Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä JusuPetteri
#107743
Kupittaan kärkeen on kaavoitettu ainakin yksi 22-kerroksinen rakennus, jota voidaan jo turkulaisen mittapuussa pitää todella korkeana rakennuksena. Kupittaan kärkeä olisi tänä vuonna tarkoitus alkaa rakentamaan.
16valve tykkää tästä
tekijänä hmikko
#107801
Stazione Kuppis harmaana eilispäivänä, kuvattuna Medisiina D:n 7. kerroksesta. Otin kuvan kännykällä niin puolijuoksua että en laittanut linssiä kiinni ikkunaan, eli loisteputkien heijastukset tuli kaupan päälle mukaan. Medisiina D:stä on aika yllättävät näkymät Kupittaan asemanseutuun. Kerroksia olisi kahdeksaskin.

Kuva
TurkuCubed tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#107802
Turun Tiedepuistoon rakennetaan Suomen suurin ulkoviherseinä

Kuva

Turun Tiedepuistoon rakennetaan Suomen suurin ulkoviherseinä, jonka kastelussa hyödynnetään ainoastaan hulevettä. Yli 400 neliömetrin kokoisessa viherseinässä hyödynnetään aivan uutta kastelutekniikkaa. Hulevettä hyödyntävä ulkoviherseinä edustaa uudenlaista kaupunkimuotoilua, jolla pyritään lisäämään alueen viihtyisyyttä ja löytämään kestäviä ratkaisuja lisääntyvän huleveden käsittelyyn.
Viherseinistään tunnetun InnoGreenin suunnittelema ja rakentama ulkoviherseinä pystytetään Turun Tiedepuistoon Turun Teknologiakiinteistöjen omistamaan ICT-Cityyn ja rakennustyöt käynnistetään keväällä 2025. Ulkoviherseinä hyödyntää kasteluvetenään ainoastaan aukion hulevesiä. Suomen suurin viherseinä rakentuu puusta ja on kooltaan noin 34 m leveä ja korkeimmasta kohdasta noin 16 m korkea. Viherseinän pinta-ala on yli 400 neliömetriä. Valmis seinä on mahdollista nähdä ensimmäisen kerran SHIFT Business Festivalissa 22.5.2025.

Huleveden hyödyntäminen kastelussa vähentää viemäriverkoston kuormitusta, estää huleveteen kertyvän ympäristölle haitallisen aineksen päätymistä vesistöihin sekä säästää juomakelpoista vettä, jota muutoin käytettäisiin kasteluun.

Turun Tiedepuistoon Jussinaukiolle toteutettava viherseinä on Suomen ensimmäinen suuren kokoluokan ulkoviherseinä, joka kastellaan pelkästään sade- ja sulamisvedellä, eli hulevedellä. Uutta nyt rakennettavassa viherseinässä on massiivisen koon lisäksi myös se, että se yhdistetään terassialueeseen, johon rakennetaan vehreitä työskentelypisteitä kaupunkilaisille. Lisäksi viherseinään lisätään parveketilaa kiinteäksi osaksi viherseinää.

Loput linkistä: https://www.teknologiakiinteistot.fi/aj ... viherseina

Kuva
hmikko tykkää tästä