Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

#64887
Tampere-talon viereen kansainvälinen hotelliketju Marriott, suunnittelijaksi Arkkitehtitoimisto ALA

Tampere-talon yhteyteen tulevan hotellin tontinluovutus- ja yhteistyömallikilpailun voittaja on valittu. Parhaimman ja kehittämiskelpoisimman ehdotuksen laati työryhmä, jossa hotellioperaattori on Marriott International Inc, suunnittelija Arkkitehtitoimisto ALA Oy ja rakentaja SRV Rakennus Oy. Ehdotukset arvioinut kilpailuraati katsoi, että suunnitelma istuu erinomaisesti ympäristöönsä, on korkeatasoinen ja vastaa kaupunkikuvallisilta ominaisuuksiltaan sekä arkkitehtuuriltaan parhaiten hotellille asetettuja vaatimuksia. Ehdotuksessa on halutunlainen sisäyhteys Tampere-taloon, ja se tarjoaa hyvät mahdollisuudet talon ja hotellin väliseen yhteistyöhön.

Kansainvälisen hotelliketju Marriottin saaminen Tampereelle on valtakunnallisesti merkittävä asia. Tunnetulla kansainvälisellä brändillä on 38 miljoonaa kanta-asiakasta. Amerikkalaisketjulla on Pohjoismaissa ennestään kolme hotellia: kaksi Ruotsissa ja yksi Tanskassa. Suomessa ensimmäinen hotelli avautunee Espoossa aikaisintaan vuonna 2015. Arkkitehtitoimisto ALA on suunnitellut lukuisia merkittäviä kohteita niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

- Hotelli Tampere-talon yhteydessä lisää merkittävästi kilpailukykyämme. Tarve hotellille on tullut asiakkailtamme. Se tarjoaa heille merkittäviä lisäetuja erilaisten tapahtumien järjestämiseen Tampere-talossa. Kilpailun voittanut ehdotus tuo Tampereelle myös lisää laadukasta arkkitehtuuria ja kasvattaa koko alueemme kansainvälistä kiinnostavuutta, sanoo Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas.

Tampere-talo, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos ja Kiinteistötoimi sekä Tampereen maankäytön suunnittelu ja keskustahanke hakivat kilpailulla ratkaisua hotellille, joka sijoittuisi Tampere-talon, yliopiston päärakennuksen ja Tullin alueen väliin. Ideakilpailuun tuli määräaikaan 16. joulukuuta mennessä kolme ehdotusta. Kaksi muuta ehdotusta jättivät seuraavat työryhmät: CapMan Real Estate Oy, Arkval Oy, AR Vastamäki Oy Laterna Magica sekä Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen Oy, Sunborn Group Sunborn Oy, Hartela Oy.

Hotellin sijoittamiselle Tampere-talon yhteyteen asetettiin erittäin tarkkoja ja kunnianhimoisia vaatimuksia, sanoo ehdotuksia arvioineen kilpailuraadin puheenjohtaja Ilkka Ojala Tilakeskukselta. Reunaehdot ovat tiukat, sillä hotellin halutaan tuovan Tampere-talolle ja koko Tampereelle runsaasti lisäarvoa.

- Kilpailuun osallistuneiden oli huomioitava useita seikkoja, kuten kaupunkikuva ja -rakenne, liikenteelliset ja talotekniset ratkaisut sekä se, että suunnitelman piti täydentää Tampere-taloa, ja säilyttää sen asema alueen hallitsevana rakennuksena, Ilkka Ojala kertoo.

Valintakriteereinä tontinluovutuskilpailussa olivat arkkitehtuuri ja kaupunkikuva, joissa arvioitiin mm. hotellin mitta- ja korkeussuhteita, innovatiivisuutta ja Tampere-talon kaupunkikuvallista asemaa. Ehdotuksien toiminnallisuutta tarkasteltiin mm. sisäisen liikenteen, Tampere-talon kanssa tulevien synergiaetujen ja yhteistyön, tontin käytön, energiatehokkuuden ja kaupunkiverkon yhteyksien näkökulmista.

Ehdotuksia arvioinut kilpailuraati katsoo, että voittaneen työryhmän esityksessä on vielä kehitettävää mm. julkisivua sekä piha-aluetta koskevissa suunnitelmissa. Hotellin rakentaminen edellyttää kaupunginvaltuuston päätöksen asemakaavan muutoksesta. Ennen tontin luovutusta Tampere-talo ja voittanut työryhmä tekevät yhteistyösopimuksen pitkäaikaisesta yhteistyöstä. Hotellitoiminta organisoidaan siten, että se ei kilpaile Tampere-talon palvelujen ja ydintoimintojen kanssa, vaan ne täydentävät toisiaan. Tavoitteena on rakentaa hotelli vuosien 2015‒2017 aikana palvelemaan Tampereen ja Tampere-talon kasvavaa vierailija- ja asiakaskuntaa.

Otteita voittaneen työryhmän, SRV Rakennus Oy, Marriott International Inc ja Arkkitehtitoimisto ALA Oy, hotelliehdotuksesta:

korkeus 42 metriä, 13 kerrosta
170 hotellihuonetta, jotka á 22 neliömetriä
kokonaiskerrosala 8260 kerrosneliömetriä
parkkipaikat: 127 autopaikkaa edusaukion alle, lisäksi optio 127 lisäpaikasta
hankkeen toteuttamisen aikatauluarvio noin 18–24 kuukautta.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Ei nyt ihan design nappaa taas omaan silmään. Nyt on kuitenkin vuosi 2014, ei 1970!

Kuva
16-kerroksistakin olis ollut tarjolla kilpailussa...
Viimeksi muokannut grendy, 18.02.14 08:08. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Tekijänä grendy
#64889
Mainittakoot vielä että tornihotellin ja tän rakennuksen etäisyys on 300m linnuntietä.

Kertokaas nyt mikä rakennus tosta tulee mieleen? Onko Helsingissä jopa joku ihan samanlainen julkisivu vai missä oon nähnyt? :D
Avatar
Tekijänä Krio
#64890
grendy kirjoitti:Mainittakoot vielä että tornihotellin ja tän rakennuksen etäisyys on 300m linnuntietä.

Kertokaas nyt mikä rakennus tosta tulee mieleen? Onko Helsingissä jopa joku ihan samanlainen julkisivu vai missä oon nähnyt? :D
Muistuttaa hieman Hgin kaupunginteatteria?

Kuva
Avatar
Tekijänä Janne_H
#64891
Pistin kanssa merkille lyhyen etäisyyden Hornyyn. Vaikka tämä nyt ei älyttömän korkea ole, erottuu se kuitenkin muista rakennuksista levittäen korkeiden rakennusten maisemaa itään.
Itse tykkään kovasti designista. Päivällä selkeä ja Tamperetaloa kunnioittava. Yöllä herää eloon.
Tekijänä tissot
#64893
ALAn luomuksia saa omastapuolestani nähdä reippaasti lisää täällä Suomen rajojen sisällä.
Ei ehkä paras ALAn tönö, mutta ei huono. Hieno lisä olisi kohoavalle Tampereelle. :smt023
Avatar
Tekijänä suberb
#64897
No johan on rakennetaan Tampereelle (torni)hotelleja :D Miten voi kaikki nuo hankkeet olla kannattavia enää?

Vetääkö se Särkänniemi noin paljon sitten väkeä? :smt017
Avatar
Tekijänä 16valve
#64898
Hmm, lisää korkeita rakennuksia Tampereen keskustaan. Eipä tässä voi muuta sanoa, kuin että tervetuloa vaan! :D Toisaalta olisihan sitä voinut lähteä kilpailemaan korkeudessa kannen ja SOK:n kanssa kymmenellä lisäkerroksella. Mietityttää hiukan, mitä kannen hotellin suunnitelmiin kuuluu tämän jälkeen. Vaikkakin Tampereella on huutava pula hotellikapasiteetissa. Tamperetalo saa tässä loistavan kumppanin omille tapahtumilleen.

Mutta olihan tämä kerrassaan loistava uutinen muuten niin harmaalle maanantaille! :smt026
Tekijänä hmikko
#64900
suberb kirjoitti:No johan on rakennetaan Tampereelle (torni)hotelleja :D Miten voi kaikki nuo hankkeet olla kannattavia enää?
Miten muuten Rastin korttelin purkamisessa käy hotelli Victorialle? Rakennus puretaan, mutta tuleeko hotellikapasiteettia vastaavasti tilalle?
Tekijänä Sasu K
#64902
suberb kirjoitti:Vetääkö se Särkänniemi noin paljon sitten väkeä?
Ei vedä. Kuten saatoit huomata, Marriott tulee Tampere-talon viereen. Tampereen hotellien käyttöaste on ollut samaa luokkaa kuin Helsingissä, ajoittain jopa yli. Vaihtelut ovat suurempia kuin Helsingissä, mistä seuraa, että suurimpien tapahtumien aikaan Tampereen hotelleissa ei ole tilaa. Kongressikaupunkina Tampereella on ympärivuotinen sesonki.
pallo kirjoitti:Tämä tuli ihan puskista.
Kilpailu julkistettiin kesäkuussa 2013. Tampere-talon kylkeen on kaavailtu hotellia jo vuosia ja hankkeesta oli muutama vuosi sitten julkisuudessa alustava suunnitelma. Ei tämä siis ihan puskista tullut.
hmikko kirjoitti:Miten muuten Rastin korttelin purkamisessa käy hotelli Victorialle? Rakennus puretaan, mutta tuleeko hotellikapasiteettia vastaavasti tilalle?
Hotelli Victoria puretaan. Korvaavaa kapasiteettia ei tule tilalle. Naapuriin on tosin avattu vuonna 2012 Scandic Tampere Station (200 huonetta) ja Cumulus Rautatienkatu (180 huonetta).
Avatar
Tekijänä Klazu
#64904
Tampereella sanotaan olleen paha hotellipula, mutta kuinka suuri tuo pula on oikeasti ollut? Viime vuosina on kuitenkin jo valmistuneet Sasun mainitsemat Scandic ja Cumulus, ja kohta valmistuu tornihotelli. Tämä projekti mukaanlukien hotellihuoneita on tullut viiden vuoden aikana melkeinpä tuhat lisää, mikä on kyllä aika paljon. Vaikea uskoa, että muille visioiduille hotelleille olisi kysyntää hetkeen.

Hienoa kuitenkin, että Tampereelle saada uusi hotellitoimija. Olisikohan tästä tulossa Courtyard by Marriott aidon Marriottin sijaan? Rakennus ei näytä ainakaan havainnekuvissa kovinkaan ihmeelliseltä ja kuten sanottua, matalalta.
Tekijänä Sasu K
#64905
Klazu kirjoitti:Tampereella sanotaan olleen paha hotellipula, mutta kuinka suuri tuo pula on oikeasti ollut? Viime vuosina on kuitenkin jo valmistuneet Sasun mainitsemat Scandic ja Cumulus, ja kohta valmistuu tornihotelli. Tämä projekti mukaanlukien hotellihuoneita on tullut viiden vuoden aikana melkeinpä tuhat lisää, mikä on kyllä aika paljon. Vaikea uskoa, että muille visioiduille hotelleille olisi kysyntää hetkeen.
Pitää paikkansa ja olet varmasti oikeassa. Hotellipula oli vielä noin viitisen vuotta sitten, mutta sen jälkeen on tapahtunut paljon ja tapahtuu edelleen. Edullisemman majoitustilan osalta kannattaa mainita ainakin Dream Hostel, joka sijaitsee kivenheiton päässä Tampere-talosta.

Kilpailu kovenee Tampereella, mikä on tietysti asiakkaiden etu. Kaupunkikin kasvaa, mikä tarkoittaa lisää erilaisia tapahtumia.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 7