Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Kervolainen
#105337
https://www.lansivayla.fi/paikalliset/5685579
Espoon ympäristöyhdistys on tehnyt Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen Espoon kaupunginvaltuuston Finnoon keskuksen asemakaavaa koskevasta päätöksestä.

Finnoon keskuksen asemakaava hyväksyttiin valtuustossa ensimmäisen kerran jo vuonna 2018.

KHO kumosi valtuuston joulukuussa 2018 tekemän päätöksen, koska se ei KHO:n näkemyksen mukaan turvannut lintukosteikon suojelua riittävän vahvasti.
Uudistettu asemakaava ei tyydytä Espoon ympäristöyhdistystä.

Valituksen pääperusteena on se, että allasalueen poikkeuksellisen suuret linnustolliset arvot vaarantuvat, koska suojavyöhyke jää liian kapeaksi.

Ympäristöyhdistyksen mukaan arvioitavana on nyt erityisesti se, täyttääkö asemakaava määräyksineen laissa asetetun luonnonympäristön vaalimista ja siihen liittyvien arvojen hävittämiskieltoa koskevan sisältövaatimuksen.
Avatar
tekijänä veka
#105346
Ramppasin itsekin vuosia sitten Finnoon kosteikkoaltaalla lintuja ihmettelemässä. Silloin suurin kummastuksen aihe oli altaan säilyminen lintuparatiisina aivan jättimäisen voimalaitoksen kainalossa. Tulossa oleva asuinalue asettuu hieman kauemmaksi altaasta, mutta altaan luona näkymistä nauttiva porukka varmaan kasvaa reilusti riippumatta siitä, kuinka kaukana lähimmät talot ovat. Onko se sitten hyvä vai huono juttu? Omasta mielestäni on hyvä, että mahdollisimman monilla ihmisillä on lähellä kotiaan näin hieno luontokohde.

Nyt ollaan näköjään jo asemasotavaiheessa. Valittaminen jatkuu niin kauan kuin valituslupa saadaan. En osaa edes veikkailla, kuinka kauan tämä jatkuu.

kuva: WikimediaKuva
  • 1
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12