[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.
Mikä on Taloforum?
Aamulehti kirjoitti:Näin Tampereen keskustaan tulevan maamerkin ulkonäkö muuttui – katso kuvathttps://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000011104202.html
24-kerroksinen torniosa on aiempaa kapeampi ja eteläsivultaan kaareutuva.
Tampereen Itsenäisyydenkadun varteen suunniteltu tornirakennus näyttää uusissa havainnekuvissa erilaiselta kuin vielä reilu vuosi sitten esitellyissä suunnitelmissa. 24-kerroksinen torniosa on aiempaa kapeampi ja eteläsivultaan eli Tullintorin suunnasta katsottuna kaareutuva. Myös katon muotoilu eroaa aiemmasta. Lisäksi aiemman punertavan tai ruskehtavan värityksen sijaan rakennus näyttää nyt havainnekuvissa vaaleammalta.
Suunnitellun uudisrakennuksen paikalla rautatieaseman kupeessa sijaitsee nyt Ukkopekka-nimellä tunnettu rakennus. Sen omistaa varainhoito- ja sijoitusalan konserni EQ, joka on uudisrakennuksen mahdollistavan kaavamuutoksen hakija. EQ:n kiinteistökehitysjohtaja Markus Salmela vahvistaa suunnitelmien muuttumisen aiemmasta. Uudisrakennuksen väritys tosin ei ole vielä lopullinen.
”Voi olla, että se on paljon vaaleampi kuin oli se edellinen versio, mutta julkisivuväritykseen tulee vielä tarkennuksia ja käydään siinä myös aktiivista vuoropuhelua rakennusvalvonnan ja kaupunkikuvatoimikunnan kanssa.”
Muutosten taustalla on, että suunnitelmaa on kehitetty kaavaprosessin aikana saadun palautteen pohjalta. Viranomaisneuvotteluissa todettiin, että ratkaisua kehitetään edelleen arvokkaaseen paikkaansa sopivammaksi. Tavoitteena oli veistoksellisuus ja maamerkkimäisyys, sillä uudisrakennuksen rooli on merkittävä erityisesti Hämeenkadun päätenäkymässä.
”Prosessissa mukana olevien tahojen kanssa on todettu, että nyt näyttää paremmalta ja voidaan tältä osin viedä asiaa eteenpäin”, Salmela sanoo.
Torniin hotelli
Uudisrakennuksen torniosaan suunnitellaan edelleen hotellia, Salmela sanoo. ”Aika samantyyppinen suunnitelma on kuin aiemmin. Siinä on hotelli- ja toimitilakeskusteluja käynnissä. Lähtökohta on, että torniosuus olisi pääosin hotellia ja jalustaosuus pääosin toimistoja ja muita liiketiloja.”
Salmelan mukaan päätöksiä niistä tehdään, kun neuvotteluja on saatu eteenpäin. Rakentamisen aikataulu on Salmelan mukaan kiinni kaavaprosessin etenemisestä. ”Jos se menee nopeimmalla mahdollisella tavalla, niin sitten meillä voi ensi vuonna lähteä rakennustyöt käyntiin.”
Nopeimmillaankin rakentamisen aloitus menee kuitenkin vuoden 2026 puolelle. Ensimmäisenä vuorossa on Ukkopekka-rakennuksen purkaminen. Sen Ratapihankadun puoleinen pääty tosin vaatii purkamista jo kadun ja henkilöratapihan muutosten takia.
”Ajallisesti purkaminen on pieni osuus, mutta kaivutyöt, infratyöt ja varsinainen talonrakentaminen ottaa alustavasti noin kaksi vuotta. Sellaista aikataulua nyt viedään eteenpäin.”
Salmelan mukaan suunnitelmissa on tiedostettu, että aseman ympäristössä tapahtuu lähivuosina paljon asioita yhtä aikaa. Toimijat ovat yhteistyössä sovitelleet eri hankkeita yhteen.
Lisää rakennusoikeutta
Alueen asemakaavaehdotusta käsitellään Tampereen yhdyskuntalautakunnassa 18. maaliskuuta. Lautakunta päättää, hyväksytäänkö kaavaehdotus asetettavaksi nähtäville. Lopullisesti kaavan hyväksymisestä päättää kaupunginvaltuusto myöhemmin. Rakennusoikeutta on osoitettu alueelle rutkasti lisää: kaavaehdotuksessa rakennusoikeutta on yhteensä 20 900 kerrosalaneliömetriä. Määrä kasvaa lähes nelinkertaiseksi voimassa olevaan kaavaan verrattuna.
Uudisrakennuksen lisäksi kaavaehdotus mahdollistaa aseman seudun isoihin uudistuksiin liittyviä muutoksia, kuten Ratapihankadun leventämisen. Sen vuoksi osa voimassa olevan kaavan korttelialueesta muutetaan katualueeksi. Lisäksi kaavassa varataan alueita katujen ja tunnelien välisten jalankulkuyhteyksien kehittämiseen. Tulevaisuudessa Pakkahuoneenaukiolle mahdollisesti sijoittuvaan bussiterminaaliin on varauduttu osoittamalla rakennukseen jätettävä syvennys.
Aamulehti kirjoitti:Tullin alueelle Tampereella tulossa uusia asuntoja ja 25-kerroksinen tornitalo
YTHS:n käytössä oleva vanha rakennus olisi tarkoitus purkaa ja korvata terveyskeskuksen toimintaa paremmin palvelevalla rakennuksella.
Havainnekuva Kalevantien ja Åkerlundinkadun kulman mahdollisesta muutoksesta Sorsapuiston suunnasta.
Tampereen Tullin alueelle sijoittuvan kahden asemakaavan muutoksen valmisteluaineistot kaavaluonnoksineen ja viitesuunnitelmineen ovat nyt nähtävillä, kertoo Tampereen kaupunki tiedotteessaan.
Valmisteluaineistot tulivat nähtäville 3. huhtikuuta ja ovat nähtävillä 24. huhtikuuta asti.
Asemakaava tukee Tullin muuttumista teollisuus- ja varastoalueesta työpaikka-, asuin-, palvelu- sekä kulttuuritoimintojen alueeksi.
Toinen asemakaava mahdollistaa Yliopistokadulla toimistokäytössä olevan entisen teollisuuskiinteistön rakennuksen asumiseen ja monipuoliseen keskustatoimintojen käyttöön.
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) käytössä oleva vanha teollisuus- ja asuinrakennus osoitteessa Kalevantie 3 purettaisiin ja korvattaisiin terveyskeskuksen toimintaa paremmin palvelevalla rakennuksella.
Asemakaavamuutos osoittaa myös asuntoja terveyskeskuksen yhteyteen. Perusteena on sijainti lähellä yliopistoa ja hyviä liikenneyhteyksiä.
Uudisrakennukselle tulisi hyvin kapearunkoinen 25-kerroksinen osa Sumeliuksenkadun suuntaisesti ja matalampi kahdeksankerroksinen osa korkean osan ja Tampereen yliopiston Linna-rakennuksen välissä.
Osoitteessa Yliopistonkatu 56 toimistokäytössä oleva tila tulisi osittain asuinkäyttöön. Asemakaava muodostaa uutta rakennusoikeutta noin 3860 kerrosneliömetriä, joista asumista on noin 3660 ja liike- sekä toimistotilaa noin 200 kerrosneliömetriä.
Asemakaavamuutosten valmisteluaineistoista voi kolmen viikon nähtävillä olon aikana jättää mielipiteitä kaupungin kirjaamoon. Kummastakin kaavahankkeesta on nähtävillä myös esittelyvideo.