerrassaan loisteliasta päättelyä :D Oletko harkinnut uraa esimerkiksi ekonomistina?
Avatar
tekijänä Taco
#33075
zz kirjoitti:
Taco kirjoitti:Kyseinen graafi on sen verran karu, että parin vuoden kuluttua tullaan kovaa ja korkealta alas.
Kerrassaan loisteliasta päättelyä :D Oletko harkinnut uraa esimerkiksi ekonomistina?
Itseasiassa kyllä :D
tekijänä Ozie
#33792
Jos palataan taas aiheeseen:

Rakennuslehti 05.11.2010:
Espoon Leppävaaran sisälaskettelumäkihanke muuttumassa sisähuvipuistoksi

Espoon Leppävaaraan suunnitellaan kauppa- ja vapaa-ajan monitoimikeskus SuperLife Labia. Sen sisälle oli aiemmin kaavailtu laskettelumäkeä, mutta suunnitelmaa on nyt muutettu siten, että sen mäen tilalle tulisikin sisähuvipuisto. Evata Develoment Oy on solminut Skanska Commercial Development Oy:n kanssa sopimuksen, jonka mukaan Skanska toimii hankkeen sijoittajana ja toteuttajana.

Rakennukseen on suunnitteilla sisähuvipuiston lisäksi viihdekylpylä ja hotelli, kaupallisia palveluja, elokuvakeskus, ravintolapalveluja ja seinäkiipeilykeskus.

SuperLife Lab toteutetaan Rantaradan ja Perkkaantien väliselle tontille eli niin sanotun Hatsinanpuiston alueelle. Keskus täydentää Leppävaaran palveluita ja vahvistaa Perkkaan ja Vermon identiteettiä monipuolisten vapaa-ajan toimintojen alueena.

Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsittelee muun muassa sisähuvipuistosuunnitelmaa 8. marraskuuta 2010. Tontin vuokraus- ja myyntipäätöstä esitetään jatkettavaksi vuoden 2011 loppuun saakka.
http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/suu ... 23071.html
Avatar
tekijänä grendy
#33793
^Alkaa kuulostaan aika surkeelta jos nyt suunnitellaankin laskettelumäen tilalle sisähuvipuistoa... Kuulostaa normi kauppakeskukselta kohta?.. En oo ollut hankkeen fani ennenkään mutta laskettelumäki sentään kuulosti erilaiselta, tää kuulostaa lähinnä naurettavalta jo :D.. Sukari on saanut näppinsä peliin? ;)
  • 1
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 21