Mikä on Taloforum?

#88963
Noniin kilpailu on pidetty ja ehdotukset on nähtävissä täällä http://www.tampere.fi/asuminen-ja-ympar ... pailu.html

Muutama random kuvaotos:
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Lähes kaikissa töissä oli torni tai torneja ja korkein taisi olla 28krs. Nykyäänhän en fanita samalla tavalla torneja joka paikkaan kuin ennen, mutta tää paikka nyt vaan huutaa niitä ;)
Janne76, Tuliniemi, hmikko ja 1 muut tykkäsi tästä
#88971
Oma katseeni pysähtyi ehdotukseen Puolen kilometrin kaupunki. Siinä on ehdotettu Insinöörinkadusta selkeää kaupunkimaista pääkatua ja reipasta tiivistämistä molemmin puolin, eli myös kilpailualueen ulkopuolelle. Toivottavasti ei hylätä sen takia. Nuo kadun toisen puolen ehdotukset toki on esitetty aivan viitteellisesti.

Toivottavasti kaupunki vaatii tässä laatua toteutukselta sitten aikanaan. Valtaväylän toisella puolella Tieteenkadun ja Tutkijankadun varsilla on annettu tehdä melkoisen ankeaa jälkeä, sanon, ja koko kloonattujen pistetalojen satsi on Hervannan kannalta mielestäni aika merkittävä moka. Alue on kumminkin sen kokoinen, että sillä olisi voinut vaikuttaa Hervannan kokonaiskuvaankin jos olisi tehty toisin.

Kuva

Kuva
Heikki K tykkäsi tästä
#88986
grendy kirjoitti:Noniin kilpailu on pidetty ja ehdotukset on nähtävissä täällä http://www.tampere.fi/asuminen-ja-ympar ... pailu.html

Lähes kaikissa töissä oli torni tai torneja ja korkein taisi olla 28krs. Nykyäänhän en fanita samalla tavalla torneja joka paikkaan kuin ennen, mutta tää paikka nyt vaan huutaa niitä ;)


Samaa mieltä torneista. Mielestäni kaikista Tampereen paikoista juuri Pohjois-Hervanta on se, minne eniten kaivataan korkeaa tornia. Erityisesti nyt, kun vesitornin näköalaravintola suljettiin lopullisesti, kaivataan myös sellaista Herwood Sky Bar -tyyppistä ravintolaa. ratikan vaihtopysäkin vieressä sellainen voisi menestyäkin vähän paremmin kuin se nuhjuinen vesitornin pizzeria siellä kaupunginosa peränurkassa.

Muutenkin noissa töissä on paljon mielenkiintoista. niin paljon, että en ole oikein ehtinyt pureskella tarpeeksi sanoakseni oikein mitään.
Viimeksi muokannut Heikki K, 24.05.17 19:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
#88990
hmikko kirjoitti:Oma katseeni pysähtyi ehdotukseen Puolen kilometrin kaupunki. Siinä on ehdotettu Insinöörinkadusta selkeää kaupunkimaista pääkatua ja reipasta tiivistämistä molemmin puolin, eli myös kilpailualueen ulkopuolelle. Toivottavasti ei hylätä sen takia. Nuo kadun toisen puolen ehdotukset toki on esitetty aivan viitteellisesti.


Mielestäni kilpailuohjelmassa sanottiin, että Orivedenkadusta pohjoiseen myös Insinöörinkadun länsipuolelle saa rakentaa kiinni katuun, ja ihmettelenkin vähän, miksi sitä mahdollisuutta ei ole muissa käytetty. Puolen kilometrin kaupungissa ehkä vain tuo yksi talo (johon kuvan päällä johtaa tuollainen hento katkoviiva kuvan oikeasta laidasta) saattaa olla kilpailualueen ulkopuolella.
Viimeksi muokannut Heikki K, 24.05.17 19:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
#89030
Pohjois-Hervannassa laitettiin talvella vireille myös tällainen hanke: http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8668
Kyseessä siis 30 000 kem2 täydennysrakentamista tuolee Orivedenkadun yhteiskäyttöparkkipaikalle, joka näkyy pohjoisakselin kilpailutöiden havainnekuvissa oikeassa laidassa.

Hanke on kaavoitusarkkitehdin mukaan haastava, mm. juuri noiden useiden velvoiteparkkipaikkojen takia, niitä on osoitettu tuolle tontille muistaakseni viidessä eri asemakaavassa. En tiedä olisiko peräti liian haastava hanke ja laitettu jäihin, koska en löydä sitä tällä hetkellä vireillä olevista kaavoista. huhtikuussa löytyi.
tekijänä hmikko
#89032
^ Tuo parkkipaikan tiivistäminen oli kyllä esillä toisessa Tampere-ketjussa.

Työjärjestyspuheenvuorona: voitaisiinko välttää isojen kuvasatsien pistämistä lainaukseen jos asia käy ilmi muutenkin? Ketjusta tulee vähän vaikealukuinen kun viestiä on pari riviä ja kuvia uusintana pari ruudullista.
#89036
hmikko kirjoitti:^ Tuo parkkipaikan tiivistäminen oli kyllä esillä toisessa Tampere-ketjussa.

Työjärjestyspuheenvuorona: voitaisiinko välttää isojen kuvasatsien pistämistä lainaukseen jos asia käy ilmi muutenkin? Ketjusta tulee vähän vaikealukuinen kun viestiä on pari riviä ja kuvia uusintana pari ruudullista.


OK. En muistanut, että se oli jo esillä. On silti aiheellista mainita, että se laajasti ottaen liittyy tähän kokonaisuuteen. Siellä oli suunniteltu 30 000 kem2 asumista, mikä käsittääkseni takoittaa karkeasti 600 asukasta. Kilpailualueella rakentamisen volyymi oli osa suunnittelutehtäävää, mutta joissain ehdotettiin yli 100 000 asumiseen, joten suurimmillaan tässä kokonaisuudessa voisi olla jopa noin 3000 uutta asukasta.

Työjärjestyspuheenvuoro on perusteltu. Editoin omia postauksiani.
#89037
Heikki K kirjoitti: On silti aiheellista mainita, että se laajasti ottaen liittyy tähän kokonaisuuteen.


Juu ilman muuta, ja raitiotien varrella varmaan lisääkin tulee.

Nää kaikki kuuluis varmaan lähinnä Hervanta-ketjuun Alakerrassa, jos siellä semmoinen olis. Jako Ylä- ja Alakertaan ei ole kovin luonteva näiden laajempien hankkeiden osalta.

Itse odottelen, että Duoa vastapäätä ja kirjaston vieressä olevien liiketalojen (StreetView) tontilla tapahtuu jotain. Jos joku vielä tekis siihen Pietilän rakennusten tasoiset julkisivut. Siinä ois mahdollisuudet kohentaa Hervannan pääkatua aika tuntuvasti.
Heikki K tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä Koppelo
#89147
grendy kirjoitti:
Kuva

Lähes kaikissa töissä oli torni tai torneja ja korkein taisi olla 28krs. Nykyäänhän en fanita samalla tavalla torneja joka paikkaan kuin ennen, mutta tää paikka nyt vaan huutaa niitä ;)


Holy mother! Siitä tornia Herwoodiin lisää! :D

Sheriffiiiiii!!!

Ei vaan, vaikka tossa onkin paras klusteri niin muuten ehkä ei ole toteutuskelpoisin ja/tai ratkaisuiltaan paras kokonaisuus. Enkä usko että voittaa.
MUTTA, niin selkeästi on monessa ehdotuksessa haettu 20-24krs ykköstornia tuolla, mikä sopisikin hyvin alueelle että uskoisin joka tapauksessa voittajasta riippumatta, että ainakin yksi kpl 20+ torneja Hervantaan vielä putkahtaa.

Eli kunhan ei valita mitään munatonta ja tornitonta rivitalo-optiota tai jotain surullista 12krs virittelyä, vaan sellaista mitä Hervannassa oikeasti odotetaan eli tornijytkyä, niin kaikki nämä 20+ skenaariot mulle passaa. :smt028

(Plektrassa oli muuten ihan nätin mallinen torni.)
#90616
Kuva
Hervannan pohjoisakselin kortteleiden ideakilpailun voitti ehdotus ”Keinutaan” ja varasijalle ehdotus "Pons – Hervannan sillat"

Tampereen kaupunki järjestämä kilpailu Hervannan pohjoisakselin alueen kehittämisestä on ratkaistu. Kortteleiden ideakilpailun voitti ehdotus nimiherkillä "Keinutaan" ja varasijalle asetettiin ehdotus "Pons – Hervannan sillat”. Ideakilpailun painopiste oli kaupunkisuunnittelussa ja korttelitasoisessa suunnittelussa sekä asumisen monimuotoisuuden varmistamisessa.

Nimikuoret avattiin kilpailun ratkaisun jälkeen. Voittajaehdotuksen "Keinutaan" tekijäryhmän muodostivat Hartela Länsi-Suomi Oy ja BST-Arkkitehdit Oy. Toiseksi sijoittuneen ehdotuksen "Pons - Hervannan sillat" olivat laatineet Skanska Talonrakennus Oy ja Arkkitehtitoimisto Kanttia 2 Oy.

Tuomaristo esittää, että kaavoitustyö käynnistetään ehdotusten "Keinutaan" ja "Pons - Hervannan sillat" ehdottamien kaupunkikuvallisten suuntaviivojen mukaan. Molempien ehdotusten parhaat ideat asetetaan jatkotyön pohjaksi.

Yksimielisen tuomariston mukaan voittaneen ehdotuksen esittämä kaupunkirakenne on luonteva ja toteutuskelpoinen. Esitetyt asuinkorttelit muodostavat kauniin ja vaihtelevan kaupunkinauhan. Korttelit sopivat hyvin Hervannan perinteiseen arkkitehtuuriin ja muodostavat mielenkiintoisia kaupunkitiloja.

Orivedenkadun eteläpuolelle sijoitettu kansirakentaminen avaa uusia jalankulun yhteyksiä itä-länsisuunnassa. Alueen painopisteeseen etelään sijoitettu torni sijoittuu luontevasti muodostaen uuden maamerkin Hervannan ytimeen saavuttaessa. Ehdotuksen arkkitehtuuri on miellyttävää, vaihtelevaa ja omaperäistä.

Yhteisöllisyyden näkökulmasta ehdotuksen mittakaava erityisesti sisäpihoille on miellyttävä. Julkiset aukiotilat ovat luontevia kohtaamispaikkoja ja liike- ja yhteistilojen sijoittaminen katutasoon mahdollistaa aktiivisen katuelämän. Lisäksi "avoin umpikorttelirakenne" luo hyvät edellytykset korttelitason yhteisöllisyydelle.

Ideakilpailun voittajat on julkistettu, ja kaupunki tiedottaa kaavoituksen alkamisesta. Voittaneet ehdotukset ovat yleisilmeeltään aika hyviä, mutta ehkä kerrosluvut ''avoimissa umpikortteleissa'' paikoin turhan matalia. Ja todnäk ainakin yksi 20 krs torni Hervantaankin tulossa!

Hervannan pohjoisakselin kortteleiden ideakilpailun voitti ehdotus ”Keinutaan” ja varasijalle ehdotus "Pons – Hervannan sillat"
Hervannan pohjoisen sisääntuloalueen ympäristöön kaavoitetaan tontteja asumiselle
hmikko, Heikki K tykkäsi tästä
  • 1
  • 45
  • 46
  • 47
  • 48
  • 49