Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Risumies
#100290
Siellä luki että kaupunki ehdotti paikalle ”oman aikansa näköistä” rakennusta. Eli moderni, pelkistetty ja ruma laatikko. Kuka näitä päätöksiä tekee!?
Meikäläisellä on mennyt usko Turun kaupungin hallitukseen jo aikaa sitten, pellejä koko raati täynnä.
Taitaa olla taas jollakulla omat massit pelissä, korruptunein kunta Suomessa, aina 50-luvulta lähtien.
Avatar
tekijänä Ukilainen
#100301
Kantti kirjoitti: 04.06.20 01:02 Kiintoisaa tulee olemaan millainen vanhan rakennuksen korvaava uudistalo julkisivultaan on? Tehdäänkö vanhaa rakennusta julkisivultaan vastaava ja muuhun Portsan talokantaan istuva, vai moderni?
Kaavassa määrätään rakennusten ulkonäöstä näin:
Rakennuksissa tulee olla satulakatto. Katemateriaalina tulee käyttää tummanharmaata konesaumattua teräspeltiä. Uudisrakennusten kattokaltevuuden tulee olla yhtenäinen.

Rakennusten tulee väritykseltään ja olemukseltaan sopeutua Port Arthurin suojeltujen puutalokorttelien kaupunkikuvaan. Massoittelulla ja värityksellä tulee jäsennellä Hansapuiston-/Pansiontienpuoleinen rakennusmassa pienempiin osiin. Julkisivujen pääasiallisena materiaalina on käytettävä peittomaalattua lautaa.
Korttelin 23 alueen ulkoreunoilla tontin 3 rakennusten alimman kerroksen julkisivuverhouksena tulee käyttää kivilaattaa tai sitä muistuttavaa uritettua betonia.
Veikkaisin, että ulkonäkö tulee olemaan varsin lähellä viereistä Portsakotia tai esim. Kalastajankadun luhtitaloa.
Avatar
tekijänä Kantti
#100303
Ukilainen kirjoitti: 09.06.20 21:21 Veikkaisin, että ulkonäkö tulee olemaan varsin lähellä viereistä Portsakotia tai esim. Kalastajankadun luhtitaloa.
Mikäli kyseiset tulevat rakennukset muistuttavat Portsakotia tai Kalastajankadun luhtitaloa, ne ovat vielä suhteellisen kaukana siitä mitä Portsan puutaloalue edustaa, sehän on jugendia. Kaavoituksen antamilla ohjeila saa kyllä tehdyksi melko suoraviivaista jälkeä.

Mut katsotaan nyt mitä tulee...
Avatar
tekijänä Kantti
#100305
Turkkarissa uutisoitiin (maksumuuri) YO-kylään rakennettavasta käärmetalosta, Kylänkulmasta, jonka rakentaminen alkaa ovaalin muotoisen Tyyssijan tullessa valmiiksi. YO-Kylässä tehdään mielenkiintoisia projekteja kerrassaan kerta toisensa jälkeen!
Käärmetalo luikertelee Yo-kylään – kiemurtelevan Kylänkulman rakentaminen alkaa sen jälkeen, kun ovaalin muotoinen Tyyssija valmistuu

Kuva
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4 ... WvTBAMEEws


TYS KYLÄNKULMA ASEMAKAAVALUONNOKSEN LÄHTÖTIETOAINEISTO 2.6.2020

https://kaupunkisuunnittelu.turku.fi/ka ... loitus.pdf

Hyvää settiä!
hmikko, Raimo Miettinen, Tlahti tykkää tästä
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#100309
Tämäkin vahvistaa käsitystäni siitä, että erilaiset säätiöt ja muut tahot jotka rakentavat omaan taseeseen pitkäaikaisia sijoituksia saavat aikaan paljon parempaa ja mielenkiintoisempaa rakentamista kuin grynderit, joiden ainoana tavoitteena on kääriä mahdollisimman paljon fyffeä myymällä talo eteenpäin ASAP, mieluiten jo ennen rakentamista. Onhan se nyt päivänselvää että kestävän arvon tuottamiseen on tällöin aivan erilaiset kannustimet.
Kantti, hmikko, MindW tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#100313
Torin ympäristöön lisää uutta ilmettä? Havainnekuvat hämäävät siinä määrin että niissä ei ole huomioitu Kauppatorin suunnittelukilpailun voittanutta ehdotusta, mutta sanovat että suunnitelma ottaa kyllä 'Saariston Sydän' ehdotuksen huomioon ja että uudistukset täydentäisivät toisiaan. Jos ei muuta niin olisi tämä ainakin parannus nykyiseen, sen verran karmean näköinen ns. Salaman talo mielestäni on.
Aleksandran puisto täydentää ja elävöittää toriympäristöä ortodoksikirkkoa korostaen

Turun kaksisataavuotias kauppatori on toriparkin, uusien paviljonkien sekä toripinnan uudistusten myötä läpikäymässä merkittävää muutosta. Hyväksytyn asemakaavamuutos-aloitteen liitteeksi laadittu ”Aleksandran puisto” -viitesuunnitelma tukeutuu ja täydentää käynnissä olevia kehityshankkeita. Suunnitelma perustuu myös ”Turun kaupunki 2050” -visioon, jossa on korostettu toria ympäröivien kortteleiden muodostavan kaupan alueen, jonka tulisi olla keskustan houkutteleva ydin.

Kuva

Kauppatorin laidalle, pohjoisen reunan selkeyttämiseksi ja kirkkokorttelin esiin tuomiseksi esitetään korkeatasoiset toimisto- ja liikerakennukset kahdelle tontille, ortodoksikirkon molemmin puolin. Eheän, klassisen ja pelkistetyn arkkitehtuurikokonaisuuden tavoitteena on kasvattaa korttelin edustavuutta ja olemassa olevan arkkitehtuurin vahvoja piirteitä, kirkkoa korostaen. Uudisrakennusten arkkitehtuuri on klassista, mutta samalla modernia.

Suunnitelman kantavana teemana on elävöittää uudistuvan torin pohjoisreunaa ja kävelykaduksi muutettavaa Yliopistonkatua, joiden täyttä potentiaalia koko päivän auringossa kylpevänä kaupunkitilana ei tällä hetkellä hyödynnetä.

Ortodoksikirkon ympäristö ja olevien rakennusten viereiset kujanteet ovat vajaakäytöllä ja sosiaalisen kontrollin puutteen myötä turvattoman tuntuisia. Kirkon ympärillä oleva puisto on usealle torin käyttäjälle lisäksi jäänyt täysin vaille huomiota.

Kuva

Liedon Säästöpankki on käynyt pohjoisen torinlaidan kehittämistä koskevia ensimmäisiä keskusteluja jo tullessaan liikehuoneiston omistajaksi vuonna 2008. Suunnittelua on jatkettu tiiviimmin syksystä 2017 lähtien, jolloin As. Oy Salamankulman liiketilat olivat jo kokonaisuudessaan pankin omistuksessa. Suunnitteluyhteistyössä on mukana Conficap Oy, joka omistaa Turun ortodoksisen kirkon toisella puolella osoitteessa Yliopistonkatu 17 sijaitsevan kiinteistön. Suunnittelussa on ylläpidetty dialogia ortodoksisen kirkon suuntaan.

Liedon Säästöpankin tavoitteena on mahdollistaa omalta osaltaan Turun ydinkeskustan kauppatorin kehittyminen dynaamiseksi ja viihtyisäksi kaupungin sydämeksi. - Täytämme tänä vuonna 125 vuotta. Olemme iloisia, jos voimme vahvistaa kaupungin kehitystä tällä hankkeella ja panostaa Varsinais-Suomen maakunnan keskukseen. Investointi soveltuu hyvin pankin paikalliseen ja alueelliseen luonteeseen, sanoo toimitusjohtaja Jussi Hakala Liedon Säästöpankista.

Perheyritys Conficapin juuret ovat Varsinais-Suomessa. Conficapin historia ulottuu yli sadan vuoden taakse, kun liikemies Alfred Onninen aloitti vesijohtoalan urakoinnin Turussa vuonna 1913. Torinkulman talon Conficap osti vuonna 2019.Yhtiö omistaa myös toimistokiinteistön Turun Eerikinkadulla sekä Lasikuutio-nimellä tunnetun kiinteistön Raisiossa.

- On hienoa, että pääsemme yhteistyössä Liedon Säästöpankin kanssa kehittämään edelleen tätä kaupunkilaisille ja kiinteistömme vuokralaisille tärkeätä kohdetta. Kunnianhimotasomme on korkealla, haluamme vanhaa kunnioittaen suunnitella torin pohjoiselle reunalle viihtyisää ja toimivaa kaupunkiympäristöä, toteaa Conficapin kiinteistöjohtaja Atte Köykkä.

Schauman Arkkitehtien laatima Aleksandran puiston suunnitelma eheyttää toriympäristöä, elävöittää koko kirkkokorttelia nostaen esiin alueen historiallisen merkityksen.

Aleksandran puisto -ehdotus on nimetty Pyhän Marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkon mukaan. Kirkko oli ensimmäinen rakennus, joka pystytettiin arkkitehti Carl Ludwig Engelin asemakaavan mukaisen, uuden kauppatorin laidalle 1800-luvun alkupuolella. Engelin asemakaavassa vuodelta 1828 oli osoitettu myös julkiset rakennukset koko torin pohjoisreunalle ja tämä suunnitelma perustuu visioon siitä.

Nelikerroksiset rakennukset muodostavat torin pohjoislaidalle uuden rajaavan ja toritilaa kokoavan massan, jonka keskipisteessä on ortodoksikirkko. Rakennusten korkomaailma on tutkittu tarkasti suhteessa ympärillä oleviin rakennuksiin ja niiden korkeudet perustuvat osittain myös aikaisemmin paikalla sijainneisiin, 1900-luvun puolivälissä purettuihin Hotelli Phoenixiin (1959) ja Cygnaeuksen kouluun (1968).

Aurakadun puoleinen uudisrakennuksen massa on vedetty sisään 2. kerroksesta ylöspäin, jonka myötä ortodoksikirkon asema ja näkyvyys etenkin kävelykadulta säilyy ja jopa korostuu. Lisäksi tämä mahdollistaa terassin toteuttamisen myös 2. kerroksen tasolle. Rakennusten 1. kerroksiin sijoittuvat ravintolat aktivoivat ja tukevat Yliopistonkadun toimintoa kävelykatuna. Liedon Säästöpankin nykyistä toimistorakennusta on suunnitelmassa esitetty korotettavaksi yhdellä kerroksella, uudisrakennuksen korkeuteen.

Suunnitelman laatimisessa on huomioitu kauppatorin suunnittelukilpailun lähtökohdat ja toteutuessaan Alexandran puisto sekä Saariston Sydän -ehdotukset täydentävät toisiaan hienoksi kokonaisuudeksi. Laadittu ehdotus toimii jatkumona toriympäristön merkittävälle kehitykselle; viime vuosina lähes kaikki muut toria ympäröivät kiinteistöt on peruskorjattu tai jopa uusittu.

Koko kortteli aktivoidaan selkeällä sisä- ja ulkoyhteysverkostolla, mm. integroimalla P-Louhen henkilöhissin sisäänkäynti uudismassaan, jonka myötä pysäköintihallista on mahdollisuus päästä kuivin jaloin ympärille muodostuvaan liikekeskukseen. Hissi tulee edelleen olemaan käytössä ympäri vuorokauden.

Kuva

https://www.saastopankki.fi/fi-fi/panki ... ymparistoa
Kantti, hmikko, Pyöröovi ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#100314
Salaman kulman muutoksen osalta tähtitieteellinen parannus katukuvaan! Kauppiaskadun kulmaan sen sijaan en olisi valmis rakentamaan mitään Pekka Pitkäsen hienon julkisivun eteen ja tärvelemään sen edessä olevaa pikkuaukiota.
tekijänä hmikko
#100315
Julkisivut turhan geneeristä laatikkoa tuolla paikalla, sanoisin. Mun puolesta viivakoodi-ikkuna-aukotus joutais trendinä jo tauolle.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#100316
Itse vähän ihmettelen tuota isoa seinäpinta-alaa Aurakadun puolella missä ei ole havainnekuvissa lainkaan ikkunoita tai mitään muutakaan. En sitten tiedä onko se varattu joillekkin valomainoksille tms, mutta jos se seinä pitää ikkunattomaksi jättää niin mielelläni näkisin esimerkiksi jonkin valotaideteoksen siinä.

Yliopistonkadulta kuvissa kirkon molemmilta puolelta nousevat portaat ja siitä seuraava pihakannen nostaminen ilmeisesti johtaisi kirkon omien nykyisten portaiden purkamiseen? Liekö museovirastolla sanomista asiasta?

Ehdottomasti hyvä puoli hankkeessa on ortodoksikirkon ympäristön avaaminen, nykyisellään se on turhan piilossa Yliopistonkatua kävellessä. Ortodoksikirkon takaa löytyvä tyylikäs rakennus ansaitsisi päästä paremmin esiin, alla Kantin parisen vuotta sitten ottama kuva.
Kantti kirjoitti: 17.09.18 01:38Kuva
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#100317
Vaikuttavaa Turun suunnalta! Vaikka julkisivu uudisrakennuksissa voisi toki olla kiehtovampi näin keskeisellä sijainnilla, niiden massoittelu parantaa melkoisesti ortodoksikirkon ympäristöä. Stadilaisen näkökulmasta pidän vain erinomaisena, että kirkko suljetaan kolmelta eri suunnalta omaksi siistiksi aukiokseen, jossa rakennuksen mittasuhteet tulevat komeasti esille. Usein vastaavissa töissä ollaan liian varovaisesti liikkeellä, mutta tässä vaikuttaisi olevan aineksia kunnon muutokseen yhdessä uuden torin kanssa.
TurkuCubed, Urbane, Gascal tykkää tästä
tekijänä Läntinen pitkä
#100325
Uutta yritysta ruusukorttelissa. Edellinen kaavamuutos tyrmättiin hallinto-oikeudessa 2018. 16-kerroksista taloa pidettiin tällöin liian korkeana paikalle. Uudessa kaavaluonnoksessa on 19 000 neliön verran rakennusoikeutta, joka on kutakuinkin saman verran kuin kumoutuneessa kaavassa. Omaan silmääni kokonaisuus on kyllä näin ehkä jopa parempi ja ainakin rakennukset mielenkiintoisemman näköisiä vaikka se torniosa nyt jääkin puuttumaan.
Kuva
hmikko, Kantti, jfo ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#100334
Sepänkatu 1:n tontille ollaan rakentamassa harvinaisen rumia laatikoita. Olin jo kilpailuvaiheessa sitä mieltä että Jatkeen ehdotus oli TKU-rakennusta selvästi parempi ja tämän havainnekuvan nähtyäni, se tunne on vain varmistunut.

TKU-rakennuksen ehdotus kilpailuvaiheessa:
Kuva

Havainnekuva kaavaluonnoksesta joka on tulossa kaupunkiympäristölautakuntaan:
Kuva

Jatkeen ehdotus:
Kuva
Avatar
tekijänä Viekas
#100335
Tuota on jonkin verran karsittu alkuperäisestä, mutta rakennusoikeus taitaa olla kasvanut.

Yhtä kerrostaloa on madallettu ja muita korotettu yhdellä kerroksella. Osaan kerrostaloista oli tarkoitus tehdä kaksikerroksia asuntoja, joten nekin suunnitelmat taitaa olla kuopattu. Madallettuun kerrostaloon oli myös tulossa iso sauna- ja juhlatila, joten mahtaako sekin olla poistettu.

Tavallisia ”laatikoita” nämä ovat nyt kyllä luonnoksen perusteella.

Tässä maksettu kauppahinta taitaa olla aika korkea per kerrosalaneliö? Mahtaako vaikuttaa sen verran että rakentajan on ollut pakko tyytyä yksinkertaisempaan toteutukseen.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#100360
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksellä Kupittaalle on nousemassa masiivisen kokoinen, noin 1000 autoa vetävä, parkkitalo. Kaava oli merkitty vaikutuksiltaan vähäiseksi joten se tuli lainvoimaiseksi pelkällä lautakunnan päätöksellä. Kaava mahdollistaa korkeuden puolesta jopa 11 kerrosta parkkitaloa, mutta ilmeisesti nykysuunnitelmissa on 9-kerrosta ja Turun Sanomien mukaan rakentamisen olisi tarkoitus alkaa vielä tämän vuoden puolella. Lautakunta lisäsi päätöksessään kaavamääräyksen ''Uudisrakennuksen tulee täydentää aluetta korkeatasoisella ja laadukkaalla tavalla''. Rakennuksen on piirtänyt Schauman Arkkitehdit.

Kuva
hmikko, Tlahti, Kantti tykkää tästä
  • 1
  • 259
  • 260
  • 261
  • 262
  • 263
  • 287