Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä zeizei
#87151
Toivoisi vaihtelua kerroskorkeuksissa, eikä 10 x 16krs.. Kuulostaa pahasti Perkkaa kakkoselta tai Koivukylältä.

Länsiväylä kirjoitti:Leppävaara Vermonniittyyn rakentuu uusi kerrostaloalue yli 8 000 asukkaalle. Keskusaukiosta tulee autoton.

Leppävaaran kaupunkikeskus Espoossa paisuu lähivuosina voimakkaasti Kehä I:n itäpuolelle Perkkaalle.

Vermonniityn alueella ovat alkaneet mittavat katu- ja talonrakennustyöt. Tavoitteena on, ei enempää eikä vähempää kuin luoda uusi kerrostaloalue yli 8 000 asukkaalle.

Asuntorakentamisen tieltä on purettu muun muassa Siemensin tehdas ja yksi toimistotalo.

– Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan alueelle ensi vuoden syksyllä. Viimeiset asuintalot valmistuvat ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä, arvio Leppävaara -projektin johtaja Mika Rantala.

Vermonniityn kaava-alue käsittää kaikkiaan 32 hehtaaria. Asuntorakentamisesta tulee tiivistä, sillä rakennusoikeutta on kaavaan merkitty lasuntorakentamiseen lähes 230 000 kerrosneliötä eli noin 6 000 uutta asuntoa.

– Alueen ytimen ja maamerkin muodostaa Majurinkadun itäpuolelle rakennettava Kössi Koskisen aukio. Sen ympärille tulee muun muassa kymmenen 16-kerroksista asuinkerrostaloa, Rantala ynnää.

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/4848 ... asvaa-uusi
Avatar
tekijänä Antrell
#87232
Joo, 10 noita tais yhteensä olla noita korkeita, mutta tulee monta rakennusta noiden lisäksi. Esim, meitä suoraan vastapäätä tulee 8. krs kerrostaloja "silminkantamattomiin". Alempana on linkki josta löytyy havainnekuvat miten tuo alue tulee muuttumaan. Tulee sinne reilut 30 matalempaa kerrostaloa.

http://www.espoo.fi/download/noname/{F9F92A77-9E4D-4328-9262-F5F89A169673}/54159

Ilmeisesti linkin muodosta johtuen sitä ei saa tehtyä klikattavaksi, joten copypastella saa ladattua pdf-tiedoston.

Ja tuossa on "uusin" timelapse tuosta Espoon Piruetin rakennuksesta, pikkuhiljaa otetaan kiinni tässä hommassa. Huomasin tuossa sellaisen homman että editti on jostain syystä cropannut/zoomannu materiaalin aikajanalla ja piti resetoida se ja mitä ilmeisemmin näin on käynyt noissa aikaisemmissa. Harmittavasti näitä ei voi korvata tuonne YT:een, vaan pitäis postata uusina. Katotaan nyt jaksanko tehdä niin, vai annanko mennä näin.

Avatar
tekijänä Antrell
#87679
Kuulin huhun tuossa menneellä viikolla että tämän Espoon Piruettin rakentaminen olisi pari kuukautta jäljessä aikataulusta. Jos näin on niin ei itsellä ole sitten ihan niin huono omatunto näiden videoin kanssa...

Avatar
tekijänä Janne_H
#87680
Odotan milloin masto katoaa kuvasta. :)
Tuolla Leppävaaran radio-asemalla on pitkä historia. Vuonna 1931 rakennettu radioaseman hirsitalo lanattiin reilu viikko sitten maan tasalle.

Alueelle on noussut nyt myös NCC:n nosturi. Tänä vuonna voi ollakkin jo aika monta työmaata aktiivisena.
Avatar
tekijänä Antrell
#87750
Janne_H kirjoitti:Odotan milloin masto katoaa kuvasta. :)
Tuolla Leppävaaran radio-asemalla on pitkä historia. Vuonna 1931 rakennettu radioaseman hirsitalo lanattiin reilu viikko sitten maan tasalle.

Alueelle on noussut nyt myös NCC:n nosturi. Tänä vuonna voi ollakkin jo aika monta työmaata aktiivisena.


Joo, huomasin kanssa tuon NCC:n tuossa yks päivä et: Aha, sinnekin tuli nosturi jo. Pari kertaa siitä koiran kanssa ohi mennyt ja aika nopeeta toimintaa verrattuna tähän Skanskan työmaahan nähden. Tosin ei noi NCC:n rakentama Bonavan Päiväkorento olekkaan ku 6 kerroksia niin ei sitä perustaa tartte niiii pali paaluttaa.

Tuossa taas yks pätkä:

Avatar
tekijänä Antrell
#88450
Neljättä kuukautta jäljessä ja jos nyt alkais taas rullaa nää hommat mullakin. Päätin siirtyä kalansilmämateriaalin kun alkaa tapahtumaan tuolla kuvien reunoillakin. Onneksi on matskut tallessa niin voi sitten tehdä koko rakennuspätkästä samalla kaavalla.

Janne_H tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä Antrell
#88839
Pitkästä aikaa taas pätkä valmiina. Onneksi parin viikon päästä alkaa kesäloma ni jos sais tän homman ajantasalle. Harmittaa kun alkaa toi rakennus nousee jo kunnolla ja mä oon näin pahasti jäljessä... :(

Avatar
tekijänä Janne_H
#88840
Muutama ilmakuva tältä päivältä. Tätä ensimmäistä tornia rakentaa muuten Skanska Satolle. Eli Antrell tuo Piruetti-otsikko on ehkä vähän harjaanjohtava. ;)

Kuva
Kuva
Kuva

edit: Näemmä samaan aikaan postattiin Antrellin kanssa.
Avatar
tekijänä Antrell
#88843
Katos, katos. Mä kun luulin et tohon parkkihallin ympärille tulevat tornit ois kaikki yhtä ja samaa, mutta näköjään SRV:llä ja SATO:lla omat tornit. Noh, en kyllä jaksa ehkä alkaa vaihtaa noita nimiä. Kiitos tiedosta Janne_H!