Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Kantti
#87615
Oma ketju Eerikinkadun ja Koulukadun kulman projektille.

Tontilla on kaksi Strandellin kadunvarsipuutaloa. Eerikinkadun puoleinen säilyy kunnostettuna lähes ennallaan. Koulukadun puolen rakennus joka pari kertaa on palanutkin, puretaan ja rakennetaan katujulkisivultaan entisen näköiseksi. Nämä kaksi ilmeisesti muodostavat Turun Maunun.

Turun Blanka rakennetaan sisätontilta, pääty Eerikinkadun reunassa. Turun Blankan tieltä puretaan vanha Turun Maalarimestarien rakennus ja sen takana oleva entinen makkaratehdas.

Nykyinen lintuperspektiivinäkymä

Havainnekuvia valmiista kokonaisuudesta.
Kuva

Kuva

Kuva
http://kodit.skanska.fi/asuntohaku/turu ... /tab/Kuvat

Tontilla on ollut toistaiseksi verraten pientä liikehdintää. Toiminta on rajoittunut puiden kaatoon ja Eerikinkadun puoleisen puutalon päädyn portaikon purkamiseen ja pihalle menneen siiven purkuun. Noin viikko sitten.

Pääty josta porras eteinen purettiin, on laudoitettu ja seinässä on uusi ikkuna.
Kuva

Viereinen rakennus jossa aikojen kuluessa on ollut monenlaista liikettä. Viimeksi taisi olla Maalarimestarien maalikauppa. Tai sitten ei? Rakennuksen takaa kurkistelee kuitenkin entisen makkaratehtaan katto.
Kuva

Ehkä projektin enteneminen vauhdittuu kevään edetessä?
sw, hmikko tykkää tästä
tekijänä Nalle
#87617
Tätä projektia hidastaa naapureiden tekemä valitus. Toivotaan, että HO päättää järkevästi ja hanke pääsee todella etenemään. Eikä jatkovalituksia tule.
Avatar
tekijänä Kantti
#87620
Nalle kirjoitti:Tätä projektia hidastaa naapureiden tekemä valitus.
No niinpä tietysti! Luulin että tämä on jo selvä?

Ainakin Turun Maunu pitäisi olla tehtävissä Koulukadun rinteessä ja Eerikinkadun reunassa?
Kuva

Kuva
http://kodit.skanska.fi/asuntohaku/turu ... /tab/Kuvat

Uudelleen rakennettavan Koulukadun rinteen talon kohdalla mietityttää, miten rakennuksen kauniit koristeet tullaan entistämään katujulkisivussa?
Kuva

Tämäkin kuva on jo vuodelta 2010! Ei aivan yhtä kauan ole pyörinyt epäselvänä tapauksena kaupunkikuvassa kuin kauppatorin kunnostus, mutta todella pitkään talot ovat tyhjinä seisseet rappeutumassa.
tekijänä Läntinen pitkä
#90062
Hommahan meni jälleen periturkulaisittain. Naapurikiinteistön valitukset poikivat kerrostalon rakennusluvan hylkäyksen. Puutalon lupa jäi voimaan. Kummatkin kohteet on nyt kuitenkin poistettu Skanskan sivuilta. Saa nähdä mikä on seuraava siirto. Todennäköisesti rakennuttaja ei lähde katsomaan KHO:n päätöstä vaan tekee uuden hakemuksen vähäisemmillä poikkeamilla. Joku "sisäpiiriläinen" voi valaista enemmän mikäli tietoa on.
tekijänä Ruutukaava
#90063
Yllättävä päätös! No jos jotain positiivista tästä hakee, niin oli kyllä mitäänsanomaton talo. Aivan samannäköinen kuin läheinen Palladium, Kiinamyllynkadun kaksi uutta taloa, Kupittaan uusi kortteli ja koko Telakkaranta. Toivottavasti mitään kompromissi pikkutaloa siihen ei rakenneta, vaan odotetaan parempia aikoja, jolloin arkkitehtuuri olisi vähän yksilöllisempää ja valittaja vanhukset ovat antaneet tilaa uusille nuorille asukkaille.
Kantti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#90065
En nyt ole lainkaan sitä mieltä että tähän suunniteltu talo olisi mitäänsanomaton. Kovasti keskustaan viime vuosina rakennetut talot ovat kyllä paljolti toisiaan muistuttavia, mitäänsanomaton on kuitenkin ööveri luonnehdinta! Tonttia ja kaupunkikuvaa ajatellen, rappio on ollut tikkuna jokaisen silmissä jo noin 15 vuotta, tätä tilannetta ei soisi joutuvan katsomaan enää yhtään pidempään. Toivoisin nopeaa ratkaisua!
tekijänä Ruutukaava
#90067
Onhan se ihan siisti, mutta liikaa noita samannäköisiä taloja on liikaa. Olisihan se tosin parempi kuin ei mitään.
Brahenkadulla on hyvää täydennysrakentamista esimerkiksi. Tulee vähän tylsää kaupungin kuvaa, kun näkee identtisiä taloja joka kadulla!
Avatar
tekijänä Urbaani
#90102
Siis vaikka arkkitehtuuri olisikin kuinka bulkkia (mielestäni ihan kelvollista) niin onhan tämä valtava pettymys. -Kaupungin keskustaan on tulossa toivottua täydennysrakentamista, mikä ei edes poikkea naapuritalojen mittakaavasta, mutta viime hetkellä vedetään matto alta nimbyjen takia.

Voikko pelkkä muutaman naapurin mielipaha siis oikeasti riittävä syy estää rakentaminen kokonaan? Hienoa Turku.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#90106
Tande kirjoitti:Voikko pelkkä muutaman naapurin mielipaha siis oikeasti riittävä syy estää rakentaminen kokonaan? Hienoa Turku.
Ei.

Ainoastaan rakennusmääräysten ja lainvoimaisen asemakaavan vastaisuus on perusteltu syy rakennusluvan epäämiseen. Tässä tapauksessa on ilmeisesti haluttu tehdä kaavan vastainen talo, ja hallinto-oikeus on todennut että riittäviä perusteita kaavasta poikkeamiseen ei ole.

Kaavoilla on ihan oikeasti tärkeä tehtävänsä kaupunkien demokraattisessa rakentamisessa, jonka lisäksi kaavamääräykset ovat todella merkittävällä tavalla myös rahanarvoisia asioita. Oikeusvaltiossa viranomaiset eivät voi rikkoa lakia "ihan vähän vaan, näin kavereiden kesken". Joskus Kekkoslovakiassa se vielä oli mahdollista, ja siitä käytetään termiä "turun tauti".

Tässä tapauksessa ilmeisesti suurin peruste luvan hylkäämiselle on kaavassa määrätyn rakennusalan ylitys siten, että naapuritontin piha jää vielä entistä pahemmin varjoon. Peruste ylitykselle on ollut käytännössä "rakennusrungon sisään rakennettavat parvekkeet maksaa paljon, me halutaan tehdä ne mielummin ulkopuolelle". Suoraan sanottuna ihan hirveästi sympatiaa Skanskalle ei minulta heru.
hmikko, Kantti, Ruutukaava ja 3 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#95128
Strandellin talojen tontin rakennus ja saneerausprosessi on lähtenyt käyntiin nyt voimaperäisemmin, purkamalla tontin perällä ollut tiilinen makkaratehdas ja Koulukadun rinteen puutalo on lähes maan tasalla myös.

Makkaratehtaan purkuvideota kuukausi sitten.
Kuvat torstailta.
Kuva

Kuva

Kuva

Jännityksen arvoisena asiana tässä tulee pohdittua, miten paljon uuden rakennuksen julkisivu oikeasti muistuttaa vanhaa koristeellista jugend julkisivua? Pelkäänpä pahaa. Ainakin käsintehdyt hienot perustuksen graniitti lohkareet löytävät tiensä johonkin murskaamoon... Tilalla on sileät persoonattomat betonielementit?
Kuva
tekijänä Luukie
#95136
Vihdoinkin nämä kauheudet lanataan. Kuitenkin jo melkein ydinkeskustaa ja aika kauheassa kunnossa ovat olleet jo vuosia. En edes tiennyt että näitä vedetään alas, mielummin uutta kerrostaloa olisin halunnut tilalle. Ei kuitenkaan Portsassa olla ja alue kaipaa uusia ja korkeampia rakennuksia. Kantti nyt luultavasti erimieltä ja olinhan minäkin hieman kauhuissani kun Sininen talo vain vedettiin maan alle. Siinä oli puutalo minkä olisi voinut säästää, näistä nyt en oikein tiedä.
tekijänä paavali
#95142
Jos näistä saadaan aikaan yhtä hienoja kuin Ruusukorttelin vieressä kunnostetuista puutaloista, nämä ovat todella säilyttämisen arvoisia, bulkkikerrostaloja löytyy niin monen suomalaisen kaupungin keskustoista niin paljon, että olisi sääli jos nämä oltaisiin lanattu. Sisäpihalle sentään tulee 7 kerroksinen kerrostalo. Hienoa että vanhoja taloja on alettu Turussakin edes näinkin pienessä mittakaavassa kunnostamaan. Toivottavasti Amiraalistonkadullakin pian kunnostettaisiin vanhat talot, jotka jäivät kesken vuosia sitten.
Avatar
tekijänä Kantti
#95150
paavali kirjoitti:Jos näistä saadaan aikaan yhtä hienoja kuin Ruusukorttelin vieressä kunnostetuista puutaloista, nämä ovat todella säilyttämisen arvoisia, bulkkikerrostaloja löytyy niin monen suomalaisen kaupungin keskustoista niin paljon, että olisi sääli jos nämä oltaisiin lanattu.
Kahdesta talosta valitettavasti jää nyt vain toinen kunnostettavaksi, tämä Koulukadun talo kun puretaan. Jospa sen julkisivu saataisiin sellaiseksi jollainen se oli, se olisi jo äärimmäisen paljon? Ei luultavasti kyl saada...