Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

#104238
Ehkäpä tässä ollaan vielä vaiheessa bisnesjärjestelyjen puolella. Suunnitelma YIT:n, HGR:n ja Ilmarisen uudesta yhteisyrityksestä julkistettiin joulukuussa. Sen jälkeen ei julkisuudessa ole nähty riviäkään asiasta. Onko jollain tapaa kuvioissa mukana myös saksalainen kiinteistöjätti DWS, joka nykyään omistaa Nesteen/Fortumin tornin - sitäkään en tiedä. Optimistina uskon, että jo tänä vuonna juuri tuolla uudella ranta-alueella alkaa tapahtua, sillä YIT:n sivuilla oleva hypetys on niin voimakasta. Tuskin kuitenkaan isoa tornia vielä. YIT otti takkiin Pasilassa sen verran isosti, että toipuminen ja uuden rohkeuden kerääminen ottanee aikansa. Joten veikkaan, että aloitetaan toisella niistä rannalle tulevista asuintorneista.
  • 1
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8