Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tekijänä bitterfly
#18248
Minä pidän tuosta "Arcosta" muotojen suhteen, väreistähän tuossa ei selvää saakkaan, "Rondo" on myös vaikuttavan oloinen. Mutta mikäs helkkarin idea on pistää vääristynyt värimaailma noihin havainnekuviin. Sitten saa arvailla, että ehkä talokin on väärillä väreillä, kun ihmiset näyttää marssilaisilta. Valittu ratkaisu on minusta oikein oiva ja loistava. Onnea Grendylle, pitäisi sikari lähettää! :smt002
Viimeksi muokannut bitterfly, 26.03.08 23:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Tekijänä Kantti
#18250
grendy kirjoitti:Eikä tämä "Rondo"kaan sijoittunut :(
Toi Rondo olis ollu ehdottoman kiinnostava ja erilainen tornikokonaisuus... :!:
Tekijänä peelasuks
#18255
Sasu Karjalainen / Hervannan sanomat kirjoitti: – Kaava-aineiston ollessa nähtävillä ei tullut paljon palautetta, mutta sellaista tuli että ”ymmärtäkää nyt rakentaa korkeita torneja”, Lindström kertoo.
Kansalaisaktivismista voi siis sittenkin olla hyötyä!

Mielenkiinnolla odotan, onnistuvatko tekemään Tieteenkadusta ja tästä suunnitellusta "torista" jotenkin viihtyisän ja ehkä jopa kaupunkimaisen ympäristön. Hienoa joka tapauksessa että Hervannan täydennysrakentaminen etenee.
Avatar
Tekijänä grendy
#18256
^Pikkasen kyllä hämmennyin kun tosta on lukenut että "korkeita taloja jopa toivottiin" kun olin siellä kesän kaavatilaisuudessa lobbaamassa niitä! Eli siis pitää varmaan ruveta systemaattisesti käymään läpi kaikkia tollasia vähänkin kiinnostavia kaavoitustilaisuuksia (Ranta-Tampellan mahdollista tilaisuutta tulevaisuudessa innolla odottaen!) ja sinne vaan hokeen tylsistymiseen asti että korkeampaa! Kyllä se näemmä jonkun mieliin on jäänyt :).. Ja tätä kautta muutkin ihmiset saavat aivan erilaisen kuvan kehityksestä. Kun joku sanoo että ylös, niin varmasti moni lammas vaan ajautuu samoille raiteille sen enempää ajatellematta asiaa. Ihan sama homma näiden iänikuisten valittajien kanssa. Harva sitä mielipidettään yksin muodostaa, helpompaa vaan todeta että "joo! oon samaa mieltä! jättäkää se kuusi rauhaan!".

Hidasta käännytystä mutta ehkä sillä jotain tuloksia voidaan saada. Ainakin lupaavalta näyttää! Ja varmasti maiden omistajalla on paljon merkitystä tässä asiassa. Sampo kun on toivonut alueelle tehokasta rakentamista niin eiköhän kaupunki koita "asiakastaan" miellyttää ja jos kerta jotkut hullut "kansalaisaktivistit" pistävät samanlaista palautetta niin eipä siinä kaavoittajakaan voi todeta kuin että pitäähän sitä ihmisiä kuunnella ;)
Tekijänä jusa-masa
#18260
Kun Grendy tulee Ranta-Tampellan lobbaamisen aika niin ilmoittelehan tänne sivuille aika ja paikka niin saat täältä ainakin yhden lobbaajan mukaan toimintaan ja toivottavasti muutamia muitakin.
Tekijänä finn_lily
#18263
Vihdoinkin!

Minusta Hervannan täydennysrakentaminen on muutenkin onnistunut oikein hyvin, ainakin tiiviyden suhteen. Nämä porttitalot tuovat vaihtelua ja toivottavasti avaavat ovia korkeammalle rakentamisella myös muualla.

Asuntoa tulevaisuudessa etsiessä varmasti muistamme nämä talot.
Tekijänä albertobroccoli
#18264
Sasu Karjalainen kirjoitti:– Kaava-aineiston ollessa nähtävillä ei tullut paljon palautetta, mutta sellaista tuli että ”ymmärtäkää nyt rakentaa korkeita torneja”, Lindström kertoo.
Oh LOL. "ymmärtäkää nyt". Tuo kuulostaa NI-IIII-IN Grendyn sanomalta.

Totean täälläkin saman mitä jo off-record Grendyn kanssa tossa puheltiin että kyllä paras paketti tais voittaa. Tietysti joku yksittäinen 24-kerroksinen olis iso ja erottuva mutta todennäkösesti siitä tulis vaan tyypillinen Cirrus-kökkö aivan irrallisena palkkina maastossa. Nyt JOS siihen todella laitetaan 3x16 niin silloin saadaan kunnon clusteri aikaiseks ja kaikenlisäks tiiviisti, kuten tien toisella puolen esim. Wäinölä on, erittäin mallikelpoisesti (ja Grendyn kotitalo sitä mukavasti tukien). Itseasiassa Wäinölän kattokorkeus saattaa pysyä jopa korkeimpana kun on siellä kallioiden päällä.

Esim. täällä Tallinnassa aikaisemmin suht harmoninen highrise-silhuetti mielestäni jopa kärsi hieman tämän korkeimman kaksoistornin rakentamisesta. Se selkeästi vei potkua pois ympäröivästä clusterista, koska nyt ero korkeimpien ja muiden välillä on liian suuri. Kaksoistorni kaipais nyt rinnalleen ehkä vielä kolmannen yhtä korkean tasottamaan vaikutelmaa. Verratkaapa vaikka tänhetkistä Shanghain "skylinea" (2+pearl tower) tai sitten New Yorkin silhuettia.

Oli miten oli, Hervannan sisääntulosta tulee sen verran rock että kun kalevalaiset ja tesomalaiset tulee Hervantaan niin voi tulla jännäkakka housuun kateudesta ja maalaiset taas saapuu Tapsantorille ihmetellen että missä täällä se Tammerkoski virtaa? Ja sit voi osottaa niille että se on kuulkaan 10 kilsaa tonnepäin... Tää on vaan tämmönen "pieni" ja "vaatimaton" laitalähiö tässä Tampesterissa. Ja sit vie ne sitä nelikerrosliittymää pitkin oikeaan paikkaan... :)

VIELÄ... tästä tulikin mieleeni ;) että meikä lähtee maanantaina NEW YORKIIN!!! Ainakin ESB ja Rock(efeller Center) täytyy huiputtaa. Ja siitä jatkan Floridaan ja avaruussukkulaa katsomaan Kennedyn avaruuskeskukseen. Kuvat/matkakertomus tuttuun tyyliin varmasti luvassa. Täytyy muistaa puhua Pommista lentomatkan aikana, niin saa vähän actionia sit.
Tekijänä bitterfly
#18265
Mietin vain, että millä ilveellä saisi ihmiset Turussakin tajuamaan, että tornit on nyt in! Niitä ei pidä vastustaa. Mutta ei... pientä ja vaatimatonta sen olla pitää... Pitäisi pakottaa ihmiset lukemaan kuvasarjan Suomen projekteista, jotta tajuisivat realiteetit. :D
Viimeksi muokannut bitterfly, 27.03.08 14:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tekijänä albertobroccoli
#18268
bitterfly kirjoitti:Mietin vain, että millä ilveellä saisi ihmiset Turussakin tajuamaan, että tornit on nyt in! Niitä ei pidä vastustaa. Mutta ei... pientä ja vaatimatonta sen olla pitää... Pitäisi pakottaa ihmiset lukemaan kuvasarjan Suomen projekteista, jotta tajuisivat realiteetit. :D
Niin noh, mutta eikös Turussa ja rannikolla maanpinnan nousu oo suurinta, että kyllä tekin sieltä vielä perässä tuutte, hitaasti mutta varmasti...
Avatar
Tekijänä pks
#18270
Ihan mukiinmeneviltähän nuo talot näyttävät. Täytyy toivoa että tuolle Hervannan valtaväylän ja Insinöörinkadun väliselle joutomaallekin tapahtuu sitten jossain vaiheessa jotakin, kun olisihan se sisääntulo näyttävämpi, jos molemmat puolet tiestä olisi kunnossa. Samoin itse ainakin toivon, että kaavoituksessa päädytään ratkaisuun, jossa Postipankin kolossi puretaan ja aluetta kehitetään asuinalueena. Sekään ei vissiin ole kuitenkaan vielä täysin selvää.
Tekijänä Alweron
#18271
Hienoa, että jossain on keksitty rakentaa useampi korkea talo vierekkäin. Se tuntuu täällä pääkaupunkiseudulla ainakin olevan hieman yksi sinne, toinen tänne -meininkiä. Design ei tietenkään ole mikään tajuntaa räjäyttävä, mutta miellyttävä kuitenkin. Mitään korkeita lasitornejahan tänne Suomeen ei tulla ikinä saamaan, eikä tällasesta hankkeesta sellasta ole yleensä tarkotus tehdäkään. 16 kerrosta on jo varsin hyvin, noin Suomen oloihin suhteutettuna. Erityistähän tästä projektista tekee se, että niitä olisi tulossa kolme. Cirrus-tyylinen ratkaisu ei välttämättä ole se paras missään.
Tekijänä Sasu K
#18272
grendy kirjoitti:Tässä nyt vähän sit kuvasaastetta!
Eipä tuo nyt saasteelta näyttänyt. Erittäin havainnollinen kuvarypäs, hienoa että jaksoit nähdä vaivaa. :smt023
Tekijänä peelasuks
#18273
pks kirjoitti:Täytyy toivoa että tuolle Hervannan valtaväylän ja Insinöörinkadun väliselle joutomaallekin tapahtuu sitten jossain vaiheessa jotakin, kun olisihan se sisääntulo näyttävämpi, jos molemmat puolet tiestä olisi kunnossa. Samoin itse ainakin toivon, että kaavoituksessa päädytään ratkaisuun, jossa Postipankin kolossi puretaan ja aluetta kehitetään asuinalueena. Sekään ei vissiin ole kuitenkaan vielä täysin selvää.
Eiköhän sekin ennenpitkää tule ajankohtaiseksi. Ainakin noissa kaupungin papereissa on siellä täällä mainittu "Hervannan portti -aihe", joka kaiketi edellyttää rakennuksen kummallekin puolen tietä. Käsittääkseni tätä näyttävää sisääntuloa silmälläpitäen on Shellin tontille kaavailtu jotakin toimistorakennusta. Tiedä sitten millä vuosikymmenellä tuo toinen puoli valtaväylää rakennetaan. Sinällään ihan hyvä, ettei kaikkea maata rakenneta kerralla - itseäni ainakaan ei harmita lainkaan, että Hervannan keskusta rakennettiin "valmiiksi" vasta nyt eikä esimerkiksi 80-luvulla.

Itsehän muuten pidän Postipankin talosta nykyisellään. Sopusuhtaisen muotoinen ja näyttää hyvältä yhdessä poppelirivistön kanssa :). Tontin täydennysrakennus tuhoaisi tämän vaikutelman, ja kun talolle ei kerran käyttöä keksitä, niin paras kai se on purkaa uusien elementtitalojen tieltä.
Tekijänä albertobroccoli
#18274
peelasuks kirjoitti:Itsehän muuten pidän Postipankin talosta nykyisellään. Sopusuhtaisen muotoinen ja näyttää hyvältä yhdessä poppelirivistön kanssa :). Tontin täydennysrakennus tuhoaisi tämän vaikutelman, ja kun talolle ei kerran käyttöä keksitä, niin paras kai se on purkaa uusien elementtitalojen tieltä.
...ja onko muuten monta kertaa ohimennessä herkuttanut järjestää jotkut laittomat kesäyön reivit siellä hylätyn postipankin talon nurmikentällä/parkkiksella/sokkeloissa...
Viimeksi muokannut albertobroccoli, 27.03.08 17:25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 50