Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Kantti
#96102
Yle Turun juttu funikulaarista videoineen tänään. Polemiikkia hinnan eläminen on jonkinverran aikaan saanut. Pieni myöhästyminenkin tulossa. Tammikuussa pitäisi kuitenkin päästä testaamaan.
Turun funikulaari valmistuu tammikuussa – projektijohtaja kertoo, miksi aikataulu venyi ja hinta tuplaantui alkuperäisestä

Reilun kolmen vuoden hankkeen hintalappu on nyt 5,4 miljoonaa euroa. Turun Kakolanrinteessä päästään näillä näkymin kulkemaan funikulaarilla eli rinnehissin kyydissä vuoden 2019 tammikuussa.
https://areena.yle.fi/1-50009846

Rakentamisaikataulu ei ole pitänyt ja kustannukset tuplaantuivat noin kolme vuotta kestäneen hankkeen aikana.

Projektijohtaja Janne Laineella on vastaus valmiina, kun kysytään, miksi aikataulu on venynyt ja hinta noussut.

– Tämä on tosi uniikki ja ainutlaatuinen hankinta. Todellista rakentamisaikaa on ollut vaikea arvioida, Turun kaupunkiympäristötoimialan projektijohtaja sanoo.

Hanke käynnistyi vuonna 2016 ja rakentaminen tontilla alkoi tämän vuoden maaliskuussa. Ensiarviot hinnasta olivat noin 2,5 miljoonaa euroa, mutta nyt loppusuoralla kokonaishinnan sanotaan olevan noin 5,4 miljoonaa euroa.

Suunnittelu ja kilpailutus veivät aikaa, mutta itse rakentaminen on sujunut Janne Laineen mukaan joutuisasti.
Kakolan kallio yllätti

Lokakuun lopulla tilanne on se, että viimeisiä valuja tehdään. Kiskot ovat paikoillaan, koneet on asennettu ja muut raskaat työt tehty. Jatkossa tehdään maisemointia, vesieristyksiä, viimeistelyjä sekä sisätöitä asemarakennuksissa.

Lisäkustannuksia tuli matkan varrella, kun huomattiin, ettei kallio olekaan kaikista kohdista pitävä. Kalliopintaa piti korvata betonilla.

– Kalliopinta lohkeaa syvemmältä, kuin mitä on ollut ajatus. Siellä on lustoja tai railoja ja se sitten irtoaa hallitsemattomasti, Janne Laine selittää.
Kabiini oikaisee kulman kahteen kertaan matkalla

Projektijohtaja Janne Laine lupaa Kakolaan menijöille tasaista kyytiä. Kiskojen kulma muuttuu matkan varrella kahteen kertaan, mutta lattia pysyy aina tasaisena, sillä kabiini tasaa asennon automaattisesti.

Matka ylös vie yhden minuutin ja paluumatka saman verran.
Kuva
Havainnekuva funikulaarista kuva: Idis Design Oy

Janne Laine on vakuuttunut, että funikulaarin ja Föri-lautan yhdistelmä vetoaa matkailijoihin. Joen itäiseltä puolelta pääsee joen yli kätevästi Förillä ja funikulaarin lähtöpaikka on Linnankadulla vain sadan metrin päässä Förin laiturista.

Funikulaarilla ajelu on ainakin nyt aluksi ilmaista lystiä. Myöhemmin on tarkoitus pohtia mahdollista maksua tai tunnistautumista matkalle.

Funikulaarin kabiini saapuu Turkuun marraskuussa. Kabiinin kyytiin mahtuu kerralla 30 henkeä.
https://yle.fi/uutiset/3-10471714?fbcli ... 01qLSt_5wI
hmikko tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#96508
Funikulaarin ylä-aseman lasiseiniä asenneltiin torstaina. Videoin pienen pätkän ohi mennessäni.
veka, Tlahti, 16valve tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#96516
Kakolan päärakennuksessa oli asuntonäyttely viikko sitten. Kiinnostuneita näytti olevan liikkeellä.

Tässä näyttelyalue itäpäädyssä.
Kuva

Käynti asuntoihin kävi naapurirakennuksesta kapuamalla portaitai ylös kolmanteen kerrokseen ja "huokausten sillan" kautta näyttelyalueelle päärakennuksessa. Muutama kuva matkan varrelta.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Rakennuksen itäpäädyn iso kulmahuoneisto. Kiinteistöneuvos Olli Ojala oli itse esittelemässä asuntoja ja vastaamassa kysymyksiin (selin kuvassa). Ylimmän kerroksen huoneistojen korkeus on 4,2m! Pienempiin huoneisiin voi mainiosti tehdä makuuparven esimerkiksi ja lattiatila jää muuhun parempaan käyttöön.
Kuva

Päätyikkunasta näkymä entiselle Rivieran alueelle, Mielikuva rivierasta tosin aika kaukana nyttemmin.
Kuva

Naapurihuoneiston Linnankadulle suuntautunut olohuone. Käynti parvekkeille tapahtuu oveksi muutetun ikkunan kautta.
Kuva

Kuva

Pari kuvaa parvekkeelta.
Kuva

Talojen välissä "kimmeltää" Aurajoki
Kuva

Vanhaan vankilarakennukseen kun ryhdytään sijoittamaan asuntoja, pohjaratkaisut saattavat olla melko poikkeuksellisia. :)
Kuva

Huoneiston kylppäri on mielestäni onnistunut laattaratkaisuissaan ja lämpöhaapa/leppä kattopaneloinnissaan. Pesukoneellekin oma kolo seinässä. Harmaa seinälaatoitus linkittyy mainiosti paikan entiseen vankilaluonteeseen.
Kuva

Asunnon minikeittiö mustine kaappeineen ja harmaine laattoineen on hyvän näköinen omaan silmään.
Kuva

Keittiö on todella kapea, kuva vankilan pihalle näyttävistä ikkunoista on otettu selkä seinää vasten lähes.
Kuva

Tila sängylle taitaa olla puolentoista metrin paikkeilla! Pelastus on huoneiston korkeudessa jonne vaivatta saa nukkumaparven kohtuullisella korkeudella, parven korkeus 2,1m ja yläpuolella on vielä 1,1m tilaa kattoon. Alapuolelle parempaa käyttöä. Isommalla joukolla tähän kämppään ei kannata kokoontua.
Kuva

Seinällä oli asunnot hintoineen ja muine tietoineen. Punaiset olivat myytyjä asuntoja, varauksia ei Ojalan mukaan oteta lainkaan, se on sitten ostettava suoraan jos kämpän haluaa.
Kuva
hmikko, Tlahti, veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#96517
Turkuun tuli viime yönä ensilumi. Päivällä satoi ajoittain sakeasti kuten kuvasta näkyy. Rivieran alueen ensimmäinen talo, viisi asuinkerrosta tehty.
Kuva

Kuva

Kuva

Äijät kiinnittävät kaiteita.
Kuva
Tlahti, TurkuCubed tykkää tästä
tekijänä hmikko
#96518
Turkulaisittain melko suolaset on hinnat. Tuo 31 neliön putkiloyksiö 184 000 eskoa jos oikein listasta hahmotan. Turusta saa omakotitalon sillä rahalla, remonttikohteen jopa hyvältä paikalta ja jää muutama kymppitonni rempparahaakin.

Edit: Siis Kanttihan postasi kyseisen myynti-ilmoituksenkin kokonaan, eli vh 205 000 euroa.
Viimeksi muokannut hmikko, 28.11.18 02:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Juha
#96536
Mikä sitten on kallista? Paikallaan muurattu linna on eri asia kuin elementeistä koottu kerrostalo. Linna on mäellä kauan.

Nythän monella 70-luvun talolla on sikäli hurja tilanne, että kaikki talot eivät enää montaa vuotta pystyssä ole. Ja jos sijainti on syrjäisempi, ei tontillakaan juuri arvoa ole. Sanovat, että nykyiset uudisrakennuskohteet on tehty kestämään 100 vuotta. En usko. :smt009
Kantti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#96537
Juha kirjoitti:Mikä sitten on kallista? Paikallaan muurattu linna on eri asia kuin elementeistä koottu kerrostalo. Linna on mäellä kauan.

Nythän monella 70-luvun talolla on sikäli hurja tilanne, että kaikki talot eivät enää montaa vuotta pystyssä ole. Ja jos sijainti on syrjäisempi, ei tontillakaan juuri arvoa ole. Sanovat, että nykyiset uudisrakennuskohteet on tehty kestämään 100 vuotta. En usko. :smt009
Joo, ei Kakolan entisiä vankilarakennuksia voi oikein verrata mihinkään Turussa, eikä just muuallakaan. Ei ainakaan järkevästi, soivat aivan eri korkeuksissa kaikkeen muuhun.
tekijänä hmikko
#96539
Kantti kirjoitti: Joo, ei Kakolan entisiä vankilarakennuksia voi oikein verrata mihinkään Turussa, eikä just muuallakaan. Ei ainakaan järkevästi, soivat aivan eri korkeuksissa kaikkeen muuhun.
No näin voi todeta. Asumisessa on kumminkin käytännön puolensa, vaikka kuinka olisi uniikissa kohteessa. Tuossa siis todellakin yhteen suuntaan sisäpihalle avautuva 31 neliön yksiö, jossa on harvinaisen huono pohja ja jossa sängyn reunalle ei pääse kävelemään, maksaa 205 000 euroa. Palvelutkaan eivät ole samalla tavalla lähellä kuin keskustakortteleissa, vaikka funikulaari helpottaa osaltaan. Aika paljon pitää tykätä vankilassa asumisesta, sanoisin.

Todellakin vertailun vuoksi, Etuovi.comissa on esim. remonttikuntoinen asevelimallin omakotitalo Itäharjulla 270 metriä Lidlistä ja kilometri teknologiakeskuksesta myynnissä hintaan 140 000. Iso, vanha piha puutarhoineen, takapiha rajoittuu puistoon. Hintojen erotuksella - 65 000 euroa - laittais jo ainakin talotekniikan kuntoon vanhaan rakennukseen, jos ei muuta remppaa. Toki vertailu on aivan omenoita ja appelsiineja, mutta silti.
Avatar
tekijänä Juha
#96548
Joo, tuo totta. Ei asunto saisi liian kapea olla. Miksei tuota vessaa sijoitettu putkilon päätyyn, jolloin tuohon olisi avautunut ihan kelpo yksiö?
tekijänä hmikko
#96551
Juha kirjoitti:Joo, tuo totta. Ei asunto saisi liian kapea olla. Miksei tuota vessaa sijoitettu putkilon päätyyn, jolloin tuohon olisi avautunut ihan kelpo yksiö?
Itelle tuli sama mieleen. Koko kerroksen pohjakuvaa katsoen vois epäillä, että rakennuksen kapeaan väliosaan ei syystä tai toisesta haluttu tehdä vesi- ja viemäriputkia. Tai sitten ei haluttu laittaa sisäpihan puolen pikkuasunnossa ikkunaa kylppäriin. Mun mielestä semmoinen olisi kyllä todella hieno, varsinkin kun linnassa on paksut seinät ja syvät ikkuna-aukot. Tai sitten kylppäri kapean keittiön perällä ei täytä jotain esteettömyysnormeja.
tekijänä JoonasOjala
#96553
Pitää ensimmäisen kerran rakennuttajan eli Kakola Yhtiöiden puolesta ottaa kantaa tänne keskusteluun. Mukavaa huomata, että projekti kiinnostaa useita ja aktiivisia seuraajia löytyy.

Kyseinen "pitkulainen" yksiömme kuitenkin herätti niin paljon ajatuksia, että päätin tulla vähän tarkentamaan asioita. Ensinnäkin olisi mukava kuulla nimimerkki arkkinikkarin normi väittämän perusteita. Kaupungissa nimeltä Turku joudumme kuitenkin kaikki uudet asunnot rakentamaan esteettömyysvaatimukset täyttäen, ja vielä kylpyhuoneissa käyttäen pyörähdyssäteenä 1500 mm normaalin 1300 mm sijasta. Nämä vaatimukset täyttyvät myös kyseisessä yksiömallissa.

Asunnon pohjakuva saattaa hämätä ihmisiä ja mittakaavan hahmottaminen hämärtyä. Pohjakuvissa näkyvä "kapea" makuualkovi on 1800 mm leveä, eli kookkaampikin sänky mahtuu. Yksiössä tyypillinen 800 tai jopa 1200 mm leveä sänky mahtuu hyvin alkoviin ja sivulle jää kyllä tilaa ihan reippaasti.

Rakennuksen ulkoseinät ovat pelkkää kiveä ja sisäpuolelta löytyy uusi hengittävä rappaus. Kylpyhuoneita ei tästä johtuen ulkoseinille rakenneta, koska tämä vaikuttaisi seinien hengittävyyteen ja samalla koko rakenteeseen. Muutamassa asunnossa, joissa kylpyhuoneet näyttäisivät olevan ulkoseinällä, on seinässä oikeasti välissä vielä "tuuletusrako". Pienemmissä yksiöissä ei kuitenkaan haluta kaventaa asuintiloja entisestään tällä rakenteella. Kyllä täällä meidän toimistolla otetaan huomioon mahdollisimman hyvin kaikki pienetkin yksityiskohdat.

Mutta samalla haluan toivottaa kaikki foorumin äsenet ensi sunnuntaina, eli 2.12., Graniittilinnan tämän vuoden viimeiseen yleisesittelyyn klo 12-14. Samalla pääsette näkemään kyseisen yksiön paikanpäällä ja keskustelemaan sen toimivuudesta ;)

Terveisin
Joonas Ojala
Myyntipäällikkö
Kakola Yhtiöt Oy
Kantti, Tlahti, grendy ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#96555
Kiitoksia Joonas Ojalalle selvennyksestä asunnon mittoihin, asuntonäyttelyssä ei nyt viitsi mittanauhan kanssa räplätä vaikka ne kiinnostaisivatkin. Asuntoesittelyssä otetut kuvat eivät myöskään anna oikeaa kuvaa huoneiden mitoista, nämä ylläolevat, puheena olleet kuvat on otettu hyperlaajakulmaisella 8-16 mm optiikalla joka vääntää rajusti mittasuhteita. Kaikkein tiukinta laajista on pyritty kuvissa välttämään juuri mittasuhteita vääntävästä vaikutuksesta.

Kakolan vankila-asunnot ovat tietenkin omanlaisiaan eikä niillä taida olla vertailukohteita, ainakaan Suomessa. Tässä mielessä hintavertailussa normi kerrostaloon tai omakotitaloon ei ole mieltä, joku haluaa auton jossa on pieni kulutus, toinen haluaa kiihdytellä 0-100 6 sekkaan, miten valintojaan painottaakin. Omistaa asunto ja asua Suomen kovimmassa vankilarakennuksessa keskellä Turkua, yhdellä sen korkeimmista kukkuloista, kiehtoo monia jo sinällään ja lienee eräs tekijä ostopäätöksen teossa. Jokainen asunnon ostaja myös tietää millaisen asunnon on ostamassa. Hyvin ovat tainneet löytää asukkaansa?

Kakolanmäki tulee olemaan kiinnostuneen seurannan kohteena useita vuosia eteenpäin ja valmistumisen kestäessä ja muun tarjonnan kehittyessä muutkin kuin projektit kiinnostavat.

Keskustelu ja mielipiteet paikasta tietysti risteilevät kuten ennenkin.
Avatar
tekijänä Juha
#96566
Jäin miettimään tätä valokuvausasiaa.
Sisäkuvista voi nähdä yksityiskohtia, mutta tila tai tunnelma ei välity.

Hiljattain tuli tv:stä Suomen kaunein koti. Siinä Länsisellin ulkokuvat olivat hienot, mutta kun kamera siirtyi sisälle, niin tulikin ihmetys. Nyt katsojalta puuttuu ja paljon! Noihin asuntoihin kun oikeasti menee sisään, niin se linnan massiivisuus luo sellaisen upean tunnelman. Sitä on vaikea kuvailla. Linna on läsnä, lämpöisellä ja rauhoittavalla tavalla. Ei se tunnelma välttämättä tule esittelyssäkään, jos on paljon ihmisiä ja olevinaan kiirettä. Siinä pitää olla hiljaa, yksin, rauhassa.
  • 1
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26
  • 31