Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Atte
#83521
Ratapihankadun pohjoisten osien ympäristö täydentyy, kun PMK:n talo saa kylkeensä 12-kerroksisen asuintornin. Projektille on nyt avattu omat nettisivut, http://www.pmktorni.fi.

Kuva

Lisää vinokattoisia torneja siis Tammelaan. Tornin ulkoasun kerrotaan saaneen inspiraationsa puuvillan kutomiseen käytetyistä reikäkorteista. Jos näin on niin niitä lienee aika moni muukin arkkitehti katsellut :lol:

Lyhenne PMK tulee siis aikanaan vaikuttaneesta Puuvillatehtaiden myyntikonttorista, jonka käytössä tuo teollisuusrakennus on ollut ja jolla nimellä se on tunnettu. Viimeisen K-kirjaimen on kerrottu myös kartellia tarkoittaneen, käytännössä tuolta kun aikanaan hallittiin koko Suomen puuvillasta tehtyjen vaatteiden myyntiä. PMK:n kuvasto olikin yksi aikansa odotetuimmista muotijulkaisuista.
hmikko, Kantti, Joggi tykkää tästä
Avatar
tekijänä Tuliniemi
#83525
Tampereella on ollut sellainen draivi päällä että ehdin jo odottaa jotain 16-kerroksista rakennusta mutta kai tämäkin on jees.
Avatar
tekijänä Joggi
#84715
kilonet kirjoitti:Aika mitäänsanomattoman näköinen nysä tämä "torni". Luminary on huippudesign verrattuna tähän.
Aika erikoinen näkökulma. Siis jos vertaa Luminaryn viimeisimpiin kuviin niin onhan tämä noin design-mielessä monin verroin tyylikkäämpi. Luminary on toki korkeampi (kerrosluvultaan), mutta ei kai se yksistään siitä korkeatasoista tee?
Avatar
tekijänä RV
#85031
Oltaisiin muutama vuosi sitten hypitty ilosta tästäkin. Kaukanko tää negativismi-joukkoliikennefoorumin jatke-draivi Talossa jatkuu? Paljon plussaa punatiilestä ja siitä että näyttää tod ellista korkeammalta.
tekijänä Atte
#85981
Tämä projekti on näköjään lähtenyt liikkeelle. Työmaa-alue on saanut aidat ympärilleen ja alustavat maanrakennustyöt näyttivät olevan jo käynnissä. Kuoppaa ei sentään vielä ole ehditty kaivaa. Pieni pala vanhan PMK:n talon matalaa siipeä, jonka kohdalle tämä rakennus tulee, oli taidettu lisäksi jo ehtiä purkaa.
Avatar
tekijänä grendy
#86032
[/quote]
Atte kirjoitti:Tämä projekti on näköjään lähtenyt liikkeelle. Työmaa-alue on saanut aidat ympärilleen ja alustavat maanrakennustyöt näyttivät olevan jo käynnissä. Kuoppaa ei sentään vielä ole ehditty kaivaa. Pieni pala vanhan PMK:n talon matalaa siipeä, jonka kohdalle tämä rakennus tulee, oli taidettu lisäksi jo ehtiä purkaa.
AS OY TAMPEREEN PMK-TORNIN RAKENTAMINEN ON ALKANUT!
9.12.2016
Kohteen rakennuslupa on saatu 27.9.2016. Arvioitu rakentamisen aikataulu:


Purkutyöt alkavat marraskuussa 2016.
Perustustyöt alkavat maaliskuussa 2017.
Runkotyöt alkavat toukokuussa 2017.
Vesikatto valmis tammikuussa 2018.
Kalusteasennukset alkavat huhtikuussa 2018.
Arvioitu valmistuminen on joulukuu 2018-helmikuu 2019.

Kohteen asuntojen kaupanteko arvioidaan alkavan tammi-helmikuussa 2017.
Kuva
Uus renderi Luminaryllakin kehissä.

En ymmärrä edelleenkään tuon PMK-tornin hoitovastiketta joka on sairas 4,85€/m2. Meidän 1908 valmistuneessa talossa on vain parikymmentä senttiä korkeampi vastine. Edellisessä 2011 valmistuneessa oli taas jotain 3,2€/m2. No, kauppa käy ainakin näemmä niin hyvin että rakentamispäätös on tehty :)
Janne76 tykkää tästä
tekijänä Purkki^
#86034
grendy kirjoitti:En ymmärrä edelleenkään tuon PMK-tornin hoitovastiketta joka on sairas 4,85€/m2.
Vuokratontti...On muuten todella kalliita asuntoja.
Avatar
tekijänä henkka
#86040
PMK:n siipirakennus on todellakin purettu muttei tontilla juuri muuta ole ehditty tehdä.

Kuva

Noita esitteissä olevia pohjia ja rendereitä kun katselee, niin näyttää siltä että kaava-aineistossa näkyvä ylöspäin kallistuva pohjoisseinä on suoristettu, kustannussyistä luultavasti. Lisäksi jos vertaa kaavan rakentamistapaohjetta Pohjolan rakennustapaselosteeseen näyttää että muuallakin olisi säästetty, jälleen kerran.
rakentamistapaohje kirjoitti:Täydennysrakennus on sovitettava PMK:n rakennukseen korkeatasoisella arkkitehtuurilla. Julkisivut on puhtaaksimuurattua tiiltä ja rakennus muodostaa omaleimaisen kokonaisuuden PMK:n rakennuksen vastapariksi.
rakennustapaseloste kirjoitti:Rakennuksen ulkoseinät ovat betonielementtirakenteisia. Ulkoseinien pirtamateriaali on pääosin tiili/tiililaatta julkisivusuunnitelmien mukaisesti.
Toivottavasti luen tuota vain liian pessimistisesti.

http://www.pmktorni.fi/kodit/
Avatar
tekijänä RV
#86042
Höh, toi PMK-rakennuskokonaisuus edustaa juuri sellaista sympistä vanhaa teollisuusrakentamista "mallia Sörkka". Ihan turha purkaa, oltaisiin voitu tehdä samoin kuin veturitallien kohdalla :( No hyvä, että suurin osa säilyy.