Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä RV
#81230
Jaaha, kappas kun itse kopsasin tuli mainitun muotoisena. Kiitos vekalle!

RV:n pointti oli ihan simply että ilmeisesti korkein torni on 42-kerroksiseksi kaavailtu.
Avatar
tekijänä veka
#81272
Helsingin Sanomat 1.3.
Kehä I:n kattaminen käynnistyi Keilaniemessä – lähiseudun asukkaat ovat valittaneet hallinto-oikeuteen

...
Kymmenen taloyhtiötä valitti tammikuussa Espoon kaupunginvaltuuston joulukuisesta päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen.

”Kaikki ovat harvinaisen yksimielisiä ja vielä yli puoluerajojen”, Salmi kuvaa.

He vetoavat siihen, että valtuuston päätös perustuu puutteellisiin tietoihin. Hyväksytystä suunnitelmasta ei ole tehty ajanmukaista ympäristövaikutusten arviointia, vaan on käytetty 18 vuotta vanhoja tietoja.

Valituksessa korostetaan myös sitä, että suositusten mukaan väylästön pitäisi olla sadan metrin etäisyydellä asuinrakennuksista. Nyt esimerkiksi Otasolmun ramppi jää vain 30 metrin päähän, valituksessa sanotaan.
...
Betonikansi päättyy Aallon talojen kohdalla ja sen suuaukot nostavat hiukkaset, pölyn ja päästöt ylös. Talojen kohdalle jää seitsemän metriä syvä kuilu ja neljä metriä korkea meluaita.”

Seuraavassa vaiheessa betonikantta olisi määrä rakentaa 200 metriä pohjoiseen päin.

Itärannan asukkaat pelkäävät, että pohjoiseen päin kaavailtu kansirakennelma voi jäädä keskentekoiseksi pitkäksikin aikaa.

”Jos kattaminen jää hamaan tulevaisuuteen, se hyödyttää ainoastaan osaa asutuksesta. Asukkaat asetetaan eriarvoiseen asemaan keskenään”, valituksessa sanotaan.

http://www.hs.fi/kaupunki/a1456717382112
Päivän Hesarissa oli suorastaan sivun mittainen artikkeli Harjuviidan asukkaiden huolista ja tunnelityömaasta tehdystä valituksesta. Lehti oli lähettänyt paikalle oman toimittajan ja kuvaajan.

Harjuviidan kahden lähimmän talon asukkaiden huolen ymmärrän. Rakennusaikaiset järjestelyt tietty poistuvat työn valmistuttua, mutta kyllähän Kehä I ramppeineen kasvaa tuolla kohdalla hieman entistä leveämmäksi. Toivottavasti kaupunki satsaa meluntorjuntaan lähimpien talojen kohdalla kunnolla.

Mutta miten ihmeessä valituksen taakse on saatu myös Harjuviidan ja Itärannan muita taloyhtiöitä? Vaikka miten päin yrittäisi vaikutuksia tutkailla, lähes kaikki ovat isossa kuvassa voittajia. Melu ja saasteet vähenevät, viereen tulee metroasema ja ruokakauppa, viherkansi parantaa näkymiä ja kulkuyhteyksiä.

”Jos kattaminen jää hamaan tulevaisuuteen, se hyödyttää ainoastaan osaa asutuksesta. Asukkaat asetetaan eriarvoiseen asemaan keskenään.” Tämä on aika järkyttävä lausahdus. Ensin kannen tekeminen on huono juttu, mutta sitten siitä ei olekaan samanarvoista hyötyä kaikille, jos jää vajaaksi.
tekijänä sekovene
#81282
veka kirjoitti:Mutta miten ihmeessä valituksen taakse on saatu myös Harjuviidan ja Itärannan muita taloyhtiöitä? Vaikka miten päin yrittäisi vaikutuksia tutkailla, lähes kaikki ovat isossa kuvassa voittajia. Melu ja saasteet vähenevät, viereen tulee metroasema ja ruokakauppa, viherkansi parantaa näkymiä ja kulkuyhteyksiä.
Metroasema ja ruokakauppa eivät sinänsä liity Kehä I:n leventämishankkeeseen. Kyllä ne varmaan otettaisiin ilolla vastaan joka tapauksessa.
veka kirjoitti:”Jos kattaminen jää hamaan tulevaisuuteen, se hyödyttää ainoastaan osaa asutuksesta. Asukkaat asetetaan eriarvoiseen asemaan keskenään.” Tämä on aika järkyttävä lausahdus. Ensin kannen tekeminen on huono juttu, mutta sitten siitä ei olekaan samanarvoista hyötyä kaikille, jos jää vajaaksi.
"Viherkansi" itsessään luultavasti kelpaisi Itärannan asukkaille, mutta kannen molempiin päihin tulevat moottoritierampit eivät välttämättä herätä ihastusta. Tarkastelun helpottamiseksi tämä hanke pitäisi jakaa kolmeen osakokonaisuuteen, jotka ovat "viherkansi", moottoritierampit sekä tornitalot. Minusta noista kaksi ensimmäistä ovat ihan turhia rahareikiä. Hauska toki nähdä, millainen tuosta kokonaisuudesta tulee, kun tässä vaiheessa on vaikea yllättyä muuta kuin positiivisesti.
tekijänä hmikko
#81283
sekovene kirjoitti: tässä vaiheessa on vaikea yllättyä muuta kuin positiivisesti.
:) Kuuluisat viimeiset sanat... mä luulen, että puolikas kansi tulee todellisuudessa olemaan varsin karu näky.
Avatar
tekijänä veka
#81888
Onpa hurjan näköistä touhua. Täytyy käydä paikan päällä ihmettelemässä. Kiitos taas kerran, että tuotat näitä hienoja kuvia tänne.
Avatar
tekijänä RV
#81922
hmikko kirjoitti:
sekovene kirjoitti: tässä vaiheessa on vaikea yllättyä muuta kuin positiivisesti.
:) Kuuluisat viimeiset sanat... mä luulen, että puolikas kansi tulee todellisuudessa olemaan varsin karu näky.
...Minkä vuoksi toinen puolikas aloitetaan ripeästi luultavasti kuten Länsimetro 2.0 ja päälle saadaan se bulevardi ja Aallon talot pääsevät arvoiseensa vehreään ympäristöön liikennevaloineen saastuttavan ja leveydellään jakavan väylän olemassaolon sijasta.

Alvar Aalto itse olisi vuorenvarmasti ripeyttänyt motarinrakennusta ja häätänyt nämä "asukasyhdistykset" jotka lähettävät rahaa sisältäviä postikuoria yli puoluerajojen (muuten toimintaa on vaikeahko ymmärtää) hevon hemmettiin.
tekijänä Sam33
#82641
Nyt on valitettu tonttien myymisestä SRV:lle, valittajana itse PS:n kaupunginvaltuutettu. Perusteluita löytyy mm. tästä dokumentista. Asia kaupunginhallituksessa ensi viikolla. Itse en perusteluita kunnolla jaksanut lukea, mutta on väärässä järjestyksessä tehtyjä päätöksiä, kilpailutuksen puuttumista sekä liian alhainen hinta. Eli toisin sanoen etsittyjä perusteluita kasattu joukko, kun halutaan jollain hanke kaadetuksi. Luulin, että kaupunginvaltuutetuilla ei ole päätöksiin valitusoikeutta (tai ainakaan moraalista sellaista, jos on itse mukana päätöksenteossa vaikkakin hävinneellä puolella). Tässäkin tapauksessa olisi varmasti voinut valtuutettuna käyttää kaupungin sisäisiä keinoja, ylemmän tahon otto-oikeutta lautakuntien päätöksiin, aloitteita yms.

Hyvää kuitenkin on se, joka tulee papereistakin ilmi, että rakentaminen alkaisi vasta 2018 eli valitus ei hirveästi pääse sotkemaan aikataulua. Itsekin pidin kyllä kannen rakentamista turhana, sillä tornit olisi voitu rakentaa ilman sitäkin, mutta näillä mennään.
tekijänä hmikko
#84361
Ylen Fortumin tornia koskevan jutun perässä on tämmöinen pätkä:
Kehä I:n Keilaniemen-tunneli kerralla valmiiksi?

Espoon kaupunginhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan myös ehdottaa valtuustolle, että Kehä I:n Keilaniemen-tunneli rakennettaisiin kerralla valmiiksi.

Aiemmin oli päätetty, että tunnelista rakennettaisiin tässä vaiheessa vain puolet, Markus Torkki kertoo.

– Ehdotamme nyt, että koko kansi tehtäisiin kerralla valmiiksi. Tällä lailla rakentamisesta aiheutuva haitta olisi mahdollisimman pieni.

Tunnelin täysimittainen rakentaminen nostaisi jo käynnissä olevien töiden kustannuksia noin 28 miljoonalla eurolla, kaupunki arvioi. Täysimittainen tunneli valmistuisi vuonna 2019.

Keilaniemen tunnelin ympäristöön on suunniteltu neljää tornitaloa, Torkki sanoo. Puolikas tunneli olisi hänen mukaansa mahdollistanut kahden tornitalon rakentamisen ja jotta kaksi muutakin olisi voitu rakentaa, olisi tunnelia täytynyt myöhemmin jatkaa.
Avatar
tekijänä veka
#84365
Hesari tietää lisäksi kertoa vastaavassa uutisessaan, että tunnelin tekeminen kahdessa osassa tulisi kymmenen miljoonaa kalliimmaksi kuin nyt ehdotettu molemmat puolikkaat samalla kertaa.
tekijänä Sam33
#84366
Aika pitkä matka 200 miljoonan euron tunnelointihankkeesta vain 74 miljoonaan euroon. Eiköhän tällä yhtälöllö kaupungille jää jotain voittoakin tornitonteista, vaikka päätöksessä on varaus 19 miljoonan euron lisäjärjestelyille, jotka toteututetaan tulevaisuudessa, jos liikennemäärät niitä vaatii. Mutta toisaalta ne olisi toteutettu myös ilman torneja normaalina infrana.
tekijänä hmikko
#84370
Aika läpinäkyvästi tuossa minusta syötetään kustannukset valtuustolle pätkittäin ja niin, että hanke on jo käynnissä, kun kokonaisuus ei mennyt kerralla läpi. Maan tapa tietty, ja Espoon valtuutettujen jos kenen pitäisi olla tähän tottuneita.
Klazu tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#85232
Hallinto-oikeus hylkäsi Kehä I:n tunnelityövalitukset

Hallinto-oikeus on hylännyt Kehä I:n kattamisen mahdollistavasta tiesuunnitelmasta tehdyt valitukset

Tapiolan Kilta sekä viisi Tapiolan Itärannan taloyhtiötä vaativat hallinto-oikeutta kumoamaan Liikenneviraston päätöksen, joka koski tiesuunnitelmaa Kehä I:n parantamisesta välillä Länsiväylä-Tapiolantie.

Valittajat vaativat tiesuunnitelman hylkäämistä muun muassa maankäyttö-ja rakennuslain vastaisena.

Helsingin hallinto-oikeus ei valittajien vaatimuksille lämmennyt vaan hylkäsi ne.

Oikeus jätti tutkimatta valitukset siltä osin, kun tien linjaus ja tekniset ratkaisut on päätetty lainvoimaisen yleissuunnitelman yhteydessä.

Käytännössä hallinto-oikeuden ratkaisu merkitsee, että meneillään olevat Kehä I:n parannustyöt Keilaniemessä voivat jatkua keskeytyksettä.

Tiesuunnitelmassa Kehä I:llä korvataan Keilaniemen nykyiset valo-ohjatut tasoliittymät eritasoliittymillä ja tunneloidaan Kehä I Keilaniemen kohdalla.

Valtuusto päätti runsas viikko sitten, että reilut 90 miljoonaa euroa maksava tunnelointityö tehdään kerralla valmiiksi.

Vajaan 500 metrin tunnelin pitäisi olla valmis vuonna 2019.

Valittajilla on vielä mahdollisuus hakea päätöksestä valituslupaa Korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/4481 ... valitukset

Mahtoikohan kukaan odottaa toisenlaista ratkaisua? Länsiväylä-lehden jutun mukaan päätöksen vaikutus yltäisi jopa Tapiolantien risteykseen saakka. On taas vain ihmeteltävä Tapiolan Killan aktiivisuutta tässäkin hankkeessa. Jatkuvan vinkumisen ja valittamisen sijaan voisivat keskittyä etsimään positiivisia uusia ideoita, joilla toteutuksesta tulisi onnistuneempi.
  • 1
  • 40
  • 41
  • 42
  • 43
  • 44
  • 45