Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä jusa-masa
#99614
Luukien kuvakulma Ratinan suvannon talolta antaa itseasiassa aika hyvän perspektiivin, että kyseessä on aika laaja nauhamainen alue mihin noita torneja rakennellaan. Grendyn kuvassa näkyy vielä kivasti Ilveskin uusien talojen esikuvana. Tulevaisuudessa alue vielä alkaa tiivistymään isoksi tiiviiksi nipuksi niin häviää noitten filleritalojen silmiinpistävyys ”rumina” kiintopisteinä. Itse kaipaisin visuaalisesti monipuolisempia taloja tulevaisuudessa ettei vain laatikoita kannen taloja lukuunottamatta. Toisaalta se tulee mikä on tullakseen, jos kaupunki antaa siihen luvan.
tekijänä tumik
#105032
henkka kirjoitti: 18.01.20 21:49 Tänään juttelin erään Wallesmannin työmaalla työskentelevän rakennustyöntekijän kanssa. Keskusteltiin muun muassa näköaloista. Jo Wallesmannin kuudennesta kerroksesta näkee kuulemma kaikki Tampereen maamerkit.

Kommentoin siihen vain, että ainakin siihen asti kun poliisitalo lähtee Hatanpään valtatien varrelta. Todennäköisempää kuulemma on että kuvassakin näkyvä Aseman lukon talo lähtee ensin, koska tontille on jo haettu asemakaavan muutosta. Tontille tulisi "toinen Wallesmanni mutta niin että torniosa olisi sipulikirkolle päin".

Kyseessä on siis tämä edellisessäkin postissa näkyvä harjakattoinen rakennus: https://goo.gl/maps/1TQ9BsAXkzFBjfZRA
Pari vuotta ollaan menty eteenpäin ja suunnitelmat ehkä taas tarkentuneet. Onkohan tämän "toisen Wallesmannin" tai Aseman lukon talon kohtalosta tullut mitään päätöksiä tai suunnitelmia julki? Joko saadaan alkuperäisen Wallesmannin parvekkeiden maisemia pilattua? :)

Äkkiseltään en etsimällä löytänyt muuta kuin asemakaavoitusohjelmaa jonka mukaan tänä vuonna olisi Sorin alueen suunnittelukilpailu jonka pohjalta aluetta kaavoitettaisiin uudelleen 2025. Melko laaja alue tuo kuitenkin, kiinnostaisi kyllä tietää mihin kohtiin korkeampia taloja olisi tulossa...

https://www.reddit.com/r/Tampere/commen ... toteuttaa/
https://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimie ... 6_(243453)