Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
Tekijänä Kantti
#94294
pioneeri kirjoitti:kyllähän siihen kalliota vielä jää, vaikka siitä jokunen metri louhittaisiin pois.
Se "jokunen" metri on muistaakseni 10 metriä. Korppolaismäen päällä on eräs Turun puistoista, Maununtyttärenpuisto. Aina silloin tällöin näistä puistoon rakentamisita käydän keskustelua rakennusliikkeiiden ja tontinomistajien halutessa laajentaa rakentamista puistoalueille. Mikäli itse olisin saanut päättää, en olisi sallinut rakentamista lainkaan tälle osuudelle, vaan olisin säilyttänyt kallioseinämällä olleen tasanteen asetyleenitehtaineen osana kansallista kaupunkipuistoa. Tasanteelta oli upeat näkymät Aurajoen alajuoksulle ja satamaan.
Kuva

Nelosslipi, kallioseinämän edustalla ollut laivanrakennusalusta 4 olisi ollut myös omalla säästölistallani. Kombinaatio olisi hienosti edustanut Turun yli 200 vuotista laivanrakennushistoriaa, josta nyt muistuttaa vain 3 kraanaa jotka onnen kaupalla viime tipassa onnistuttiin säästämään romuttamiselta.
Kuva

Nyt nelosslipistä on jäljellä postimerkin kokoinen pläntti, josta suunnitteilla oleva sauna/uima-allas saattaa lohkaista vielä puolet.

Wärtsilä on saanut kaavoittajalta runsaan ja avokätisen kaavoitusratkaisun entiseltä telakka-alueeltaan, kannattaisi sitä ahneutta vähän rajata eikä pyrkiä lohkaisemaan puistoalueelta lisää tilaa itselle.
Aboa, Samppa, James peukuttivat tätä
Avatar
Tekijänä grendy
#94307
pioneeri kirjoitti:kyllähän siihen kalliota vielä jää, vaikka siitä jokunen metri louhittaisiin pois.
En nyt niin aktiivisesti oo seurannut mutta oonko käsittänyt siis oikein, että sitä louhittaisiin sen takia pois, että saadaan parkkipaikkoja tilalle?
Tekijänä James
#94308
grendy kirjoitti:
pioneeri kirjoitti:kyllähän siihen kalliota vielä jää, vaikka siitä jokunen metri louhittaisiin pois.
En nyt niin aktiivisesti oo seurannut mutta oonko käsittänyt siis oikein, että sitä louhittaisiin sen takia pois, että saadaan parkkipaikkoja tilalle?
Näinhän se on. https://www.turkulainen.fi/artikkeli/62 ... -rakenneta

Toivon, että tässä pysytään tiukkana kun kerran ovat tällaiseen suunnitelmaan alunperin itse sitoutuneet. Kyllä se lähtökohta pitäisi olla että sopimuksista pidetään kiinni eikä niin että voidaan sopia mitä vaan kun luotetaan siihen että poikkeushakemusta vaan sisään kun aika on.
Kantti, grendy peukuttivat tätä
Tekijänä pioneeri
#94312
Tunnelia ei haluta sen takia rakentaa, koska kallio on sen verran "haurasta" joka tekee siitä hankalemman tehdä ja sitä myötä paljon kalliiman. altaan suunalta tunnelia yritettiin muunnoin jo vähän aloittaa, mutta suuaukko romahti.

Ja kyllähän siihen pitäisi mahtua parkkihalli + kerrostalo ilman lisä louhintaakin. tulevat vaan vähän lähemmas aurajokea.
Avatar
Tekijänä Kantti
#94313
pioneeri kirjoitti:Tunnelia ei haluta sen takia rakentaa, koska kallio on sen verran "haurasta" joka tekee siitä hankalemman tehdä ja sitä myötä paljon kalliiman. altaan suunalta tunnelia yritettiin muunnoin jo vähän aloittaa, mutta suuaukko romahti.
Unionintunnelin louhinnassa ei ainakaan kerrottu olevan mitään erityistä ongelmaa ja onhan kallioon louhittu tiloja aikaisemmin myös telakan tarpeisiin. Melko rikkinäiseltä kallio kyllä näyttää ja ehkä siihen voi sopivasti vedota jos haluaa lypsää lisää tonttia. Ei kallion rikkinäisyys kuitenkaan ole voinut mikään ylläri olla millekään osapuolelle, telakan aikana louhintoja on tehty runsaasti ja kallioperän tilanne on ollut tiedossa kaavoitusta tehdessä.

Kuopan reunassa tunnelin pään aihio on olemassa, onko siinä tapahtunut jokin romahdus, sitä ei voi suoraan nähdä.
Kuva
Tekijänä Sisu
#94316
Luulen ettei tunnelia haluta louhia koska raha. Kiven irrotuksessa ei välttämättä niin suurta eroa tule, mutta injektoinnit, ankkuroinnit, ruiskubetonoinnit, savunpoistorakenteet, ilmanvaihto, valaistus - tunneliin tehdyn parkkipaikan hinta noussee niin kovaksi ettei monellakaan ole kovin suurta halua maksaa sitä. Jos tuonne tehdyn pihapaikan hinta olisi vaikka 10 000€ niin tunnelipaikan voi olla vaikka 47 000€, jotta rakennuttaja edes omansa saa pois. Tämä on tietenkin vain köyhien ongelma.

Ihan tietoisesti ei ole edes vakavasti harkittu tunnelin tekoa, vaan luotettu poikkeusluvan hakemiseen.
Avatar
Tekijänä TurkuCubed
#94628
James kirjoitti:Toivon, että tässä pysytään tiukkana kun kerran ovat tällaiseen suunnitelmaan alunperin itse sitoutuneet. Kyllä se lähtökohta pitäisi olla että sopimuksista pidetään kiinni eikä niin että voidaan sopia mitä vaan kun luotetaan siihen että poikkeushakemusta vaan sisään kun aika on.
Näinhän siinä osittain kävi. Alkuperäinen suunnitelma kallion louhimisesta laitettiin lautakunnan toimesta yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi yhden pöydällepanon jälkeen. 14.6. olleeseen kokoukseen grynderit iskivätkin pöytään uuden ehdotuksensa kallion louhimiseksi, joten suurta innokkuutta kallion sisään rakentamiseen ei selvästikkään ole.
Kuva
http://ah.turku.fi/rlupalk/2018/0628013 ... 629293.pdf
Ehdotus meni suoraan läpi lautakunnassa, ja vaikka ehdotus onkin parempi kuin alkuperäinen, olisin toivonut että päättäjillä olisi ollut rohkeutta ja selkärankaa pitää sovituista asioista kiinni ja vaatia gryndereiltä samaa. Ehdotus on kuitenkin jälleen tulossa käsiteltäväksi 28.6. koska edellisessä kokouksessa oli ''epähuomiossa jäänyt käsittelemättä naapurien huomautukset''. Nämä huomautukset ovat sitten otettu huomioon ''tarpeellisissa määrin'' lupaehtojen avulla:Kuva
Mitään syytä en näe miksei käytännössä sama ehdotus menisi uudelleen lautakunnassa läpi, joten kalliota tullaan louhimaan lisää, vaikkakaan ei enää puiston puolelle.
Avatar
Tekijänä Kantti
#96360
Kuvassa olevaan Korppolaismäen reunaan on tulossa kolme kerrostaloa. Rakennustyöt lienevät käynnistyneet koska kallion louhinta paikalla on alkanut...
Kuva

https://opaskartta.turku.fi/IMS/?layers ... lakkaranta
Tekijänä Tono
#96558
Tunnelmia alueesta kun tullut tuossa käveltyä pari kertaa Korppolaismäen ympäri hämärään/pimeään aikaan. Onpas todellakin harmillista että tuo fiilis, joka siitä jää, on niin ankea.

Fiilikset oli ihan ok vielä vanhan Wärtsilän hallin kohdilla jokirannassa ja vielä vanhojen nosturien kohdilla ihan ok. Siinä kuitenkin jo uusin Telakkarannan punatiilikerrostalo ikävällä tavalla sulkee rannan/aukion avoimuuden. On esimerkki siitä miten jopa jokirannan aukio saadaan ahdistavaksi paikaksi rakentamalla monotonista ja massiivista, eli liikaa. Toisin sanoen jokiranta on tuossa aika lailla pilalla (paitsi tietysti asukkaille, mutta julkista priimaa kaupunkitilaahan tuossa pitäisi olla, jos kaupunki haluaa jokirannasta ylpeillä).

Siitä eteenpäin alajuoksulle on kalliolouhintaa, mutta siinä jokihan (vielä) näyttää hyvältä.

Romahdus kuitenkin tapahtuu kun päästää Viimeiselle Rovolle. Voiko enää rantakävelyreittiä ankeammaksi saada kuin se joka kulkee korkeiden kerrostalojen alla. Massiviset kivimuurit, räikeä, epäyhtenäinen valaistus, tympeä arkkitehtuuri. Ankea vesiallas. Miten on mahdollista että näin ainutlaatuiselle paikalle on rakennettu näin tusinaa ja hengetöntä?! Eikä veden äärelle osata kaupunkitilaa Turussa rakentaa?

Ainoa hyvä pointti tilanteessa on että nyt Korrpolaismäen voi kiertää, mutta vika on siinä että eihän sitä enää halua tehdä! Niin, ja nyt en siis ota kantaa siihen millaisia ovat alueen asuntojen ikkunanäkymät, vaan siis se tila joka pitäisi olla avoin kaikille Turkulaisille (yms.). On kumma että Länsirannalla suunnitelu vielä onnistui, ja julkista tilaa osattiin tehdä.
Tekijänä Luukie
#97048
https://www.turkulainen.fi/artikkeli/74 ... tava-video
Vulcan Spalle myönnetty rakennuslupa antaa kylpylän lisäksi mahdollisuuden rakentaa 75 hengen ravintolasalin ja 200 paikan terassin. Kylpylä rakennetaan Kuningatar Margareetan laiturin ja Erik Pommerilaisen rannan välissä olevan entisen laivanrakennusalustan päälle.
Video ei ole tulevasta Terminaattori-leffasta joten ääniä kannattaa laittaa hiljemmalle tai kokonaan pois. Ihan mukava uudistus ja varmasti tuo vähän lisää eloa tuonne toiselle puolelle jokea, missä ei tällä hetkellä oikeastaan mitään ole uusien rakennusten lisäksi.
https://www.facebook.com/vulcanspa/vide ... 115/?t=168
TurkuCubed, Tlahti peukuttivat tätä
  • 1
  • 21
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25