Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

#106804
veka kirjoitti: 02.03.24 10:35
34-kerroksisen tornihotellin rakentaminen voi alkaa Keilaniemessä viimein ensi kesänä
Turskanpurijat eivät kenties ole kuulleet, että nyt ei Suomessa pidä rakentaa mitään vaan keskittyä synkistelyyn. Ehkä he ovat tehneet omia laskelmiaan ja huomanneet, että rakennuskustannukset ovat Suomessa laskeneet. Kaupungin päätöksentekoa on mahdollisesti vauhdittanut myös Keilaniemen pysäköintiluolan käynnissä oleva rakentaminen. Hotelli rakennetaan täyttömaalle, ja kaavan on kai oltava kunnossa, jotta merta voisi ryhtyä täyttämään luolan louhinnasta syntyvillä massoilla.
Itse asiassa Keilaniemen pysäköintiluolan rakentaminen ei ole käynnissä. Kaupungilla ja pysäköintiluolalla ei ole voimassa olevaa sopimusta. Mutta eiköhän tämä kaavamuutos osaltaan luo painetta kaupungille saada sopimuspuoli kuntoon ja työt taas käyntiin. Kaikki Keilaniemen tulevat hankkeet nojaavat enemmän ja vähemmän pysäköintiluolaan ja todella hyvä niin, eikä siten, että jokainen rakentaisi oman pysäköintitalon tonttinsa kulmalle.
veka tykkää tästä
#106807
Kivenhakkaaja kirjoitti: 05.03.24 09:49 Kaikki Keilaniemen tulevat hankkeet nojaavat enemmän ja vähemmän pysäköintiluolaan ja todella hyvä niin, eikä siten, että jokainen rakentaisi oman pysäköintitalon tonttinsa kulmalle.
Niin no, onhan siellä pikkiriikkisellä niemekkeellä jo metro ja pikaratikka, joista kumpi tahansa yksistään riittäisi kapasiteetinsa puolesta palvelemaan aluetta. Mutta kun Espoo. :roll:
Avatar
tekijänä veka
#106808
^^Kiitos tiedosta. Ei kannata uskoa kaikkea lukemaansa ("YIT aloittaa Keilaniemenrantaan sijoittuvan kalliopysäköintilaitoksen rakentamisen kokonaisvastuu-urakkana", "Maarakennustyöt ovat alkaneet syksyllä 2022. Louhintatöitä tehdään kevääseen 2025 saakka" jne.). Vaikka maanrakennustöitä on tehty, kallionlouhinta ei ole vielä käynnissä. Aikaa on käytetty mm. yritysjärjestelyihin. Projektia ei enää hoida Regenero vaan nykyisin Strike. Viimeksi joulukuussa päätettiin jatkaa laitokseen liittyvää suunnitteluvarausta Strike Ky:lle 31.12.2024 saakka. Maanalainen asemakaava ja rakennuslupa ovat voimassa. "Tavoitteena on tuoda toteuttamissopimus kaupunginhallituksen käsittelyyn vuoden 2024 alussa", kerrottiin joulukuussa.
Kivenhakkaaja tykkää tästä
#107604
Kuva
Espoo vuokraa korttelin Keilaniemestä AB Investille – alueelle rakentuu toimistotiloja sekä hotelli- ja kongressikeskus
AB Investin omistaja ja Keilaniemen hotellihankkeen vetäjä Arthur Buchard kertoo Länsiväylälle, että rakentaminen alkaa näillä näkymin elo–syyskuussa 2025.
Tavoitteena on, että alue olisi valmis vuonna 2029. Työt alkavat ruoppaus- ja täyttötöillä.
https://www.espoo.fi/fi/uutiset/2024/11 ... hotelli-ja
https://www.lansivayla.fi/paikalliset/8105163 (Maksumuuri)
tiiliskivi, wab, veka ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#107745
Ruoppaus ja merentäytöt norskien Ab Investin jättihotellin ym. korttelissa toteutetaan ensi kesänä ja syksyllä kaupungin kustannuksella. Espoon kaupunginhallitus päätti asiasta syksyn viimeisessä kokouksessa joulukuun puolivälissä.

Ruopattavaa massaa on 50 000 m3. Se kuljetetaan proomuilla läjitysalueelle merellä. Täyttömassoja tarvitaan 85 000 m3. Vielä ei ole varmaa, saadaanko täyttömateriaali keskuspysäköinnin työmaalta. Työt on tarkoitus aloittaa vesilupaehtojen mukaan 16.7. ja saada valmiiksi ennen talvea.

Rakennustyöt on tarkoitus alkaa rinnan merentäytön etenemisen kanssa. Tavoitteena on, että toimistorakennus valmistuu kesällä 2028 ja hotelli kesällä 2029. Katu- ja ranta-alueet rakennetaan samanaikaisesti rakennusten toteuttamisen kanssa, niin että alue valmistuu kokonaisuudessaan 2029 alkuvuodesta.

Tämäkin päätöksessä kiinnostaa: "Alue rajataan meren puolelta kelluvalla, meren pohjaan ulottuvalla suojaverholla, jotta ruoppaus- ja täyttötöiden aiheuttamat samentumat eivät leviä ympäristön vesialueelle. Suojaverhoon jätetään aukko proomuliikennettä varten. Aukossa on paineilmalla toimiva kuplaverho, joka estää myös tehokkaasti samenemien leviämisen. Samenemia ja kalastoa seurataan töiden aikana vesiluvan edellyttämällä tavalla."

https://espoo.oncloudos.com/cgi/DREQUES ... 0241318-15