Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
Tekijänä Kantti
#86866
Österbladin tontti on keskeisen sijaintinsa, vanhojen rakennustensa ja ajankohtaisuutensa vuoksi mielenkiiintoisin ja tärkein tontti ydinkeskustan kehittämisessä tällä hetkellä. Niinpä haastankin Talon tyypit sijoittamaan tulevan rakennusmassan tontille oman näkemyksensä mukaan parhain päin.
Pohjalla on ajatus hotellin tulosta tontille.

Itse heitän peliin nerokkaan asettelun jossa otin lähtökohdaksi tontin puurakennusten säilyttämisen kokonaisuudessaan, lukuunottamatta pihan sisäkulmaa Linnankatu/Kauppiaskatu kulmassa.

Aluksi nykyinen tilanne korttelin päädyssä Eerikinkatu-Kauppiaskatu-Linnankatu.
Kuva

Oma hiottu vastustamattoman hieno asettelu jossa ennakoidaan kulku Jummi Wihannon älytalotontille Eerikinkadulla.
Kuva

Ehdotuksia kehiin!!!

Lisätään postaukseen selvyyden vuoksi vielä lintuperspektiivikuva Bingmapsista
Kuva
Avatar
Tekijänä TurkuCubed
#86869
Kantti kirjoitti:Ehdotuksia kehiin!!!
Kuva

No siinä on jonkinlainen sävellys. Puutalojen tiloja jatketaan suoraan uudisrakennukseen. Puistomaisella tilalla tarkoitan laatoitusta, muutamaa lehtipuuta ja juurikin tuota suihkulähdettä.
Kattoterassista näköalapaikka josta voi katsoa torin ympäristön ja täl pual jokke olevan kaupungin levittäytymistä. Voisipa siellä olla jokin kahvilakin tai vastaava.
En nyt tiedä onko tuo mistään kotoisin, ei ole ennen tultua tehtyä mitään vastaavaa :)
Avatar
Tekijänä Tande
#86870
Avataan peli! ;)

Kortteli sijaitsee turun ydinkeskustassa, joten en näe mitään syytä pitää kynttilää vakan alla tehojen suhteen. Itse kaavoittaisin paikalle runsaasti niin asuntoja, toimistoja, kuin liiketilaa. Erinomainen paikka koreammallekin rakentamiselle.

Kuvaturggu by Tande11, on Flickr
Avatar
Tekijänä Kantti
#86871
Tande kirjoitti:Avataan peli! ;)

Kortteli sijaitsee turun ydinkeskustassa, joten en näe mitään syytä pitää kynttilää vakan alla tehojen suhteen. Itse kaavoittaisin paikalle runsaasti niin asuntoja, toimistoja, kuin liiketilaa. Erinomainen paikka koreammallekin rakentamiselle.
Tande! Ihan tosissaan hei.. :D
Avatar
Tekijänä Bernheart
#86903
Darre kirjoitti:
Puutalokokonaisuudet säästetään ja niiden kaavamerkintä muutetaan teollisuustontista asuin- ja liikekäyttöön. Oikeanpuoleisessa puutalokorttelissa on yksi rakennus, jonka voisin kuvitella olevan purku-uhan alla, mutta en tiedä onko se edes puutalo.
Tämä Bernheart on tunnettu paskapostaaja täällä. Onneksi porukka jaksaa jakaa faktaa täällä eikä provosoidu tämän sitkeän trollin postauksista. Yksi Turku-ketju jo suljettiin tämän trollauksen takia ja näemmä sama juttu jatkuu vaan eikä modit tee mitään. Se on hienoa kun Turku-ketjut on tätä samaa väittelyä koko ajan yhden ihmisen kanssa. Todella rakentavaa keskustelua.
Modet sallinevat ystävällisesti, että vastaan julkisesti tähän herjaukseen. Minun takiani ei ole suljettu yhtään ketjua, mutta niin minäkin puolestani iloitsisin faktoihin perustuvasta keskustelusta. Faktaa on nimenomaan se, että anno 2017 Turussa on edelleen suunnitteilla tai mahdollista hävittää 1800-luvulta olevaa rakennuskantaa. Kun tästä mainitsee, saa se aikaan asiattomia reaktioita. Ottaen huomioon sen, miten paljon isommissa kaupungeissa on pystytty suojelemaan vanhaa rakennuskantaa jälkipolville toteuttaen silti isoja projekteja osoittaa se, että Turussa paljon mainostettu "eurooppalaisuus" ja "kulttuuri" näkyvät vain juhlapuheissa. Tässä onkin mielenkiintoinen paradoksi, sillä itseään maan ainoaksi eurooppalaiseksi sivistyskaupungiksi tituleeraava Turku tuhoaa itseään postimerkkikaavoituksella minkä ehtii ja kaupungin kärkipolitiikot kuten Olli A. Manni puolustavat moista vielä lehdessä (kuten sinisen talon purku). Uskon taustalla olevan myös jonkinlaisen itsetunto-ongelman, joka saa uskomaan, että jos rakennus on matala ja tehty hirsistä, se on automaattisesti huono ja sopimaton. Vastaavanlainen ajattelu olisi ollut tuhoisaa eurooppalaisille pittoreskeille kaupungeille, jotka todella arvostavat itseään ja historiaansa.

Mitä itse Österbladin tonttiin tulee, niin viisainta olisi kunnostaa puutalot kadun reunassa ja rakentaa takana olevalle tyhjälle kentälle massiivinen, Kauppiaskadun kulman korkuinen talo. Uskoisin kuitenkin, että jo 20 vuotta jatkunut mädätys tulee johtamaan puutalojen purkuun. Yksi vaihtoehto on, että tässä tehdään "Ipnokset" ja kirkkaalla hapekkaalla pakkaskelillä tuli pääseekin turmelemaan rakennusta ja sammutusvesi hoitaa loput. Itse asiassa veikkaan "Ipnos"-option puolesta.
Avatar
Tekijänä Ukilainen
#86930
Linnakaupungin suunnalla 2600 asukkaan projekti Kirstinpuisto on edennyt luonnosvaiheeseen.

http://ah.turku.fi/ksylk/2017/0214004l/3504935.htm

Kuva
lähde: http://ah.turku.fi/ksylk/2017/0214004l/ ... 509882.pdf

Nähtäväksi jää, tuleeko tuosta lähimainkaan umpikorttelimaista jatkoa kantakaupungille, vai sikin sokin ripoteltuja pistetaloja. Ruissalontien katkaisu tulee ainakin lopettamaan rekkaliikenteen oikaisun Iso-Heikkilän läpi.

Muokkaus: lisätäänpä tähän vielä linkki 3D-ilmakuvaan alueesta nykyisellään: https://www.google.fi/maps/@60.4419962, ... a=!3m1!1e3
hmikko, Kantti peukuttivat tätä
Avatar
Tekijänä Kantti
#86931
Täällä lisää Kirstinpuistosta.
Uusi viihtyisä kaupunkinosa kävelyetäisyydellä keskustasta

Turun kaupungin keskusta laajenee Kirstinpuiston kaava-alueena Iso-Heikkilän suuntaan. Toiminnaltaan monipuolinen ja viihtyisä kaupunginosa suunnitellaan osaksi Linnakaupunkia, jonka alueelle syntyy tulevina vuosina vetovoimainen merellinen alue pyöräily- ja kävelyetäisyydelle ydinkeskustasta.

Alueen suunnittelussa painotetaan kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja sekä laadukkaita julkisia tiloja ja viheralueita. Erityistä huomiota kiinnitetään hulevesien käsittelyyn. Kirstinpuisto on pilottikohteena mukana kansainvälisessä EU:n rahoittamassa iWater-hankkeessa, jonka puitteissa haetaan uusia ratkaisuja sade- ja tulvavesien hallintaan sekä tutkitaan ns. viherkertoimen käyttöä Turussa.

Kaupungin omistamia alueita suunnitellaan yhteistyössä Bonava Suomi Oy:n kanssa. Yhteistyöstä on sovittu Turun kaupunginhallituksen hyväksymällä sopimuksella (10.8.2015 § 319).

Kirstinpuiston kaava-alueeseen sisältyy myös muiden kuin Turun kaupungin ja Bonava Suomi Oy:n omistamia alueita mm. Saippua Centerin kiinteistö.

Kuva

Kuva
https://www.turku.fi/linnakaupunki/kirstinpuisto

Tämän materiaalin perusteella näyttää hyvältä!
Tekijänä Nalle
#86939
Mielenkiintoinen yksityiskohta tuo Portsan liittäminen alueeseen. Arvinkatu jatkuisi Artturinkatuna Tukholmankadun toisella puolella. Erittäin tervetullut ratkaisu mielestäni.
Avatar
Tekijänä Ukilainen
#86940
Nalle kirjoitti:Mielenkiintoinen yksityiskohta tuo Portsan liittäminen alueeseen. Arvinkatu jatkuisi Artturinkatuna Tukholmankadun toisella puolella. Erittäin tervetullut ratkaisu mielestäni.
Mahtaako kuitenkaan tulla liittymää autoliikenteelle? Eikö Arvinkatu ole mukulakivipintainen? Suojatieyhteys tottakai sopisi paikalle oikein hyvin.
Tekijänä paavali
#86941
Eikös rekkaliikenne siirtynyt jo pois Ruissalontieltä lukuunottamatta nykyisten alueella olevien yritysten rekkoja? Ainakin Tukholmankadulla piti rekkaliikenne loppua ja liikenteen siirtyä Suikkilantielle. Hyvä näin.
Avatar
Tekijänä Kantti
#86945
Ukilainen kirjoitti:
Nalle kirjoitti:Mielenkiintoinen yksityiskohta tuo Portsan liittäminen alueeseen. Arvinkatu jatkuisi Artturinkatuna Tukholmankadun toisella puolella. Erittäin tervetullut ratkaisu mielestäni.
Mahtaako kuitenkaan tulla liittymää autoliikenteelle? Eikö Arvinkatu ole mukulakivipintainen? Suojatieyhteys tottakai sopisi paikalle oikein hyvin.
Niin, Artturinkatuhan siellä Tukholmankadun takana on ollut niin kauan kuin tiedän. Kaavakartan perusteella mitään yhteyttä Arvinkadulta Artturinkadulle ei olisi tulossa. Suojatie Tukholmankadun tuossa kohdin ylittää jo valmiiksi. Autoliikenteelle en usko mitään kulkua Portsasta Kirstinpuistoon tehtävän, välissä on satamaan menevä junarata ja vilkas Tukholmankatu. On tosivähän liikennetarvetta Portsa/Kirstinpuisto.
Tekijänä Nalle
#86951
Eihän autoliikenteelle tuota kaupunginosaa muutenkaan haluta. Kyllä tuo yhteys on mun mielestä vain ja ainoastaan jalankululle ja pyöräilylle. Ellen nyt väärin lukenut selostuksen kuvia, niin tuolle kohdalle tutkitaan kävelysillan mahdollisuutta. Se tekisi Tukholmankadun ylittämisestä turvallisempaa ja liikenteestä jouhevampaa.
Tekijänä paavali
#86953
En tiedä olenko se vain minä, mutta eikös tuollaiset ylikulkusillat ole vähän vanhanaikaisia ja tuskaisia. Ehkä alikulku olisi parempi. Toisaalta jalankulkusilta voitaisiin valaista hienosti ja panostaa siihen, etteivät ne näyttäisi tältä: https://www.google.fi/maps/@60.4435522, ... 312!8i6656

Tämän sillan saisi kyllä purkaa, harvoin siinä ketään kävelee ja alla suojatie.
Avatar
Tekijänä Kantti
#86955
Ylikulku on mennyttä aikaa kyllä. Tien toiselle puolelle pitää päästä myös lastenvaunuilla, rollaattorilla ja polkupyörillä sutjakkaasti. Nyt kohdassa on suojatie valoineen ja siltä osin toimiva. Vähän joutuu odottelemaan välillä, tai kävellä vain ylitse autojen seistessä punaisissa Ruissalontien haaran valoissa.
  • 1
  • 211
  • 212
  • 213
  • 214
  • 215
  • 260