Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tekijänä Etika
#79749
E38 kirjoitti:Jaa... tuossa sinun linkittämässä kuvassa tunneli/kansi on paljon lyhyempi minkä kuvan hesari asiasta maalasi. Tornejakin vain kaksi, neljän sijaan(?). Ehkä se HS:n havainnekuva oli jostain vuodelta 2035.
Tuo Hesarin kuva on siitä lopullisesta suunnitelmasta. "Säästösyistä" se pilkottiin niin, että 500 metrin tunnelista toteutetaan 200 metriä, neljästä tornista kaksi ja liittymistä noin puolet. Esimerkiksi tuossa suunnitelmassa tornien eteläpuolelle ei tule ajoyhteyttä kehälle kohti Länsiväylää vaan koko Keilaniemestä pääsee Länsiväylälle päin vain Otasolmun liikenneympyrän kautta, josta lienee odotettavissa aikamoinen autoruletti ruuhka-aikoina. Ja Lehtisaaren suunnasta Kehälle itään menijöille ei tule myöskään suoraa yhteyttä vaan reitti vedetään Otaniemen reunaan Miestentien liikenneympyrän ja Tekniikantien päädyn kautta. Se loppuosa tulee ehkä joskus jos tulee. Lisäksi koko tuo massiivinen rakennusurakka on käytännössä hyödytön, koska Tapiolantien liittymä jää valo-ohjatuksi tasoristeykseksi. Mitä enemmän tuota hyväksyttyä suunnitelmaa katsoo, sitä vähemmän se näyttää autoilijoillekaan onnistuneelta.
Viimeksi muokannut Etika, 22.12.15 14:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tekijänä Etika
#79750
hmikko kirjoitti: Suunnitelman ensimmäinen puolikas ei siis sisällä tuota Karhusaarentien liittymää eritasoliikenneympyröineen lainkaan, eli nyt on päätetty vain pätkäkannesta ja Länsiväylän solmusta. Tää näyttää minusta erittäin epäilyttävältä diililtä. Näkymäksi tulee muotopuoli kansiviritelmä pitkäksi aikaa joka tapauksessa, vaikka toiset kaksi tornia etenisivät kohtuullista vauhtia.
Meni tosiaan väärinpäin. Eli Otasolmu tehdään, mutta ei kaikkia ramppeja siihen, samoin Keilaniemen eteläisessä liittymässä tehdään vain Keilanimeen päin menevät rampit. Länsiväylän liittymään ei kosketa lainkaan. Vertailuna siis tässä on se mitä hyväksyttiin: http://espoo04.hosting.documenta.fi/kok ... 60-3-3.PDF . Vihreät tiet ovat uusia, harmaat jäävät ennalleen. Alkuperäinen kokonaissuunitelma näyttää tältä (kahdessa osassa):
http://www.espoo.fi/download/noname/%7B ... D%7D/53239
http://www.espoo.fi/download/noname/%7B ... 5%7D/53240
Avatar
Tekijänä RV
#79754
Etika kirjoitti:
E38 kirjoitti:Jaa... tuossa sinun linkittämässä kuvassa tunneli/kansi on paljon lyhyempi minkä kuvan hesari asiasta maalasi. Tornejakin vain kaksi, neljän sijaan(?). Ehkä se HS:n havainnekuva oli jostain vuodelta 2035.
Tuo Hesarin kuva on siitä lopullisesta suunnitelmasta. "Säästösyistä" se pilkottiin niin, että 500 metrin tunnelista toteutetaan 200 metriä, neljästä tornista kaksi ja liittymistä noin puolet. Esimerkiksi tuossa suunnitelmassa tornien eteläpuolelle ei tule ajoyhteyttä kehälle kohti Länsiväylää vaan koko Keilaniemestä pääsee Länsiväylälle päin vain Otasolmun liikenneympyrän kautta, josta lienee odotettavissa aikamoinen autoruletti ruuhka-aikoina. Ja Lehtisaaren suunnasta Kehälle itään menijöille ei tule myöskään suoraa yhteyttä vaan reitti vedetään Otaniemen reunaan Miestentien liikenneympyrän ja Tekniikantien päädyn kautta. Se loppuosa tulee ehkä joskus jos tulee. Mitä enemmän tuota hyväksyttyä suunnitelmaa katsoo, sitä vähemmän se näyttää autoilijoillekaan onnistuneelta.

No niin, taas tätä "vaiheittain totruttamista>" aka yksi liiittymä ja muu unohdetaan kunnes on aivan täysin pakko rakentaa pari ramppia ja kolmannet kaistat... No ainakin tuossa Espoon kaupunki kyllä kiirehti toista vaihetta jopa ensimmäisen rinnalla; toivottavasti käy hyvin. Tai sitten ei, ja käy kuten ennustin, eli kaksi matalampaa tornia tulee ja kaksi toista tornia saavat odottaa hamaan ikuisuuteen.. Toivotaan parasta! Eijuma oikeesti kun kaikki pitää tehdä torsona...
Viimeksi muokannut RV, 22.12.15 16:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Tekijänä veka
#79755
Joo, varmaan lähes kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että parempi olisi tehdä yhdellä kertaa valmiiksi koko kansi ja tiejärjestelyt vähintään Tapiolantien liittymään saakka ja vieläpä mahdollisimman nopeasti. Jos vain resursseja olisi enemmän... Mutta en ole nähnyt esiteltävän sellaistakaan vaihtoehtoa, että projekti voisi tyssätä ensimmäisen vaiheen kannentynkään. Miksi suotta huolestua?

Enemmän kuin kannesta olen tällä haavaa huolissani SRV:n resurssien riittämisestä tornien rakentamisessa. SRV ei ole iso firma, ja sillä on jo työn alla vielä isompi projekti Kalasataman Redissä. Vähintäänkin tuo tietänee varovaisuutta aikataulujen laadinnassa ja ylipäänsä hitaan puoleista etenemistä.
Avatar
Tekijänä zeizei
#79759
Liikennevalojen poisto siirtää ongelman vain seuraaviin valoihin.. Ja näitähän riittää Kehällä vielä tämänkin jälkeen.

Tosin surullisinta on että tällä puolella kehää ehkä pahin pullonkaula on 120M€ maksanut Leppävaaran tunneli. Iltapäivisin kun kehä alkaa ruuhkautumaan, rajoitetaan tunneliin pääsyä ilmeisesti turvallisuussyistä. Ja tämä jonouttaa liikenteen lähemmäs Turun motarille asti.
Tekijänä avuba
#79760
Katetaan tie miljoonia maksavalla tunnellilla.... jotta saadaan lisää melualuetta? :D Ei siinä mitään. Antaa mennä vaan. Onneksi en ole espoolainen. Ainakin Helsingistä päin katsottuna Keilaniemessä tulee olemaan komea skyline. Niiden tornitalojen juurella on vain vähän ankeampaa, mutta tuskimpa siellä tulee itse koskaan käytyä.

Kuva
Tekijänä Ozie
#79762
veka kirjoitti:Enemmän kuin kannesta olen tällä haavaa huolissani SRV:n resurssien riittämisestä tornien rakentamisessa. SRV ei ole iso firma, ja sillä on jo työn alla vielä isompi projekti Kalasataman Redissä. Vähintäänkin tuo tietänee varovaisuutta aikataulujen laadinnassa ja ylipäänsä hitaan puoleista etenemistä.
Onhan SRV:llä tuossa vieressä mm. Tapiolan Keskustan työmaa, Niittykummun metrokeskuksen työmaa, lastensairaala jne. Resurssien riittävyys riippuu hyvin paljon urakkamuodosta. Parhaassa tapauksessa SRV:lt tulee jotain kymmeniä henkilöitä johtamaan urakkaa.

Ps. kehä 1 voitaisiin jatkaa jo lisäkaistoilla Leppävaara <-> vihdintie
Tekijänä sekovene
#79764
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/3490 ... essa-alkaa
Kokoomuksen Markku Markkula puolestaan muistutti, että kaupunki on jo kymmenen vuotta sitten päättänyt, että Keilaniemeen pitää saada myös asuntoja ja palveluja.

– Tunnelointi mahdollistaa tämän linjauksen toteutuksen.
Aika surullista, että hanke voidaan viedä läpi tällaisilla perusteluilla. Taloja on mahdollista rakentaa ilman "viherkansiakin" ja tästä on esimerkkejä maailma täynnä. Mitkähän ne oikeat perustelut hankkeelle sitten olivat, kun niitä ei kehdata ääneen sanoa?
RV kirjoitti:No niin, taas tätä "vaiheittain totruttamista>" aka yksi liiittymä ja muu unohdetaan kunnes on aivan täysin pakko rakentaa pari ramppia ja kolmannet kaistat..
Karhusaarentielle tuollaista tarvetta tuskin koskaan tulee. Maantieteellisistä syistä (merestä ei tule autoja ja seudun väestökeskipiste on huomattavasti pohjoisempana) johtuen kehäteiden hännät ovat aika paljon kevyemmin kuormitettuja kuin keskiosat.
Tekijänä tontzae
#79766
zeizei kirjoitti:Liikennevalojen poisto siirtää ongelman vain seuraaviin valoihin.. Ja näitähän riittää Kehällä vielä tämänkin jälkeen.

Tosin surullisinta on että tällä puolella kehää ehkä pahin pullonkaula on 120M€ maksanut Leppävaaran tunneli. Iltapäivisin kun kehä alkaa ruuhkautumaan, rajoitetaan tunneliin pääsyä ilmeisesti turvallisuussyistä. Ja tämä jonouttaa liikenteen lähemmäs Turun motarille asti.
Tunneli ei syypää vaan 2+2 kaistainen osuus Espoon rajan ja Konalan välillä. Kunnon pullonkaula. Kun tunnelissa itäänpäin 3 kaistaa itään päin ja neljäs lintuvaaraan. Näin insinöörilogiikalla kolme ei mahdu kahteen muuten kuin että tapahtuu ruuhka. Tätähän on muutamat poliitikot ihmetelleet ettei miksei ruuhkat kadonneet. Aikamoisen aivopierun ovat laukaisseet jos eivät ymmärrä kehän kaistakapasiteetteja ja niiden vaihtuvuutta
Tekijänä tontzae
#79767
hmikko kirjoitti:Ok, pahoittelut sekaannuksesta. Mutta eniveis, tässä on iso riski että kalliilla saadaan sutta pitkäksi aikaa.
Tunneli on 3+3 jos nyt sain kuvasta selvää. Mun mielestä joka liittymästä ei tartte päästä joka suuntaan ja liikenneympyräeritaso lähellä josta pääsee länärin suuntaan. Tapiolantien liittymän vois kytkee myös tohon eritasoliikenneympyrään. Suomessa joku fetissi suunnitella ja rakentaa eritasoratkaisuja lähekkäin. Ei tartte korvaa jokaista tasoliittymää eritasolla.
Tekijänä hmikko
#79768
^ Tarkoitin itse lähinnä puolikasta kantta. Vaikka autoliikenne sujuisikin, niin jalankulkijoiden ja asukkaiden näkökentässä koko höskä on muotopuoli.
Avatar
Tekijänä RV
#79769
tontzae kirjoitti:
zeizei kirjoitti:Liikennevalojen poisto siirtää ongelman vain seuraaviin valoihin.. Ja näitähän riittää Kehällä vielä tämänkin jälkeen.

Tosin surullisinta on että tällä puolella kehää ehkä pahin pullonkaula on 120M€ maksanut Leppävaaran tunneli. Iltapäivisin kun kehä alkaa ruuhkautumaan, rajoitetaan tunneliin pääsyä ilmeisesti turvallisuussyistä. Ja tämä jonouttaa liikenteen lähemmäs Turun motarille asti.
Tunneli ei syypää vaan 2+2 kaistainen osuus Espoon rajan ja Konalan välillä. Kunnon pullonkaula. Kun tunnelissa itäänpäin 3 kaistaa itään päin ja neljäs lintuvaaraan. Näin insinöörilogiikalla kolme ei mahdu kahteen muuten kuin että tapahtuu ruuhka. Tätähän on muutamat poliitikot ihmetelleet ettei miksei ruuhkat kadonneet. Aikamoisen aivopierun ovat laukaisseet jos eivät ymmärrä kehän kaistakapasiteetteja ja niiden vaihtuvuutta
Levennys alkaa ensi vuonna. Sen sijaan ihmettelen kovasti että Konalantie on kavennettu 1+1-kaistaiseksi ja ettei sille tule Kehä I:lle liittymää.
Avatar
Tekijänä Clepe
#79771
E38 kirjoitti:Toivottavasti tästä alueesta seuraa myös jotain hyvää / parannusta joukkoliikenteen käyttäjille ja pyöräilijöille.
Käytännössä tossa sementoitiin se että Jokerin päätepysäkki tehdään typerään paikkaan. Lisäksi poistetaan (lopullisesti) lyhin ja selkein yhteys Länsiväylän kevyenliikenteenväylältä Lehtisaaren suuntaan. Arvatenkin mäkiä tehdään kevyenliikenteen väylille lisää.
Positiivista toki se että Itärannan muutamat sadat asukkaat saavat hiljaisemman pihapiirin ja hieman lyhyemmän kävelymatkan metroasemalle.
  • 1
  • 37
  • 38
  • 39
  • 40
  • 41
  • 44