Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Kantti
#31445
T.M. kirjoitti:Turussa on esimerkiksi huomattavan paljon 1960-1970-luvuilla rakennettuja taloja, jotka tuskin ovat mitään helmiä olleet uusinakaan saati sitten nyt. Mutta julkisivuremppojen myötä tilanne on paranemassa. Ja niiden keskustan kaiteiden tarkoitusta en edelleenkään tiedä. Niitä on ainakin Yliopistonkadun-Kauppiaskadun kulmassa, Eerikinkadun-Kristiinankadun kulmassa ja Itäisen Rantakadun-Myllysillan kulmassa.
Käsitykseen -60 -70 -lukujen elemettitaloista on helppo yhtyä! Ne rakennukset ovat suurinpiirtein mitättömintä jota Turkuun on rakennettu. Monet niistä olisi vuosia sitten pitänyt kunnostaa, olleet lähes murenemis pisteessä muutamat. No nyt nekin ovat joko kunnostettu jo tai rempassa. Eräs -70 luvulla rakennettu talo on jo purettukin ja paikalle rakennettu uusi talo, joka on jo huomattavasti paremman näköinen.

Kaiteiden tarkoitus on yksinkertaisen selvä, ovat vaarallisiksi arvioiduissa paikoissa estämässä ihmisiä törmäämästä autojen eteen ja päinvastoin. Kaiteet on laitettu joko niissä kohdin sattuneiden onnettomuuksien vuoksi tai vilkkailla paikoilla suureksi katsotun riskin takia. Eerikinkadun ja Kristiinankadun kulmassa ei ole kaiteita
http://tinyurl.com/2ugblp9

Uudenmaankadun ja Hämeenkadun risteyksessä taas on
http://tinyurl.com/33pj9nx

Tämä kaide on mitä tarpeellisin! Jalkakäytävä on kavennettu kulmassa noin metrin levyiseksi Hämeenkadulta Uudenmaankadulle kääntyvien bussien vuoksi, jotka ilman tätä kavennusta eivät olisi mahtuneet kääntymään kunnolla. Uudenmaankatua pitkin kulkee bussikaista hipoen jalkakäytävää josta bussit laskettelevat alas mäkeä reipasta vauhtia. Ilman tätä kaidetta moni olisi tullut tuupituksi suoraan bussin alle.
tekijänä T.M.
#31455
Kantti kirjoitti:Eerikinkadun ja Kristiinankadun kulmassa ei ole kaiteita
Muistin väärin, paikka olikin Eerikinkadun ja Eskelinkadun risteys. Ihmetyttää kuitenkin että en ole tuollaisiin muissa kaupungeissa törmännyt, eivätkä Turun risteykset mielestäni ole mitenkään erikoisia, paitsi ehkä tuo Uudenmaankadun-Hämeenkadun risteys joka on tosiaan aika ahdas. Ja voisi ne kuitenkin päivittää uusiin malleihin ainakin kerran 20:ssä vuodessa. ;)
tekijänä RolfPavian
#31456
Muutin Tampereelta Turkuun opiskelemaan, mutta Tampereella tulee piipahdettua vähän väliä. Kyllä se tuntuu olevan samanlainen ero kuin yöllä ja päivällä, kun vertaa näitä kahta kaupunkia. Turku on aivan selvästi nuhjusempi. Wiklund on hyvä esimerkki tästä nuhjuisuudesta. Remontin yhteydessä torille päin oleva julkisivu kunnostettiin, mutta Eerikin kadulle oleva julkisivu jätettiin likaseks. Mistä se johtuu? Vaikuttaa siltä, kun rahat olis loppuneet kesken.

Nykyään kans 60-70 -lukujen elementtitaloja on tosiaan alettu kunnostaa. Mutta lähes jokanen talo kunnostetaan samalla tavalla. Samanlaisella pikkulaatotuksella, millä Wiklundinkin julkisivuremppa tehtiin. No, onhan se hienompaa, kun elementtitalot, mutta ei kauhean persoonallista. Vaikuttaa jotenkin vain melko halvan näköseltä ratkaisulta...Muuten en kyllä kauheasti välitä elementtitaloista, mutta olis surku, että jos YO-kylä purettais joskus. Onhan ne talot karseen näkösä, mutta kyllä niissä on oma tunnelmansa ja tietty kulttuurihistoria.
Avatar
tekijänä Kantti
#32178
Olen kiinnostuksella seurannut Itäinenkatu 21b:n vanhojen tiilirakennusten kunnostuksen etenemistä. Saamani tiedon mukaan tontin yläosassa olevaan jo ennestään nähtävästi asuntona olleeseen osaan tulee jollekin asunto - edelleen - rempan vailmistuttua. Todella omaa luokkaansa oleva asunto ruutukaava alueen valoisalla avaralla ja vehmaalla kaupunkipihalla! Lähinnä Itäistäkatua oleva 2 -kerroksiseen osaan on tulossa mainostoimisto. Tilana inspiroivampi ja herätteellisempi kuin jonkin aikaa muodissa jo olleet lasitoimistot.
Kantti kirjoitti: Kuva
tässä tilanne pari vuotta sitten jolloin ajattelin että pakko dokumentoida tämäkin tontti rakennuksineen koska kohta puskutraktorin lanaavat vanhan rakennusryhmän ylitse ja paikalle rakennetaan Itäisenkadun entiseen tyyliin 8 kerroksinen normitalo
Tilanne tällä hetkellä.

Kuva
Tämäkin kuva on itse asiassa noin kk sitten otettu. Perustuksia vahvistetaan ja ilmeisesti rakennukseen viedään avausta pitkin uutta joko vesi, viemäri tai sähkölinjaa rakennukseen.

Kuva
Löysät rappaukset ja räystään alla oleva koristekranssi on pudotettu pois, tarkoituksena rakentaa se uusiksi. Uusiksi se pihan puolelta on jo tehtykin.
Kuva
tontin yläosassa ollut, asuinrakennukselta vaikuttava osa näytti totaalisesti menetetyltä. Olin varma ettei ainakaan tämä osa tule säilymään vaikka etuosassa tonttia oleva rakennus voisikin säästyä. Tästä ylärakennuksesta omiin silmiini huokuu hienoista välimerellisyyttä. Hyvin hieno vivahteikas kokonaisuus hirsiparvineen.
Kuva
Tuon luhtityyppisen hirsiparven jälkeen tullut matalampi osa on purettu, otaksun siihen rakennettavan asumistarkoitukseen tulevaa tilaa. Luhtiosan katto on purettu kauttaaltaan ja rakennettanee täysin uusiksi.

Kuva
rakennus on ollut tyhjillään vailla huolenpitoa ties miten pitkään, tämä on helppo nähdä rakennuksen ajan kuluessa varisseesta rappauksesta. Tulen mielenkiinnolla seuraamaan mitä rakennuksessa tapahtuu ja mitä siihen tulee!
Kuva
Torniosaa on korotettu vajaalla metrillä ja vanhat rappaukset ovat suurimmaksi osaksi rapsautettu alas.

Kuva
Rakennuksesta purettuja vanhoja tiiliä on käytetty korjauksiin ja paikkauksiin, talo jäänee ulkonaisesti entiselleen, siis tiilipintaiseksi?

Kuva
noin kuukauden takainen otos naapuritalon pihalta :)

Panoraama rakennuskokonaisuudesta
Kuva
Kuva
tekijänä Iggy.P
#32181
Ihan mukavan näköinen rakennusryhmä. Onneksi rakennukset on päätetty säästää ja kunnostaa uuteen käyttöön. Laitahan sitten kuvia myös valmistuneena, on kiinnostavaa nähdä millainen siitä lopulta tulee.
Avatar
tekijänä Kantti
#32183
Tämä projekti on mielenkiintoni kohteista aivan kärkisijoilla, joten tulen varmuudella seuraamaan sen kehitystä. Mikäpä olisi moni-ilmeisempää ja kerroksellisempaa kaupunkikuvaa kuin nämä tällaiset rakennuspersoonat kaupungissa. Elementtihirmuja riittää silmänkantamattomiin, nämä ovat helmiä, katunäkymän silmänvangitsijoita tylsässä monotonisessa kerrostalomassassa!
tekijänä Aboensis
#32211
Satuinpa kuulemaan, että osana Linnankadun parannushanketta aiotaan Käsityöläiskadun päästä avata kevyen liikenteen väylä Linnankadulle, ns. Klassikonpolku. Ehdottomasti tervetullut uutinen, mutta: väylän rakentaminen edellyttää kuulemma tonttien rajalla sijaitsevan massiivisen lehmusrivistön kaatamista, koska muuten "polku kiemurtelisi liikaa". Muistaakseni tuossa Klassikon sivussa on metritolkulla tyhjää tilaa (valmiiksi asvaltoitua) jolle polun voisi perustaa, joten ei voi kuin ihmetellä kaavoittajien saamattomuutta. Jos lehmusrivistö poistetaan, tulee alueen näkymiä dominoimaan taustalla sijaitseva tylsä julkisivuremontoimaton kerrostalolaatikko. Lehmusten tilalle on tarkoitus kuulemma istuttaa jotain vähäpätöisempiä koristepuita.

Kuva
tekijänä Aboensis
#32305
Rupesin tuossa huvikseni Paintilla kokeilemaan, miltä Turun vanha raatihuone näyttäisi kellotornilliseksi entisöitynä... siinä sitten vierähti aikaa enemmän kuin piti ja kuvasta tuli viimeistellympi kuin oli aikomus. :D Joskus aiemminkin on täällä ollut juttua Turun "vanhankaupungin" entisöinnistä ja sisällytinkin kuvaan ideani alueen pienestä täydennysrakentamisesta, joka samalla palauttaisi Brinkkalan talon kylkeen pätkän erästä keskiaikaista valtakatua (ja muuttaisi takapihan parkkipaikan vanhakaupunkimaiseksi aukioksi).

En muistanut yhtään miltä kellotornin pitäisi näyttää, joten tuhersin sen ihan suuntaa-antavasti vain. :)

Kuva

Nykyään alue näyttää tältä: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Brinkkala.JPG
Avatar
tekijänä grendy
#32306
^Ihan siisti photoshoppaus! ;).. Aluks katoin vaan että pelkkä kellotorni olis piirretty lisäks mutta oothan sää selkeesti panostanut! :D
Avatar
tekijänä julexi
#32307
Hieno muokkaus, Aboensis :D
Joudun myöntämään, että olen tehnyt itsekin täysin samanlaisen kuvan testimielessä viime talvena:
Kuva

Pidän kyllä enemmän tosta sun versiosta ;)
Kellotorniksi otin Rauman raatihuoneen kellotornin, koska vissiinkin se on tehty aika pitkälti Turun raatihuonetta vastaavaksi.
Mun mielestä toi torni olisi kyllä ehdottomasti palautettava!
tekijänä T.M.
#32310
Selvästikin Raumassa on matkittu kellotornia melko tarkasti. Tässä kuva alkuperäisen raatihuoneen pienoismallista kirjasta Turun seitsemän vuosisataa (valokuva P.-O. Welin). Rakennus on alunperin ollut 2-kerroksinen.
Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#32313
Kellotorni häipyi rakennuksen saatua ylimääräisen kerroksen. Viereisestä Brinkkalan talosta porttikongin kohdalla ollut torni jouduttiin purkamaan rakennuksen alettua painumaan, perustukset eivät kestäneet kuormaa.
En nyt just jaksa kaivaa valokuvaa joss torni vielä on olemassa.
tekijänä Aboa
#32316
Kuva

Itse olen ymmärtänyt, että kun raatihuone Turun palon jälkeen entisöitiin niin siinä ei enää ollut tuota tornia ja täten tuosta tornista ei voi kyllä valokuvaakaan olla. Voi olla, että olen aivan väärässä mutta tuo on oma hatara muistikuvani tästä tapauksesta.

Turun museokeskuksen photoshoppaus aiheesta:
Kuva

Jos raatihuoneen tornin palauttaminen maisemaan hieman kangertelee niin Lemminkäisenkadulla sen sijaan ollaan ryhtymässä sanoista tekoihin:
Kuva Kuva
Teutori on saamassa kaipaamansa kulmatornit takaisin.
Avatar
tekijänä julexi
#32746
Ukilainen kirjoitti: Mitäs meinaatte, saako tuo rumilus kokea samantasoisen uudistuksen kyseisen herran käsissä kuin tämä rakennus: http://www.y-lehti.fi/arkisto/artikkeli/2617
Itse toivoisin, että sen julkisivu palautettaisiin entiseen muotoonsa:
Kuva
Talo on tuo vasemmanpuoleinen noista kolmesta ja aikoinaan sille tehtiin "face-lift" ajan tyyliin.. Lieneekö moinen toiveajattelua? :)
  • 1
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 47