^ Ylen juttu ilman maksumuuria:
https://yle.fi/a/74-20140017
Kyse on luemma siitä, että ns. avokonttorikoulu on todettu toimimattomaksi ja sinne halutaan rakentaa käytävät ja erilliset luokkahuoneet. Rakennuksessa siis ei ole sen kummemmin rakennusvirheitä tai kosteusvaurioita, vaan tiloja halutaan muuttaa.
Avonaiset opetustilat ja miksi niitä on rakennettu, on sitten tarina erikseen. Kommentoin jossain muualla, että 90-luvun alkupuolella Seinäjoen silloiselle aikuiskoulutuskeskukselle rakennettiin uusi kampus ja rakennukset, ja niihin avoimia tiloja perinteisten luokkien sijaan. Hälyn ja melun takia väliseiniä ruvettiin pystyttämään lähes välittömästi rakennuksen valmistuttua. Tästä on nyt vähän yli 30 vuotta, eli mitenkään järin nopeasti ei ole alalla otettu opiksi. Ja tuolloin oli siis kyse aikuiskoulutuksesta. Yksinkertaisempi voisi luulla, että ala-asteikäisen lapsen keskittymiskyky on heikompi kuin aikuisen, mutta niin vaan avokonttorimallia on ruvettu rakentamaan peruskouluihin tässä välissä.
Julkinen keskustelu asiasta on ollut sikäli jännää, että näyttää olevan todella vaikea tunnistaa, mistä avointen tilojen vaatimus on tullut suunnitelmiin. Opetushallituksen tasolla on jossain vaiheessa on kirjattu opetussuunnitelmiin tavoite erikokoisille ryhmille muunneltavista tiloista. Sekään ei sinänsä tarkoita välttämättä avokonttoria. Kunnat ovat omasta puolestaan varmaankin tykänneet halvoista suunnitelmista, paitsi että uusien rakennusten korjaileminen muutaman vuoden jälkeen ei ole halpaa. Arkkitehdit ovat suunnitelleet sitä mitä tilataan, ja varmaan silläkin suunnalla on ollut jotain innostusta uuteen uljaaseen maailmaan, jossa ei istuta rivissä luokassa.