Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Urbaani
#66783
RV kirjoitti:En edes ymmärrä, miksi joku tätä vastustaa - hanke kun ei vaikuta mitenkään Westendiin eikä näy melkein mistään sieltä, tunnen hyvin kaupunginosan. Länärin viereen passaakin rakentaa korkeammin, tosin 12 kerrostakaan ei ole ihan niin paha ympäristö huomioonottaen.
No ei NIMBY:jen toiminnassa näytä usein olevan logiikkaa.
tekijänä jake
#67085
Länsiväylä tietää kertoa, että nämäkin tornit jäävät tulematta, tilalle tule enintään 5-kerroksisia taloja:
Asukkaiden vastustus puri – Westendiin ei tule asuintorneja

Westendinaseman eteläpuolella olevien kolmen toimistorakennuksen paikalle saa rakentaa enintään 3–5 -kerroksisia asuinkerrostaloja.

Linjauksellaan kaupunkisuunnittelulautakunta keskiviikon kokouksessaan tyrmäsi korttelin omistavien eläkevakuutusyhtiö Eteran ja Eke-Rakennus Oy:n haaveet rakentaa kortteliin neljä 4–12 -kerroksista asuinkerrostaloa.

Ensimmäisissä suunnitelmissa vuonna 2012 Westendintien, -kadun ja Käärmesaarentien rajaamaan kolmion muotoiseen kortteliin mallattiin jopa 16-kerroksisia asuintaloja.

Pientalovaltaisen alueen asukkaat ovat voimakkaasti vastustaneet korkeiden kerrostalojen rakentamista naapuriinsa.
Avatar
tekijänä grendy
#67087
Nyt olis tosiaan niin paikallaan, että tehtäis sellasta kunnon harmaata 3-kerroksista ghettoblokkia ja tietysti jotain tuettua vuokra-asumista! :D
tekijänä hmikko
#67088
grendy kirjoitti:Nyt olis tosiaan niin paikallaan, että tehtäis sellasta kunnon harmaata 3-kerroksista ghettoblokkia
Uusin havainnekuva ei ole tuosta kovin kaukana.
Avatar
tekijänä grendy
#67089
hmikko kirjoitti:
grendy kirjoitti:Nyt olis tosiaan niin paikallaan, että tehtäis sellasta kunnon harmaata 3-kerroksista ghettoblokkia
Uusin havainnekuva ei ole tuosta kovin kaukana.
EI niin, mutta kun siitäkin joudutaan vielä kerroksia karsiin niin karsitaan sit vähän muutakin :).. Onhan toi kieltämättä kyllä vähän outo paikka torni/kerrostaloille, pakko myöntää.
Avatar
tekijänä MindW
#67092
TANDE kirjoitti:Miksi nimbyjen ei olisi vain annettu nimbyillä, muuttamatta suunnitelmia? Vähän selkärangatonta meininkiä Espoon kaavoittajilta!
Kaupunkisuunnitelulautakunnassa tuo on kaatunut eli poliitikot kaatoivat - eivät kaavoittajat (virkamiehet). Lautakunnan kokoonpano. Kokousten esityslistat ja pöytäkirjat.
Avatar
tekijänä RV
#67103
Rupeaako jengi vihdoin näkemään esim. viime yön huutisjohtopäätösiä: demokratia on lopetettava nykyisessä muodossaan.
tekijänä sekovene
#67111
Minä kyllä allekirjoitan valtuutettu Louhelaisen pointin, että tuo on liikenteellisesti huono paikka tehokkaalle rakentamiselle. Kaukana kaikesta.
Avatar
tekijänä RV
#67118
sekovene kirjoitti:Minä kyllä allekirjoitan valtuutettu Louhelaisen pointin, että tuo on liikenteellisesti huono paikka tehokkaalle rakentamiselle. Kaukana kaikesta.

Siitähän menee valtava motari ja varmaan viisi bussilinjaa, ja Tapiolaan voi vaikka pyöräillä Stockalle tai metrikselle!
Avatar
tekijänä RV
#67126
Klazu kirjoitti:Vieläkös länsiväylää tulee menemään montakin bussilinjaa länsimetron valmistuttua?
Varmasti Westendistä tulee menemään suora linja Lauttasaaren kautta Ruoholahteen ja vähintään liityntälinjat metriksille + Jokerilinja 550 Westend-Itäkeskus.