Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
Tekijänä Klazu
#86047
Eikös tuo Scandic ole valmistunut kymmenen vuoden sisään? Ruma rakennus, mutta ei vielä alkuunkaan vanha.

Luminaryn kuopan mataluus hieman hämmentää kun on tottunut täkäläisiin 40-kerroksisten rakennusten parkkiluoliin. Yllättävän pieneen tilaan menee rakennuksen asukasparkki.
Tekijänä Heikki K
#86060
Scandic oli ihan OK, kun se sulautui samaan räystäslinjaan kadun muiden talojen kanssa. Sitten kun Luminary nousee niin se taas sulautuu maisemaan eikä häiritse, sanoisin.
Tekijänä Heikki K
#86093
kilonet kirjoitti:Scandic näyttää 70-luvun neuvosto betonilaatikolta
Makuasioita tietty, mutta minusta Scandic on paremman näköinen laatikko kuin esimerkiksi se Rastin toisella puolella ollut, pystyyn jäänyt ruskeasävyinen kerrostalo.
Avatar
Tekijänä henkka
#86296
Kävin lauantaina kaupungilla kiertelemässä, kuvat tulevat myöhemmin mutta Rastin työmaalla oli paikka toisellekin nostokurjelle. Työmaatiedotteen mukaan tornin nostokurki pystytetään viikolla 52 ja lamellin viikolla 1. Tornin nostokurki on siis pystyssä ja Tornihotellin kameran mukaan lamellin nostokurjesta on nyt torni pystyssä, puomit puuttuvat.

https://skyviewlive.roundshot.com/tampere/
albertobroccoli peukuttivat tätä
Avatar
Tekijänä henkka
#86314
Rastin tontilla on siis kaksi nostokurkea mutta lauantain kuvissa toiselle nostokurjelle on vasta jalusta valettuna.

Kuva

Kuva

Nostokurkien lisäksi tontilla on valettu maanalaista rajamuuria ja joitain autohallin/kellarin tukirakenteista.

Kuva
Kuva

Kaavakarttaan verrattaessa näyttäisi että kaikki tornin perustusten porapaalut olisi paikoillaan. Tornin ala ulottuu oikean reunan hulevesiputkelta keltaiselle kaivurille ja nostokurjen juurelta kaivannon toiselle reunalle.

Kuva
Tekijänä Arska
#86323
Klazu kirjoitti: Luminaryn kuopan mataluus hieman hämmentää kun on tottunut täkäläisiin 40-kerroksisten rakennusten parkkiluoliin. Yllättävän pieneen tilaan menee rakennuksen asukasparkki.
Jonkin verran USA-Kanada-akselillakin reissanneena tehnyt saman havainnon. SIellä liikkuminen perustuu niin vahvasti yksityisautoiluun että jopa suurten ja keskisuurten kaupunkien keskustoissa parkkipaikkoja tarvitaan 1-2 jokaista asuntoa kohti. Esim Floridassa parkkipaikoilla saadaan tosin lisää korkeutta torneihin kun maaperä/pohjavesi pakottaa rakentamaan parkkipaikat maanpinnan yläpuolelle eli usein käytännössä talon 2-15kerroksiin :)
Itse Luminaryn nousua odotan innolla ja keväällä ja kesällä kun Tampereelle on taas työreissuja tulee varmasti käytyä katsomassa kuinka projekti etenee! Siihen asti pitäkää paikalliset mut kartalla kuvapäivityksillänne. :)
Avatar
Tekijänä henkka
#86636
Tontilla on siis kaksi nostokurkea ja ensimmäiset betonirakenteet näyttäisivät jo yltävän työmaa-aidan reunalle.

Kuva

Kuva

Lamelliosan pylväät ovat lähes kaikki jo katutasossa ja kellarikerrosten ensimmäiset lattiat ovat jo varmaan paikoillaan.

Kuva
Kuva

Torniosan pohjalaatta on raudoitettu luultavasti jo kauttaaltaan, sillä työmaatiedotteen mukaan se valettaisiin tällä viikolla.

Kuva
Kuva

Loput kuvat albumissa: https://www.flickr.com/photos/locationu ... 9530480772
Janne76, albertobroccoli peukuttivat tätä
Avatar
Tekijänä henkka
#87063
Kuva

Lamelliosan kellarissa on valuvalmiita lattioita ja kuoppaan johtanutta luiskaa ollaan kaivamassa pois.

Kuva
Kuva

Torniosassa ollaan saatu näköjään pohjalaatta valettua ja nyt pystytetään muotteja kellarin rakenteita varten.

Kuva

Tammelan kehityskahvilassa oli esitys, jossa käsiteltiin tätä projektia ja PMK-tornia. Rastin pintamateriaaleista oli myös puhe kahden esimerkin avulla. Tummat osat ovat samaa mustaa pesubetonia kuin Tornihotellissa ja valkoiset osat ovat samaa kiillotettua valkoista pesubetonia kuin Cirruksessa. Arkkitehti ainakin kehui materiaaleja.
Tekijänä albertobroccoli
#87139
henkka kirjoitti: Rastin pintamateriaaleista oli myös puhe kahden esimerkin avulla. Tummat osat ovat samaa mustaa pesubetonia kuin Tornihotellissa ja valkoiset osat ovat samaa kiillotettua valkoista pesubetonia kuin Cirruksessa. Arkkitehti ainakin kehui materiaaleja.
Olihan tämä vitsi? Olihan...?
:smt012
Avatar
Tekijänä henkka
#87147
Koppelo kirjoitti:
henkka kirjoitti: Rastin pintamateriaaleista oli myös puhe kahden esimerkin avulla. Tummat osat ovat samaa mustaa pesubetonia kuin Tornihotellissa ja valkoiset osat ovat samaa kiillotettua valkoista pesubetonia kuin Cirruksessa. Arkkitehti ainakin kehui materiaaleja.
Olihan tämä vitsi? Olihan...?
:smt012
En osaa sanoa arkkitehtien huumorintajusta mutta veikkaan ettei ollut.
  • 1
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23
  • 24
  • 27