Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä 16valve
#25313
Lentävänniemen lähiöön suunnitellaan 12 kerroksista kerrostaloa. Tästä on tarkoitus tehdä ns. maamerkki alueen keskukselle.
Aamulehti kirjoitti:Lentävänniemeen halutaan tornitalo

Tampereen Lentävänniemen liikekeskuksen viereen suunnitellaan 12-kerroksista tornitaloa keskuksen maamerkiksi. Maanantaina nähtäville tulee asemakaavan muutos, jolla alueen keskusta sekä tiivistyy, että ehostuu. Kaavaluonnos on nähtävillä 20. heinäkuuta saakka.

Ostoskeskuksen takana olevan Männistön päiväkodin rakennuksen tilalle suunnitellaan seniorikerrostaloa. Päiväkodin rakennus on luonnoksen mukaan käyttöikänsä päässä. Päiväkodille on ajateltu uutta paikkaa koulua vastapäätä Lentävänniemenkadun varteen. Nyt paikalla on puisto. Ostoskeskukselle kaavassa osoitetaan 1 200 neliön laajentumismahdollisuus.

Nykyisten asuinkerrostalojen lisäksi alueelle ollaan kaavoittamassa reilusti lisää 6-8-kerroksisia kerrostaloja. Yhteensä uutta tilaa tulee 700-800 asukkaalle. Siitä vanhuksille kaavoitetaan 150-200 palveluasuntoa.

Lentävänniemen suunnitelmista järjestetään asukastilaisuus palvelupiste Frenckellissä maanantaina 29.6. kello 17-19.
tekijänä ultrix
#25334
Asemakaavaluonnos on nähtävillä täällä: http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8226

Luonnoksessa on vaatimuksestani :smt028 piirretty havainnekuviin raitiotiekiskot asemakaava-alueen halki, ja myös kaavaselostuksessa puhutaan myös raitiovaunuista. Päätepysäkkiä luonnosteltaisiin Pyhällönpuiston keskelle, jossa risteää etelä-pohjois-suuntainen Pyhällönpolku ja länsi-itä-suuntainen polku, jolloin varsinkin Lentävänniemen länsiosien julkiset liikenneyhteydet paranisivat kertaheitolla. Linjaus mahdollistaa periaatteessa myös jatkon pohjoiseen Siivikkalan puolelle rakennemalliluonnoksien mukaisesti, mutta esteenä NIMBYjen lisäksi ovat reitin varrella oleva aito luonnonlähde ja pronssikautinen muinaisraunio (kiviröykkiö). Lisäksi Suomensaaren seudun saaristo lienee melko herkkää, eli käytännössä Pyhällönpuiston pohjoispuolelle ei raitiotiekiskoja vedettäne ainakaan sataan vuoteen, hyvä jos asukkaat sallivat edes puiston eteläosan kiskottamisen.
tekijänä slette
#34577
Kaavaehdotus on näköjään valmistunut ja päivittynyt ylläolevan linkin taakse. Löytyy myös yhdyskuntalautakunnan esityslistalta.

Joukkoliikennereitin linjauksesta valittaneille on vastineluettelossa kiitettävästi huomautettu raitiotien bussikatua paremmasta sopivuudesta puistoympäristöön (nurmirata, vähemmän melua ym.). Kunhan tarpeeksi usein esitellään tämänkaltaisia kuvia ja muistutetaan olennaisesti lyhyemmistä kävelymatkoista ratikkapysäkille, niin luulisi valtaosan asukkaista olevan ratikkalinjauksen puolella, ainakin toivon niin. ;)