Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Tuomas
#5048
En ainakaan löytänyt tästä juttua täältä. Tuollaista vähän lupailtiin tuoreimmassa Metro-lehdessä. PDF-tiedostona kyseinen lehti löytyy http://www.metrolehti.fi ja tässä on screenshot artikkelista. Mites luulette, että tämän käy?

Kuva
Viimeksi muokannut Tuomas, 10.05.06 14:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Joka
#5050
En tiedä miten käy, mutta en ymmärrä miten voi olla pääkaupunkiseudun etujen mukaista rakentaa ne harvat tornitalot jotka Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla rakennetaan hajautetusti eri paikkoihin, sen sijaan että jonnekkin rakennettaisiin kunnon Pilvenpiirtäjäklusteri. Aviapoliksen voin vielä jotenkin ymmärtää mutta mitä Keilaniemellä on mitä Pasilalla ei ole?
Avatar
tekijänä OlliMolli
#5051
Joka kirjoitti:mitä Keilaniemellä on mitä Pasilalla ei ole?
Fortum, Nokia, Kone, Elisa?

Pystyn tavallaan ymmärtämään kyllä mitä ajat takaa, mutta toisaalta en ole Keilaniemen kehitystä vastaan. Minusta on tavallaan hienoa, että pk-seudulta voi tulevaisuudessa löytyä useampikin tornirypäs, jos ovatkin sitten hieman pienempiä. Keilaniemi tavallaan toimii eräänlaisena rajana tai "back-droppina" kantakaupungille, joka tosin itsessään tietysti loppuu jo hieman aiemmin. Sitäpaitsi toimistorakentamista kaupunkikuvallisesti ajatellen Keilaniemi on jo sikälikin upea, että se on veden äärellä. Itse en taas tavallaan ymmärrä intoa rakentaa Aviapolikseen tornitaloja, koska siellä niille ei käsittääkseni rakenteellista tarvetta ole, ja kaiken sen tyhjyyden keskellä ne vain lisäävät tyhjyyden tunnetta ("baltia-efekti" :lol:). Vantaalla odotan ennen muuta toimintaa johonkin suuntaan K2 suunnitelman osalta, vaikka tietysti kyse on puhtaasti visiosta tässä vaiheessa vielä.
tekijänä Sasu K
#5052
Joka kirjoitti:mitä Keilaniemellä on mitä Pasilalla ei ole?
Parempi sijainti Espoon ylemmän keskiluokan asuinalueilla asuvien, työmatkoihin omaa autoaan työntekijöiden kannalta?

Kuulin juttua, jonka mukaan Elisa olisi vetäytynyt entisestä Radionlinjan pääkonttorista ja että rakennus olisi suurelta osin tyhjillään tällä hetkellä. Onko näin?
tekijänä Toni
#5053
^
Se oli tyhjillään ainakin jossain vaiheessa. Laittoivat tilat vuokralle enkä tiedä sitten nykytilannetta.

Älkää Keilaniemeä dissatessa unohtako, että se on a) erittäin hyvin saavutettavissa Länsiväylän ja Kehä I:n avulla eikä Helsinkiin ole pitkä matkaja b) vieressä Otaniemessä on eräs Suomen tärkeimmistä yliopistoista/korkeakouluista.

Kaupunkikuvallisesti ne tornit sopivat mielestäni Keilaniemeen paljon paremmin kuin Aviapolikseen, sillä se jo nyt muodostaa Suomen oloissa erittäin vakuuttavan skylinen ja sisääntuloportin Espooseen, jota sijainti meren ja suuren liikenneväylän äärellä korostaa.

Aviapoliksen voin vielä jotenkin ymmärtää mutta mitä Keilaniemellä on mitä Pasilalla ei ole?
Pasila on jo siinä rajamailla miten ihmiset tulkitsevat kantakaupungin siluetin tuhoutumisen. Yksi syy miksi Keski-Pasila on edes jollain tavalla mahdollinen on se, että tornit tulevat sijoittumaan Itä- ja Länsi-Pasilaan nähden matalemmalle tasolle merenpinnasta. Aluetta vain ei edes päästä rakentamaan vasta kuin 2010-luvun puolella, sillä sataman valmistuessa 2008/2009 täytyy vielä ottaa huomioon aika lailla eri tekijöitä, kuten saastuneen maan puhdistaminen. Aviapoliksessa taasen korkeutta rajoittaa lentokentän läheisyys.

Keilaniemi on nykyoloissa mun mielestä ehdottomasti paras paikka näille todellisille tornitaloille (yli 100m) jos niitä on tullakseen.

Edit:
Enkä puhu tässä paljasjalkaisena espoolaisena. :D
Viimeksi muokannut Toni, 26.04.06 21:53. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Avatar
tekijänä H.C.
#5054
Hieno uutinen taas vaihteeksi :P Ja havainnekuvan perustella mukavan massiivinen. En uskalla veikata mitään suuntaan enkä toiseen tornin toteutumisesta, mutta toivotaan todellakin parasta. Keilaniemi ansaitsee kyllä jotain tällaista.
Molox kirjoitti:Itse en taas tavallaan ymmärrä intoa rakentaa Aviapolikseen tornitaloja, koska siellä niille ei käsittääkseni rakenteellista tarvetta ole, ja kaiken sen tyhjyyden keskellä ne vain lisäävät tyhjyyden tunnetta ("baltia-efekti" Laughing).
Eipä ne kovin korkeita edes olekkaan. Kyse on lähinnä siitä miltä paikka näyttää ohi-ajaessa, mikään oleskelu-kaupunki se ei kuitenkaan koskaan tule olemaan. Ne tornit mitä sinne on kaavoitettu/esitetty kaupunkikuvallisessa suunnitelmassa on sijoiteltu sinne lähinnä maamerkeiksi, osoittamaan tärkeitä paikkoja tai näissä tapauksissä lähinnä lentoasemalle johtavia liittymiä. Vantaanporttiin - lentoasemantien ja kehä 3:n liittymään - on esitetty/kaavoitettu torni joka nurkkaan ja lisäksi siitä vähän lännemmäksi yksi torni ydinalueen länsilaitaan. Niiden tarkoitus on nimenomaan toimia selkeänä porttina ja tienviittana, osoittamassa se tärkein kohta keskellä Turku-Pietari välistä E-18 moottoritietä sekä toimia näyttävänä porttina lentoasemalta tultaessa. Tällaiset 15-16-kerroksiset tornit riittävät hyvin toimittamaan tätä virkaa, muutenhan ylivoimaisesti suurin osa siitä mitä sinne on suunnitteilla/rakenteilla/toteutettu on lähinnä jotain 5-10 kerroksista.
Avatar
tekijänä OlliMolli
#5055
Herr Catani kirjoitti:Niiden tarkoitus on nimenomaan toimia selkeänä porttina ja tienviittana, osoittamassa se tärkein kohta keskellä Turku-Pietari välistä E-18 moottoritietä sekä toimia näyttävänä porttina lentoasemalta tultaessa.
Niin tuo pitää kyllä paikkansa. Sitä paitsi Kehä III kehitys jo itsessään on tehnyt alueesta uskomattoman paljon paremman näköisen kuin mitä se joskus oli. Tikkurilan kohdalla Kehä III on nykyään ihan kuin minkä tahansa maailman metropolin kehätie. Joka tapauksessa pidän kyllä K2 visiota vielä mielenkiintoisempana kuin Aviapoliksen toimistoja.
Avatar
tekijänä H.C.
#5056
Samaa mieltä ole tuosta K2 visiosta, se ois jotain joka todella yhdistäisi ja eheyttäisi aluetta ja se kasvattaisi Tikkurilaa oikeaan suuntaan. Kaikki siihen liittyvä etenee vaan niin tuskallises hitaasti, eikä mitään mielenkiintoista ole taas vähään aikaan siinä suunnassa ilmaantunut, toisin kuin Aviapoliksessa joka tuntuu jatkuvasti vaan kiihdyttänä kasvuaan. Muutenkin koko Tikkurilan kehitys tuntuu tapahtuvan aivan käsittämättömän hitaasti ja vaivalloisesti tuhansien silvitysten, arkkitehtuurikilpailujen, niiden uusintojen, jatkuvien valituksen ja hitaan kaavoitusten kanssa.
tekijänä Joka
#5057
Hehehe, äsken vasta huomasin että lehti siteraa lähteenään http://www.pilvenpiirtaja.net:ttiä Toivottavasti lisää pilvenpiirtäjien kannattajia ja talon asukkaita. :)
Joku lehti voisi vielä julkaista niitä puolesta/vastaan kirjoitelmia ja visiota kun ne on niin vakuuttavasti kirjoitettu ja toteutettu että niiden kanssa on vaikea olla eri mieltä.
tekijänä Larma
#5058
Torni tulisi ainakin erinomaiselle paikalla. Keilaniemessä jo ennestään sijaitsevat Fortumin pääkonttori ja Kone Building muodostaisivat upean siluetin uuden korkeamman rakennuksen kanssa. Tämänkin hankkeen rakentaminen olisi tavoitteena aloittaa jo ensi vuonna, eli ei pitäisi kovin pitkään mennä, ennen kuin näemme tapahtuuko todella mitään.

Fortum 2 rakennuksestakaan ei ole kuulunut mitään aikoihin (joka on ilmeisesti muutenkin todella epävarma projekti). Tämäkinhän sijoittuisi Keilaniemeen ja parantaisi siluettia omalta osaltaan.
tekijänä anttij
#5059
Joka kirjoitti:En tiedä miten käy, mutta en ymmärrä miten voi olla pääkaupunkiseudun etujen mukaista rakentaa ne harvat tornitalot jotka Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla rakennetaan hajautetusti eri paikkoihin, sen sijaan että jonnekkin rakennettaisiin kunnon Pilvenpiirtäjäklusteri. Aviapoliksen voin vielä jotenkin ymmärtää mutta mitä Keilaniemellä on mitä Pasilalla ei ole?
Vaikka Tampereelta olenkin.. niin käsittääkseni keilaniemessä on jo esim. Kone ja Fortum.. Fortum2:sta olen myös kuullut huhuja?? Mielestänihän tämä nimenomaan olisi yksi tornitalojen keskittymä vaikka se nyt ei kolmensepän patsaalta näykkään!
tekijänä Joka
#5060
anttij kirjoitti:

Totta, mutta koko alue on auttamattomasti syrjässä. Jos minä olisin Suomen diktaattori purkaisin kaikki rakennukset Keilaniemestä ja siirtäisin ne kaikki Pasilaan.
tekijänä anttij
#5061
Joka kirjoitti:

myös Vantaajoen ja kehä 3:n takana on elämää :D
tekijänä Joka
#5062

En nyt väitäkkään muuta, mutta, jos Pääkaupunkiseutu haluaa "metropolisen" ilmeen niin se tarvitsee pilvenpiirtäjäklusterin kantakaupungin tuntumaan, tästä ei pääse mitenkään eroon.
Se mikä minua ärsyttää on että jos joku olisi vaikka 10 vuotta sitten sanonut että, nyt keskitetään sen verran kaikkien hankkeiden kerrospintalasta yhteen paikkan, esim. Pasilaan, niin meillä voisi olla jo edustava skyline pääkaupuniseudulla. Sen sijaan rakennetaan keskisuuria tai pieniä projekteja vähän sinne tänne.

Varmaan tällekkin löytyy tass joku hyvä syy mutta minua tämä ainakin ärsyttää :)
Avatar
tekijänä OlliMolli
#5063
Sikäli kun minä tiedän (ja paljon en siis tiedä), tämä kantakaupungin rajaalueille tai jopa likimain lähiöihin toimistojen rakentaminen on ihan tavallista ympäri maailmaa. Siitä voidaan keskustella onko se hyvä vai huono asia, mutta Pasilaan ei liene voitavan kuitenkaan rakentaa paljoa suunniteltua enempää, koska sehän tulee jo nykyiselläänkin varsin tiheäksi. Ja kaupunkimaisuushan ei synny juurikaan korkeista rakennuksista, vaan korkeasta rakennustehokkuudesta (lue: umpikortteleista).
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 24