Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Ukilainen
#55009
Noissa Michailowinportin talojen mainoksissakin on hienovaraisesti vaiettu siitä että talot rakennetaan oikeastaan jätevedenpuhdistamon takapihalle...

Kuuset kyllä jättäisin itsekin suojaamaan urheilukentän ja liikenteen melulta.
Avatar
tekijänä Kantti
#55012
Ukilainen kirjoitti:Noissa Michailowinportin talojen mainoksissakin on hienovaraisesti vaiettu siitä että talot rakennetaan oikeastaan jätevedenpuhdistamon takapihalle...
Arvelisin että kaikki Kakolanmäeltä asuntoa hankkivat tietävät valmiiksi että Kakolan alla on Turun nykyinen jätevedenkäsittelylaitos. Elleivät tiedä, joko tulevat Turun ulkopuolelta kauempaa tai elävät muuten silmät ja korvat suljettuna. ;) Aluksihan Portsassa pidettiin hirvittävä meteliä suunnitteluvaiheessa ja Portsan asukkaista pestattiin hajuraati joka haisteli millaista ilma alkaa olemaan laitoksen valmistuttua, no eihän sieltä mitään hajua monen pettymykseksi, mutta suurimman osan iloksi sitten päässyt. Nimby-ilmiö kaatui itse kaivamaansa kuoppaan eikä kukaan virka enää asiasta mitään :D

Kakolan alueelle muuttavat saavat olla tässä suhteessa rauhallisin mielin ellei jotakin katastrofia satu.
Avatar
tekijänä Kantti
#56581
Hartela on aloittanut oman projektinsa Kakiolan mäellä alkamalla vanhan kerrostalon purkamisen.

Kuva
Kuva perjantailta klo. 22:18
Avatar
tekijänä Kantti
#57645
Rakennusliike Hartelan, Turun Kakolankallio 1 projekti etenee vanhemman rakennuksen purkamisella. Pari kuvaa vajaan 2 viikon takaa, sieltä kerran läpi mennessäni.

Kuva

Kuva
Arvelisin tämän olevan tähän päivään mennessä jo purettu loppuun asti?
tekijänä Darre
#57664
Kantti kirjoitti:Rakennusliike Hartelan, Turun Kakolankallio 1 projekti etenee vanhemman rakennuksen purkamisella.
Tämä rakennus taisi olla purkukunnossa jo Kakolan vielä toimiessa. Nopeasti rakennettu henkilökunnan asuntola 50-luvulta. Täällähän aiemmin joku veti herneen nenäänsä toisessa ketjussa kun Turussa taas puretaan "vanhaa". Toki talo on käsin muurattu (ei siis elementtiä), mutta edustaa silti oman aikansa bulkkia, jota on toki tarjolla täällä ihan riittävästi edelleen. Tässä on ilmeisesti yritetty imitoida Turun funkkistyylistä modernia pistetaloa, mutta lopputulos on ollut selkeästi amatöörimäinen. Ainoa asia mikä tekee tästä talosta persoonallisen on savupiiput.
Avatar
tekijänä Kantti
#59984
Vankilanjohtajan pihapiirin puutaloa on kunnostettu kesän aikana. Ainakin ulkopuolelta ja tontin ympäriltä

Kuva
Talo noin vuosi sitten. Maalit hilseilee ja seinissä on vihreää mikrobikasvustoa

Kuva
pusikot kasvavat hillittömästi joka paikassa

Kuva
Kauniilla mutta lattialtaan edellisen syksyn kuivilla lehdillä katetulla terassilla pari halpaa puutarhatuolia odottelee ihmeissään parempia aikoja

Kuva
Pihapiiri ja rakennus ennen...

Kuva
ja nyt. Huomattava muutos! Puutarhatuolit näyttävät kävelleen terassilta muualle kunnostuksen myötä

Kuva
Julkisivun puoli. MIhinkähän käyttöön talo tulee jatkossa?

Kakolanmäellä paloi vanha varastorakennus kolmisen viikkoa sitten. Kävin pari päivää sitten vilkaisemassa tilannetta. Iltiksessä on erittäin onnistunut video joka kuvaa tulipalon rajuutta. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 95607.html

Kuva
Kuumuus oli rapauttanut lääninvankilan tiiliaidan graniittisista peruskivistä suuret määrät erikokoisia kiviliuskoja maahan. Ollut todella kuumat paikat!!

Kuva
paikka on tasattu ja rakentajilta on säästunut purkamisen vaiva. ;)

Kuva
Tällainen palanut varastorakennus oli.
tekijänä Darre
#59985
Kantti kirjoitti:Kakolanmäellä paloi vanha varastorakennus kolmisen viikkoa sitten. Kävin pari päivää sitten vilkaisemassa tilannetta. Iltiksessä on erittäin onnistunut video joka kuvaa tulipalon rajuutta. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 95607.html
Tämä oli muuten jo toinen varastorakennuspalo Kakolanmäellä vankilatoiminnan loppumisen jälkeen. 2010 paloi pikkupoikien tulitikkuleikkien seurauksena aika vastaavanlainen rakennus: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 96402.html ja http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 88963.html
Avatar
tekijänä Kantti
#62312
Kakolassa ei talonrakennuspuolella tapahdu juuri nyt mitään, katurakennuspuoli on ainoa jossa voi huomata edistystä.

Kuva
Michailowinportti valmistui ja sai asukkaansa. Mahtoiko kaikki asunnot tulla myydyiksi?

Kuva
Entisen vankimielisairaalan 3 -metriseen kiviaitaan on tehty kulkuaukko!

Kuva
Ensimmäinen kerta kun näen vankimielisairaalan maasta kattoon! Komea kuparipinnoitettu ovi ja ylväät jugendhenkiset graniittikehykset oven ympärilllä. Jyhkeä asuinrakennus joillekin...

Kuva
Katurakennusosasto on vetänyt asfaltin vankimielisairaalan ympäri...

Kuva
...joka toistaiseksi päättyy lähelle kiviaidan kulmaa...

Kuva

Kuva
... josta se kurvaa ylös Kakolan länsisellin edessä olevan kiviaidan eteen. Katurakennusta ja maakaapelointia ym. tehdään ahkerasti, talonrakennustoiminta näyttää olevan paussilla.
Avatar
tekijänä Kantti
#65364
Noin viikko sitten tein kierroksen Kakolanmäessä. Mitään merkittävää ei ole tapahtunut.

Entisen vankimielisairaalan korkeaan kiviaitaan oli avattu kulkureitti pihalle
Kuva

Komea, komea kakoliittirakennus!
Kuva

Entisen vankilanjohtajan asunnon sivuoveen oli kiinnitetty alla oleva ilmoitus
Kuva

Hieno rakennus hienolla paikalla, ei siis näytä kuitenkaan tulevan yksityisomistukseen
Kuva
Avatar
tekijänä Ukilainen
#65370
Mitenköhän paljon tällä hetkellä Kakolanmäelle suunniteltuja projekteja viivyttää juurikin tuo alueen uusi maine Turun pimeimpänä pisteenä? Eihän tuonne mikään bättre folk uskalla muuttaa :lol:
Avatar
tekijänä Kantti
#65371
Ukilainen kirjoitti:Mitenköhän paljon tällä hetkellä Kakolanmäelle suunniteltuja projekteja viivyttää juurikin tuo alueen uusi maine Turun pimeimpänä pisteenä? Eihän tuonne mikään bättre folk uskalla muuttaa :lol:
Itse luulen että Kakola on ennemminkin kiinnostava ja haluttu alueena juuri sen ainutlaatuisen taustansa vuoksi. Hienot graniittiset vankilarakennukset korkean mäen päällä muodostavat ainutkertaisen ympäristön, kaunis vehreä puusto ympärillä ja lyhyen kävelymatkan päässä kauppatorilta. Jos Linnankadun rinteeseen tulee vielä funikulaari niin avot!

Projekteja viivästyttää pikemminkin nykyiset suhdanteet ja meneillään olevat muut rakennusprojetkit kaupunki-alueella. Näin luulisin.
Avatar
tekijänä Kantti
#65412
Päivän Turun Sanomissa oli vaihteeksi juttua Kakolan projekteista. Vaihteeksi oli TS:n nettiversiossakin pieni juttu asiasta, lehdessä oli koko sivun juttu. Katsotaan jos skannaisi siitä vielä jotakin.
Kakolan vankimielisairaalan ostajaehdokas turkulainen

Kakolanmäen vankilarakennuksista ensimmäisenä on menossa kaupaksi vuonna 1908 rakennettu entinen vankimielisairaala. Rakennusta on esitelty yli kymmenelle ostajaehdokkaalle.
Kuva

Senaatti-kiinteistöt kauppaa vankimielisairaalaa yhdessä uudisrakentamiseen tarkoitetun tontin kanssa. Pelkkää tonttia ei ole ollut mahdollista ostaa.
– Rakennuksen ostajaehdokas on turkulainen, kertoo kohdetta välittävän Tuloskiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Matti Ahrelma.

Rakennuksessa on yli 3 000 kerrosneliötä ja se on tarkoitettu pääosin asuinkäyttöön. Se on sisätiloineen suojeltu asemakaavalla. Uudisrakennustontilla on rakennusoikeutta yli 5 000 kerrosneliötä.
– Tontistakin neuvotellaan, mutta asia ei ole yhtä pitkällä kuin vankimielisairaalan asia, Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Esa Pentikäinen kertoo.

Entinen vankimielisairaala ja uudisrakentamistontti tulivat julkiseen myyntiin viime vuoden keväällä. Ahrelman mukaan tarjouksia saatiin, mutta ne eivät olleet tarpeeksi suuria.
Avatar
tekijänä Kantti
#65415
Skannasin aikani kuluksi päivän Turun Sanomista Kakolaa käsittelevän jutun.

Kuva

Kuva

Kuva
tekijänä Darre
#65431
Tuosta käy ilmi oikeastaan ne samat ajatukset, jotka minulla on eli palveluiden taso ja etäisyys. Jos ja kun Linnanfältti toteutuu niin alueen asukasmäärä kasvaa Kakolan ohella huomattavasti. Lähin ruokakauppa on piskuinen Portsan K-kauppa ja sen vieressä oleva R-kioski. Förillä pääsee Valintaloon joen toisella puolella. Itse kun asioin tällä seudulla päivittäin niin voin vaan kuvitella minkälainen palvelutyhjiö muodustuu asukasluvun kasvaessa. Muistelen myös, että länsirannan palveluita on kritisoitu jo ennen Kakolan projektia. Siellä ei käytännössä ole tällä hetkellä mitään.
tekijänä hmikko
#65433
Osaako joku kertoa, miksi vankimielisairaalan kiviaidan ympärillä on tuommoinen puuhäkkyrä, ja onko viritelmä jäämässä paikoilleen? Aika masentavan näköinen esitys.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 31