Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä jusa-masa
#9275
Ton tähtitornin lähtökohtana ei ole ollut mitenkään keskusta läheisyys vaan se, että messuvieraat ja lentokentän ihmiset saadaan helposti moottoritietä pitkin hotellilleen ettei tarvitsisi juuri ruuhkauttaa keskustaa. Hotellin juureen tulee Amfi-areena joka on iso kokoustila ettei ihmisten tarvitse lähteä kauemmaksi kokouksia pitämään ja mitä messukeskukseen tulee niin ne yritysten työntekijät ja vieraat eivät kuitenkaan kävelisi messukeskukseen vaikka vieressä olisi vaan ne kuljetettaisiin sinne. Ja Tässä tapauksessa kuljetus tapahtuisi nopeasti moottoritietä pitkin, ei keskustan kautta.

P.S. Itselläkään ei ole enään kovin suuria odotuksia tän tähtitornin suhteen eikä liiemmälti Radisson SAS:n.
Avatar
tekijänä grendy
#10963
Messukeskuksen hotellia suunnitellaan
15.03.2007

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen hotellin suunnittelu on käynnistynyt. Alkuvaiheessa mietitään hotellin sijaintipaikkaa sekä kerrosten ja huoneiden määrää.

Paras paikka hotellille näyttäisi olevan lähellä kehätien liittymää, jossa se olisi liikenteellisesti hyvässä paikassa, mutta tarpeeksi kaukana asutuksesta. Uuden hotellin toivotaan palvelevan messuvieraita ja näytteilleasettajia, mutta myös esimerkiksi lentomatkustajia ja urheilijoita.

Messukeskuksen alueen uuden kaavan suunnittelu on alkuvaiheessa.
Tänään onkin paljon tavallaan huonoja uutisia... Radisson threadiin postasin pääpostin taloon suunnitellusta hotellista ja tää syö taas sen vähän Tähtitornin järkevyydenkin mitä siitä nyt jäljellä on ;)
Avatar
tekijänä pks
#10964
Tähän voisin todeta, että mitä minä sanoin. Ei liene kovin suuri yllätys että valtavan kokoisen hotellin rakentaminen ikävään ympäristöön kauaksi kaikesta ei osoittaudu kannattavaksi.
pks kirjoitti:Olisin nähnyt tuossa projektissa jotain ideaa, jos hotelli olisi rakennettu aidon kävelymatkan päähän Pirkkahallista. Partolassa sijaitseva hotelli olisi voinut markkinoida itseään messuhotellin lisäksi melkein jo lentokenttähotellinakin, ainakin bussiyhteydet kentälle olisivat olleet nykyistä sijaintia paremmin kunnossa.
Maamerkkiä Etelä-Tampereelle ei ehkä saada, mutta ehkä messuvieraat voivat tulevaisuudessa kävellä hotellilta messuhallille, mikä on varmasti kaikkien kannalta parempi ratkaisu.
tekijänä Sasu K
#10976
grendy kirjoitti:tää syö taas sen vähän Tähtitornin järkevyydenkin mitä siitä nyt jäljellä on ;)
Millä tavalla? Näkisin asian niin, että tämä Messu- ja Urheilukeskuksen, eli perinteisesti Pirkkahallin, hotelli ei liikauta Tähtitornia suuntaan taikka toiseen. Tähtitorni on itsenäinen konsepti, business-hotelli ja kongressikeskus yrityksille ja yhteisöille. Sitä ei ole alun perinkään ajateltu Pirkkahalliin tukeutuvaksi, toki synergiaetujakin on varmasti löydettävissä.

Pirkkahallin lähistölle kaavaillut kaksi hotellihanketta ovat olleet Tähtitornin suunnittelijoiden tiedossa. Ne eivät ole siis uusia ideoita, vaikka tästä toisen etenemisestä nyt tiedotettiinkin.
tekijänä jusa-masa
#13061
Et Sasu ole yrittänyt onkia tietoja tämän päivän tilanteesta Tähtitornin suhteen, että missä mennään ja onko se suunniteltu rakentamisen aloittaminen 2008 vielä paikkansa pitävä info? :D
tekijänä Sasu K
#13063
jusa-masa kirjoitti:Et Sasu ole yrittänyt onkia tietoja tämän päivän tilanteesta Tähtitornin suhteen, että missä mennään ja onko se suunniteltu rakentamisen aloittaminen 2008 vielä paikkansa pitävä info? :D
En ole nyt alkuvuoden jälkeen selvitellyt asiaa, eikä siitä ole muutenkaan kuulunut mitään. Vaadittavaa asemakaavaa ei ole, joten lienee selvää mikä tilanne on vuoden 2008 suhteen...
Avatar
tekijänä grendy
#14102
Janne_H kirjoitti:Jotain eloa Tähtitornin nettisivuilla on ollut, sillä tuo vanhempi vertailukuva on päivittynyt. Nyt Ilveksen tilalla on Stadionin torni ja Kalevan kirkon paikalla Eduskuntatalo

http://www.tahtitorni.fi/data/Image/Kuv ... lu_iso.gif

Tässä siis tuo vanhempi
http://www.tahtitorni.fi/data/Image/Kuv ... vasssa.jpg
Ehh?? :lol:

Aina sillon tällöin käyny kattoon et onko mitään tapahtunut mutta jos muutokset on tota tasoo niin ei yhtään uskottavampi hanke vieläkään :)
Avatar
tekijänä Janne_H
#14103
grendy kirjoitti: Ehh?? :lol:
No edes jotain toivonkipinää, kun tietää että joku projektin vetäjä jaksaa vielä jotain kuvia väsäillä. :lol:
tekijänä kojamo7
#14653
Hitto, on se kyl kumma kun koskaan tälläset isot projektit toteudu (tässä taitaa myös käydä niin).

Jos itse sais päättää niin kyllä olis tervettulleita kaikki yli 100m rakennukset :)
tekijänä temetsuka
#14737
kojamo7 kirjoitti:Hitto, on se kyl kumma kun koskaan tälläset isot projektit toteudu (tässä taitaa myös käydä niin).

Jos itse sais päättää niin kyllä olis tervettulleita kaikki yli 100m rakennukset :)
Samaa mieltä. Ois voinu mennä joskus sitä sitte kattoo, kuhan ois ite muuttanu jonnekki, mutta kun ei niin ei. Oon tainnu nähä sut planeetassa. Muistat varmaan.
tekijänä Ackitar Acip
#14764
Jos Tampereelle jotain tällaisia Tähtitorneja rakennetaan, niin Hervanta olisi ehkä sellainen paikka, jonne korkeat tornit sopisivat. Sinnekään ei nyt ihan näin korkeata sopisi rakentaa. Rautaharkko ei oikein tunnu hyvältä paikalta. Hotellihan olisi ensimmäisiä asioita, jotka Tampereesta näkyisivät Helsingin suunnasta tullessa...
Avatar
tekijänä Taco
#14912
Ackitar Acip kirjoitti:Jos Tampereelle jotain tällaisia Tähtitorneja rakennetaan, niin Hervanta olisi ehkä sellainen paikka, jonne korkeat tornit sopisivat. Sinnekään ei nyt ihan näin korkeata sopisi rakentaa. Rautaharkko ei oikein tunnu hyvältä paikalta. Hotellihan olisi ensimmäisiä asioita, jotka Tampereesta näkyisivät Helsingin suunnasta tullessa...
No Tähtis vaikuttaa enemmän relax hotellilta, kun on sivummalla. Keskustaan tuskin olisi annettu lupaa, mutta silloin se olisi toimittanut enemmän bisneshotellin imagoa.

Muute onkos homma jäissä vai ei?
tekijänä Sasu K
#14931
Taco kirjoitti:Muute onkos homma jäissä vai ei?
Ennakkovaraus toteutettiin. Varauksia ei tullut riittävästi, jotta homma olisi voitu käynnistää. Alkuperäistä konseptia viilataan tällä hetkellä niin, että Tähtitornissa voisi olla myös asuntoja. Saas nähdä. Jatkosta varmaan tiedotetaan, jos sellainen tulee, sillä tällainen hanke tarvitsee toteutuakseen julkisuutta.

Paikalla ei ole tarvittavaa asemakaava, joten ensimmäinen vaihe varsinaisessa toteuttamisvaiheessa on asemakaavamuutoksen käsittely, joka vie äkkiä vuoden tai pari.
Avatar
tekijänä Taco
#14942
Sasu Karjalainen kirjoitti:
Taco kirjoitti:Muute onkos homma jäissä vai ei?
Ennakkovaraus toteutettiin. Varauksia ei tullut riittävästi, jotta homma olisi voitu käynnistää. Alkuperäistä konseptia viilataan tällä hetkellä niin, että Tähtitornissa voisi olla myös asuntoja. Saas nähdä. Jatkosta varmaan tiedotetaan, jos sellainen tulee, sillä tällainen hanke tarvitsee toteutuakseen julkisuutta.

Paikalla ei ole tarvittavaa asemakaava, joten ensimmäinen vaihe varsinaisessa toteuttamisvaiheessa on asemakaavamuutoksen käsittely, joka vie äkkiä vuoden tai pari.
:smt022 Harmi, ettei tullut riittävästi osaanottajia. Toivottavasti rakennetaan.

15% uskon, että rakennetaan. Uskon, ettei kovin moni halua asua hotellin vieressä.
  • 1
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11