Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Urbaani
#96174
Varovaisen optimistiset ovat allekirjoittaneen fiilikset. (Siis kun vieraisiin pöytiin huutelen) Hattua nostettava rakennuttajan rohkeudesta valita miedohko uusvanha tyyli, mikä tämän mittakaavan rakennuksissa on ollut Suomessa vielä äärimmäinen harvinainen, toisin kuin esim. Ruotsissa ja Saksassa.

En itsekään usko, että talosta mitään varsinaista turistikohdetta tulee, (Hehe, paitsi eikö ihan perus hotellit ole nimenomaan turistikohteita? :D ) mutta laadukkaasti toteutettuna iso parannus nykytilanteeseen ja alue tiivistyy kemmien osalta mukavasti. -Toivottavasti sähköistäisi uudisrakentamissuunnitelmia myös naapurikortteleissa.
tekijänä shameinyou
#96184
Uutisointi ja reaktiot kertovat kyllä karua kieltä siitä miten pahasti rappiolla nykyarkkitehtuuri on. "Henkii vanhan ajan loistoa" ja "vastaisku Turun taudille". Diggaan kyllä tästä suunnitelmasta, se on huimasti tyylikkäämpi kuin kaiken maailman köyhät tetrispalikat, mutta jos nyt ei kuitenkaan lähdettäisi ihan noin keulimaan. Rima on (ymmärrettävästi) pelottavan matalalla, ja tulee sellainen fiilis että ihmiset epätoivoisesti odottaa että arkkitehtuuri olisi jonain päivänä jälleen kaunista ja näki siitä nyt pienen pilkahduksen.

Omasta mielestä tässä on ongelmana tuo täälläkin jo mainittu kulma. Se näyttää siltä että kulmatorni olisi tuhoutunut pommituksissa eikä sitä koskaan viitsitty rakentaa takaisin. En tiedä onko loppunut osaaminen vai fyrkat vai mikä kesken, mutta näyttää vajavaiselta ja jotenkin väärältä nykymuodossaan.

Mitä tulee noihin ylimpien kerrosten pyöreisiin ulokeikkunoihin, ongelma on että niitä on liikaa/liian tiheään. Tästä syntyy se jokseenkin raskas fiilis. Jos nämä olisi hoidettu niin kuin tuossa linkatussa Viipurin talossa, eli että isoja kaksi kerrosta korkeita ikkunoita olisi vain sanotaan vaikka 6-8 kappaletta keskellä julkisivua, ja muut ulokeikkunat olisi yhden kerroksen korkuisia (ja ylemmän kerroksen ikkunat olisi normaalisti ei-ulokkeena), näyttäisi se paljon paremmalta.

Mutta näistä ongelmista/puutteista huolimatta tyylikäs uudisrakennus!
apollonkatu, veka, TurkuCubed tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#96197
shameinyou kirjoitti: Se näyttää siltä että kulmatorni olisi tuhoutunut pommituksissa eikä sitä koskaan viitsitty rakentaa takaisin.
Hyvällä maulla tehty kulmatorni olisi poikaa ja antaisi näyttävyyttä. Torniin voisi sijoittaa kahvilan, josta näköala ikävä kyllä avautuisi SOK:n ysktotiseen hotellinkulmaan vastapäätä...

Asiasta toiseen, havainnekuva Forumin sisäpihalle tulevasta hotellin lisäsiivestä Börssin pöheikön kohdalla. Hotellin lisäosa sai rakennusluvan jo keväällä. Nyt menikin koko hotellirakennus uusiksi, joten ruljanssi paikalla pikkasen kasvoi.

Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#96207
Schauman Arkkitehdit Oy:n toimari Janne Helin, on esitellyt uutta Börsiä ja sen suunnittelun lähtökohtia Turkulaisessa. Kaupungilla kansalaisten parissa suunnitelma on otettu hyvin vastaan.
Arkkitehtitoimiston toimitusjohtaja kertoo, miten uusi Hamburger Börs syntyi – havainnekuvissa näkyy vain osa suunnitelmasta

Kuva
Schauman Arkkitehdit Oy:n havainnekuvat uudesta Hamburger Börsistä ovat saaneet Turussa innostuneen vastaanoton.

Arkkitehtitoimiston toimitusjohtaja Janne Helin pohtii myönteisen palautteen merkitystä.

– Teimme analyysin, että voimme tulla tämän asian kanssa ulos vain kerran. Kyseinen tontti ja sen historia ovat osa turkulaisuutta. Sen takia panostimme tähän valtavasti, Helin sanoo.

Havainnekuvat ovat hänen mukaansa hyvin realistisia.

–  Meillä on käsitys hankkeen kokonaiskustannuksista ja mm. hotellihuoneita on se määrä, mitä hanke toteutuakseen edellyttää.

Havainnekuvat saattavat vielä muuttua matkan varrella, mutta Helin lupaa, että jos ne muuttuvat, muutos tapahtuu entistä parempaan suuntaan.

Suunnittelun yhtenä lähtökohtana oli viereinen Vanun talo, joka suojellaan asemakaavassa. Vanun talosta otettiin räystäslinja, vesikaton muoto ja vesikaton kulmankierto.

– Päädyimme massoitteluun, joka on saanut vahvoja vaikutteita naapuritalon vesikatosta. Myös vanhasta Börsistä löytyy aiheita joiden merkitystä uudisrakennuksen muodonantoon pohdittiin, Helin sanoo.

Katutasossa on liiketiloja, joissa on suuret ikkunat ja nykyaikainen kerroskorkeus. Hotellin vastaanotto ja ravintolat ovat uudisrakennuksessa, joka kohoaa sisäpihalle.

Kerrokset 2–5 ovat aukotukseltaan toistaiseksi identtisiä.

– Parhaimmillaan rakennus kuvastaa sen käyttötarkoitusta. Tämä rakennus on kakkosesta vitoseen täynnä samanlaisia hotellihuoneita, Helin huomauttaa.

Vesikaton alla kerroksissa 6–7 on hotellihuoneita. Niiden yllä on tekninen tila ja kaikkein ylimpinä ravintola.

Havainnekuvissa ei näy suinkaan koko rakennus. Sisäpihalle kohoaa siipi, jossa on yhdeksän kerrosta.

Lähitapiolan tontti ulottuu yli puoleenväliin Forum Korttelin kauppakäytävää. Niinpä Forum Kortteli kokee suuria muutoksia ja liiketilat vähenevät Lähitapiolan tontin osalla.

Maan alle tulevalle yhteydelle toriparkkiin on suunnitelmissa varaus. Tällä hetkellä pohditaan sitä, rakennetaanko Eerikinkadun alle myös liiketiloja esimerkiksi päivittäistavarakaupalle tai kuntosalille.

Uuden Hamburger Börsin rakentaa Lähitapiola. Rakennuksen on tarkoitus valmistua kesällä 2021.
https://www.turkulainen.fi/artikkeli/71 ... LNlJVfqnCg
Avatar
tekijänä MindW
#96211
Konseptiltaan tuo suunniteltu uudisrakennus on samantyyppinen kuin aiempi: aikansa peruslaatikko yhdistettynä kömpelöihin kattokerroksiin, joilla epäonnistuneesti yritetään sitoa rakennus naapuriinsa. Ei jatkoon ja arkkitehtuurikilpailu tilalle.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#96214
Ainakin omasta mielestä yllättävän kovin jakaa mielipiteitä Talossa tämä suunnitelma

Lähetin tänään Schauman arkkitehdeille s-postia aiheesta kulmatorni ja kaari-ikkunoiden vähentäminen. Nopeasti vastauksena tuli seuraavaa:
Kuva
hmikko, Kantti, veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#96216
TurkuCubed kirjoitti:Ainakin omasta mielestä yllättävän kovin jakaa mielipiteitä Talossa tämä suunnitelma
Melko odotettua pörinää, sanoisin... :D
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#96274
Sivuhuomiona tuosta kulmaikkunoiden asettelusta, melko samanlainen muoto esiintyy Edinburghiin suunnitellussa projektissa, joka on kerännyt paljon vastustajia. Muutoinkin kyseessä vaikuttaa olevan pieni muotoilmiö, halutaan luoda tavallaan sulavasti kaartuvat kulmat ilman liikoja ikkunoita ym. Jälleen menneitä oppeja olisi hyvä kunnioittaa...
Kuva
https://www.theguardian.com/cities/2018 ... leith-walk
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#97363
Alkaa vähitellen olla aika laittaa nostalgiahenkisiä kuvia vanhasta kunnon Börs Bar & Cafesta, jossa on tullut ryystettyä kuppi jos toinenkin erilaisten särvinten kera. Paikka suljetaan 27.5. ja jättää aika suuren päivittäisen vakioporukan kodittomaksi. Löytyyköhän pian avattavasta Seurahuoneesta korvaaja, edes väliaikaista? Mukava lämminhenkinen paikka katutason isojen kesällä avattavien ikkunoiden takana. Jos saisi toivoa, jotakin samanlaista helposti poikettavaa rentoa tilaa jää vähän kaipaamaan.
Kuva

Kuva
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#97688
Hamburger Börs sai purkuluvan lautakunnalta – uusi hotelli valmistuisi vuonna 2021
Kuva
Turun rakennus- ja lupalautakunta myönsi eilisessä kokouksessaan purkuluvan Hamburger Börsille ja rakennusluvan uudelle hotellille.

Purkutyöt on määrä aloittaa kesäkuun alussa.

Naapuritaloyhtiö vastustaa uuden hotellin rakennuslupaa. Se perustelee kantaansa mahdollisella maan painumisella ja viittaa Turun Toriparkin painumisongelmiin.

Uuden hotellin on määrä valmistua vuonna 2021, samoihin aikoihin kuin Toriparkin.
https://yle.fi/uutiset/3-10764861
Ja vielä muistutuksena havainnekuva uudesta
Kuva
Biosphere tykkää tästä
tekijänä hmikko
#97693
Urbane kirjoitti: 03.05.19 21:04 Puretaan ennen kun vajoaa kuoppaan. :D
"Toriparkkityömaalle myönnettiin pääsiäisen jälkeen lupa Eerikinkadun puoleisiin kevennystöihin."
Avatar
tekijänä Kantti
#97694
No Börs ei mihinkään vajoa, vaikka kaikki toriparkin vastustajat ja kaikesta muutenkin marisevat kansalaiset fasessa kirjoittelevat massiivisia määriä haukkuen ihan kaikesta kaupungin päättäjiä. Vähän jo ärsyttää jatkuva kaamea älämölö vaikka Turun päättäjissä paljoa kehuttavaa aina olekaan Tässä kuitenkin viimeisten aikojen kuvia Börsistä, kuvattu kännyllä uudelta Wikken kattoterassilta pari päivää sitten.

Tältä se sitten näytti. Uusi Börs. Ennen vielä uudempaa. :)

Kuva

Pientä hämminkiä jatkuvasti, Kauppiaskatukin on alkanyt vajoamaan eikä ole oikein varmaa saako töitä jatkaa vaiko ei? Tänään ei hommia tehty parkkimontussa.

https://www.turkulainen.fi/artikkeli/76 ... isen-takia
TurkuCubed, Tlahti tykkää tästä
tekijänä apollonkatu
#97695
Ihan helvetin ruma ja nolo elementtitönöhän se on aina ollut. Ihan niinkuin Wiklund ja KOP kulmakin. Maan tasalle vaan ja Lindblomin talo sekä muut tilalle.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#97698
Kantti kirjoitti: 04.05.19 00:47Pientä hämminkiä jatkuvasti, Kauppiaskatukin on alkanyt vajoamaan eikä ole oikein varmaa saako töitä jatkaa vaiko ei? Tänään ei hommia tehty parkkimontussa.
Niin, ilmeisesti montussa ei saa tehdä kaivuutöitä ja Kauppiaskadulla ei saa olla työmaaliikennettä niin kauan kun kyseisen kadun painumista selvitetään. Eerikinkadun kevennystöitä sen sijaan saa jatkaa sovitun mukaisesti.
Siitä olen samaa mieltä että niin somessa kuin TS:ssa kuuluva valitus ja milloin kenenkin syyttely alkaa olla kohtuullisen rasittavaa. Samaan sarjaan kuuluu Logomonsilta ja vaikka ymmärrän siitä kuuluvan valituksen syyn, alkaa sen kuuntelu olla puuduttavaa. Varsinkin kun ei enemmin Logomonsilta kuin Toriparkkikaan sen nopeammin valmistu vaikka valtuutetut miten huutelisivat TS:ssa että kyllä minä alusta alkaen vastustin tätä(kin) hanketta.

apollonkatu kirjoitti:Ihan helvetin ruma ja nolo elementtitönöhän se on aina ollut. Ihan niinkuin Wiklund ja KOP kulmakin. Maan tasalle vaan ja Lindblomin talo sekä muut tilalle.
Menee taas off-topiciin, mutta ainakin omasta mielestä KOP-kolmio on yksi aikakautensa parhaimpia luomuksia, ainakin Turussa. Ainoa ongelma on julkisivun materiaali, joka kerää kovin helposti ilman saasteita ym. jolloin se likaantuu herkästi. Ja vaikka itsekin aina silloin tällöin haaveilen Lindblomin talon ja Hotelli Phoneixin jälleenrakentamisesta, ei se nykymaailmassa tule koskaan tapahtumaan.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 9