Sivu 231/287

Re: Turun projektit

Lähetetty: 05.12.17 01:05
Kirjoittaja paavali
Kyllä suhtautuminen korkeaan rakentamiseen on mennyt Turussa todella paljon eteenpäin jo tässä parin kolmen vuoden aikana. Ruusukorttelin torni tosiaan meni läpi, ja yleinen mielipide on tornien kannalla. Ei näitä torneja pystytä loputtomiin torjumaan, koska halua todella näihin on. Korkean rakentamisen selvityshän ei ole mihinkään sitouttava, tosin tämä selvitys kannatti juuri tätä Kupittaan aseman ja Itäharjun seutua. Kakolan tornihanke kaadettiin, ja on muitakin tornihankkeita jotka on kaadettu ja tullaan kaatamaan, esimerkiksi hämähäkkitontille suunniteltava 130 metrinen torni, joka ei tule läpi menemään. Kupittaalla taas on kaikki edellytykset korkeaan rakentamiseen, ja Turun suurimmat puolueet ainakin ovat väittäneet olevansa korkean rakentamisen puolella. Kuuvuoriseuralta ja Nummenpakanseuralta toki valitusta tulee pukkaamaan, mutta kyllä tuohon IF-talojen kylkeen pystyisin kuvittelemaan että vuonna 2023 alettaisiin tornin rakentaminen.

Turussa on erittäin myönteistä vetoa taloudessa ollut jo vähän aikaa ja tämä tulee myös erittäin todennäköisesti jatkumaankin ainakin seuraavat 8 vuotta, luultavasti hyvinkin paljon pidempään. Turku ei ole menossa takaisin siihen samaan masennuslamakauteen, jossa se pitkään oli. Asenteet ovat selvästi muuttuneet paljon suotuisemmaksi kaikkea rakentamista kohtaan ja se iänikuinen jankkaaminen ja paikallaanolo alkaa kyllä jo olla selätetty, Toriparkkikin on äänestetty läpi. Turussa alkaa olla vihdoin kunnolla tekemisen meininki, ja harva merkittävämpi kaava on jätetty pöydälle tai kaadettu.

Suomessa suhtautuminen torneihin on paljon suotuisampaa kuin ennen, ja yhä korkeammat rakennukset alkavat olla muotia, esim Keilaniemi, Kalasatama. Kupittaan aseman lähettyvillä paikka tornille on ehkäpä Turun parhain ja en hämmästyisi vaikka Turku repäisisi ja tuohon rakennettaisiin ainakin 150 tai jopa 200 yli metristä rakennusta. Aluetta kun mainostetaan kansainvälisesti merkittävänä ja tulevana Suomen suurimpana koulutus/teknologia/sairaalakeskittymänä, en usko että koko Suomen korkein torni olisi harhakuvitelmaa.

Yliopistonmäelläkin näyttää jotain uutta rakennusta olevan ideoituna!

Re: Turun projektit

Lähetetty: 05.12.17 02:22
Kirjoittaja Luukie
Hyvältä näyttää. Kupittaa ainakin tarvisi korkeaa rakentamista ja miksei myös sataman alue. Tietenkin aina plussaa jos Ruusukortteliin saadaan tornitalo. Kupittaa tulee oletettavasti kasvamaan paljon nopeammin mitä Linnanfältti.
Kuva

Tuossakin tornit enemmän Itäharjun puolella kuin Kupittaan. Itäharjun teollisuusalue pitäisi muuttua aika ralikaalisti mielestäni eli Lidl, Ekotori yms muualle ja uusiorakentamista tilalle. Tuosta en oikein välitä että Kupittaanpuistoon rakennttaisiin noinkin paljon lisää kerrostaloja. Onhan se tietääkseni Suomen suurin kaupinkipuisto, mutta tuolla alueella pesäpallokenttä/koirapuisto yms.

Torneja ei Turkkuseen kauhean tiuhaan rakenneta, Ikituuristakin on jo aikaa. Mihin tulee seuraava torni, voisiko niitä tulla parin vuoden sisälle 2-3 niin ehkä ihmisten asenteet voisivat muuttua. Se nyt jää nähtäväksi.

Re: Turun projektit

Lähetetty: 05.12.17 10:47
Kirjoittaja hmikko
Luukie kirjoitti: Tuossakin tornit enemmän Itäharjun puolella kuin Kupittaan.
Nyt kun tarkemmin katson, niin tuossahan on melkoinen rakennusmassa moottoritien päällä. Melkein yhtä suuri kuin nyt rakentuva TYKSin vaihe. Tuolle vois ennustaa karsiutumista jatkosuunnittelussa, kun se on melkoisen kallis tapa rakentaa ja tonttimaata on käytettävissä muutenkin, kuten kuvista näkyy. Näin on käynyt Helsingissä erinäisille kansisuunnitelmille, mm. Herttoniemessä.
Luukie kirjoitti: Itäharjun teollisuusalue pitäisi muuttua aika ralikaalisti mielestäni eli Lidl, Ekotori yms muualle ja uusiorakentamista tilalle.
Lidlin voi hyvin laittaa uuden rakennuksen kivijalkaan kuten Eerikinkadulla. Sopii tuonne oikein hyvin.
Luukie kirjoitti: Tuosta en oikein välitä että Kupittaanpuistoon rakennttaisiin noinkin paljon lisää kerrostaloja. Onhan se tietääkseni Suomen suurin kaupinkipuisto, mutta tuolla alueella pesäpallokenttä/koirapuisto yms.
Samaa mieltä. Nuo paikat on nykyisellään liikuntakäytössä ja mun nähdäkseni ihan tarpeen, ja tuossa visiossa piisaa kerrosneliöitä riittämiin vaikka puistosta ei leikattaisikaan.

Re: Turun projektit

Lähetetty: 05.12.17 15:39
Kirjoittaja Ruutukaava
Kantti kirjoitti:
hmikko kirjoitti:Ja kuten täällä todettiin aiemminkin, se Ruusukorttelin 16 kerrosta ei ole mikään sen ihmeempi poikkeus siinä osassa keskustaa, kun muutaman korttelin päässä on yhtä korkeaa vanhastaan.
Näinpä juuri. Puutarhakadun 14-kerroksiset rakennukset ovat jo niinkin kaukaa kuin 1956 valmistuneita! Kiinnostavaa on tuleeko Ruusikortteliin lopulta 16-kerrosta korkea osa, vai onnistutaanko tämä selättämään vielä?
Itse en oikein ole lämmennyt Ruusukorttelin tornille, saatika torneille ruutukaava-alueella ylipäätänsä, näin niinkuin esteettisessä mielessä. Mielestäni korkea rakentaminen sopii sellaisille alueille, jossa muu ympäristö voidaan rakentaa niiden ehdoilla. Ruutukaava-alueella on suht tasaista ja ei se minusta hienommaksi muuttuisi tästä täysin poikkeavalla rakentamisella. Eikä se Humalistonkadun/Puutarhakadun tornienkaan kanssa oikein pelaa, muuten kuin tietyiltä kukkuloilta nähtynä. Korkean rakentamisen selvityksessä oli ainakin minusta ihan hyviä pointteja, että minne kannattaa ja minne sopii rakentaa torneja. On hyvä olla yhteisiä pelisääntöjä eri alueilla, sillä muuten kaupungista tulisi muodotonta sekamelskaa, missä jokaisen ihanteet eläisivät keskenään ja olematta kuitenkaan mitään näistä.

Re: Turun projektit

Lähetetty: 05.12.17 15:53
Kirjoittaja paavali
Samaa mieltä, ruutukaava alueelle ja keskustoihin eivät tornit oikein sovi, ainoastaan kirkontornit ja tietyt monumentit sopivat ruutukaava-alueille. Esimerkiksi ratapihan lähettyville tai Kupittaalle tai satamaan tornit sopivat paljon paremmin. Esimerkiksi Pariisissa on näitä torneja jotka eivät alkuunkaan sovi kaupunkiin, samoin Yhdysvaltojen ja Kanadan monet kaupungit ovat sellaisia sekamelskoja että oikein pahaa tekee, useimmat vielä julkisivuiltaan näitä 70-luvun komistuksia.
Ruusukortteeliin tuo nyt menee, koska Puutarhakadulla 14 kerroksista tosiaan on.

Re: Turun projektit

Lähetetty: 06.12.17 04:25
Kirjoittaja paavali
Kuva
Kupittaan juna-aseman kupeessa on alkamassa Intelligate-talosarjan kolmas vaihe eli noin 6 000 neliömetrin rakentaminen.

Yhden kerroksen vuokrattava pinta-ala on noin 890 neliötä. Se on jaettavissa kahdelle käyttäjälle. Autopaikat sijaitsevat pääosin maanpäällisessä pysäköintihallissa, johon on suora sisäyhteys yhdyskäytävältä.

Intelligate-talot ovat osa Turku Science Parkia, jonka alueella toimii lähes 300 yritystä. Intelligate I on rakennettu vuonna 2006 ja Intelligate II valmistui vuonna 2013. Ne ovat täyteen vuokrattuja.

Intelligate II toimisto- ja liikerakennukselle myönnettiin Turussa ensimmäisenä Gold-tason LEED-ympäristösertifikaatti.

http://www.aamuset.fi/uutiset/3704924/I ... upittaalla


Ihmeen kauan mennyt tämänkin aloittamisessa, Intelligate II:han valmistui jo useita vuosia sitten, ja Teknologiakiinteistöstähän on sanottu Kupittaalla olevan jo huutava pula toimistotiloista. Intelligate III tulee olemaan viimeinen rakennus joka rakennetaan Tykistökadun/Joukahaisenkadun päätyyn.

https://www.yit.fi/en/business-premises ... ligate-iii

Re: Turun projektit

Lähetetty: 19.12.17 22:00
Kirjoittaja TurkuCubed
Blue Industry Parkin konseptisuunnitelma on valmistunut (Elomatic Oy)
Blue Industry Parkiin ensiluokkaiset puitteet tuotannolle ja tuotekehitykselle
Kuva
Vauhtia Blue Industry Parkin kehittämistyöhön toi Turun kaupunginvaltuuston keväällä 2017 tekemä päätös Meyer Turku Oy:n ympärillä olevien maa-alueiden hankkimisesta kaupungin omistukseen.

Blue Industry Parkista tavoitellaan Euroopan mittakaavassa johtavaa meri- ja valmistavan teollisuuden tuotanto- ja innovaatiokeskittymää. Sen tehtävänä on vastata Turun seudun ja laajemmin Lounais-Suomen meri- ja valmistavan teknologiateollisuuden kasvutarpeisiin ja edistää alan tulevaisuuden kilpailukykyä.

- Turun seutu on yksi Suomen vahvan talouskasvun vetureista. Jotta kasvu jatkuisi myös ensi vuosikymmenellä, vaaditaan pitkäjänteisiä, kansainvälisesti kiinnostavia ja kunnianhimoisia panostuksia tulevaan. Blue Industry Park on yksi elinkeinopolitiikan lähivuosien tärkeimmistä hankkeista, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Alue palvelee kaikenkokoisia yrityksiä ja vahvistaa Turun seudun teollisuuskeskittymien kokonaisuutta.

- Blue Industry Park tarjoaa ainutlaatuisen kehittämismahdollisuuden. Telakan välitöntä lähialuetta ei ole muissa Euroopan laivanrakennuskeskittymissä kehitetty näin kokonaisvaltaisen strategisen suunnitelman kautta, Arve jatkaa.

Blue Industry Parkin kilpailuetuna on yritysten ja alueen muiden toimijoiden yhteistoiminnasta syntyvä synergia. Blue Industry Parkissa yhdistyvät kriittinen massa resursseja ja osaamista sekä kilpailukykyiset puitteet tuotantoon, tuotekehitykseen ja tutkimukseen.
Kuva
Logistiset yhteydet kytkevät Blue Industry Parkin yritykset suoraan globaaleille markkinoille maanteitä, raiteita sekä meri- ja lentoteitä pitkin.

Turku Science Park Oy:n toimitusjohtaja Niko Kyynäräinen kertoo Blue Industry Parkin tavoitteista:

- Haluamme BIP:n tarjoavan ensiluokkaiset puitteet paitsi tuotantoon, myös jatkuvaan uusiutumiseen, huippuosaamisen ylläpitoon ja kehittämiseen. Tavoitteena on 100 yritystä ja 10 000 työntekijää sekä noin 500 miljoonan euron investoinnit.

Myös Meyer Turku Oy:lle Blue Industry Parkin rakentuminen on arvokas asia.

- Meyer Turulle Blue Industry Park on erittäin tärkeä hanke tuotantomme moninkertaistuessa vuoden 2014 tasosta seuraavina vuosina. Risteilylaivojen rakentaminen nojaa voimakkaasti verkostoon, ja Blue Industry Park mahdollistaa sekä tämän yhteistyön tiivistämisen entisestään että täysin uusien avauksien tekemisen. Olemme mielellämme tukemassa hankkeen etenemistä, jotta telakan ympärille saadaan nopealla aikataululla toimiva ja tehokas teknologiakylä, Meyer Turun varatoimitusjohtaja Tapani Pulli sanoo.
Kuva
https://www.turku.fi/uutinen/2017-12-19 ... hitykselle
Telakan ja Turun hyvä pöhinä jatkuu!

Tys Aitiopaikka

Lähetetty: 04.01.18 15:36
Kirjoittaja Kantti
Pyörähdin ylioppilaskylän nurkalla. Aitiopaikka nousee tasaisesti.
Kuva

Miksi rakennettavan alueen reunassa on tällainen hylly?
Kuva

Kuvan oikeassa reunassa Kylpylähotelli Caribian rakennuksia
Kuva

Kuva

Re: Turun projektit

Lähetetty: 05.01.18 11:05
Kirjoittaja TurkuCubed
Tänään Turun Sanomissa:
Kuva
Kuva
Kuva TS sivuilta, juttu vain tilaajille.
Hieman epäilen että Samppalinnanpuiston kalliota lähdettäisiin yhtään enempää räjäyttelemään tuollaisen laatikon takia :)
Edit: lisää kuvia
Kuva
Kuva

Re: Turun projektit

Lähetetty: 06.01.18 11:53
Kirjoittaja Kantti
En kyllä tajua miksi Jussila teettää tällaisia suunnitelmia joilla ei ole mitään toteuttamisedellytyksiä? Rahaa näihin ainakin palaa, edistääkö se jotenkin hänen bisneksiään siten, että se kannattaa? Kauppatoristakin teetti erikoisen suunnitelman joka olisi nostanut torin pinnan jonkin tilan päälle, muutaman metrin korkeuteen.

Nimensä näillä suunnitelmilla kyllä saa lehteen ja medioihin...

Re: Turun projektit

Lähetetty: 06.01.18 13:49
Kirjoittaja Luukie
Onhan toi hyvä paikka hotellille tai uudelle rakennukselle. Huvipuisto ei varmaan Turulle olisi haitaksi vaikka paikka nyt on täysin väärä. Jos ajatus olikin ensin hieman hämmentää ja sitten tuoda esille tämä hotelli-suunnitelma.

Re: Turun projektit

Lähetetty: 09.01.18 16:52
Kirjoittaja Tlahti
Vaihteeksi omaperäisen näköinen pikkutalo tulossa Raunistulaan:
Kuva
https://peabkoti.fi/asunnot/turku/tampereentie-4-turku/

Parantaa kyllä osaltaan alueen nykyisin aika apeaa ulkoasua .
https://www.google.fi/maps/@60.4608279, ... 312!8i6656

Re: Turun projektit

Lähetetty: 09.01.18 23:31
Kirjoittaja Kantti
Tlahti kirjoitti:Vaihteeksi omaperäisen näköinen pikkutalo tulossa Raunistulaan
Veikkaan että kiinnostaa asuntosijoittajia, hinnasta riippuen, melkoisesti? Vaihteeksi muutakin kuin laatikkoa? Rakennetaan 1947 valmistuneen talon paikalle.
https://goo.gl/maps/nDCAA1sQjpy

Re: Turun projektit

Lähetetty: 10.01.18 02:04
Kirjoittaja hmikko
Mun silmääni pökkää tuo miten julkisivussa yläkerran ikkunoiden nurkka on kiinni kattomuodossa. Ikään kuin olisi tungettu vähän liian suuria ikkunoita tuon kattomuodon alle, tai kattomuoto jäänyt alimittaiseksi. Mutta juu, hyvä että täydennetään tuolla paikalla.

Re: Turun projektit

Lähetetty: 10.01.18 05:40
Kirjoittaja bonk
Olis noi ikkunat voinut vetää isoiksi ylös asti. Näyttää että joko ikkuna on liian pieni tai uloke turha. Nyt näyttää ihan siltä kun hiusraja olis vähän liian vetäytynyt.