Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä grendy
#43615
^Nyt spämmään että vaihtoehto B:n pohjalta lähdetään eikä A:n! Prkl...
tekijänä ultrix
#43617
salos kirjoitti:PMK:n taloa lukuun ottamaksi kaikki alueen vanhat rakennukset tulisi purkaa. Suomessa tuntuu vallitsevan jokin perverssi näkemys, että automaattisesti kaikki vähänkin iäkkäämmät talot ovat arvokkaita. Vihervasemmistolaiset talonvaltaajat kiittävät.

Ja nyt pitäisi oikeasti miettiä sitä, miten yhtä viimeisimmistä laajemmista rakentamiselle vapaista keskusta-alueista pystyttäisiin rakentamaan mahdollisimman kaupunkimaisesti. Vaihtoehdot eivät ole aivan onnettomia, mutta kyllä jo muutaman kymmenen vuoden päästä ihmetellään joukolla miksei aluetta ymmärretty rakentaa tehokkaammin.
Mikäs siinä, jos oikeasti olisi julkituotu suunnitelmia, joissa lopputulos on kaupunkikuvallisesti parempi kuin nykyinen tavara-aseman miljöö. Mutta kun tuodaan tällaisia:
K-P kirjoitti: Kuva
Vaihtoehto A:n pohjalta lähdetään, mutta lopputulos voi olla sekoitus molempia, hahmottelee projektiarkkitehti Veikko Vänskä Tampereen kaupungilta.
niin sitten pääsee julkisesti tänne foorumille VMP-tekstiä, enkä nyt puhu Varamiespalvelusta. Kaupunkimaisuutta on jokin ihan muu kuin laatikkotalot randomaukotuksella. B-vaihtoehto oli muuten hyvä, mutta lähtökohtana pitäisi olla tavara-aseman toimistorakennuksen ja kaikkien muidenkin talojen säästäminen, ainoa minkä voi uhrata on se 40-luvun työterveysasema, joka on tällähetkellä LMK:n työmaatoimistona (Scandic/VR:n hotellihanke).

Nimim. Tapsan photoshoppaus oli OK, mutta sen voisi hotlan kohdalta vetää vieläkin viistetymmin, koska hotellin kaavassa jätettiin Ratapihankatua varten tilaa. 15-kerroksisen tornin voi kääntää 90˚ ja tila lisääntyy vielä Vellamonkadun risteyksessäkin.
tekijänä albertobroccoli
#43618
Suosittelen jengiä tuleen sinne kaavotusinfoon näiden perusteltujen mielipiteidenne kera ja vaikka printtaamaan pari kuvaa joihin olette ehdotuksianne hahmotelleet. Luovutatte vaikka ne siellä oleville päättäjille ja arkkitehdeille vapaaseen tutkiskeluun niin ne ehkä ymmärtävät poimia niistä hyvät ideat.

Meinaan täällä voidaan asiasta jauhaa vaikka kuinka (hyvä asia sekin), mutta en tiedä kuinka moni "isoista pojista" oikeasti täällä käy vaikutteita hakemassa ja kuinka moni ei.

Eli pistäkää paperille näkemystänne, kuvan kanssa tietysti vielä parempi, ja vähän perustelua oheen ja lyötte siellä kouraan tai ainakin otatte yleisön keskuudessa puheeksi ja näytätte sitä ideaanne jotta saadaan keskustelua viriämään. Uskoisin sellaisen toiminnan olevan paljon hedelmällisempää ja vaikuttavan suunnittelijoihin enemmän kuin pelkkä random-huutelu ja ideoiden selittäminen ilman asiaa auttavia piirustuksia tai kuvia.

Itse yritän päästä paikalle ja mahdollisesti ilmaista ääneen tukeani vaihtoehto B:n toteuttamisen puolesta mutta ne vielä aktiivisemmat ja osaavammat jotka nyt tähänkin topikkiin ovat tuottaneet hyvää matskua niin ilman muuta, kannattaa mennä paikalle ja toimia valonnäyttäjänä. :smt023
Avatar
tekijänä henkka
#50371
K-P kirjoitti:Oliko tästä kellään tietoa että kumpaa vaihtoehtoa on lähdetty pidemmälle jalostamaan...?
Kaksi niitä edelleen on.

Vaihtoehto 1
Kuva

Vaihtoehto 2
Kuva

Kumpikohan uppoaa yleisötilaisuuksissa paremmin? Hyvää on kuitenkin että molemmissa vaihtoehdoissa on olemassa vaihtoehtoinen ehdotus joka säästää tavaraaseman.

http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8330

Ja se yleisötilaisuus:
Tampereen kaupunki kirjoitti:Ratapihankadun pohjoisosan asemakaavaan liittyen, järjestetään yleisötilaisuus 21.11.2012 klo 18.00 Tampereen kaupungin valtuustosalissa, Aleksis Kiven katu 14-16 C, 5. krs. Kahvitarjoilu alkaen klo 17.30.
TERVETULOA!
+ esittely:
Tampereen kaupunki kirjoitti:Tammelan yleissuunnitelman esittely asukkaille ja muille toimijoille

Aika: 19.–21.11.2012 klo 17.30-20 .00
(näyttely avoinna klo 15 lähtien, kahvitarjoilu)
Paikka: Finlaysonin korttelin galleria Nottbeckin näyttelytila, osoite: Satakunnankatu 18
Avatar
tekijänä grendy
#50373
^Jaahans! Hyvältä näyttää ykkösvaihtoehto omaan silmään yllättäen ;).. Voisi pyrkiä meneen tonne tilaisuuteen jos vaan mahdollista vaikuttamaan omalta osalta ykkösvaihtoehdon läpilyömiseksi ja vähän vittuileen vanhoille jäärille ;)..

Ja tietysti kaikki muistaa antaa palautetta netin kautta!
Avatar
tekijänä RV
#50379
Huhhuh, hyvällä lykyllä Tampereelle syntyy todellinen mini-Manhattan, joka on Pohjolan oloissa ainutlaatuinen!
Avatar
tekijänä grendy
#50380
^Paljon voi vielä kusta... Eli jos Ve2 valitaan niin voidaan unohtaa tornien jatkuvuus Rastin talosta eteenpäin.

Tutkin tarkemmin noita vaihtoehtoja ja totesin että matalassa Ve2:ssa ainoat asunnot on pohjoisimmassa tornissa joka on kiinni siinä rakennuksessa jonka nimeä en nyt muista. Eli osittainen toimisto/asuintorni. Muuten Ve2 on pelkkää toimistoa/liiketilaa.

Ve1:ssä asuintalot ovat kauimpana junaradasta ja ovat 7-12 kerroksisia, kun toimistotornit näköalapaikalla on 8-16 kerroksisia. :/
Avatar
tekijänä Krio
#50385
Ykkönen olisi parempi, koska talot ovat paitsi korkeampia myös eroavat toisistaan paremmin. Mutta turha haaveilla mistään korkeasta ja kauniista Suomenmaassa, nauhaikkunaa ja betonia pintaan mahdolliseman mataliin taloihin vain.
tekijänä albertobroccoli
#50453
Itse en ole enää yhtään kärryillä mikä on mikäkin vaihtoehto koska sekä A että B ovat muuttuneet ja nyt on nimetkin 1 ja 2 eli pitänee paneutua hetkeksi taas aivan pohjamutia myöten näihin viimeisimpiin renderöinteihin ja selostuksiin...
tekijänä albertobroccoli
#50520
No niin.
Nyt kun sain katseltua luonnoshavainne yms. kuvia niin selvisi, että

Ve1 = 12-10-12-12-16-12 krs talorivistö (pohjoisesta etelään) eli about vanha versio A massoittelultaan.

Ve2 = 12-9-10-9 krs rivistö eli about täysin eri kuin aiemmat.

Missä lienee vanha favoritz 4 x 15krs...?

Eli sanomattakin selvä että Ve2 on täyttä kuraa jos nyt näistä kahdesta sitten pitää valita.

edit: Juuh, ja vielä Ve1B sekä Ve2B oli lyöty tuonne kuviin sekaan hämmentämään, ne oli astetta surkeampia kuin kummankin A-versiot...
Viimeksi muokannut albertobroccoli, 21.11.12 18:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Rotvalli
#50546
Ykkönen ehdottomasti parempi. Olen kuitenki pessimistinen tämänkin suhteen, joten odotan jotakin kompromissia ykkösen ja kakkosen väliltä tai sitten pelkkä kakkonen. Outoa, että kakkosvaihtoehdossa on yhtä paljon rakennusoikeutta (39 000m2) kuin ykkösessä. Kakkosvaihtoehdossa talot on sijoiteltu tiiviimmin, koska yleensä luulisi, että korkeus tuo lisää neliöitä.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 8