Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Kantti
#86973
Nalle kirjoitti:Eihän tuolle alueelle kaiveta edes autohalleja, johtuen hulevesistä. Ainakin tuon selostuksen mukaan. Siks pysäköintiä keskitetty useammalle alueelle.
Myöskin maa-alueiden saastuneisuus näillä teollisuustonteilla ehkäisee pihakannen alle kaivettavaa autoparkkia lukemani mukaan.

Pisti muuten silmään kaavaa katsoessa Artturinkatu/Arvinkatu linjaa Tukholmankadun kohdalla, että siitä ollaan puhkaisemassa kulku autoille Artturinkadulta. Nykyisin autoliikenne Tukholmankadulle on tässä estetty.
tekijänä James
#86981
Kantti kirjoitti: Pisti muuten silmään kaavaa katsoessa Artturinkatu/Arvinkatu linjaa Tukholmankadun kohdalla, että siitä ollaan puhkaisemassa kulku autoille Artturinkadulta. Nykyisin autoliikenne Tukholmankadulle on tässä estetty.
Johtunee varmaan siitä kun ilmeisesti Ruissalontie olisi tarkoitus katkaista Tukholmankadun päästä ja näin ollen sieltä Tukholmankadulle haluavalle ei muuten jäisi mitään reittiä paitsi kiertää Iso-Heikkiläntien ja uuden liittymän kautta tai vaihtoehtoisesti toisesta suunnasta sataman risteyksen kautta.

Ruissalontien katkaisullahan todennäköisesti pyritään läpiajoliikenteen poistamiseen alueelta kun sitä käytetään paljon ns. oikoreittinä Tukholmankadun sijaan.
Avatar
tekijänä Kantti
#86983
James kirjoitti:
Kantti kirjoitti: Pisti muuten silmään kaavaa katsoessa Artturinkatu/Arvinkatu linjaa Tukholmankadun kohdalla, että siitä ollaan puhkaisemassa kulku autoille Artturinkadulta. Nykyisin autoliikenne Tukholmankadulle on tässä estetty.
Johtunee varmaan siitä kun ilmeisesti Ruissalontie olisi tarkoitus katkaista Tukholmankadun päästä ja näin ollen sieltä Tukholmankadulle haluavalle ei muuten jäisi mitään reittiä paitsi kiertää Iso-Heikkiläntien ja uuden liittymän kautta tai vaihtoehtoisesti toisesta suunnasta sataman risteyksen kautta.

Ruissalontien katkaisullahan todennäköisesti pyritään läpiajoliikenteen poistamiseen alueelta kun sitä käytetään paljon ns. oikoreittinä Tukholmankadun sijaan.
Jep. Samaan kohtaan näyttää tulevankin katuavaus suoraan Iso-Heikkiläntielle.

Kolmisen viikkoa sitten kävin Data Cityn alueella jossa innovaatiokeskusta oli ryhdytty rakentamaan. Läheisyydessä teon alla on OP:n sairaalarakennus ja Turun palloiluhalli niin ikään. ICT-talon kulmassa on Data City alueen kartta johon mahtuu myös nämä kaksi kohdetta. Laitoin nuolet osoittamaa kohteiden sijaintia kartassa.
Kuva

Kartassa kauimpana oleva palloiluhalli ei ole mikään suuri arkkitehtoorinen ilmestys. ainakaan tässä vaiheessa. Oikeastaan aika halvan näköinen! Toimivuus kuitenkin on se pointti rakennukselle, joten ei valiteta
Kuva

Seinä kaartaa ja kattokin kaartuu. Kulmikkaasti.
Kuva

Kuva

Lähellä, Data Cityn suuntaan mennessä vastaan tulee OP:n sairaalatyömaa. Melko puhdas laatikko, silti kapeat vertikaalit ikkunasoirot ja 3 ja 4 kerroksen välillä oleva siirtymä tekee siitä sarjassaan kiinnostavan.
Kuva

Rakennustyö oli päässyt maan povesta juuri katutasolle. Takana Data Cityn alue. vasemmalla Kupittaan alueen viimeinen vielä rakenteilla oleva talo.
Kuva

Aidan takana tehdään innovaatiokeskustöitä.
Kuva

Rakennusten keskellä olevaan pihakanteen oli tehty ammottava aukko.
Kuva

Alapuolen parkkihallista se näytti tältä.
Kuva

Tulevaisuudessa näyttää tältä.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
http://www.businessturku.fi/bt/fi/cms.n ... endocument
hmikko tykkää tästä
tekijänä hmikko
#86993
Olen vissiin maininnut ennenkin, mutta tuo vierailukeskuksen sijoittaminen jotensakin paljastaa puutteet koko teknologiakeskuksen korttelin suunnittelussa. Uudisrakennus sinänsä on kohennus sisäpihalle, joka oli jokseenkin ankea läpikulkupaikka, mutta nyt vierailukeskus tulee piiloon isojen rakennusten taakse paikkaan, jolle ne kaikki kääntävät selkänsä. Aika monista yhteyksistä nykyisiin rakennuksiin näyttää tulevan vähän outoja eritasokiemuroita.

Koko sisäpihaa ja jalankulkutasoa ois tarvinnut ajatella jonkunlaisen kampuksen kannalta silloin joskus 30 vuotta sitten, mutta kukaan ei tainnut olla niin kaukonäköinen. Datacity ja Biocity tehtiin sillä ajatuksella, että tuo on takapihaa ja lastauslaituria. Sinänsä tietysti urbaania, että siihen aikaan tehtiin katuun kiinni ja liiketiloja alakertaan, eikä office parkkina jonnekin pellolle (vrt. vastaavat toiminnot esmes Oulussa).
tekijänä Nalle
#87005
Unohtamatta tulevaa AMK:n uudisrakennusta, joka myös rakentuu alueelle. Sen pitäisi olla valmis 2018-2019.
tekijänä pakolaishallitus
#87016
Kantti kirjoitti:Österbladin tontti on keskeisen sijaintinsa, vanhojen rakennustensa ja ajankohtaisuutensa vuoksi mielenkiiintoisin ja tärkein tontti ydinkeskustan kehittämisessä tällä hetkellä. Niinpä haastankin Talon tyypit sijoittamaan tulevan rakennusmassan tontille oman näkemyksensä mukaan parhain päin.
Pohjalla on ajatus hotellin tulosta tontille.
Hieman jälkijunassa osallistun tällaisella sommitelmalla:

Kuva

Kerroksellista uudisrakentamista joka kunniottaa nykyistä rakennuskantaa ilman että pienentyneestä sisäpihasta tulisi liian tunkkainen. Ei ehkä maailman kunnianhimoisin suunnitelma, mutta edes pääosin realistinen.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#87065
Oli hieno keli niin piti vähän kuvailemaan mennä...

Alkuun Kalevantien varren kerrostalot
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Kupittaan puiston viimeisestä talosta pari kuvaa. Onnistunut projekti mielestäni.
Kuva
Kuva
Kuva

OP:n sairaala alkaa nousta
Kuva

TSYKin koulu alkaa mennä pakettiin
Kuva

Itäharjun Lidlin takaa on purettu vanhoja teollisuusrakennuksia. Ilmeisesti alueelle ei ole kaavoitettu vielä mitään, mutta tulevina vuosina ja vuosikymmeninä alue tulee varmasti kehittymään.
Kuva
Tällä tontilla sijaitsi (jos muistan oikein) Suomen enismmäinen elementtitehdas
Kuva
Nyt sen olemassaolosta muistuttavat enää pari logoa tien varressa
Kuva
Tämäkin saa varmaan piakkoin lekasta
Kuva
Ukilainen, vl tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#87256
Sepänkatu 5:n tontilla on vaiherikas lähihistoria sen tultua kaavoituskäsittelyyn joitakin vuosia sitten. Nyt on kuitenkin työt tontilla aloitettu parisen viikkoa sitten. Arosuo Arkkitehtien suunnittelemat kaksi tontille rakennettavaa taloa näyttäisivät tältä.
Kuva

Kuva
http://arosuo.fi/projektit/sepankatu/

Vanhemmat tontille jääneet ja saneeratut talot takana, Sirkkalankadun varressa. Kaivuri kuorii peruskallion esiin.
Kuva

Tontin toiselta reunalta puolestaan näkyy naapuritontin 1958 rakennetun kivimuurin massiivinen seinämä. Näistä naapuritaloista ja naapuritonttien taloista valitettiin Sepänkatu 5:n rakennusten olevan liian korkeita!
Kuva

Eilen peruskallio oli kokonaisuudessaan(?) jo esillä.
Kuva

Seurataan miten edistyy.
Viimeksi muokannut Kantti, 22.02.17 19:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
hmikko tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#87257
Strandelliin puutalot Eerikinkadun ja Koulukadun kulmassa ovat vielä molemmat sijoillaan. Eerikinkadun puoleista - säilytettävää - rakennusta on kevennetty purkamalla pihalle kääntyvä siipi, sekä päädyn porraskäyntiosa vasemmalla. Mitään räjähtävää alkua ei ole näkynyt toistaiseksi. Huonokuntoisia seinähirren osia on vaihdettu.
Kuva
tekijänä hmikko
#87260
Kantti kirjoitti:Arosuo Arkkitehtien suunnittelemat kaksi tontille rakennettavaa taloa näyttäisivät tältä.
Tuosta tulee aikalailla etsimättä mieleen, että miksi jättää tuommoinen hajurako kun kerrostalot ovat samannäköistä massaa kuitenkin. Itse en todellakaan ole korttelin pituisten monoliittien kannalla, mutta toi rako ei varsinaisesti paranna asiaa.
tekijänä paavali
#87261
Ärsyttää suunnattomasti, että miksei noita taloja voitu laittaa kadunmukaisesti, olisi sisäpihallekin mahtunut vielä ainakin yksi talo. 60-luvun suunnittelua tämä kun pilataan korttelit. Tai kyllä nuo talot noinkin menisivät, jos tuossa noiden takana olisi vielä yksi talo kadunsuuntaisesti.
Avatar
tekijänä Ukilainen
#87263
paavali kirjoitti:Ärsyttää suunnattomasti, että miksei noita taloja voitu laittaa kadunmukaisesti, olisi sisäpihallekin mahtunut vielä ainakin yksi talo. 60-luvun suunnittelua tämä kun pilataan korttelit. Tai kyllä nuo talot noinkin menisivät, jos tuossa noiden takana olisi vielä yksi talo kadunsuuntaisesti.
Veikkaisin että naapuritaloyhtiö on valittanut varjostamisesta. Niinkuin kaikesta muustakin. :roll:
tekijänä Läntinen pitkä
#87264
Itseasiassa kaavan mukaan toinen taloista sijoittuu sepänkadun suuntaisesti ja toinen sen taakse sisäpihalle.
Kuva
Tuo poikittainen vaihtoehto oli melko pitkään kaavoitusprosessissa mukana. Parempi kuitenkin näin ainakin omasta mielestäni.
Kantti tykkää tästä
tekijänä paavali
#87267
Vaasantien ja Kanslerintien välissä ovat rakennustyöt meneillään jo täyttä häkää. Ilmeisesti NCC rakentajana jollen aivan väärin muista. Hyvä että nuo kaksi vierekkäistä poikittaista (En nyt muista mitä rakennukset olivat, vissiin joitain kaupungin työpajoja) rakennusta säilytetään. Nuo muut matalat rakennukset, ainakin nuo autotallit voisi kyllä lanata. Toivon vain ettei alueelta viedä liikaa puistomaisuutta pois, on sen verran rehevää ja puistomaista. Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#87268
Läntinen pitkä kirjoitti:Itseasiassa kaavan mukaan toinen taloista sijoittuu sepänkadun suuntaisesti ja toinen sen taakse sisäpihalle.

Tuo poikittainen vaihtoehto oli melko pitkään kaavoitusprosessissa mukana. Parempi kuitenkin näin ainakin omasta mielestäni.
Mitään sisäänvetoa vanhasta katulinjauksesta ei myöskään tapahdu, vanha puutalo ja uusi rakennus ovat linjassa. Mielestäni oikein sekin.
  • 1
  • 212
  • 213
  • 214
  • 215
  • 216
  • 287