Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä henkka
#71877
Tammelan stadion on nyt lähdössä kaavaprosessiin, joten tehdään oma aihe.

Arkkitehtikilpailunhan voitti Hattutemppu-ehdotus, jota on hieman muutettu.

Kuva
Tammelan stadionin viitesuunnitelma / Arkkitehtitoimisto JKMM
Stadioniin on lisätty päätykatsomot, kenttä on laskettu katutasoon, stadionin päädyt on lasitettu umpeen ja Salhojankadun puoleista rakennusten massoittelua on kevennetty. Rakennusta on laskettu kokonaisuudessaan kerroksella ja sitä on kavennettu, jotta Salhojankadun puoleinen puurivi on saatu säilytettyä.

Katsojapaikkoja stadionille on osoitettu 6500 kappaletta sekä tämän lisäksi VIP-katsomoihin 500 kappaletta. Kellariin on tutkittu päivittäistavarakauppa huoltoineen ja liikuntakeskus. Kokonaisuuden tavoitteellista asuntokerrosneliömetrimäärää on pudotettu 15 000 kem2:iin. Suunnitelma toteuttaa tämän tavoitteen. Muuten tilaohjelma on kilpailuohjelman mukainen.
Lisäksi Itsenäisyydenkadun ja Kalevan Puistotien kulmauksen parkkipaikalle olisi tulossa sisäänajo parkkihalliin. En tiedä mahtuisiko paikalle jotain muuta rakentamista mutta harkita sitä ehkä kannattaisi.

Kuva
Tammelan stadionin viitesuunnitelma / Arkkitehtitoimisto JKMM

(Kuvassa on näkymät nimetty väärin, ylhäältä alas oikeat ilmansuunnat ovat: etelä, länsi ja itä)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään yleisötilaisuus 28.1.2015, kello 18:00 Sampolassa.
Avatar
tekijänä grendy
#71898
Nimbyt sai 25% rakennusoikeudesta pois jo tässä vaiheessa, joten paljonko ne tulee lopulta saamaan kaavoituksen valmistuttua? Hyvä jos edes katsomoa rakennetaan :D
Avatar
tekijänä Urbaani
#71900
grendy kirjoitti:Nimbyt sai 25% rakennusoikeudesta pois jo tässä vaiheessa, joten paljonko ne tulee lopulta saamaan kaavoituksen valmistuttua? Hyvä jos edes katsomoa rakennetaan :D
Miksi kaavoittajat taipuivat nimbyjen edessä? Alkuperäiset suunnitelmat vaikuttivat kyllä upeilta, mutta kelpaa tämäkin.
tekijänä jusa-masa
#71903
En valita vaikka rakennusoikeutta vietiinkin pois 25%. Tässä se ei niin haittaa.
No, hieman jyrkemmät katsomot ja kenttää hieman maan sisään niin saadaan vielä kapasiteettia hiukan nousemaan ja tunnelmaa paremmaksi jyrkkien katsomoiden myötä. Lisäksi antaa paremman näkyvyyden kentälle vaikka edessä oleva ihminen seisoisikin. Suljettavan katon varaus myöhempiä aikoja varten.

Ja jos Sampolan risteyksessä olevalle parkkipaikalle saisi nk. Jalkapallo aukion, jossa voisi olla lipun myyntipiste, tapahtumaa ennen peliä ja vaikka esim. pop-up kontti terassia, jne... Saksan malliin
Avatar
tekijänä henkka
#76555
Kaava on nyt luonnosvaiheessa ja siitä järjestetään yleisötilaisuus 22.9.
tampere.fi kirjoitti:Yleisötilaisuus Tammelan stadionin kehittämisestä pidetään 22.9.2015 klo 17.30 Tammelan koulun juhlasalissa, Ilmarinkatu 17.
Kahvitarjoilu klo 17.00 alkaen.
Muutoksia on tullut. Korkeimmasta rakennukesta on saatu vielä puoli(!) kerrosta pois mutta samalla asuinrakentamisen määrä on kasvanut 17 000 ke-m2:in. Lisäksi maanalaiseen pysäköintihalliin ajo ei enää tapahdu Kalevan puistotien ja Itsenäisyydenkadun kulmauksen aukiolta vaan rakennuksen rungon sisältä.

Kaava-aineistot osoitteesta: http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8570
Avatar
tekijänä grendy
#76558
^Jep! Hyvä homma että etenee!

Nimbyt voivat taputella toisiaan selkään, kun ovat saaneet 13-kerroksisen talon muutettua 11½ kerroksiseksi:

Kuva

Onkohan tuota levennettykin samalla, vai näyttääkö rakennus yksinkertaisesti vaan läskimmältä kun sitä on madallettu? Käsittämätöntä kyllä tämä että halutaan pitkää tasapaksua massaa joka peittää kaikkien näkymät tasaisesti, eikä yhtä korkeaa ja kapeaa tornia.
Avatar
tekijänä henkka
#76560
grendy kirjoitti:Onkohan tuota levennettykin samalla, vai näyttääkö rakennus yksinkertaisesti vaan läskimmältä kun sitä on madallettu? Käsittämätöntä kyllä tämä että halutaan pitkää tasapaksua massaa joka peittää kaikkien näkymät tasaisesti, eikä yhtä korkeaa ja kapeaa tornia.
Salhojankadun puoleista tornia on ainakin levennetty, Kalevan puistotien puoleinenkin torni näyttäisi leventyneen kun vertaa viitesuunnitelmaa kaavaluonnokseen.
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#76562
Hienoa tosiaan, että hanke edennyt :smt023. Ilveksen hienot yleisömäärät nykyisessä Tammelassa ovat kyllä omiaan vauhdittamaan tätä hanketta.
tekijänä xoop
#76587
Typerää massoittelua edelleen. Kalevan pst:n ja Tammelankadun kulmaan sopisi torniosa kuin nenä päähän ja muuten pitkille sivuille matalampaa yhtenäistä mökkiä.
Avatar
tekijänä henkka
#78362
Yhdyskuntalautakunta päätti lähes yksimielisesti asettaa Tammelan stadionin kaavan nähtäville. Aarne Raevaara esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi mutta kukaan ei kannattanut, joten esitys ei mennyt läpi.

Riippuen nähtävilläoloajasta kaava tulee luultavasti vuoden alussa kaupunginhallituksen käsittelyyn ja ehtinee kaupunginvaltuuston helmikuun kokoukseen.
tekijänä anni
#79270
Tunnelma kuumeni taas kerran stadion-suunnitelman esittelyillassa

Aamulehti (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195009 ... lassa.html)
Kotimaa | 9.12.2015 | 20:15 | Päivitetty 20:210

Tammelan stadion uudisrakentamissuunnitelma kiihdyttää yhä tunteita Tampereella. Tunteet kiehuvat taas keskiviikkoiltana, kun kaupunki esitteli uusinta asemakaavaluonnosta lähialueen asukkaille. Sitä kuumempana kierrokset tuntuivat käyvän, mitä lähempänä omat ikkunat ovat tulevan hybridistadionin seinää.
- On se julmetun näköinen, murisi Tammelalaiset ry:n nokkamiehenä tunnetuksi tullut Pertti Ikävalko, kun ensimmäinen JKMM-arkkitehtitoimiston kuva lävähti valkokankaan pintaan Sampolan auditoriossa.
Väkeä ei ollut paikalla valtaisia määriä, reilusti alle sata, mutta ääntään he osasivat käyttää sitäkin isommin.

Ikävalko asuu tulevan stadionin eteläpuolella. Hänen kulmilleen on tulossa eteläinen pääsisäänkäynti ja korkea lasiseinä, joka estää pelikentän läpi tuulemista. Pitkää kaariseinää on tosin madallettu hieman uusimmissa suunnitelmissa.
- En minä jalkapallokenttää vastusta vaan niitä huusholleja, hän sanoo.

Seppo Turunen asuu stadionin länsipuolella. Hän pelkää, että hänen hienot näkymänsä asunnosta ulos peittyvät, kun ikkunan eteen nousee uusi stadionkokonaisuuteen kuuluva kerrostalo. Lisäksi hän pitää tulevaa Salhojankatua liian kapeana.
- Salhojankatu olisi erinomainen kävelykatu, mutta liikennettä sinne ei mahdu, hän sanoi ja ihmetteli, kuinka jalkapallojoukkueiden bussit muka toisivat pelaajia Salhojankadun kautta.

Tammelan stadionin kehittäminen -kaava numero 8571 on nähtävillä Tampereen kaupungin sivuilla täältä >>>
- Ymmärrän teitä, jotka menetätte avarat näkymänne, mutta se kuuluu normaaliin kaupunkiasumiseen. Aivan lähellä Tammelassa on asuntoja, joista näkyy vastapäinen seinä, sanoi apulaispormestari Pekka Salmi.

JKMM-arkkitehtitoimiston puolesta suunnitelmia esitellyt Samuli Miettinen sai pyydellä yleisöä olemaan "normaalin rauhallisesti". Hän kertoi, että yleisötilaisuuksia järjestetään juuri siksi, että voitaisiin ottaa huomioon alueen asukkaiden näkemyksiä.
- Aiempaan suunnitelmaan verrattuna asuin- ja toimistotaloista on otettu kaksi kerrosta pois ja ne ovat nyt -8 tai 8,5-kerroksisia. Kerrosala on laskenut tuhat neliötä, hän sanoi.

Pro Hattutemppu -ryhmää edustava Janne Takala oli yksi harvoja hankkeeseen myönteisesti suhtautuvista
- En ymmärrä, mitä kohtaa olisi voitu suunnitella paremmin. Jos kadun leveys on 15 metriä, se riittää kaikelle liikenteelle, mitä tarvitaan, mutta innostuin Salhojankadun kävelykatumahdollisuudesta. Se kannattaa tutkia, hän sanoi.
Hän yritti saada myös hankkeen vastustajat uskomaan, että lähialueen vanhojen talojen arvo nousee, jos stadionin yhteyteen rakennetaan laadukkaita uusia asuintaloja.

Tammelan jalkapallostadionin asemakaavaehdotus on nähtävänä 21. joulukuuta asti kaupungin verkkosivulla. Sivulta löytyy myös viitesuunnitelmaluonnos, jossa on kuvattu tämänhetkinen Hattutemppu-ehdotus.

Tammelan stadionin kaavan esittelytilaisuudessa tiivis tunnelma – kiroiluakin kuuluu

Aamulehti (http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/11950 ... uuluu.html)
Pirkanmaa | 9.12.2015 | 18:15 | Päivitetty 18:172

Tampereen Tammelan stadionin kaavasta järjestettävä yleisötilaisuus järjestettiin Sampolassa.
Väkeä on paikalla joitain kymmeniä, mutta tunnelma on tiivis. Kun Janne Takala Pro Hattutempusta puolusti kaavaa, lähitalojen asukkaat huutelivat väliin ja jopa kiroilivat, kertoo paikalla oleva Aamulehden toimittaja.


Tampereen yhdyskuntalautakunta hyväksyi hiljattain Tammelan stadionin uudistamisen mahdollistavan asemakaavaluonnoksen asetettavaksi uudelleen nähtäväksi.
Nähtävillä olon jälkeen kaava tulee kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.
Kaavaratkaisu mahdollistaa noin 6 500 paikkaisen stadionin rakentamisen.
Edellisen nähtävillä olon jälkeen kaavaluonnokseen on tehty joitain tarkistuksia, muun muassa Salhojankadun puoleista korkeinta rakennusosaa madallettiin kaksi kerrosta. Kaavakarttaan on tehty pieniä tarkistuksia ja havainneaineistoa on täydennetty.

Asemakaavaluonnos pohjautuu kilpailuun, jossa tehtävänä oli suunnitella Tammelaan uusi 6 000–7 000 katsojan jalkapallostadion oheistoimintoineen niin, että siihen yhdistyy myös asuin-, liike- ja toimistotilaa.
Stadionin kehittämisen kustannuksia on tarkoitus kattaa muusta rakentamisesta saatavalla tuotolla.
Kortteliin voidaan rakentaa asuntoja noin 16 200 kerrosneliömetriä, mikä vastaa noin 170 uutta asuntoa. Lisäksi siihen tulee stadionia palvelevia tiloja, liike-, toimisto- tai palvelutilaa ja huoltotiloja. Asuinrakennukset ovat Salhojankadun ja Kalevan puistotien varrella.
Viitesuunnitelmaluonnos muistin virkistämiseksi:
http://www.tampere.fi/ytoteto/aka/nahta ... telmat.pdf

Kylläpä on ihmisten vaikea myöntää, että suurin ongelma rakennusprojekteissa on omasta asumismukavuudesta ja maisemistaan tinkiminen. Ollaan huolissaan siitä, että kadun leveys ei riitä jne. Katselen minäkin omasta kämpästäni suoraan naapurin ikkunaan, eikä välissä oleva katu ole juuri sen leveämpi. Tampereen kalleimpia asuinalueita on tämä. Joko hyväksytään tosiasiat ja nautitaan kodista loistavalla sijainnilla, pidetään verhot kiinni jos ei maisema miellytä, tai sitten muutetaan pois. Niin se vaan menee. Tuleva stadionpytinki sentään on ainakin havainnekuvien perusteella ihan perusteltu ja paikalleensopiva ratkaisu. Mieluummin minä sitä katselisin, kuin esim. naistenlahden uutta tamponihenkistä pakoputkipötköä.

No, eiköhän toi asukasilta ollut taas vaan muodollisuus, ja kaava mene läpi tuollaisenaan. Ennemmin tai myöhemmin.
Avatar
tekijänä Darkmage7280
#79274
Ymmärrän teitä, jotka menetätte avarat näkymänne, mutta se kuuluu normaaliin kaupunkiasumiseen.
Tätä pitäisi monistaa ja levittää nimbyille yleisesti.
Avatar
tekijänä grendy
#79276
Darkmage7280 kirjoitti:
Ymmärrän teitä, jotka menetätte avarat näkymänne, mutta se kuuluu normaaliin kaupunkiasumiseen.
Tätä pitäisi monistaa ja levittää nimbyille yleisesti.
Huomaa että meidän apulaispormestari viihtyy LKT-ryhmässä ;)
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#79287
Kyllä minä niin mieleni pahoitin ja vaippanikin vaihtaa unohdin, sillä asuntoni ikkunasta, joka sijaitsee kaupungin keskusta-alueella, näkyy vain kerrostaloja ja muita pelottavia rakennuksia. Kyllä tämä maailma on niin kamala paikka asua ja olla, kun rakentavat noita kaikenmaailman rakennuksia minun taloni viereen. Kyllä minä niin olen nyt surullinen, sillä ainoa jäljellä oleva harrastukseni, ikkunasta ulos tuijottainen, tulee olemaan jatkossa niin kovin erilaista, koska maisemat ovat niin kovin erilaiset entiseen nähden. Minua pelottaa niin kovasti että sattuu.